Lytyyriä!Melkoisesti roskaa jäällä. Ei näin.
Ja jo 26 vuoden pituinen tuska se vaan jatkuu Luleåssa...
Färjestad pelasi kyllä seiskafinaalin fiksusti ja rauhallisesti. Homma näytti välillä jopa vähän laiskalta, mutta tiesivät, mitä tekivät. Toki tämä olisi voinut olla ihan eri peli, jos 0-1-tilanteessa Luleå olisi saanut sisään eikä tolppaan. Mutta loistava peli Färjestadilta, ottivat sen kauden ensimmäisen voittonsa Luulajassa juuri oikeaan paikkaan. Muutenkin oikein mainiot finaalit, aivan toista maata kuin kotoisessa liigassamme.
Vaikka kulta oli Färjestadin kymmenes, niin voitto näytti olevan silti kova juttu. Linus Johansson oli pelin jälkeen haastattelussa suorastaan liikuttunut, lähes itki ilosta. Karlstadin keskustassa on varmasti tänä iltana kova meno, kun näytti olevan faneilla jo hallissakin.
Minusta kaksi ensimmäistä erää oli aika neppailua. Se myönnettäköön, että Luleå oli aktiivisempi osapuoli, yrittivät kyllä kovasti ja tolpat kolisivat. Mutta Färjestad pelasi kylmän rauhallisesti ja viisaasti. Tämä poikkesi aiemmista peleistä, koska siellä mentiin eikä meinattu. Pelin tärkeys näkyi.Kokonaisuudessaan oli kyllä aikamoinen vauhti pelissä. Varsinkin toisessa erässä ei paljon seisoskeltu, vaan heti käännettiin pystyyn, molempien jengien toimesta.
Ja jos vertaa kotoliigaan, niin olihan tuossa ”pieni” ero.
Myös hienoo on se, että SHL:ssa ei tv-yhtiöt tai MM-kisat sanele aikatauluja, vaan mennään urheilu ja kilpailu edellä. Heja!
Voin tunnustaa olevani jonkinlainen Frölundan kannattaja, koska aloin seurata punavihreitä silloin, kun yksi kaikkien aikojen suurimmista suosikeistani Tomi Kallio pelasi siellä. Aikoinaan Urheilukanava näytti SHL:ää, ja näin kun Frölunda pisti turpiin mahtavaa Färjestadia. Noista jäi ikuiset muistot, jumankauta ne olivat mahtavia finaaleja. Tuohon väliin on jäänyt kyllä vuosia ja hataraa seuraamista, sen myönnän, mutta jokusen vuoden olen taas ollut tarkkana. Frölunda on se meitsin joukkue Ruotsissa. Seuraan sitä koko ajan, enkä lupaa raporttia tänne, mutta saatan sellaisia yllättäen kirjoittaa. Ja syksyllä olen lähdössä Scandinaviumiin, lentoja tässä katsellaan. Eli kyllä täällä on paljonkin kannatusta ja seurantaa, mutta kaikkeen ei ehdi. Ja toki KooKoo on tärkein.Aattelin rueta seuraamaan Frölundaa kun yksi suosikkipelaajistani Jere Innala uutisien mukaan on siirtymässä sinne. Frölunda on onko nelinkertainen CHL-mestari, mutta osaako joku sanoa, onko taso laskussa kun Rögle nappasi tuon CHL-mestaruuden?
Toivottavasti pelaa jo ensi perjantaina Jukureita vastaan.Komarov Luulajaan.