Silloin harvoin, kun ketuttaa...

  • 895 851
  • 5 377
Kanssasiskot ja -veljet.
Nytkö on jo niin , ettei täällä enää saa myöskään esittää omaa arviotaan Lukon tilanteesta/veikkausta tulevasta sijoituksesta ilman rajua vittuilua mielenhäiriöstä, trollauksesta ja jostain pilkallisesta peeformanssista?

Samoin seuraavaa "Ässät ja SaiPa ja Jukurit eivät ole paljoa jäljessä Lukon nykyrosteria".
Ja käytin esimerkkinä Jukureiden kokoonpanoa.

Varmasti Ässien puolustus on heikompi, SaiPan budjetti pienempi ja Jukurit nähdään vieläkin Mestis-ryhmänä.

Minusta Lukon joukkueessa on hyviä aihioita, mutta se on viime kauden tapaan jätetty kesken. Varaa loukkaantumisiin/sairastumisiin/pelaajien kilpailutukseen/rotaatioon väsymyksen edessä ei yksinkertaisesti ole. Tuo ryhmä on 3-4 miestä vajaa (verrataan vailla pelaajien (pl. junnut) määrää muiden joukkueiden vastaaviin tai Lukkoon 20-21.

Arvioni siitä, että nykyrosterilla sijat 8-.12. ovat realistisia, aiheutti pahennusta ja pilkallista vinoilua siitä, että olen jotenkin Lukkoa vastaan.
En todellakaan ole. Toivon kovasti ja syvästi menestystä omalle joukkueelleni, mutta yritän nähdä asiat ilman sinikeltaisia taikalaseja.
Uskon, että vain joukkueen täydentäminen oikeilla, kokoonpanossa paikkansa ansaitsevilla pelaajilla on lääke parempaan.
Jos sitä saadaan, voi Lukko parhaimmillaan taistella vaikka mestaruudesta.

Saatan myös olla väärässä.
Meistä jokainen saattaa. Se, että joku esittää erilaisen arvion ei kuitenkaan liene syy haukkumiseen tai ylimielisyyteen. Vai onko niin, että epävarmuutta ja pelkoja paikataan esiintymällä naureskellen ja pilkaten?

Toivon tietysti, että joukkue pärjää ja voittaa vaikeudet. Toivon, ettei montaa pelaajaa satu sairastuvalle samanaikaisesti ja että hyvä vire kantaa myös yksilötasolla läpi kauden. Toivon, että jokainen pelaaja jaksaa motivoituneena tehdä parhaansa, vaikka tietäisi, että takaa ei haastetta omalle paikalle kokoonpanossa näy.

Jos tätä ei haluta jättää pelkän uskon, toivon ja kotiseuturakkauden varaan, niin odotan Lukolta joukkueen vahvistamista.
Oppimista viime kauden virheistä.

PS. Sille, joka sanoo, ettei Ässien puolustuksesta kukaan mahtuisi Lukon joukkueeseen.
Tervetuloa todellisuuteen.
Aleksi Heimosalmi on Ville Heinolan tasoinen lahjakkuus, joka pelasi jo täyden kauden alle viime sesongilla. Pelaa U20 MM-kisoissa alaikäisenä ja varattiin NHL:ään kakkoskierroksella.
Rami Määttä on painanut on Ässien takalinjoilla jo 1,5 kautta ja valittiin joulukuussa U20 MM-joukkueeseen.
Molemmat pelaavat Ässissä tulevalla kaudelle todellisen läpimurron vuotta.
Lukolla ei ole ainuttakaan tämän tason prospektia riveissään pakistossa (Ervastikin pääsee vain lähelle.)
Otetaan mukaan myös Roni Sevänen. Yksi Lukon mestaruusjoukkueen tärkeistä palasista kaudella 20-21.
Kyllä minä saan nollasta kolme aika helposti.
Ilman värilaseja.
 
Viimeksi muokattu:

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

En mä tällä hetkellä Määttää, Heimosalmea, tai Sevästä Lukon TOP-6 kelpuuttaisi yhtäkään. Laitisen ja Korkan tilalle kyllä ja heittämällä, mutta tuo ei mun mielestä hyödyttäisi oikeastaan yhtään ketään jos nuo olisivat Lukossa poppareilla tai seiskapakkina, johon rooliin Sevänenkin on tätänykyä aivan liian kallis. Toki jos Määtän kehitys jatkuu samanlaisena ja Heimosalmi alkaa edes etäisesti pelaamaan kuten Heinola teki 17-19 vuotiaana Lukossa, niin pidän oikeuden muuttaa mielipidettäni.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Kyllä mä ottaisin Seväsen sata kertaa sadasta jos toisena vaihtoehtona on Abt tai Almari.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Mun näkemys Lukon joukkueen sijoituksesta TÄLLÄ hetkellä on sellainen 6-10. JOS tehokas ja hyvä ykkössentteri tulee jostain, niin veikkaisin 5-8. Siihen lisää Pooleyn tasoinen laituri, niin 3-6. Klokin tyylinen ja tasoinen pakki vielä noiden lisäksi, niin 2-4.
Kolmen kärkeen jos Lukko pääsee, niin silloin ei ole yhtään loukkaantumista tullut avainpelaajille ja nuoret ovat pelanneet täysin ylärekisterissä.

JOS kaikki nuo mahdolliset hankinnat tulisi ja kaikki onnistuisi kuin sadussa, niin silloin on mahdollisuuksia pleijareissa vaikka mihin.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä mä ottaisin Seväsen sata kertaa sadasta jos toisena vaihtoehtona on Abt tai Almari.
Minä taas en. Asia taas on toinen jos Abt palaa viime kauden alun tasolle. Almari tulee olemaan parempi tällä kaudella ja Seväseltä saatetaan jossain kohtaa nähdä "tykkikausi" jos kaikki palikat ympärillä osuvat kohdilleen, mutta tuossakin paino sanalla saatetaan. Lisäksi jos puheet Seväsen nyky liksasta pitävät paikkaansa, siinä on reilusti kyllä ilmaa. Lisätietoa tuosta saanee Ässien puolelta.
 
Nää on näitä "tulee olemaan parempi" -juttuja. Samanlailla jokasen jengin junnut treenaa kesän kovaa ja tekee 30p ens kaudella.

Mikään ei kuitenkaan antanut kauden loppupuolella viitteitä, että Almari yhtäkkiä parantaisi huomattavasti.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikään ei kuitenkaan antanut kauden loppupuolella viitteitä, että Almari yhtäkkiä parantaisi huomattavasti.
Mä on tämän jo aikaisemminkin sanonut, että Almari oli kolmikosta Almari-Piipponen-Abt paras Tappara-sarjassa, enkä näe sille mitään estettä että ei voisi olla paras tuosta kolmikosta ensi kaudellakin (Toki Almarin loukkaantuminen voi tuota hidastaa), vaikka Piipponen päässeekin takaisin sille tasolle mitä oli ennen koronaa ja Abt pelaisi kuten Joulu-Helmikuussa. Kannattaa Almarin osalta myös muistaa, että hän hyppäsi vähäisellä pelituntumalla mukaan ja keskelle koronan tuomaa härdelliä.

Ja tämä on vain minun mielipide, eikä mikään absoluuttinen totuus.
 
Nää on näitä "tulee olemaan parempi" -juttuja. Samanlailla jokasen jengin junnut treenaa kesän kovaa ja tekee 30p ens kaudella.

Mikään ei kuitenkaan antanut kauden loppupuolella viitteitä, että Almari yhtäkkiä parantaisi huomattavasti.
Mikään 24-vuotiaan Almariin uralla ei toistaiseksi viittaa siihen, että parantaisi huomattavasti.
Tähän vielä ikävä loukkaantuminen ja takapakkia tuli edelleen lisää.
Almaria tai ei, Lukon rosteri on aivan liian kapea ollaakseen mestarikandidaatin rosteri.
3-4 kunnon pelaajaa liian kapea.

Edelleen ihmetyttää myös Lukon toiminta jatkosopimusten osalta. Kun hallitseva mestari sijoittuu runkosarjassa kymmenenneksi, niin harvoin pelaajille tarjotaan jatkopahveja samalla innolla kuin teki Rauman Lukko.
Floppikauden keskinkertaista (tai sen alle) pelaajista Kainulainen, Ylitalo, Abt, Almari, Zagidulin sainattiin isoja empimättä jatkovuodelle. Oliko vain helpoin ja halvin tapa vai tehtiinkö töitä ja etsittiin vaihtoehtoja?
Pahoja menetyksiä koettiin, kun Skalicly/Lehtinen ja (kaikkien aikojen TOP10-sentteri Lukossa PPG:lla mitattuna) Ilomäki menetettiin Turkuun. Mestarijoukkueen pelaajista myös Kukkonen lähti kilpailijan riveihin. Samoin Petman.
Pooleyn tarina on surkuhupaisa. Samoin Hagan. Samoin Svanenbergsin. Samoin Pospislin.
Vaikkei Raumalla nähdä ketään heistä enää koskaan, näkyy heidän poissaolosta myös tämän kauden joukkueessa. Kaikki (paitsi ehkä Pospisli) olivat johdon alkuperäisissä kaavailuissa osa 22-23 joukkuetta. Ketään ei ole korvattu.
Liigan parasta Saarijärveä on sellaisenaan mahdoton korvata Lukon resursseilla.

Isoja virheitä ja menetyksiä.
Joitain valonpilkahduksia Saarelan, Reunasen ja Sompin (mahdollisesti myös Pavelkan) muodossa.
Kestner korvaa 3 poistunutta oikeaa laituria (Skalicly/Pooley/Petman)?

Kun tätä kokonaisuutta katselen, näen muiden vahvistuneen ja Lukon kompastelun, en voi tavoitetta kovin korkealle asettaa.
Minusta johdolla on todellinen näytön paikka tämän vuoden joukkueen kasaamisessa.
Toivottavasti se on vielä monen pelaajan osalta kesken.
 
Viimeksi muokattu:

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hauska, että Parry puolustelee Heimosalmea ja Määttää, mutta hänen hankintaehdotukset ovat aina kaikki vähintäänkin tasonsa todistaneita pelaajia ja Lukossa hänen viritelmissään nuo kaksi eivät ikinä olisi top 8 joukossa. Sikäli turha herätellä muita todellisuuteen, mutta jatketaan ihmettelyä.

Eikä siis tällä kommentilla ollut tarkoitus Heimosalmea tai Määttää haukkua. Sopisivat Lukon strategiaan hyvin, mutta ei Parryn.
 
Nigi

Jäsen
Tämä rosterivertailu olisi hyvä pitää tuolla Ässät vs Lukko ketjussa, mutta kun täällä on vauhtiin päästy niin omaakin näkemystä pöytään (pidetään asiallisena):

Senttereistä antaisin tällä hetkellä jopa edgen Ässille. Syvyyttä tällä osastolla on enemmän, koska nuoria lupaavia senttereitä on paljon. Graberista on paljon kiinni se, että kuinka hyvä Ässien sentteristö on lopulta kentällä. Lukolta puuttuu vielä ykkössentteri, joka saattaa kääntää tämän vielä Lukolle. Odotuksissa teillä on kuitenkin ihan huippusentteri käsittääkseni.

Laitureissa Lukolle on terävämpi kärki. Ässillä tasaisia laitureita kolmeen ensimmäiseen kenttään. Ässillä mahdollisesti vielä yksi laituri hankkimatta. Terävämmästä kärjestä johtuen kääntyy Lukolle.

Puolustus heittämällä Lukolle. Ässillä tällä hetkellä Liigan huonoin pakisto. Pari pakkia hankkimatta, joiden lisäksi Heimosalmen ja Määtän pitää jatkaa kehittymistään ja nostaa tasoa. Heimosalmelta odotan isoja harppauksia. Lukolla pakisto näyttää oikein hyvältä ja valmiilta.

Veskarit tasan. En näe Zagidulinin ja Rubinin välillä isoja eroja paperilla. Vääntää tästä voi puolin ja toisin, mutta tasapeliksi menee mun papereissa.

Valmennus Ässille. En ole ikinä pitänyt Veltsua kummoisena koutsina. Kivi tuli tekemättömään paikkaan viimekaudella ja usko hänen työhönsä on itsellä kova.

Eri mieltä saa olla. :)
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Parry Sound sanot useasti että lähtijät on korvaamatta. Ilmeisesti Lukko lähtee sitten kauteen 2-3 ketjulla ja kuudella pakilla. Jos sun mielestä jokainen lähtijä pitää aina korvata uudella pelaajalla ulkopuolelta ja niin toimittaisiin (kuten joskus tehtiinkin), niin sitten meillä ei olisi ikävä näitä Seväsiä, Petmaneita, Heinolaa jne. ja saataisiin katsella Sunin, Päivärinnan ja Ervastin mahdollisia läpimurtoja muissa kun Lukon peliasussa 100% varmuudella.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yllättävän asiallisia viestejä tullut patamiehiltä tähän suuntaan tai en tiedä onko se yllättävää, kun en ole laittanut merkille, mitkä nimimerkit yleensä trollaavat.

@Nigi kanssa samaa mieltä, että sentteriosasto tällä hetkellä voi niukasti mennä Ässille tai riippuu myös siitäkin miten hahmotellaan. Jossain hahmotelmassa Päivärinta oli nelikossa ja se voi vääristää tilannetta. Väitän, että Ikonen on sentterinä ihan yhtä hyvä kuin Appelgren ja tasavarmempi kuin Päivärinta, joka voi toki yllättää. Lisäksi Saarela voi pelata keskellä, mutta siihen ei varmaan lähdetä. Sitten Mattila, Somppi ja Kainulainen tulevat kyllä olemaan tasasen varmoja, mutta loistaako Mattila tai Somppi, niin se on varmasti iso kysymysmerkki monelle. Ässien puolelta Järvinen varma tekijä kuten Barach. Grabner ei itselleni juuri sano mitään.

Eri mieltä täytyy kuitenkin olla tuosta veskarivertailusta. Tuntuu siltä, että porilaiset ei juurikaan ole Zagidullinin otteita nähneet. Tasonsa jo Liigassa todistanut selvästi ja piti Lukkoa usein pystyssä ihan käsittämättömän huikeillakin torjunnoilla. Läpiajot ei ole vahvuus ainakaan, jos kaverit vetelee puikoista. Pääkoppakaan ei ole ollut tähän mennessä heikkous, vaikka välillä saattaakin mesota. Ja koska taso Liigassa on todistettu, niin pitää myös huomioida miten kaverin ulkomuoto on muuttunut. Tuntuu, että on kyllä ylimääräinen rasva kadonnut. Se ei voi olla näkymättä jossain.

Rubin ei juuri ole tuttu itselleni, mutta kun Zagilla on kokemusta jo Liigasta ja ylipäätään kovempi CV, niin vaikea nähdä Rubinia edelle. Joku tietty voi tulla perustelemaan, että miksi ero ei mene Zagidullinin eduksi hänen mielestään.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Miten on muuten @Parry Sound mahdollista, että viljelet viikottain monia satojen pelaajien Eliteprospects listauksia, mutta silti onnistut käytännössä aina välttämään Lukon ulkomaalaishankinnat?

Nopeasti, kun hakutoiminnolla etsii niin ei ole ollut Parryn listauksissa mainintaa Lukon viime aikojen ulkkarihankinnoista (ennen kuin Lukko on sopparin julkistanut): Danforth, Pospisil, Gregoire, Press, Klok, Nemecek, Westerholmit, Pooley, Abt, Zagidulin. Edes Audettea ei löydy. Mikäköhän mahtaa olla todennäköisyys näin surkealle spekuloinnille?
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet

Ei kai nuo listaukset ole mitään huhuja olleetkaan?

Aika harvassa on ne jotka prospekteja on laittaneet osumalla sattumalta oikein. Kivahan se vaan on että joku viitsii noita kaivella. Antaa tulla vaan lisää. Jos ne häiritsee niin jättää lukematta ja kommentoimatta. Simppeliä eikö?
 
Nigi

Jäsen
Eri mieltä täytyy kuitenkin olla tuosta veskarivertailusta. Tuntuu siltä, että porilaiset ei juurikaan ole Zagidullinin otteita nähneet. Tasonsa jo Liigassa todistanut selvästi ja piti Lukkoa usein pystyssä ihan käsittämättömän huikeillakin torjunnoilla. Läpiajot ei ole vahvuus ainakaan, jos kaverit vetelee puikoista. Pääkoppakaan ei ole ollut tähän mennessä heikkous, vaikka välillä saattaakin mesota. Ja koska taso Liigassa on todistettu, niin pitää myös huomioida miten kaverin ulkomuoto on muuttunut. Tuntuu, että on kyllä ylimääräinen rasva kadonnut. Se ei voi olla näkymättä jossain.

Rubin ei juuri ole tuttu itselleni, mutta kun Zagilla on kokemusta jo Liigasta ja ylipäätään kovempi CV, niin vaikea nähdä Rubinia edelle. Joku tietty voi tulla perustelemaan, että miksi ero ei mene Zagidullinin eduksi hänen mielestään.

Jäi perustelut ontumaan tuosta aiemmasta viestistä, niin avaan vielä omia ajatuksia tarkemmin näistä veskareista.

Zagidulin oli itselleni ihan tuntematon ennen Lukkoon tuloaan, joten aiemmat kaudet menevät puhtaasi tilastoskouttaamisella. Viimekaudella häneltä tuli nähtyä about 7-8 peliä, joten otanta ei ole kovinkaan iso Lukko-ajaltakaan. Itselleni hänestä jäi katsomistani peleistä hyvä kuva, mutta ei ”maaginen”. Vyöltä löytyy kokonaisuudessaan vajaa kausi KHL’ää (44+4 peliä) ja AHL’ää (36 peliä). Lähtökohtaisesti hyvä veskari, jolla on kehittymisen varaa vielä (vasta 26v).

Iältään nämä kaksi menevät yksi yhteen (-95 syntyneitä). Rubinilta löytyy pari hyvää kautta Allsvenskania (81+5 peliä), kakkosveskarina kausi Luleåssa (12 peliä) ja kolme kautta tandemina Frölundassa (81+4 peliä), joka on yksi parhaista seuroista Ruotsissa. Mukaan mahtuu myös kolme kappaletta maajoukkuepelejä Ruotsin paidasta.

Kokemus kovista sarjoista siis about samaa luokkaa. Venäläinen KHL’ssä ja ruotsalainen SHL’ssä. Zagidulinilla yksi NHL-matsi, Rubinilla taas maajoukkuepelejä. CV mielestäni aika samaa tasoa. Itse arvotan KHL- ja SHL-pelit samalle tasolle tässä tapauksessa. Zagidulinilla tosiaan Liigasta jo kokemusta, mutta en usko ruotsalaisella olevan kovinkaan pahoja sopeutumisvaikeuksia. Jos rapakon takaa olisi tullut jenkki/kanukki, niin olisin enemmän huolissani.
 
Ei kai nuo listaukset ole mitään huhuja olleetkaan?

Aika harvassa on ne jotka prospekteja on laittaneet osumalla sattumalta oikein. Kivahan se vaan on että joku viitsii noita kaivella. Antaa tulla vaan lisää. Jos ne häiritsee niin jättää lukematta ja kommentoimatta. Simppeliä eikö?
Näin sen näin.
Eivät ole huhuja - ainoastaan sopivia mätsejä, jotka useimmiten päätyvät muualle.
Sellaista se on, kun 50 seuraa P-Amerikassa ja 100 Euroopassa kisaavat samoista miehistä.
Useimmiten eivät siis Lukkoon päädy - mahdollisuus siihen on aika pieni.

Julius Mattila oli sellainen, josta ehdin haaveilla aika pitkään ja kun uutinen tuli - kädet nousi ilmaan.
(Hänestä ehkä vielä se ihan paras potentiaali on jalostumatta, mutta josko tulevalla kaudella?)
Tomas Pavelkan nimi on noussut esiin omissa listauksissa jo ennen Lukon sopimusta, samoin Jukuri, tietysti Reunanen, Kestner (erityisesti viime keväänä kun häntä olisi kovasti kaivattu), Antti Saarela oli esillä jo 1,5 vuotta sitten, Ikonen, Saarijärvi, Sopanen jne.
On näitä aina silloin tällöin osunut, vaikkeivät todellakaan mitään huhuja ole.

Parin viime kauden aikana on yhä enemmän alkanut kiinnostaa tämä kotisohvapelaajatarkkailu.
Seuraan pelejä ja liigoja päivittäin, Lukon tapahtumia liikaakin ja siltä/EP-pohjalta listailen haaveita ja sopivia pelaajia.
Tuossa juuri uusin listaus meni "Utopia"-ketjuun. Siinä aikamoinen määrä/otanta vapaista pelaajista niille pelipaikoille, joille Lukko mielestäni vahvistusta kipeimmin kaipaa.

Mikään pakko listauksiani tai hajatelmia ei ole lukea. Minut saa hiljaiseksi "älä huomioi"-asetuksesta.
Kiva kun joku jaksaa lukea ja innostua mukana.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Tasaisesti näyttää paukkuvan tietyn sävyistä viestiä ympäri Lukko-osiota, ketjusta toiseen. Mua ainakin vähän vituttaa, kun joka ketju on täynnä sitä samaa tilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän yliampuvaa soopaa.

Ja kuvio toistuu aina samanlaisena, kun sama klikki pelmahtaa yllättäen paikalle ymmärtämään väärinymmärrettyä neroa.
 
En tiedä varsinaisesti ketuttaako, mutta pitsiturnauksen vieneeltä Ässä-jengiltä hyvä haku tämä uusi puolustaja Markus Philips. Vetänyt kaikki Kanadan junnumaajoukkueet MM-kisoissa asti (U17, U18, U20) ja tekee tuloaan isompiin ympyröihin. Voisi olla yksi kauden läpimurtopelaajista koko Liigan skaalalla.
Toki meillä on samalle paikalle heittää Reunanen ja ottaisin näistä kahdesta Tarmon.
Mutta esim. Abt/Almari tontille tällainen Philips olisi ollut erittäin kova upgrade.
No - kaikkeen ei kassa riitä ja onnittelut Ässille. Jäädään seuraamaan mielenkiinnolla.

Alkaa siellä pohjoisessakin olla aihiota.

Phillips Heimosalmi
Sevänen Määttä
X Matinpalo
(junnut)

Jos tuohon yhden kairaavat vielä tekijämiehen, niin alkaa olla hyvän haastajan tasoa Lukkoon verrattuna joukkueen kokonaisuuden osalta. En silti usko asetelman rajusti järkkyneen Pitsin tuloksesta huolimatta :)
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea

Ässät ei ole ainakaan itse ilmoittanut Philipsin sopimuksesta. Siirto ei näy EP:ssä eikä Ässien verkkosivuilla. Mistä hatusta vedit Philipsin Ässiin?
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Ihan sama, ei mitään käyttistä. Pitäkää nyt vittu sentään jonkun ässien kokoonpanot pois täältä.

Ihan oikeasti, menee todellakin hyvän maun rajojen ulkopuolelle.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Mutta esim. Abt/Almari tontille tällainen Philips olisi ollut erittäin kova upgrade.
Ja millähän logiikalla? Täysin samanlaiset pisteet AHL:ssä Abtin kanssa. Nuorempi mutta ei kokemusta Liigasta. Millä perusteella ja varmuudella "erittäin kova upgrade"?
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En tiedä varsinaisesti ketuttaako, mutta pitsiturnauksen vieneeltä Ässä-jengiltä hyvä haku tämä uusi puolustaja Markus Philips. Vetänyt kaikki Kanadan junnumaajoukkueet MM-kisoissa asti (U17, U18, U20) ja tekee tuloaan isompiin ympyröihin. Voisi olla yksi kauden läpimurtopelaajista koko Liigan skaalalla.
Toki meillä on samalle paikalle heittää Reunanen ja ottaisin näistä kahdesta Tarmon.
Mutta esim. Abt/Almari tontille tällainen Philips olisi ollut erittäin kova upgrade.
No - kaikkeen ei kassa riitä ja onnittelut Ässille. Jäädään seuraamaan mielenkiinnolla.

Alkaa siellä pohjoisessakin olla aihiota.

Phillips Heimosalmi
Sevänen Määttä
X Matinpalo
(junnut)

Jos tuohon yhden kairaavat vielä tekijämiehen, niin alkaa olla hyvän haastajan tasoa Lukkoon verrattuna joukkueen kokonaisuuden osalta. En silti usko asetelman rajusti järkkyneen Pitsin tuloksesta huolimatta :)

Tähän sen verran kommenttia, että Ässiin on Phillipsin jälkeen tulossa vielä yksi puolustaja. Ja saattaa tulla jotain muutakin. Verkot ovat vesillä. En tiedä, että kävikö se Lukon kuningaslohi lähelläkään Kerttulan verkkoja.

Ässät ei ole ainakaan itse ilmoittanut Philipsin sopimuksesta. Siirto ei näy EP:ssä eikä Ässien verkkosivuilla. Mistä hatusta vedit Philipsin Ässiin?

Phillipsin tulo Ässiin on varma juttu. Agenttitoimistolta lähti vain liian aikaisin tieto sopimuksesta twitter-viestillä, jonka he sitten poistivat. Ässät tulee tiedottamaan sopimuksesta ilmeisesti ensi viikolla.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Henkilökohtaisesti en kyllä näkisi mitään järkeä vaihtaa Abtia tai Almaria tuohon Phillipsiin. Lähtökohtaisesti sanoisin, että ovat kaikki kauteen lähdettäessä kutakuinkin samaa kategoriaa, toki sillä erolla, että Lukon pakeilla on kokemusta Liigasta. Aivan järjentötä olisi ollut kyllä tehdä tuollainen vaihto. Jos sinne pakistoon joku hankitaan niin tällaiset arvat voi jättä suosiolla sivuun.

Ja onhan tuossa Ässien pakistossa aihiota. Aihiota nimittäin siihen, ettei olisi ihan Liigan surkein puolustus. Ässien pakisto on tuon Phillipsinkin tulon jälkeen vielä ylivoimaisesti Liigan paskin. Jonkun kovan pakin vaatisivat vielä, mutta en usko, että Kerttula onnistuu sellaista löytämään.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Jos tuohon yhden kairaavat vielä tekijämiehen, niin alkaa olla hyvän haastajan tasoa Lukkoon verrattuna joukkueen kokonaisuuden osalta.
Ei ala. En tiedä millä tällaiseen päätelmään edes voisi päätyä, mutta ei ala.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös