Mainos

Simpsonit

  • 90 783
  • 373

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Lempijaksoa en osaa sanoa, mutta kyllä muutaman voin mainita.

"homer at the bat" jaksossa ydinvoimala perustaa baseball joukkueen.

Nusuttelen sen verran pilkkua, että se on softball joukkue, mutta saivartelua tai ei niin jakso itsessään on todellakin aivan sarjan parhaita

Totta kai tietysti on ihan absurdia kysyä Simpsonien yhtä suosikkijaksoa, kun jaksoja on tehty lähemmäs 700 kappaletta. Tosin täytyy huomioida, että jo kymppikauden jälkeen sarjan taso alkoi pudota, ja noin 15 kauden jälkeen sarja alkaa olla jo ihan katsomiskelvoton. Jenkeissähän oli alkanut valitus tason laskusta siinä noin 12-13 kausien paikkeilla, eli ovat siis ihan samoilla linjoilla kuin minäkin..
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Tosin täytyy huomioida, että jo kymppikauden jälkeen sarjan taso alkoi pudota, ja noin 15 kauden jälkeen sarja alkaa olla jo ihan katsomiskelvoton. Jenkeissähän oli alkanut valitus tason laskusta siinä noin 12-13 kausien paikkeilla, eli ovat siis ihan samoilla linjoilla kuin minäkin..

Olen samoilla linjoilla.
Oma listaukseni on että:

-Kaudet 1-2 on kehnosti piirretty, ääninäytelty ja tarinat eivät ole mieleeni.
-Kaudet 3-10 on parasta tv:tä ikinä.
-Kaudet 11-14 kausien kokonaistaso laski mutta yksittäiset jaksot olivat vielä timanttia.
-Kausi 15 on joutsenlaulu. Animaatiotyyli vaihtui, joitain hyviä jaksoja.

Jenkeissä tason laskusta puhuttiin jo 3. kauden kohdalla jossain piireissä ja simpson-nörtit pitävät kautta 8 vai oliko 9 käänteen tekevinä kausina jonka jälkeen on menty alas vauhdilla.

"Taso" on pitkälti katsojan silmässä mutta alussa simpsonit tekivät pilaa yhteiskunnan tabuista mutta ajan kanssa heistä tuli sisäsiistejä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oopi

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Nusuttelen sen verran pilkkua, että se on softball joukkue, mutta saivartelua tai ei niin jakso itsessään on todellakin aivan sarjan parhaita

Totta kai tietysti on ihan absurdia kysyä Simpsonien yhtä suosikkijaksoa, kun jaksoja on tehty lähemmäs 700 kappaletta. Tosin täytyy huomioida, että jo kymppikauden jälkeen sarjan taso alkoi pudota, ja noin 15 kauden jälkeen sarja alkaa olla jo ihan katsomiskelvoton. Jenkeissähän oli alkanut valitus tason laskusta siinä noin 12-13 kausien paikkeilla, eli ovat siis ihan samoilla linjoilla kuin minäkin..

Piru vie. En ikinä muista, että oli softball, vaikka aina olen sen tiennyt.

Onko valitus muuten tosiaan alkanut vasta noiden kausien aikana? On ollut sellainen mielikuva, että jotkut eivät voi sietää edes 7-8 kausista eteenpäin ja yli kympin on jo liian paskaa.

Itse tykkään yllättävän pitkälle ja kaikki dvd boxit olivat kovassa käytössä. Loppuivatko kauteen 17 vai 18? Tykkäsin todella paljon esim kaudesta 12. "Trilogy of error" on minusta huippujakso.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Olen samoilla linjoilla.
Oma listaukseni on että:

-Kaudet 1-2 on kehnosti piirretty, ääninäytelty ja tarinat eivät ole mieleeni.
-Kaudet 3-10 on parasta tv:tä ikinä.
-Kaudet 11-14 kausien kokonaistaso laski mutta yksittäiset jaksot olivat vielä timanttia.
-Kausi 15 on joutsenlaulu. Animaatiotyyli vaihtui, joitain hyviä jaksoja.

Jenkeissä tason laskusta puhuttiin jo 3. kauden kohdalla jossain piireissä ja simpson-nörtit pitävät kautta 8 vai oliko 9 käänteen tekevinä kausina jonka jälkeen on menty alas vauhdilla.

"Taso" on pitkälti katsojan silmässä mutta alussa simpsonit tekivät pilaa yhteiskunnan tabuista mutta ajan kanssa heistä tuli sisäsiistejä.

Onko valitus muuten tosiaan alkanut vasta noiden kausien aikana? On ollut sellainen mielikuva, että jotkut eivät voi sietää edes 7-8 kausista eteenpäin ja yli kympin on jo liian paskaa.

Itse en ole niin kova Simpsonien hifistelijä, että alkaisin valittamaan tasosta ennen 11 kautta, kymppiin asti on ihan täyttä tavaraa. Totta kai tuo mainittu kausien 3-10 aika on sitä kultakautta. Jenkeissä varmaan hifistelijät aloittivatkin valituksen jo aiemmin, mutta minun käsittääkseni se suuri yleisö alkoi valittaa vasta noin 12 kaudesta alkaen..

Totta on tuo yhteiskunnallisen näkökulman muutos, ja ennen kaikkea minusta se, että noin siitä kaudesta 11 alkaen juonet ja tapahtumat alkoivat pikkuhijaa mennä järjettömiksi ja absurdeiksi. Nimenomaan siis väärällä tavalla, eli sellainen maanläheisyys katosi sarjasta, joka minua ainakin juuri viehätti..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oopi

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Mietin tässä Simpsonien historian parasta jaksoa. Hyviä vaihtoehtoja on useita ja ihan jokaista uusinta en ole nähnyt, mutta lienee turvallista ilmankin väittää, että voittaja on Springfield Files -jakso, joka on X-Files crossover ja mukana myös Leonard Nimoy. Huumori on huikeaa tykitystä jokaiselta rintamalta ja tarinakin on loistava.

Onko vastaväitteitä?
Niin mahdotonta kuin yhden jakson nostaminen parhaaksi onkin, niin jos joku pitää valita niin tämä on kyllä hyvin lähellä kärkeä.

Kymppikauden jakso missä Homer muuttaa nimensä Max Poweriksi toinen aivan timanttinen episodi. Jaksosta löytyy myös ehkäpä paras lausahdus koko sarjan historiassa:
Nobody snuggles with Max Power.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Onhan tässä muutama jo sanottu, mutta:

- Monorail Springfieldiin.
- Läski-Homer.
- Homer polttaa pilveä.
- Marge saa silikonit vahingossa.
- Max Power.

Nuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen nopeasti.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Niin mahdotonta kuin yhden jakson nostaminen parhaaksi onkin, niin jos joku pitää valita niin tämä on kyllä hyvin lähellä kärkeä.

Kymppikauden jakso missä Homer muuttaa nimensä Max Poweriksi toinen aivan timanttinen episodi. Jaksosta löytyy myös ehkäpä paras lausahdus koko sarjan historiassa:
Nobody snuggles with Max Power.
Max Power jakso oli kyllä huikea.

Omaan mieleeni on parhaiten jäänyt se jakso, oliko nyt 10. kaudelta myöskin, missä Homer ja Ned Flanders käy Las Vegasissa.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Vielä mainitsemattomista nostettakoon esiin seuraavat:

6x16 Bart vs. Australia
8x02 You Only Move Twice
8x23 Homer's Enemy
9x01 The City of New York vs. Homer Simpson
9x05 The Cartridge Family

Kaudet 4-9 on se kulta-aika minun mielestäni, myöhemmillä kausillakin toki loistojaksoja mutta yleinen taso lähti laskusuuntaan 10. kauden tienoilla.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Mietin tässä Simpsonien historian parasta jaksoa

Homer the heretic (season 4, episode 3)
- Homer luopuu uskostaan. Tässä on kaikkien episodien äiti.

Kunniamaininta:

One fish, two fish, blowfish, blue fish (season 2, episode 11)
- ei ehkä ihan toiseksi paras jakso, mutta koska yleisesti ajatellaan Simpsonien kultakauden alkavan kolmannesta kaudesta, niin maininnan ansaitsee tämä kakkoskaudelta löytyvä ihan loistava jakso, missä Homer luulee syöneensä myrkyllistä pallokalaa. Aika lähellä Top10-jakso kuitenkin kokonaiskuvassa, vaikka huippukausien ulkopuolelta.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Vaikka olen katsonut aika älyttömän monta Simpsons jaksoa niin ei noista ole oikein mikään jäänyt erityisesti mieleen toista parempana, vaikka kyllä ketjussa mainitut paremmasta päästä ovatkin. Joten piti miettiä kysymystä parhaasta jaksosta jonkun aikaa ennen kuin tajusin, että paras jaksohan ylivoimaisesti on "The Simpsons Guy". Ei siis Simpsoneiden jakso vaan Family Guyn S13 E1, joka on siis crossover näiden kahden sarjan välillä.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muutamia huippujaksoja noiden mainittujen lisäksi meikäläisen mielestä ovat:

season 2 episode 15 oh brother where art thou
season 3 episode 11 burns verkaufen der kraftwerk
season 4 episode 8 new kid on the block
season 4 episode 17 last exit to springfield
season 7 episode 13 two bad neighbors
season 8 episode 18 homer vs the eighteenth amendment
season 9 episode 9 realty bites
season 9 episode 20 the trouble with trillions
season 12 episode 15 hungry hungry homer
season 13 episode 22 poppa´s got a brand new badge
 
Viimeksi muokattu:

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Oma suosikkini on aina ollut s05 e10
$pringfield (Or, How I Learned to Stop Worrying and Love Legalized Gambling)

Kaupunki hakee verotuloja laillistamalla uhkapelaamisen ja mr. Burns rakentaa casinon. Margesta tulee peliriippuvainen joten Homer hoitaa perhettä. Bartilla oma casino puumajassa jossa esiintyy Robert Goulet.

Jakso on täydellinen!

Tää jakso tulee kyl itellekkin mieleen, kun mietin parasta Simpsonit-jaksoa.

Huikeita kohtauksia jakso täynnä: Nuori Burns ajamassa törmäilyautolla sen irkun jalat murskaksi, Burnsin vajoaminen hulluuteen Casinon johtajana. Homer pelinhoitajana, Homerin "valokuvamuisti" ja Homerin reagointi siihen, kun Lisa tulee kertomaan kummituksesta.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Simpsonit-ääninäyttelijä Russi Taylor on kuollut - poistuuko suosikkihahmo sarjasta?

Simpsoneihin liittyen tuli mieleen, että täällä meilläkin uutisoidaan kovin aktiivisesti aina näitä sarjan ääninäyttelijöiden kuolemia. Siltikin, vaikka kyseessä olisi vain näitä käytännössä yhden hahmon ääniä, ja sitten spekuloidaan näiden sivuhahmojen poistumisilla. Sarja on kuitenkin jo kauan ollut pois suosionsa huipulta, joten sikäli mielenkiintoista, että näiden Suomessa käytännössä tuntemattomien näyttelijöiden kuolemia silti uutisoidaan

Nyt tässä kun asioita listataan, niin mitkä muuten ovat teidän suosikki sivuhahmojanne Simpsoneissa? Hahmokattaushan sarjassa on valtava, ja sivuhahmoja on isompia ja pienempiä, monet jonkinlaisia stereotyyppejä erilaisista sosiaali- ja yhteiskuntaluokista tai ihmisryhmistä. Jos nyt tähän oman suosikki TOP-5 listauksen heitän niin minulla se aikalailla miettimättä olisi: Moe, johtaja Burns, Hassu-klovni, isoisä ja poliisipäällikkö Wiggum. Näissä(kin) hahmoissa ollaan vahvasti juuri stereotypioiden ja mielikuvien äärellä, kun miettii millaisia ovat niiden vastineet tai "esikuvat" todellisessa elämässä. Toki myös esimerkiksi lapsihahmot ovat hyviä.. sitten taas liekö kulttuurisia juttuja vai mitä, mutta muutamasta sivuhahmosta taas en ole koskaan tykännyt. Paras esimerkki tällaisesta on varmaankin Apu, joka ei hahmona tai jutuiltaan ole minua oikein koskaan naurattanut..
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Jos nyt tähän oman suosikki TOP-5 listauksen heitän niin minulla se aikalailla miettimättä olisi: Moe, johtaja Burns, Hassu-klovni, isoisä ja poliisipäällikkö Wiggum.
Kent Brockmanin ja Sideshow Bobin lisäisin listalle mutta siinähän ne tärkeimmät tulikin.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Nyt tässä kun asioita listataan, niin mitkä muuten ovat teidän suosikki sivuhahmojanne Simpsoneissa?
..........
Moe, johtaja Burns, Hassu-klovni, isoisä

Nämä itsellekin ensimmäisenä tulee mieleen. Sitten vierailevilta ääniltä ehdottomasti Phil Hartmanin legendaarinen näyttelijä Troy McClure ja asianajaja Lionel Hutz sekä Kelsey Grammerin Sideshow Bob.

Edit. Nimet oikein.
 
Viimeksi muokattu:

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Enpä ole vuosiin enää sarjaa katsonut, mutta top5:

1. Abraham Simpson
2. Ralph Wiggum
3. Apu
4. Fat Tony
5. Kent Brockman

+ Merkintäntä Bleeding Gums Murphy

Edit: Sivuhahmot...
 
Viimeksi muokattu:

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Kyllähän Ralph Wiggum on paras sivuhahmo sarjassa! Chief toki myös hyvä. Top5-listalleni mahtuisi vielä näiden kahden lisäksi Lionel Hutz, Seymour Skinner ja Ned Flanders. Toki monethan on huikeita ja huomenna saattaisin joidenkin osalta vastata toisin.
 

Ralph

Jäsen
On oikeasti todella vaikea keksiä parhaita jaksoja, mutta kyllä ne parhaat sijoittuu sinne tuotantokausiin 4-14. Parhaita sivuhahmoja mainittaessa täytyy nostaa Lennyn nimi kahden parhaan joukkoon erään toisen hahmon kanssa, jonka nimeä minun ei tarvinne mainita.

Granpa ja Krusty, molemmat ovat parhaimmillaan erinomaisia ja pahimmillaan ärsyttäviä. Barney on hyvä ja menee viiden kärkeen. Samoin varmaan Hans Moleman ja viidenneksi ehkä isä-Wiggum.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Barney on varmaan sivuhahmojen ykkönen, vaikka hänen ruutuaikansa onkin todella pieni. Olikos se mr.plow jaksossa kun Barney jakaa työkseen vauvan vaatteissa jotain flyereita ja vaippa lähtee tuulen mukana. Kulman takana alaston Barney toteaa "hey mom". Nauran tälle joka kerta.
Sehän on myös loistava, kun Barney kerran valitaan pitkällä tikulla olemaan selvänä ja joutuu ajamaan kaverit baarista kotiin. Tätä Barneyn psyyke ei kestänyt ja katoaa pariksi kuukaudeksi ryyppäämään.

Barneyn lisäksi koko Moen baarin jengi on täynnä hauskoja hahmoja. Lennyn kämpät nostavat aina hymyn huulille ja "not lenny" on vieläkin pienoinen mysteeri.

Erityismaininta Hans Molemanille. Hahmohan ei käytännössä esiinny kuin sekuntien verran per jakso, mutta on onnistunut luomaan monta klassikkokohtausta.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Yksi lempikohdistani löytyy kutoskauden "Fear of Flying" jaksosta. Tuli taannoin uusintana, joten muistui mieleen. Homer potkitaan Moen baarista pihalle ja hän joutuu etsiskelemään uutta kuppilaa. Varsinkin loppupätkä (1:30 ->) jaksaa huvittaa edelleen. Muistaakseni muutenkin hauska jakso.

https://www.youtube.com/watch?v=DUbRJzK111c
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Barney on varmaan sivuhahmojen ykkönen, vaikka hänen ruutuaikansa onkin todella pieni.

Oma suosikkikohtaukseni on Homerin hippijaksossa:

Pinky

Näistä sivuhahmoista kun on puhetta, niin omalla listallani korkealla on Snake ja aina jaksaa naurattaa, kun...

Skinner !

Varsinkin loppupätkä (1:30 ->) jaksaa huvittaa edelleen. Muistaakseni muutenkin hauska jakso.

https://www.youtube.com/watch?v=DUbRJzK111c

Guy Incognito on varmaan paras yksittäinen kohtaus, mitä itselleni tulee mieleen Simpsoneista. Ei saatana, aina naurattaa. Voin kuvitella, kuinka tekijät ovat repeilleet kirjoittaessaan tuota.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oopi

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Lennystä puheenollen. En nyt muista, että mikä Treehouse of Horror -jakso on kyseessä, mutta pätkä, jossa horoskooppi povaa Homerin kuolemaa. Ennen sitä horoskooppi kertoo kuitenkin, että "tänään saat kehun työkaveriltasi". Kuolemaa uhmaten Homer menee töihin ja tauko huoneessa heti Lenny tulee vastaan.

"Hey Homer! May I compliment you?"
"Yes, go on..."
"You got one handsome rattlesnake biting your arm!"

Tuo jaksaa huvittaa aina! Dialogia edeltää tietysti myös yksi hauskimmista kohtauksista Simpsoneissa, kun töihin mennessä Homerille sattuu läheltä piti -tilanteita ja hän aina naurahtaa todeten "stupid horoscope!" Sitten autossa ajaessa Homerin otsaan lentää tuulilasin läpi hakku pystyyn ja Homer sanoo "hihihii, stupid blolospope" :D oletan, että nauratte ratketaksenne näyttöpäätteidenne takana, kun luette tätä kirjoitettua versiota.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oopi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös