Onko kenellekään muulle tullut semmosta ilmiötä, että loppuu kiinnostus kiekkoon tän koronan takia? Ei yleisöä, pelejen siirtoja, karanteenissa parhaita, ei tiedä viedäänkö loppuun? Olen huomannut, että alkaa kiinnostus hiipumaan ja sehän ketuttaa. Töissä on juteltu ja samanlaisia tuntemuksia joillakin työkavereilla.
On tullut. Etenkin joskus marraskuussa mietin tosissaan, että miksi edes seuraan tätä, kun puolet pelaajista on jollain artistisopimuksilla, ja kun pitkä runkosarja saattaa hetkenä minä hyvänsä loppua koronasulkuun.
Välillä pelien seuraamiseen on saanut hakea motivaatiota ihan tosissaan. Kun katsomoissa ei ole väkeä, tulee sellainen tunne, että kotijoukkue voi esiintyä ihan miten tahansa joutumatta tilille. Pelitahti on muutenkin niin hurja, että koko ajan tippuu miestä kokoonpanosta. Tuntuu, että joukkueet lähinnä läpsyttelevät näitä pelejä pois alta; ei ole sellaista tunnetta, että jokainen matsi on spektaakkeli, jossa kamppaillaan arvokkaista pisteistä ja kunniasta.
Jääkiekko on toisaalta ollut mukava piristys aikana, jolloin ei oikein voi tehdä tai seurata mitään. Melkein joka arki-ilta on menossa joku peli, jota voi seurata ajankuluksi. Mutta aika pitkälti se on mennyt siihen, että käsi on koko ajan kelausnapilla, eikä peleihin tule samalla tavalla syvennyttyä. Jos Lukko on vaikka 3-0-johdossa, niin saatan kelailla kokonaisia eriäkin.
Päätös kauden pelaamisesta "no matter what" oli itselleni tärkeä. Se toi taas merkitystä peleille, kun pystyi luottamaan siihen, että Lukko ei pelaa mistään syysmestaruudesta tai ennätysvoittoputkesta vaan Suomen mestaruudesta. Sillä on painoarvoa, tuli se sitten tyhjille tai täysille katsomoille.
Huomaan myös ajattelevani, että toivottavasti tämä korona ei laske pysyvästi Liigan kiinnostavuutta. Yhden kauden kestää helposti, mutta entä jos sama kädenlämpöisyyden tunne on läsnä tulevinakin kausina?