Mainos

Silloin harvoin, kun ketuttaa...

  • 961 058
  • 5 684

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Kunhan ei ollut Vili, joka olisi saanut tartunnan Peksiltä ja kohta koko kaarti karanteenissa.....
No jos ei nyt tällaista roskaa alettaisi ainakaan levittämään. Tiedetään kumminkin että asia ei näin ole.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lock

Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestari 2021
Musta tuntuu että ainakin Rauman seudulla monet isommat yritykset ehtivät tuudittautua alueen pitkään jatkuneeseen hyvään korona tilanteeseen. Esimerkiksi yksi iso työllistäjä noin 20km Rauman ulkopuolella ei halunnut millään päästää työntekijöitään etätöihin vaikka hallitus ja viranomaiset sitä koko ajan suositteli. Vasta tammi- helmikuun vaihteessa, kun yksi sairastunut työntekijä olikin altistanut kymmeniä ihmisiä, herättiin tähän päivään ja kaikki kynnelle kykenevät lähetettiin etätöihin.

Toinen tekijä alueella on varmasti useat ulkomaalaiset työntekijät joista moni taisi pitää pitemmän loman joulun ja vuodenvaihteen aikoihin ja kävivät kotimaissaan lomalla. Uskooko joku että nämä ulkkarit pyytävät muita käymään ruokakaupassa puolestaan karanteenin aikana vai käyvätkö he vaan itse?
 
sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
No jos ei nyt tällaista roskaa alettaisi ainakaan levittämään. Tiedetään kumminkin että asia ei näin ole.
Ei ole tarkoitus mitään levittää. Hyvältä kuulostaa, jos tiedossa on, että tartunta on jollain muulla kuin meidän pojilla.
 
rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Kunhan ei ollut Vili, joka olisi saanut tartunnan Peksiltä ja kohta koko kaarti karanteenissa.....

Hoopo postaus, testatiinhan joukkue jo ennen Ruotsiin menoa eikä tratuntoja ollut. Peksihän on ollut jo ajat sitten sairaalassa. Mieti ennekuin kirjoittelet. Sitä ei tiedä kenellä se on mutta typerää vetää Peksi tähän.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hoopo postaus, testatiinhan joukkue jo ennen Ruotsiin menoa eikä tratuntoja ollut.

Taudin itämisaika on 2-14 vrk (yleensä 4-5 päivää), joten negatiivinen tulos ei täysin sulje pois sitä mahdollisuutta, että jollain pelaajalla oli tartunta jo ennen reissuun lähtöä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ettei synny mitään palstatotuuksia, niin todettakoon tartunnan olleen Teemu Turusella, joten nämä turhanpäiväiset pohdinnat voidaan täälläkin lopettaa.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ettei synny mitään palstatotuuksia, niin todettakoon tartunnan olleen Teemu Turusella, joten nämä turhanpäiväiset pohdinnat voidaan täälläkin lopettaa.
Eli Sveitsin koronaa oli se. Hyvä, että selvisi. Silti vituttaa ihan jokaisen liigajoukkueen puolesta, keillä pelaajia tuolla oli.
 
Samppub

Jäsen
Musta tuntuu että ainakin Rauman seudulla monet isommat yritykset ehtivät tuudittautua alueen pitkään jatkuneeseen hyvään korona tilanteeseen. Esimerkiksi yksi iso työllistäjä noin 20km Rauman ulkopuolella ei halunnut millään päästää työntekijöitään etätöihin vaikka hallitus ja viranomaiset sitä koko ajan suositteli. Vasta tammi- helmikuun vaihteessa, kun yksi sairastunut työntekijä olikin altistanut kymmeniä ihmisiä, herättiin tähän päivään ja kaikki kynnelle kykenevät lähetettiin etätöihin.

Toinen tekijä alueella on varmasti useat ulkomaalaiset työntekijät joista moni taisi pitää pitemmän loman joulun ja vuodenvaihteen aikoihin ja kävivät kotimaissaan lomalla. Uskooko joku että nämä ulkkarit pyytävät muita käymään ruokakaupassa puolestaan karanteenin aikana vai käyvätkö he vaan itse?
Ihan jo perinteisissä marketeissa kun asioi ja vilkuilee kaupassa asioivia ihmisiä, niin viime aikoina on maskittomia näkynyt paljon enemmän verrattaen esimerkiksi viime vuoden loppupuoliskoon.

Ihmiset kyllästyvät ja pikku hiljaa viis veisaavat käsidesin käytöstä. Itse en koronaa pelkää ja en ole riskiryhmäläinen, mutta kyllä nyt jumalauta kuuluisi pelkästään toisia ihmisiä sen verran ajatella ja heitä (vanhempia, riskiryhmät) kunnioittaa, nöyrästi sutaista sitä käsihuuhdetta ja laittaa se maski päähän julkisissa tiloissa asioidessa.

Mitä löyhemmin tämä otetaan, sen enemmän saamme lukea konkurssiuutisia ja sairaalassa makaavista.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Keltaliiviset telakkaryssät eivät juurikaan välitä maskisuosituksista. Ilman maskia röhkivät kaupoissa. Yhdellä näin kerran maskin Äyhön S-marketissa,
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Eikö toi saamarin korona vois jo häipyä helvettiin! Alkaa oikeasti ottamaan kaaliin konkurssiaalto, rajoitukset ja karanteenit.
Kyllä ja puhumattakaan koronan jälkeisistä haasteista, joita voimme vain arvailla. Mitä pidemmälle tämä venyy, sitä enemmän se tulee näkymään ihmisten hyvinvoinnissa myös pandemian jälkeen.

Kiitoksia voidaan esittää Suomen hallitukselle ja eri viranomaisille, joilla ei ole suurimmalla osalla ollut paskan hajua, miten asiassa tulisi edetä. Ei ole ollut kipparia, vaan ainoastaan vastuuta pakoilevia vätöksiä. "Me toivomme, me suosittelemme, ensi viikolla alkaa, henkilöt on lomilla, joulun pyhien vuoksi, me uskomme, me haluaisimme". Pateettista vatulointia.

Rokotefarssi on eräänlainen jäävuoren huippu. Melkein vuosi olisi ollut aikaa hioa rokotestrategiaa ja porrastaa eri ryhmät hyvissä ajoin etukäteen sovituilla ajoilla. Joku Israel on rokottanut jo melkein kaikki yli 16v henkilöt. Miten Suomi muni tämän asian niin totaalisesti?

Näkyvimmät teot ovat olleet ihmisten ajaminen äärirajoille taloudellisesti ja henkisesti.

Anteeksi avautuminen.
 
sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
Hoopo postaus, testatiinhan joukkue jo ennen Ruotsiin menoa eikä tratuntoja ollut. Peksihän on ollut jo ajat sitten sairaalassa. Mieti ennekuin kirjoittelet. Sitä ei tiedä kenellä se on mutta typerää vetää Peksi tähän.
Ei tästä @rellu enää tämän jälkeen, mutta eiköhän koko maajoukkuekin testattu ja silti oli tartunta. Virus jaksaa yllättää, itämisajat, muuntumiset jne. Eikä tarkoitus ollut todellakaan syyttää Peksiä eikä ketään muutakaan.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei mua kyllä voitto silti ikinä vituta. Harmittaa toki peliesitys, mutta voitto tasapainottaa tilanteen ja jättää lopulta hymyn suulle. Miettikää tollanen esitys ja siihen 0-2 -tappio. Tulee ihan takavuodet mieleen...
 
Lukko8

Ei mullakaan, jos tarkkaan luki viestini siinä luki, että ”melkeen tekisi mieli sanoa, että vituttaa voitto tolla pelillä.” (:

Anyway, uskon paljon parempaa Lukkoa olevan tarjolla perjantaina kun Tappara tulee vastaan.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja on se niinkin ettei mikään joukkue koko kautta samalla tavalla laske laulellen vesiä niinkuin Lukko lokakuussa ja marraskuussa.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Miettikään paljonko niitä Tapparoita, Kärppiä ja muita jotka on tollaisella pelillä vuosia raapineet ne tärkeät pisteet Lukolta ja sillä vieneet runkosarjan voittoja, kotietuja ja mestaruuksia. Kyllä niitä varmasti on vituttanut.
 
Viimeksi muokattu:

#16

Tulee mieleen kymmeniä tai oikeastaan varmaan satoja pelejä, kun Lukko on pelannut tai näyttänyt pelillisesti paremmalta kuin vastustaja, mutta saaliina on se vitun nolla pinnaa tai ryhdikäs JA/VL tappio, tai maalin tappio pudotuspeleissä. Ja nämä aina tuolta kasarin lopusta ja ysärin alusta asti. Vois melkeen todeta, että 2019 Syksyllä tämä trendi alkoi jo käynnistyä, että pelattiin välillä huonosti ja silti niitä pinnoja tuli plakkariin mukavasti. Nyt tilanne on peliesitysten osalta paljon sama kuin Marras-Joulukuussa 2019, mutta Lukko voittaa nämä pelit. Tähän ei olla mitenkään totuttu näin katsojana ja varmaan nuo esitykset pinnoista huolimatta kylmäävät monia, allekirjoittanutta ainakin.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En haluais syyttää apuvalmentajia juurikaan, mutta vittu oikeesti tyhjä maali minuutti ennen loppua kahden maalin tappioasemassa? Eiks me edes yritetty voittaa? Meni ihan vati jumiin.
 
Ja Mattila, Liedes, Koivisto kentällä. Ei se oo nii vakavaa näköjää!
 
Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En haluais syyttää apuvalmentajia juurikaan, mutta vittu oikeesti tyhjä maali minuutti ennen loppua kahden maalin tappioasemassa? Eiks me edes yritetty voittaa? Meni ihan vati jumiin.

Juu ei tule Eepistä päävalmentajaa, liian kiltti. Pelin sisällä ei minkään kaltaista reagointia, maalivahdin olisi voinut ottaa pois ajat sitten. Jos Virta olisi valmentajana ollut paikan päällä, Miska Kukkonen olisi ollut ekan kympin jälkeen viltissä. Mitä sitä seiskapakkia sinne sitten raahataan, jos ei sitä voi herättelynä käyttää? Toinen seikka on se että Skalicky on tällaisesta pelistä poissa. En tiedä kuka tämän rotaation on näin päättänyt, mitä viime aikoina on nähty. Rotaation pitäisi perustua peliesityksiin, ei siihen että kaikilla on kivaa.

Pelin ainoa positiivinen oli Repo-Hakulinen, ehkä myös Mattila oli normaalia pirteämmällä päällä mikä lupaa keväälle parempaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös