Siirtojen takaraja lähestyy

  • 6 530
  • 88

railwayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät (& Devils)
Parin viime kauden aikana NHL:n pelaajien siirtorajan lähestyessä on seurasiirtoja tehty ennätysmäärät. Tänä vuonna on ollut selvästi hiljaisempaa, osaksi varmaankin Olympia-kisojen takia. Itse uskoisin noin 40-50 pelaajasiirtoa tulevan tällekin kaudelle vielä.

Vapaaksi agenteiksi tulevia pelaajia on spekuloitu milloin minnekin ja suomalaisista Selänne on usein arvailujen kohteena. Tämä on ihan villi arvaus, mutta en ihmettelisi jos Selänne pelaisi loppukauden Coloradossa. Colorado on NHL-seuroista jo kolmena vuonna peräkkäin onnistunut saamaan pelaajamaarkkinoiden isoimman vonkaleen (99: Fleury, 00: Bourque, 01: Blake), joten samaa Avalanche yrittää jälleen ja Selänne on selvästi kuumin nimi niistä, joiden sopimus kesällä umpeutuu.

Jo pitkään on siirtojen suhteen ollut hiljaista ja itse uskon sen olevan merkki tulevasta myrskystä. Tällä hetkellä seurat jakaantuvat kahteen ryhmään, joista toiset hakevat vahvistuksia ja loput hakevat kalliille pelaajille uutta seuraa. Pelaajia scoutataan ja seuroilla on varmasti jo toivelistat pelaajista valmiina. Kun ensimmäiset siirrot tapahtuvat, niin todennäköisesti muut seurat toimivat esimerkin mukaan samalla tavalla ja rostereissa käynee tuuli ja tuiverrus.
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Kysymys

Koska deadline muuten on? Tiedän että tämä on tyhmä kysymys, mutta olen aika autuaasti pihalla tämän kauden tapahtumista intin vuoksi. Ensi kaudella palataan taas normaaliin seurantaan. Tai no, pudotuspelien alkaessa olen taas mukana!
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Kolme viikkoa aikaa. Tarkka päivämäärä ei nyt oo tiedossa, mutta kolme viikkoa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jollei muisti petä aivan täysin niin uskaltaisin väittää että deadline oli viime vuonna maaliskuun 17. tai 19. päivä.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Kisojen aikana ovat varmasti puhelimet olleet kovassa käytössä joukkueiden johdoilla. Eiköhän ensi viikolla ala kunnon rumba. Omituisen hiljaista on siirtomarkkinoilla ollut koko kauden ajan. O-kisojen ei pitäisi mielestäni vaikuttaa näihin asioihin, voin olla väärässäkin. Jos vaikuttavat, korkeintaan Kanadalaisiin ja USA:laisiin kisoihin valittuihin pelaajiin. Eurooppalaisten joukkueiden menestys kisoissa ei varmaankaan NHL GM:iä voisi vähempää huolestuttaa...

Kai joskus pitää olla niitä hiljaisempiakin kausia, että saadaan niitä keskim. vilkkaampia ja ennätyskausia.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti railwayman
Colorado on NHL-seuroista jo kolmena vuonna peräkkäin onnistunut saamaan pelaajamaarkkinoiden isoimman vonkaleen (99: Fleury, 00: Bourque, 01: Blake), joten samaa Avalanche yrittää jälleen ja Selänne on selvästi kuumin nimi niistä, joiden sopimus kesällä umpeutuu.

Puolustusta Avsin kai ainakin pitäisi vahvistaa. Esimerkiksi Janne Laukkanen olisi takalinjoille hyvä hankinta jos Pens alkaa siirtorajan aikoihin jo keskittymään ensi kauteen.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
En usko vieläkään, että vaikka Selänne on mahdollisesti UFA ensi kesänä Sharks alkaisi enää tässä vaiheessa kauppaamaan häntä.
 

spoked B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Da Bears, Arsu
Viestin lähetti vilpertti
En usko vieläkään, että vaikka Selänne on mahdollisesti UFA ensi kesänä Sharks alkaisi enää tässä vaiheessa kauppaamaan häntä.

Tää on kyllä mielenkiintoinen tilanne ja eroaa mielestäni 2 muun UFA:n (Guerin ja Amonte) tilanteesta siten, etten näe Selänteen haluavan jatkaa missään nimessä (edes hinnalla ei taida olla väliä!) Sutterin Sharkseissa. Amonten ja Guerinin kohdalla kyseessä on vain raha, ei peluutus, roolitus ja arvostus kuten Teukalla.

Hyväksyykö Sharksien johto ajatuksen, että Teukka oli vain 1½ kauden vuokrapelaaja, joka maksoi heille Friesenin ja Shieldsin ja tuo heille vain 2 kierroksen varauksen. Vai kannattasiko Teukalla hankkia tuo Sharksien kaipaama 2. sentteri (Marleau ei ole juurikaan vakuuttanut) ja/tai vahvistaa puolustusta?

En juurikaan usko, että selänne kaupattaisiin yksinään, mutta jos Sharksit suunnittelevat "Blockbuster" kauppaa, niin Selänne tulee varmasti olemaan siinä mukana. On eri asia kuitenkin, ryhtyykö SC jahtaava joukkue ja vieläpä tässä vaiheessa kautta uudistamaan "rosteriaan" voimakkaasti.

Jos ryhtyy katsokaa New Jerseyn suuntaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Eastern time = Eastern European Time (Suomi) + 7 tuntia

Eli takaraja on siis 19.3 klo 22.
 

Hilton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Boston Bruins
Ihmettelen todella jos Teemua ei myydä. Temun näytöt kisoissa vakuutivat varmasti jonkun joukkueen, mutta eihän sitä koskaan tiedä kuinka sadistisia San Josessa ollaan.

Tapaus Guerin on sitten ihan eri juttu. Toivon hartaasti, että Boston tajuaisi pitää tämän miehen joukkueessa. Mitä oon nyt seuraillu miestä niin on varmasti kyselty mies lähiaikoina.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Colorado voisikin olla vahva ehdokas Selänteen uudeksi työnantajaksi, mutta mikäli ei jotain Hejdukia laiteta vaihtotavarana, kauppaa tuskin tulee syntymään. Blake, Foote ja Tanguay ovat ne Avs-pelaajat, joista Sharks hyötyisi jo tänä keväänä, eikä Colorado luovu kenestäkään. Drury kenties voitaisiin vaihtaa jos toiseen suuntaan tulisivat Selänne, Marleau ja ykkösvaraus, mikäli Colorado ei pidä Selännettä. Sharks menettää joka tapauksessa Selänteen ilmaiseksi ja Drurysta tulisi hyvä kakkossentteri useammaksi vuodeksi. Kenties jopa ykkössentteri ja hän sopii Sutterin tyyliin paljon paremmin kuin Selänne.

Bobby Holik lienee myös yksi vaihtoehto Coloradolle. Hyvä playoff-pelaaja, joka pystyy pelaamaan roolia kuin roolia ja sekä keskelle, että laidassa. Hänestä Devils ei vaatine ihan mahdottomia, kun kerran lähtee varmasti tämän kauden jälkeen. Reinprecht varmaan riittää. Hinta on periaatteessa kova, mutta jos Foppa palaa ensi kaudella, Reinprechtille ei ole sopivaa roolia kun edessä on vielä Drurykin. Kakkosvaraus vielä lisäksi Avssille, jos Holik ei jää Coloradoon.

Yksi mielenkiintoinen kysymys on St. Louisin maalivahtitilanne. Heillä ei ole ykkösmaalivahtia eikä kumpikaan kakkosmaalivahdeista ole pelannut hyvin. Kuitenkaan pelaajia, joita voisi hyvästä maalivahdista tarjota vaihdossa, ei käytännössä ole. Demitra, Pronger, Weight ja Tkachuk lienevät koskemattomia ja muut liian huonoja tai liian vanhoja. Cory Stillmanilla ja Brent Johnsonilla ei vielä kovin kummoista maalivahtia irtoa. Ed Belfour voisi olla yksi vaihtoehto, Dallas nyt ei joka tapauksessa tällä kaudella pärjää playoffeissa, jos sinne edes pääsee, joten Eddie The Eagle lienee kaupan. Vanha ja lähes syrjäytetty Belfour ei liene kalliskaan. Johnson/Brathwaite ja joku lupaus niin Belfour on St. Louisin mies. Muita vaihtoehtoja voisivat olla mm. Boucher, Burke ja Barrasso. Boucher on kuitenkin turhan arvokas, joten häntä ei saatane.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Selännettä ei menetetä missään tapauksessa ilmaiseksi, liigalta saa aina UFAna joukkueesta poistuneista pelaajista korvausvarausvuoron, Selänteen palkkatasolla todnäk 2. kierroksen vuoro. Toki, suoraan kauppana Friesen + Shields <-> 2. kierroksen varausvuoro on heikko, mutta Sharks on saanut Selänteestä hyvän maalintekijän ja leveyttä hyökkäyspään materiaaliin. Hänen tasoisen pelaajan hankkiminen noinkin vähällä kannattaa aina vaikka riski olisikin menettää hänet 1½ vuoden päästä UFAna muualle.

Selänne ei varmasti ole vielä tehnyt lopullista päätöstä pysymisestään Sharkseissa, jos loppukausi menee viimeisten 6 ottelun tahtiin ei miehellä ole varmasti mitään sitä vastaan, että ottelussa jää olematta kentällä 10min Anaheimin ajoista. Pisteitä tullut kuitenkin ihan mukavasti.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Selännettä ei SJ myy mihinkään lännen joukkueeseen, se on lähes selviö. Tai sitten hinnan pitää olla todella hyvä.

TOR, NJ, NYR ; siinä mielestäni todennäköisimmät vaihtoehdot.

Mielenkiintoinen veivaus olisi Holik - Selänne, edellyttäisi varmaan jatkosopimusten tekoa ennen treidiä. Kaikenkaikkiaan hankala arvata NJ:n tulevaa linjaa palkkapolitiikassa, mutta jos Stevens saa 7.5 m$ ensi kaudella, kaikki on mahdollista.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Abu

Yksi mielenkiintoinen kysymys on St. Louisin maalivahtitilanne. Heillä ei ole ykkösmaalivahtia eikä kumpikaan kakkosmaalivahdeista ole pelannut hyvin. Kuitenkaan pelaajia, joita voisi hyvästä maalivahdista tarjota vaihdossa, ei käytännössä ole. Demitra, Pronger, Weight ja Tkachuk lienevät koskemattomia ja muut liian huonoja tai liian vanhoja. Cory Stillmanilla ja Brent Johnsonilla ei vielä kovin kummoista maalivahtia irtoa. Ed Belfour voisi olla yksi vaihtoehto, Dallas nyt ei joka tapauksessa tällä kaudella pärjää playoffeissa, jos sinne edes pääsee, joten Eddie The Eagle lienee kaupan. Vanha ja lähes syrjäytetty Belfour ei liene kalliskaan. Johnson/Brathwaite ja joku lupaus niin Belfour on St. Louisin mies. Muita vaihtoehtoja voisivat olla mm. Boucher, Burke ja Barrasso. Boucher on kuitenkin turhan arvokas, joten häntä ei saatane.

Vai että St. Louisilla kaksi kakkosveskaa...hmmm...oletkohan seurannut samaa sarjaa, kuin minä, NHL on siis seuraamani sarja.

Bluesin maalivahtitilannehan oli kauteen lähdettäessä sellainen että selvää ykkösveskaria ei ollut ja valmennusjohto peluuttikin Johnsonia ja Brathwaitea vuorotellen nähdäkseen kummasta on ykköseksi. Tässä taistossa voittajaksi selvisi Johnson, joka on ykköseksi päästyään ollut eräs NHL:n vakuuttavimmista maalivahdeista. Muun muassa tammikuussa tämä "kakkosveskari" Johnson pelasi 13 ottelua voittaen niistä 11. Aika hyvin kakkosveskalta.

Eli ei Bluesilla ole tarvetta Belfourin tapaiseen kehäraakkiin, korkeintaan johonkin kokeneeseen kakkoseen Playoffeja varten, mutta tuskin siihenkään. Johnson on toki pleijareissa kirjoittamaton kortti, mutta nuoresta iästään huolimatta on osoittanut kestävänsä koviakin paikkoja.

Ja tuohon Bluesin kauppatavara tilanteeseen vielä sen verran, että kyllä sieltä löytyy "koskemattomien" lisäksi muitakin kuin huonoja ja vanhoja. Uskoisin että esim. Scott Young kelpaisi monelle joukkueelle, samoin Dallas Drake on erittäin käypää kauppatavaraa.

Jos Blues jotain tarvitsee niin se on kakkossentteri, näin Demitra saataisiin takaisin laitaan, vaikka mies on sentterinäkin pärjännyt.

EDIT: Ja vielä pienenä lisäinfona kerrottakoon että Brent Johnson oli ehdolla tammikuun pelaajaksi NHL:ssä, kunnian sai kuitenkin loistavan tammikuun niin ikään pelannut Markus Näslund.
 
Viimeksi muokattu:

spoked B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Da Bears, Arsu
Ei ole tarkoituksena moittia B. Johnsonin pelejä, mutta tuntuu aika hurjalta, että Blues taas kerran on valmis lähtemään Playkkareihin ilman KOKENUTTA MV:tä. Luulisi tuon pään hakkaamisen samaan petäjään jo riittävän. Mutta ainakin kaikissa huhuissa joukkue tuntuu tavoittelevan lähinnä Gueriniä tai Amontea. (Abu, mistä päättelet Demitran olevan koskematon?)

UFA maalivahdit tämän kauden jälkeen ovat: Cujo, Richter, Dafoe, Belfour ja mahd. Barrasso. Näistä Cujon voi poissulkea heti. Richter ei lähde ellei NYR ole selvästi ulkona playkkareista. Dafoe ei varsinaisesti kuulu kokeneiden ja voittoisien playoff mv:tien joukkoon (voittanut 1 series vs Carolina), enkä usko Bostonin häntä treidaavan. Jäljelle jää täten Belfour ja Barrasso, molemmat ovat SC sankareita ja saattavat hyvinkin olla saatavissa.

Tuota Selänne Coloradoon huhua en usko. Colorado on jo pidempään etsinyt powerforwardia (Deadmarshin lähdöstä lähtien). Colorado on täynnä Teukan tyyppisiä taito pelaajia (Drury-Hejduk-Tanguay-Vrbata), mutta voimaa heiltä puuttuu, etenkin nyt kun Fobba on poissa. Kannattaa muistaa, että lännessä pelaavat STL ja SJH!
 

Ferris

Jäsen
Colorado hakee voimahyökkääjää?

Spoked B tuossa puhui, että Avs hakisi joukkueeseensa powerforwardia. Tulipahan tuossa mieleen, että Chris Simon olisi luultavimmin tarjolla tuossa tradedeadlinen aikoihin. Onkohan Avseilla, tai muilla jengeillä, kiinnostusta tähän kaveriin, jonka jotkut vielä powerforwardiksi laskevat? OIkean valmentajan alaisuudessa Simosta nimittäin olisi paljonkin hyötyä, mutta jos valkku on tyylin Ron Wilson, niin sitten ei välttmättä kannata herraa ajatella....
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Chris Simon Coloradoon?

Vaikea uskoa tuon kaupan touteutuvan niin kauan kun Lacroix on toimitusjohtajana. Simon ja Lacroix eivät aikoinaan eronneet ylimpinä ystävinä ja Lacroix on yleensä hankkinut joukkueeseen sellaisia pelaajia, joista hänellä on ennestään hyviä kokemuksia (esim. nyt Mike Keane).

Jos Peter Forsberg on todellakin tulossa kehiin jo runkosarjan loppupuolella, niin miksi Avs kauppaisi nuoria, halpoja pelaajiaan saadakseen UFA-hyökkääjän á la Bill Guerin, puhumattakaan Teemu Selänteestä?

Avalanchen suurimmat puutteet on puolustuksessa eikä hyökkäyksessä. Top four pakiston jälkeen on porukassa on pelkkiä kysymysmerkkejä: Pascal Trepanier, Rick Berry, Bryan Muir... ei hyvää päivää, ei tuollaisella pakistolla pärjätä Detroitin veteraaneja vastaan, eikä edes Sharkseille. Jollei sitten Patrick Roy pelaa kuin pyhimys - eikä välttämättä silloinkaan.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
B. Johnson

On totta että St. Louis ottaa aika kovan riskin jos lähtee "taas" kokemattomalla maalivahdilla pleijareihin. Tosin itse en Turekkia laske kokemattomaksi, sillä olihan mies pelannut aiemminkin kovia otteluita, tosin ei NHL:ssä.

Mutta St. Louisissa tunnutaan ainakin uskovan Johnsonin kykyyn kestää pleijareiden paineet. Ja jos kukaan ei koskaan antaisi tällaisille maalivahtikyvyille vastuuta, niin uusia maalivahtisuuruuksia ei syntyisi koskaan. Joskus se vastuu on otettava. Chris Osgoodia epäiltiin jokunen vuosi sitten, mutta Detroit otti mestaruuden ja Osgood osoitti olevansa kelpo maalivahti ja pystyvänsä johtamaan joukkueensa voittoon.

Uskonkin että Johnson seisoo maalin suulla, kun Blues kannun metsästyksen aloittaa, ja seisoo myös maalin suulla kun kannu St. Louisiin tänä keväänä tulee.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Kyllä minäkin voittaisin useamman pelin St. Louisin joukkueen maalilla. Johnson ei ole missään nimessä ollut liigan parhaita maalivahteja tällä kaudella, hänellä ei ole kokemusta ja torjuntaprosenttikin on noin 90%. Sellaisella veskarilla ei yksinkertaisesti voi lähteä hakemaan voittoa Detroitia vastaan kun joukkueeseen on satsattu todella paljon tälle kaudelle. Tietysti jos nousujohteinen käyrä jatkuu tasaisesti, niin miksipä ei, mutta kokemus on varmuutta ja sitä Blues tarvitsee parin epäonnistumisen jälkeen.

Belfour ja Barrasso ovat voittaneet Stanley Cupin ykkösmaalivahtina ja varsinkin Barrasso ollut tällä kaudella loistava. Myös Ron Tuggnut lienee parin vuoden takaisena playoff-onnistujana yksi vaihtoehto, eikä varmasti liian kalliskaan kun pelivuosia ei enää montaa ole edessä. Johnsonin voi pitää kakkosena ja tulevaisuuden ykkösenä.

Young ja Drake ovat vanhoja, eivät missään nimessä olisi kauppatavaraa, jos St. Louis jotain Boucheria tavoittelisi. Tietysti osana varmasti kelpaisivat Flyerssille, mutta jos pitäisi antaa jotain muutakin, St. Louisin iskukyky heikkenisi liikaa playoffeja ajatellen.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Abu jälleen

Kyllä minäkin voittaisin useamman pelin St. Louisin joukkueen maalilla.

Ai voittaisit?! Heh, taidatkin olla aika kova tekijä maalivahtina, kun noin on varaa sanoa.

No asiaan, olet oikeassa ettei Johnson ole aivan parhaiden maalivahtien joukossa ollut ja kokemustakaan ei ole. Mutta kuinka nuoret maalivahdit sitä kokemusta saavat jos kukaan ei anna vastuuta? Eivät nämä nykyiset kokeneet maalivahditkaan ikuisesti jatka. Voi olla että jos Johnson ykkösenä pleijareihin lähtee, voi tämä vuosi mennä oppirahoja maksellessa, tai mies voi häikäistä kaikki. Mutta joka tapauksessa tulevaisuutta ajatellen Johnsonin peluuttaminen saattaa olla enemmän kuin hyvä ratkaisu.

Ja Drakesta ja Youngista sen verran, että kyllä moni joukkue haluaa myös tällaisia kokeneita sarjajyriä joukkueeseensa. Ja määrittele vanha, Drake on 33 ja Young 34. NHL:ssä tuo ikä ei minusta vielä kovinkaan vanhaan pelaajaan viittaa. Molemmilla on muutama pelivuosi jäljellä ja varmasti annettavaa mille joukkueelle tahansa.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Draken ongelma lienee ainakin se, että mies ei ole mikään suuri maalintekijä, vaan on lähinnä hyvää kolmosketjukamaa - kova poika jyräämään ja tekee sen satunnaisen räkämaalin kerran seittemässä pelissä. Ei tällaisesta kaverista mikään mestaruutta tavoitteleva joukkue anna paljoa, sillä näitä miehiä on jo jokaisella mestaruutta tavoittelevalla joukkueella. Eri asia on sitten, jos joku loukkaantuu. Sharkseillakin on Graves "nelosketjussa". Ja Matteau viltissä. Etenkin Matteau saattaa kiinnostaa joitakin hyökkäyspään fyysistä syvyyttä kaipaavia joukkueita. *kröholoradohhh*

Youngista en mene sanomaan mitään, tuntuu olevan tällä kaudella taas se siniaallon pohja edessä?
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Turekilla mentiin pari vuotta ja makseltiin oppirahoja. Sitten ei pidetykään Turekia ja se oli sellainen liike, jonka piti olla selvä signaali siitä, että nyt hankitaan sellainen maalivahti joka ei varmasti petä. Johnsonillehan on annettu tällä kaudella vastuuta, jos esim. Belfour olisi hankittu kauden alussa, pelejä olisi ehkä 15 kun tässä tilanteessa hän pelannut melkein 40 peliä. Hän voi häikäistä, mutta jos hän pettää, ensi vuonna kaikki ovat taas vuoden vanhempia. Jos kokeneella maalivahdilla voitetaan, ensi vuonna hän tuskin on enää joukkueessa ja Johnson on taas ykkösmaalivahti, jota tällä kertaa varmasti uskalletaan peluuttaa myös playoffeissa kun ei ole enää paineita playoff-menestyksestä. Ei St. Louis missään ikäongelmissa ole, mutta MacInnis on käytännössä korvaamaton ja hän voi lopettaa jo tämän kauden jälkeen eikä varmasti pelaa kahta kautta pidempään.

Drake ja Young ovat liian vanhoja nimenomaan kauppatavaraksi, jos jotain nuorta huippupelaajaa aiotaan hankkia. En minä ainakaan edes harkitsisi vaihtavani Marian Hossaa Youngiin vaikka Young onkin tainnut tällä kaudella pelata vähän paremmin. Pelejähän molemmilla on varmaan useampi kausi jäljellä, mutta tuon ikäiset pelaajat eivät ole kovin arvokasta vaihtotavaraa. Helposti heistä eroon pääsee, kun jokainen Cupia tavoitteleva joukkue tuollaisia pelaajia tarvitsee, mutta korvauksena ei yleensä saa kuin lupauksia ja varauksia. Eikä St. Louisin tietenkään kannata kumpaakaan kaupata, kun kerran tosissaan Stanley Cupia tavoittelee, ellei korvaus ole Belfourin luokkaa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti spoked B
)Dafoe ei varsinaisesti kuulu kokeneiden ja voittoisien playoff mv:tien joukkoon (voittanut 1 series vs Carolina), enkä usko Bostonin häntä treidaavan. J.

Manageri Mike O'Connellhan totesi tässä taannoin Dafoesta sekä Guerinista, että molemmat ovat käytännössä kaupan. Spekuloin silloin St.Louisia mahd.uutena seurana Dafoelle. Faktahan on se, että vaikka Brent Johnson on pelannut OK kauden, niin silti Bluesin heikko lenkki löytyy maalinsuulta. Mutta ketä Blues antaisi mahd.treidissa Bruinsille? Johnsonin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös