Mainos

Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

  • 120 904
  • 1 005

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Salmelaisella on 8 päivää aikaa hankkia kaksi kiekollista pakkia.

Salmelaisella on ollut koko kausi aikaa hankkia se vasemman puolen kiekollinen. Lepistö siinä oli, B-vaihtoehtona sitten Kiviharju, mutta Kiviharjun loukkaannuttua siihen ei ole saatu ketään, vaikka n.4 kuukautta on ollut aikaa. Ei satsattu liigan parhaaseen pakkiin, vaikka siihen oli realistinen mahdollisuus. Eikä varmaan riittävän tosissaan oltu ison pinkan kanssa D'Astousin perässä myöskään. Sälekaihtimet ovat toistaiseksi pysyneet käsittämättömästi kiinni.

Salin oli se kolmas kiekollinen pakki, mutta kun taantui Peltosen ilontappolätkässä hänet annettiin pois ilman että oli valmiiksi kartoitettu toista tilalle. Tämäkin ratkaisu tuntuu käsittämättömältä, eikö olisi voinut jo marraskuussa kartoittaa vaihtoehtoja, jos ei ole Salinin tasoon tyytyväinen?

Nämä kaksi kiekollista pakkia oli, on koko kauden ollut, on tässä hetkessä ja tulee loppukauden olemaan se tärkein osa, kallionkieli ja vedenjakaja, Salmelaisen joukkueenrakennuksen osalta. Ne määrittelevät äärimmäisen paljon.

Tällä hetkellä 0/2, katsotaan miltä näyttää viikon päästä. Vielä 8 täyttä päivää aikaa nostaa tuota numeroa.
 
skattankundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Näin ohimennen KivaHarrin kaupassa. En kerennyt menemään jutulle, mutta latoi kovaa tahtia Pulled Porkkia koriin. Nopealla vilkasulla nakkeja ei näkynyt korissa eli toimistollakin ollaan ilmeisesti jo luovutettu. Vielä ohimennessä Harri köhäisi 3-4 kertaa kohdallani ja jatkoi matkaa tupsupipo heiluen. Olen nyt koittanut miettiä mitä Harri noilla köhäisyillä yritti viestiä. Huomenna 3-4 dunkkuun? 3-4 yötä uuteen pakkiin? Onko jollain Harri-Suomi-Harri sanakirjaa?
Se nyt vielä puuttuisi, että herra asiantuntija köhii koko jengin flunssa-aallon alle. Tuli muuten mieleen, että voisiko meidän nykyinen päävalmentaja toimia Rindellin työn jatkajana tuossa asiantuntijan roolissa sopimuskautensa loppuun. Sopisi hyvin hänelle höpötellä ennen peliä ja kertoa kylmääviä faktoja siitä, kuinka jatkoajalle ollaan päästy useammin kuin hävitty suoraan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Olen nyt koittanut miettiä mitä Harri noilla köhäisyillä yritti viestiä. Huomenna 3-4 dunkkuun? 3-4 yötä uuteen pakkiin? Onko jollain Harri-Suomi-Harri sanakirjaa?
Vai kenties 3–4 promillea?
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Sitten Tobias voisit ilmoittaa Villelle tuossa pari tuntia ennen ottelua että
” Kuules Ville homman nimi on sitten tänään seuraavanlainen. Voitolla hommat jatkuu tappiolla kiitos ja näkemiin. Mun sähköposti on kokoajan tukossa kun fanit pyytää sulle potkuja. Vai pitäisikö tänään antaa fanien äänestää ottelun parhaan pelaajan sijasta että saatko sä jatkaa vai et. Hemmetti tuossa on muuten hyvä idea. Tänään fanit saa äänestää sun jatkosta eikä ottelun parhaasta pelaajasta. Moikka ”
 
blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Salmelaisella on 8 päivää aikaa hankkia kaksi kiekollista pakkia.

[...]

Nämä kaksi kiekollista pakkia oli, on koko kauden ollut, on tässä hetkessä ja tulee loppukauden olemaan se tärkein osa, kallionkieli ja vedenjakaja, Salmelaisen joukkueenrakennuksen osalta. Ne määrittelevät äärimmäisen paljon.

Tällä hetkellä 0/2, katsotaan miltä näyttää viikon päästä. Vielä 8 täyttä päivää aikaa nostaa tuota numeroa.

Ettei nyt turhaan tarvitse seuraavaa kahdeksaa päivää elää jännityksessä, niin voin paljastaa jo tässä vaiheessa että kahta kiekollista pakkia ei ole missään tapauksessa tulossa. Siis todennäköisyys tälle skenaariolle on ihan tasan 0 %. Se on muuten sama todennäköisyys, jolla Ville Peltonen saa potkut kesken kauden. Jos luisutaan sääleistä ulos, niin uskallan jo toivoa, ettei Villeä enää ensi kaudella penkin takana näy. Muussa tapauksessa homma jatkuu ensi kaudella samaan malliin, ja odotettua heikompi kevätkausi laitetaan seuran toimesta loukkaantumissuman piikkiin.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt vois sitten pikkuhiljaa alkaa kuulua siitä uudesta pakista jotain, ja toivottavasti sellainen on jostain löydetty.

Toiveissa tietysti olisi myös Lindbohmin pikaparaneminen sekä Kotkansalon yhtä pikainen tasonnosto.
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ettei nyt turhaan tarvitse seuraavaa kahdeksaa päivää elää jännityksessä, niin voin paljastaa jo tässä vaiheessa että kahta kiekollista pakkia ei ole missään tapauksessa tulossa. Siis todennäköisyys tälle skenaariolle on ihan tasan 0 %. Se on muuten sama todennäköisyys, jolla Ville Peltonen saa potkut kesken kauden. Jos luisutaan sääleistä ulos, niin uskallan jo toivoa, ettei Villeä enää ensi kaudella penkin takana näy. Muussa tapauksessa homma jatkuu ensi kaudella samaan malliin, ja odotettua heikompi kevätkausi laitetaan seuran toimesta loukkaantumissuman piikkiin.
Sehän ei ole mitään uutta, että Toope osaa nämä smoke and mirrors harhauttamistemput. Jos pitää hankkia kädellinen pakki, hankitaan jotain sinnepäin. Tai joskus ei mitään, selityksellä että markkinat kuivat.
Ja jos pitää hankkia useampi niin matematiikka pettää tai annetaan ymmärtää, että 4=2 tai 2=1.
Jos muistan oikein meillä taisi olla joukkueessa ainakin 10 pakkia, kun vielä Lepistö oli mukana luvussa, ennen kauden alkua. Sitten alkoi vaihtoruletti, jossa on pyörinyt kaikkiaan 17 pakkia + Pakarinen!
Nyt niitä on vain 7-8 käyttökelpoista (joskin sopimuksen alaisia 11 tai 12, kun Lehmus taitaa olla Vantaalla).
Siis 8, Lindbohm mukaanlukien. 10 ei ole sama kuin 8.
Alkujaan suunnittelussa oli kaiketi yksi kokenut, lähes 40 v. ja kaksi ei-ihan alaikäistä kädellistä. Näistä kaksi putosi heti pois (Lepistö ja Kiviharju) ja yksi annettiin Turkuun (Salin). Toki Martin on melko kädellinen (joskaan näin ei varmaan kuvitellut kukaan hänen tullessaan), mutta 2 kädellistä uupuu vielä.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kakkonen on ilmeisesti taas IFK:n kuvioissa mukana, vaikka ehti jo kerran siirtymään takaisin IPK:n kirjoille, mutta Melartin ja Mannisen loukkaantumiset taisivat muuttaa hänenkin osaltaan suunnitelmia. Ja Mestiksen suunnalta voi vielä siirtoja tehdä, vaikka itsekin olin vielä eilen uskossa, että tuo kuun vaihteen siirtoraja koski Liigan ja Mestiksenkin välisiä siirtoja.
Näköjään kaikkiin hevosmiesten puheisiin ei voi täysin luottaa, eli ei näy Kakkosta kokoonpanossa. Olisi kyllä tuonne omastakin puolestani mahtunut tällä hetkellä.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
voin paljastaa jo tässä vaiheessa että kahta kiekollista pakkia ei ole missään tapauksessa tulossa. Siis todennäköisyys tälle skenaariolle on ihan tasan 0 %

Ei kelpaa. Tässä tapauksessa Salmelainen on savustettava ulos, keinolla millä hyvänsä.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näköjään kaikkiin hevosmiesten puheisiin ei voi täysin luottaa, eli ei näy Kakkosta kokoonpanossa. Olisi kyllä tuonne omastakin puolestani mahtunut tällä hetkellä.

Kakkonenhan on kahdella maalillaan IFK:n pakiston maalipörssin nelonen. Tasamaalein kiekollisen kakkospakkimme Sundin kanssa.

Luke Martin 28 syöttöpistettä. Koko tänään pelaava muu pakisto 15 syöttöpistettä ja näistäkin Motin 10. Otetaan mukaan ne jotka tällä kaudella vielä pelaavat, niin 32. Tästä siis poistettu Salin (6) ja Melart (9).
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmelaisella on 8 päivää aikaa hankkia kaksi kiekollista pakkia.

Salmelaisella on ollut koko kausi aikaa hankkia se vasemman puolen kiekollinen. Lepistö siinä oli, B-vaihtoehtona sitten Kiviharju, mutta Kiviharjun loukkaannuttua siihen ei ole saatu ketään, vaikka n.4 kuukautta on ollut aikaa. Ei satsattu liigan parhaaseen pakkiin, vaikka siihen oli realistinen mahdollisuus. Eikä varmaan riittävän tosissaan oltu ison pinkan kanssa D'Astousin perässä myöskään. Sälekaihtimet ovat toistaiseksi pysyneet käsittämättömästi kiinni.

Salin oli se kolmas kiekollinen pakki, mutta kun taantui Peltosen ilontappolätkässä hänet annettiin pois ilman että oli valmiiksi kartoitettu toista tilalle. Tämäkin ratkaisu tuntuu käsittämättömältä, eikö olisi voinut jo marraskuussa kartoittaa vaihtoehtoja, jos ei ole Salinin tasoon tyytyväinen?

Nämä kaksi kiekollista pakkia oli, on koko kauden ollut, on tässä hetkessä ja tulee loppukauden olemaan se tärkein osa, kallionkieli ja vedenjakaja, Salmelaisen joukkueenrakennuksen osalta. Ne määrittelevät äärimmäisen paljon.

Tällä hetkellä 0/2, katsotaan miltä näyttää viikon päästä. Vielä 8 täyttä päivää aikaa nostaa tuota numeroa.
Mä luulen, että Villen nerokkaaseen pelikirjaan ei kuulu lainkaan kiekolliset pakit, ja varmaan harmittanut, että sellaisia ylipäätään hankittiin. Onneksi hyvällä tahdilla on saanut karistettua moiset elvistelyt niistä vähistäkin, ja viimeinenkin lähetettiin turkkuseen. Ei siinä, että puolustushan on muilta osin toiminut, ja jos maalinteko toimisi edes hitusen paremmassa suhteessa, niin voitaisiinhan me olla voittavampi joukkue, kuin nyt nähty on ollut.

Tosin peli olisi siltikin ollut melko tylsää katsottavaa, mutta mahdollisesti kuitenkin menestyksekkäämpää.
Valitettavasti kuitenkin nykyinen kiekko nyt kuitenkin vaatii sellaisia puolustjia, joilta nopeat tarkat syötöt onnistuvat, sillä niiden avulla ainkain osa noista karuselleista kulmissa ja laidoilla voitaisiin siten välttää.

Pelaajathan niissä vaihtavat hyvinkin ketterästi paikkaa, valitettavasti kiekko usein taas ei. Paitsi sitten kun tietokone Lehterä on kentällä. Se pilaa aina ne karusellit, koska hakee syöttöä maalintekopaikalle. Ihme ettei ole joutunut jo penkitetyksi, kun tolleen harhailee pelikirjasta ihan sivupoluille.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sehän ei ole mitään uutta, että Toope osaa nämä smoke and mirrors harhauttamistemput. Jos pitää hankkia kädellinen pakki, hankitaan jotain sinnepäin. Tai joskus ei mitään, selityksellä että markkinat kuivat.
Ja jos pitää hankkia useampi niin matematiikka pettää tai annetaan ymmärtää, että 4=2 tai 2=1.
Jos muistan oikein meillä taisi olla joukkueessa ainakin 10 pakkia, kun vielä Lepistö oli mukana luvussa, ennen kauden alkua. Sitten alkoi vaihtoruletti, jossa on pyörinyt kaikkiaan 17 pakkia + Pakarinen!
Nyt niitä on vain 7-8 käyttökelpoista (joskin sopimuksen alaisia 11 tai 12, kun Lehmus taitaa olla Vantaalla).
Siis 8, Lindbohm mukaanlukien. 10 ei ole sama kuin 8.
Alkujaan suunnittelussa oli kaiketi yksi kokenut, lähes 40 v. ja kaksi ei-ihan alaikäistä kädellistä. Näistä kaksi putosi heti pois (Lepistö ja Kiviharju) ja yksi annettiin Turkuun (Salin). Toki Martin on melko kädellinen (joskaan näin ei varmaan kuvitellut kukaan hänen tullessaan), mutta 2 kädellistä uupuu vielä.
Tuntuu välillä, että HIFK elää ihan omassa ulottuvuudessaan noiden markkinoiden suhteen. Kun muut löytää sieltä markkinoilta vaikka mitä, niin HIFKlla ne on aina kuivana.

Lisäksi en vieläkään ole antanut anteeksi, että Turunen pelaa Kärpissä. Ihme aivopieru kyllä Salmelaiselta. Mutta toisaaltahan on jo aiemmin näyttänyt, että sitä jatkuvuutta haetaan juuri niillä paloilla, jotka voisi nekata ensimmäisellä ovenavauksella, ja pelimiehet lähetetään maailmalle, sekä muihin liigajoukkueisiin.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

Siihen nähden, miten tukkoinen Turunen IFK:ssa nähtiin Narreista paluun jälkeen, en syytä Tobbaria siitä, että jätti Turusen signaamatta palkkapyynti huomioiden, vaikka nyt harmittaakin jälkiviisaana.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Lisäksi en vieläkään ole antanut anteeksi, että Turunen pelaa Kärpissä. Ihme aivopieru kyllä Salmelaiselta.
Tässä painaa se että Tobbari oli tehnyt AB:lle 2+1 mallisen sopimuksen silloin keväällä (ulkomaan optiolla) ja Turuseen ei enää jäänyt fyrkkaa. AB lähti sitten lätkimään ja IFK:lle jäi tyhjä arpa käteen.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Siihen nähden, miten tukkoinen Turunen IFK:ssa nähtiin Narreista paluun jälkeen, en syytä Tobbaria siitä, että jätti Turusen signaamatta palkkapyynti huomioiden, vaikka nyt harmittaakin jälkiviisaana.

Puhu itsestäsi jälkiviisaana, ainakin Tommy ja minä (ja moni muu) puhui etuviisaana Turusen jatkon puolesta, tukkoisesta paluukeväästä huolimatta.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Puhu itsestäsi jälkiviisaana, ainakin Tommy ja minä (ja moni muu) puhui etuviisaana Turusen jatkon puolesta, tukkoisesta paluukeväästä huolimatta.
Niin, itsestäni puhuinkin jälkiviisaana, en kenestäkään muusta. Olisin itsekin tuohon aikaan ollut valmis Turuselle tekemään jatkon, mutta en siihen palkkapyyntiin, mitä ilmeisesti pyysi (noin 250K). Mutta nyt kun tilannetta katsoo, niin olisi se kannattanut tehdä. Eli uudelleen: ymmärrän, miksi nykyiseen ratkaisuun päädyytiin (tukkoisuus, palkkapyyntö), vaikka se nyt harmittaakin jälkiviisaana.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tässä painaa se että Tobbari oli tehnyt AB:lle 2+1 mallisen sopimuksen silloin keväällä (ulkomaan optiolla) ja Turuseen ei enää jäänyt fyrkkaa. AB lähti sitten lätkimään ja IFK:lle jäi tyhjä arpa käteen.
Miten sentteri ja laituri liittyvät toisiinsa? Ohuesti toki sikäli, että Turusen palkkapyynnille ei ollut enää tilaa IFK:n budjetissa, mutta ei se yksin AB:n sopparista johtunut.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Miten sentteri ja laituri liittyvät toisiinsa? Ohuesti toki sikäli, että Turusen palkkapyynnille ei ollut enää tilaa IFK:n budjetissa, mutta ei se yksin AB:n sopparista johtunut.
Toimistolla pelättiin koronan uusiutumista syksyllä, niin edellinen kausi mentiin säästölinjalla. Tobbarille oli annettu vaihtoehdoiksi joko pitää Turunen tai AB. Lopputulos olikin sitten katastrofi.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Ei olisi ollut 250k ongelma eikä mikään. Eikä voi olla rahat loppu yhden AB-signauksen jälkeen, tottakai olisi pitänyt venyttää budjettia ja signata myös Turunen.

Joka tapauksessa tässä ketjussa on kyse tästä Salmelaisen viimeisestä viikosta. Tobbarin ei pidä istua bunkkerissa sälekaihtimet kiinni, vaan tehdä kaikki voitava omasta puolestaan, eli täyttää molemmat kiekollisen puolustajan paikat, eikä vain toista.

Esim. näin: Vasemmalle Erik Norén vähintään 2v sopimuksella, oikealle Nicolas Mattinen. Kummatkin ollut talven aikana omissa joukkueissaan lähtökuopissa tai sellaisten huhujen kohteena. Ei ole Nikun tai Clendeningin tasoa tietenkään, mutta jos ei saa Camembertia niin on se hyvä ostaa tyhjään jääkaappiin edes Emmentalia.

100 kertaa sanottu, mutta sanon vielä kerran.

Joukkue on aivan täysin riittävä kannun nostamiseen.
Ja kyllähän sieltä paikkoja tippuu.

Vika on siellä penkin takana.

Tuhat kertaa sanottu, mutta sanon vielä kerran, ja sanon vielä joka päivä nämä viimeiset 7-8 päivää: joukkueesta puuttuu kiekolliset pakit.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Ei olisi ollut 250k ongelma eikä mikään. Eikä voi olla rahat loppu yhden AB-signauksen jälkeen, tottakai olisi pitänyt venyttää budjettia ja signata myös Turunen.
Mä en jaksa sun kanssa alkaa vääntää enemmän, kun tuntuu menevän vähän liikaa kehän kiertämiseen tää homma.

Agree to disagree niin sanotusti.

Ja eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös