Seura- ja sarjatasolla pelattava tyttökiekko

[Alavaari]

Toisista lajeista rekrytoimisesta ei varmaan tykätä missään lajissa. Sen sijaan, jos eri lajien joukkueiden välillä on säännöllistä yhteistyötä, niin silloin on jo valmiita kontakteja ja pienempi kynnys kokeilla toista lajia, jos toisessa nousee tie pystyyn tai muuten vaan kilometrit tulee täyteen. Varmaan kuitenkin kaikkien mielestä on parempi, että nuoret jatkavat jonkun lajin parissa kuin lopettaisivat urheilun kokonaan.

Siitä yhteistyöstä voi toki olla muutenkin hyötyä eri lajeille, kunhan vaan ylitetään pelko, että kaikki harrastajat karkaavat toiseen lajiin.

Kyllä justiinsa näin. En tiedä oonko nyt innostunut tuosta kiekko + ringette -kombosta vähän liikaa ja siinä on just omat haasteensa sitten kun kumpikin laji haluaa aktiivista kilpatoimintaa. Mutta jos nää haasteet pystytään ratkomaan, näkisin tuossa paljon mahiksia.

Edit: toki sitten jään ulkopuolelta myös joku futis + lätkä. Oikeastaan itse lämpenisin monilajiselle kerhotoiminnalle varhaisissa ikäluokissa, mutta tässä on kaikenlaisia jänniä haasteita. Yksi haaste on se, että lajimieltymykset on aika syvässä ja samoin inhokit, "en tykkää jalkapallosta". Toinen on sitten se, että jos on eri seurojen välistä yhteistyötä, kaikki haluaisivat lopulta kaikki pelaajat itselleen, mikä saattaa muodostua aloittamisen esteeksi.

Muodostelmaluistelun kohdalla on ehkä hivenen haastavampi nähdä, mitä annettavaa luistluvalmentajat kokisivat kiekkoihmisillä olevan heille.

Edit 2: en sano noita yleisen negailun takia, vaan tavallaan haluan etsiä syitä sille, että noita ei ole enemmän. Eiköhän iso osa noista näennäisistä haasteista ole ratkaistavissa.

 

[lunde]

Ihan hyviä kokemuksia. Harmillisen vähän tuollaista yhteistyötä näyttäisi olevan edes monilajiseuroissa, joissa ei tarvitse ylittää seurarajoja. Ainakin päältä päin katsoen on jäänyt tällainen kuva.

Mielestäni HIFK mainosti muutama vuosi sitten toimintaa, jossa annettiin samoille 5–8-vuotiaille tytöille mahdollisuus harrastaa niin jääkiekkoa, jalkapalloa, käsipalloa kuin voimisteluakin. Minkähänlaisia kokemuksia tuosta projektista syntyi? Ainakin IG-tilillä näyttäisi olevan viimeiset päivitykset vuoden takaa.

Linkki: https://www.instagram.com/p/Cihgp7ZNtxp/

Vähintäänkin harrastetasolla pitäisi olla lapsille tarjolla jotain liikuntaryhmiä, joissa pelattaisiin vuorollaan eri lajeja. Vähän siis kuin koulun liikuntatunnilla, mutta vaan aika paljon mukavammassa ja motivoimassa muodossa. Mielellään vielä niin, että tuollaiseen toimintaan olisi mahdollista osallistua matalalla kynnyksellä silloinkin, jos jo mukana jossain jonkin tietyn lajin tavoitteellisemmassa ryhmässä. Monilajiseuroilla olisi jo omasta takaa osaamista tuollaisten ryhmien pyörittämiseen ja myös eri seurat voisivat tehdä yhteistyötä lasten ja nuorten liikuntapommin purkamiseksi.

 

[Alavaari]

Vähintäänkin harrastetasolla pitäisi olla lapsille tarjolla jotain liikuntaryhmiä, joissa pelattaisiin vuorollaan eri lajeja.

Tästä tuli assosiaationa mieleen oikeastaan koko lasten liikuntaa koskeva ajatus, mutta toki myös tyttöjen.

Olen viime aikoina useita viime aikoina törmännyt ajatukseen / toimintamalliin, että (noin) U10-ikäisten ja nuorempien lasten tapauksessa koko toiminta olisi kauttaaltaan harrasteluontoista jolloin erillistä harraste-/kerhotoimintaa ei tarvita.

Tämä ei mielestäni vastaa nimenomaan lasten laajamittaisen liikuttamisen tarpeisiin. Toki mikään seuratoiminta ei niihin täysimääräisesti vastaa, vaan omaa aktiivisuutta tarvitaan. Se on oma juttunsa.

Kuitenkin, myös siellä luistelu- ja kiekkokouluissa on selkeästi tavoitteena seurailla polkua, joka mahdollistaa SJL:n omia sanavalintoja lainaten "erinomaisuuden tavoittelun". Eli toiminnalla on selkeästi tiettyjä pelillisiä tavoitteita ja taitoja harjoitellaan sillä kulmalla, että ei tiputa kelkasta. Samoin kuullaan jo aikan nuorten kohdalla puhetta "kärjestä" ja "hännästä" ja pahimmillaan ensin mainittu saa selkeästi enemmän valmennuksen huomiota. Kuulen myös tarinoita siitä, että vaikkapa U8-U10 -pelitoimintaan ei oteta kaikkia halukkaita oikean ikäisiä pelaajia, jos "taso ei riitä".

Mielestäni harrastetoiminnan tulisi olla luonteltaan perustavasti erilaista. Jos halutaan, että nuorten lasten pelaaminen on aidosti harrasteluontoista, pitäisi tietyiltä osin löysätä pipoa reilusti. Toisaalta en tiedä, onko tämä oikea ratkaisu. Ehkä mieluummin näkisin, että tarjolla olisi *vaihtoehtona* aidosti lasten harrastamisen tarpeista lähtevää ja niitä tukevaa kerhomaista toimintaa, missä kaikenlaiset paineet ja keskinäinen vertailu laskettaisiin minimiin ja samoin tehtäisiin tarvittaessa isojakin kompromisseja taitoprogressioiden suhteen, jos tällä saavutettaisiin vielä isompia hyötyjä muuta kautta (lasten nautinto / pysyminen harrastuksessa mukana / uusien harrastajien mukaantulo).

 

[obi-wan]

Tyttökiekko terminä on itse asiassa aika iso ongelma. Sen alle koitetaan niputtaa aivan liikaa kaikkea . Seurat puhuvat tyttökiekon pelaajapoluista ja tyttökiekon tulevaisuudesta.

Miksi se sitten on ongelma. Terminä tyttökiekko on toimiva kun sen alle niputetaan harrastaminen, ei kilpailullista kiekkoa. Eli jos kaikki panokset laitetaan "tyttökiekkoon" niin siitä polusta harvemmin löytyy pääsarjatason saatikka sitten maajoukkuetason pelaajia. Sinne tavoittelevien pelaajien kohdalla sitten puhutaankin vain kiekosta.

Omalta osaltani mietin pienen seuran puolelta tyttöjen ryhmää jo kiekkokoulusta alkaen. Onneksi ei siihen lähdetty. Tyttöjen määrä kiekkokoulussa ja täten seurassa on jatkanut nousuaan. Tämä on ollut hyvä valinta siksi, että siitä tytöille syntyy suora jatkumo normaaliin kiekkopolkuun ja kun verrataan tekemistä naapuriseuran puhtaaseen tyttöryhmään niin kynnys edes ajatella jossain vaiheessa kilpakiekon pelaamista on perusryhmän kautta tulleella paljon matalampi.

Tyttökiekko on toki tärkeä, sen avulla mahdollistetaan harrastajamäärän kasvu matalammalla kynnyksellä. Mutta sitä pitää seuroissa tukea mahdollistamalla oman tason mittaaminen sekajoukkueessa eikä itsepäisesti pitää tyttöjä kiinni puhtaasti tyttöryhmissä.

HIFK ja K-Espoo tekevät hyvää duunia vanhempien, vain tytöistä muodostuvien ryhmien kanssa pelaamalla niiden kanssa poikien sarjaa. Esimerkiksi Ilveksessä tämä loppuu noin U9-ikään ja seuraava vaihtoehto puhtaalla tyttöjoukkueella on tyttöjen U12. Sarja on vain harvinaisen epätasainen pelaajamateriaalinsa kanssa ja esimerkiksi viime kaudella pari U9-tyttöä olivat ja selkeästi ylempää tasoa noissa peleissä.

Tytöille ei siis edes pidä yrittää rakentaa yhtä polkua. Tyttöjen määrä sekajoukkueissa kasvaa koko ajan ja se on ainoa oikea tie niille, jotka tavoittelevat joskus naisten tasolla kovia pelejä.

Ratkaisu ei niinkään ole puhtaan tyttöpolun rakentaminen vaan tyttöpolun rakentaminen niin, että rinnalla kulkee mahdollinen sekajoukkuepuoli joiden välillä liikkuminen ja tasonmittaus eri sarjoissa tehdään mahdollisimman helpoksi.

Logoseurat eivät tästä innostu mutta jokaisen ison seuran sateenvarjon alla olevat seurat taas mahdollistavat tämän hyvinkin pitkälle juniorivuosien loppupäähän saakka.

Edit:

Tarkastin maajoukkueen ryhmän Pre-WC ja sieltä löytyi 2 pelaajaa joilla viimeiset pelit sekajoukkueessa D-junnuissa, loput pääosin C ja muutama B.

 

[Alavaari]

(Koko viesti.)

Joo en tiedä, onko termi ongelmallinen, mutta aika pitkälti olen samaa mieltä noista jutuista.

Itse olen sitä mieltä, että se tyttökiekkopolku tarvitaan monestakin syystä. @obi-wan sen tuossa jo tiivistikin, harrastajamäärän kasvu siinä keskiössä ja samalla lajikulttuurin kehittyminen myös tyttöjen keskuudessa.

Myös tuo havainto logoseuroihin liittyen on nähdäkseni ihan oikea. Riippuu valmennusjohdon otteesta tietysti. Olen joskus muinoin tarkkaillut ilmiötä, että kun tyttöryhmä nyt kerran on niin osa koutseista pyrkii siivoamaan kaikki joukkueiden ovilla kolkuttelevat tytöt siihen. Samoin tyttöryhmässä saattaa olla paineita kasvattaa pelaajamäärää. Yksittäisen pelaajan etu saattaa joskus näissä tilanteissa hämärtyä.

Toisaalta pidän myös epärealistisena, että tyttöjen osuus sekaryhmissä kasvaisi kovin merkittävästi nykyisestä. Allekirjoitan myös toisaalta sen, että tällä hetkellä puhtaan tyttöpolun kautta ei maajoukkueisiin nousta. En kuitenkaan ole ihan varma, eikö se voisi olla mahdollista joskus tulevaisuudessa siinä kauniissa skenaariossa, että harrastajamäärä saataisiin reiluun nousuun. Joka tapauksessa se vaatisi tilanteen, jossa selkeälle kilpatoiminnalle olisi tuki ja rakenteet tyttöpuolella, ja harrastelupuuhastelu eriytettäisiin omiin ryhmiinsä. Voi olla, että tämä ei kuitenkaan ole realismia, vaan @obi-wan on oikeassa että oikea tie kovimpiin peleihin kulkee nimenomaan sekajoukkueiden kautta. No, jos tyttöjen määrä sekajoukkueissa ei merkittävästi nouse, ei mitään merkittävää tasohyppäystä tyttö- ja naismaajoukkueiden tasossa ole välttämättä odotettavissa. Lisäksi on vielä se, että määrän pitäisi oikeastaan nousta siellä ihan kovimmilla tasoilla, AAA-sarjoissa, jotta tekemisessä olisi oikeaa kunnianhimoa. En ole aivan varma, tarjoaako joku poikienkin osalta puolivillainen A- tai AA-porukka riittävän haastavaa arkiympäristöä tervimmän huipun tavoitteluun.

No. Tuossa on ehkä nyt taas monta haastetta, mutta kyllä nähdäkseni kansainvälisen huipun kestävä tavoittelu vaatisi ihan alkuun sen, että harrastajamäärät saataisiin reiluun nousuun.

Edit: lisätään vielä se, että itse tosiaan pidän myös ihan harrastetoimintaa merkittävänä. Kuitenkin, tulisi olla rehellinen ja varmistaa se, että kaikki ovat tietoisia, millaisessa toiminnassa ollaan mukana. Pelaajien itsensä on varsinkin nuorella iällä ihan OK haaveilla unelmien tavoittelusta myös matalamman kynnyksen ryhmissä, mutta valmentajien ja vanhempien tulisi olla aika perusteellisesti kartalla siitä, mitä kohti ollaan menossa.

 

[Glove]

En ole tyttöjoukkuetta koskaan valmentanut, mutta kylläkin tyttöjä poikajoukkueissa jo jonkin verran myös yksilöinä muissa lajeissa. Voi olla, että olen ihan hakoteillä. Jotenkin vaan se fiilis noista on jäänyt, että tytöillä on kuitenkin jonkin verran kynnystä mennä poikajoukkueeseen. Ja pitäähän siellä ehkä ollakin "hyvä jätkä" että pärjää siinä maskuliinisessa ja testosteroninharjuisessa ympäristössä. Tyttöjoukkueeseen kynnys on kenties matalampi.

 

[Alavaari]

(Koko viesti.)

Kyllä asia on nähdäkseni justiinsa näin.

Toistan varmaan itseäni, mutta taustoitan nyt taas vielä omien kokemusteni pohjalta:

Usein tytöt tuodaan harrastuksen pariin myöhemmin kuin pojat. Tämä lienee ainakin osittain kasvatuksellinen tendenssi - en usko, että 4-vuotiaat pojatkaan ovat itse olleet vailla sitä, että pitäisi kiekkokouluun päästä. Korkeampi ikä puolestaan nostaa edelleen kynnystä aloittaa sieltä ihan ensimmäisiltä portailta poikien kanssa. Tässä ollaan sitten usein pelaajakehityksen, sosiaalisen dynamiikan ym. kannalta jännän äärellä. Pitäisikö tyttöryhmän valmentajan kannustaa lasta 7-vuotiaana 4-vuotiaiden kanssa kiekkokouluun, jotta olisi mahdollisuuksia kulkea koko polku läpi ja tavoitella maajoukkueunelmia? Tai 11-vuotiaana U8-joukkueeseen samoista syistä? Mahdollisesti tyttöryhmän tiiviistä sosiaalisesta verkostosta yksin huippu-urheilupolkua kahlaamaan, vaikka pelaaja itse ei osoita minkäänlaisia haluja vaihtaa joukkuetta? Samalla tyttöryhmän kokoa pienentäen? Samaa joutuvat myös vanhemmat miettimään.

Voidaan tietysti myös kysyä, onko 7-vuotias myöhässä, tai 11-vuotias. No varmasti riippuu paljon siitä, miten liikunnalliset valmiudet ovat lapsuudessa kehittyneet.

Pidän ilman muuta rikkautena sitä, että tyttöryhmissä aloittamisen kynnys on matalampi, ja myös aloitusikä vähemmän merkityksellinen kuin pojissa. On jonkin verran traagista, että 10-vuotiaan pojan mahdollisuudet aloittaa laji ovat monesti kehnohkot. Tytöt otetaan ilman muuta mukaan vaikka vielä 16-vuotiaanakin.

Näitä ryhmiä vetäessä sitten tasapainoillaan eri asioiden välillä. Osa haluaisi pelata kovaa ja kehittyä kohti omaa huippuaan. Osan vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun lapsi saadaan vaikka sitten lahjomalla kerran viikossa liikuntaharrastuksen pariin. Tyttökiekon pitkän aikavälin kehityksen kannalta varmaan kaikki olisi hyvä pitää mukana, ja toisaalta myös kunnianhimoisimmille tulisi tarjota virikkeitä ja riittävän vaativa tai sanokaamme kannustava ympäristö harjoitella myös omalla ajalla ja pistää pelatessa parastaan. Nämä pelurit saattavat sitten dominoida peliä ja treenejä täysin mielensä mukaan. Ryhmä- ja kentällisjaoilla voi vähän vaikuttaa asiaan. Iloinen ja joustava mieli auttaa valmentajaa näissä tilanteissa, kun tiedostaa, että kaikkea ei voi samassa toiminnassa maksimaalisesti saavuttaa. Toivottavasti sitä joustavaa mieltä ja tietynlaista ymmärrystä löytyy myös ympäristöstä, koutsikollegoilta ja seurojen johdosta. Ja keskustelupalstoilta.

Ne tytöt, joiden tekemistä olen näissä ympäristöissä seurannut, ovat mielestäni saaneet harrastukselta paljon, vaikka heistä ei maajoukkuepelaajia tulekaan. Olen erittäin tyytyväinen, että oma tyttäreni on tällaisissa piireissä vanhempana aloittaneena harrastanut ja saanut aikuisuuteen asti kantaneen kipinän lajia kohtaan. Jos hypättäisiin ajassa taaksepäin, veisinkö hänet 4-vuotiaana kiekkokouluun ja puskisin sekajoukkueiden kautta kohti huippua? Enpä usko. Tämä on ollut oikein hyvä näin. Samaan aikaan kenenkään siipiä ei pidä kevyesti katkoa, ja se maajoukkueen kilpailukyky vaatisi mahdollisesti tuota alle kouluikäisten tyttöjen kannustamista poikien kanssa pelaamaan. Kannatan kyllä sitä, että tähän pyrittäisiin löytämään avaimet ja pitkällä aikavälillä parantamaan maajoukkueenkin menestysedellytyksiä, mutta en millä ehdoilla tahansa.

En nyt siis yhtään sano, etteikö poikiakin kannustettaisi joskus aika kovallakin kädellä kiekkoharrastuksen pariin iässä, jolloin he mieluummin touhuaisivat jotain ihan muuta. Tämä on sitten ihan oma tarinansa.

 

[lunde]

Toistan varmaan itseäni, mutta taustoitan nyt taas vielä omien kokemusteni pohjalta:

Todella hyvä viesti, jossa on tarkasteltu haasteita useastakin näkökulmasta. Tyttöjen pelaajamassan pieni koko aiheuttaa tosiaan monenlaisia ongelmia. On tosiaan tärkeää pitää kaikki pelaajat mukana, mutta pelaajien suuri ikähaitari ja erot taitotasossa tekevät toiminnasta ja sen järjestämisestä vähintäänkin haastavaa.

Tuo on ihan totta, että harrastajatasolle jäävää pelaamistakin pitäisi osata arvostaa seuroissa ja lajin parissa, vaikka sieltä ei välttämättä saataisikaan kovin paljon pelaajia kilpatasolle. Sieltäkin voi kuitenkin kasvaa katsojia, valmentajia, joukkueiden taustahenkilöitä, tuomareita, toimitsijoita ja muita kilpajääkiekon kipeästi tarvitsemia eri roolin edustajia. Pidemmällä perspektiivillä katsoen harrastekiekon puolelta voi kasvaa myös seuraavan sukupolven maajoukkuepelaajan vanhemmat, jos oma kiekkoharrastus on koettu mielekkääksi toiminnaksi.

Pitää lisätä vielä, että tässä ketjussa on ollut mielenkiintoista keskustelua, vaikka monimutkaisiin ongelmiin ei olekaan välttämättä pystytty keksimään mitään viisasten kiveä. Varmaan jo ongelmien monitahoisuudemnymmärtäminenkin laajemmalla porukalla voi edistää asiaa. Itselläkin tyttökiekon arki on vieraampi aihe, josta omaa kokemusta ei ole juuri lainkaan. Lisää tällaista keskustelua ikuisen vänkäämisen sijaan.

 

[Alavaari]

Todella hyvä viesti

Kiitokset @lunde . En ole aina ihan varma, olenko paasannut samat asiat jo moneen kertaan. Varmasti olenkin mutta menköön :D

Tuli mieleen vielä pari tyttökiekon rekrytointitarpeisiin liittyvää haja-ajatusta:

Ensinnäkin pienten lasten luistelu ulkona. Mielestäni vanhemmat jättävät keskimäärin tytöt takamatkalle jo ihan varhaisissa luistelukokemuksissa. En tarkoita, että se ihan nollassa olisi, mutta mittakaavaltaan paljon vähäisempää kuin pojilla. Sama koskee muita palloilutouhuja. Ehkä yleinen ilmapiiri on, että tytöt eivät niin innostu tällaisista, mutta kokeilla kannattaisi. Ihan yleisen monipuolisen liikunnallisuuden nimissä ilman mitään PWHL-unelmia tuossa kohtaa. Jos valmiuksia kehitettäisiin jo varhain ja mahdollistettaisiin näin myönteisemmät kokemukset vertaisryhmissä, myös poikiin verrattuna, edellytykset harrastusinnon syntymiselle olisivat ihan eri luokkaa. On nimittäin aika merkittävä asia, tuntuuko siellä jossain päiväkodin luistelussa, että en osaa mitään, vai onko mukana niin kuin muutkin.

Sitten ulkojäillä kiekkoilevat tytöt. Oon jonkin verran jututtanut hokkareiden ja kiekkomailojen kanssa liikkuvia tyttöjä, kysellyt kiinnostaako jääkiekon harrastus, kun seurassa on ollut tarjolla matalan kynnyksen tekemistä. Melko usein vastaus on vähintään kohtuullisen myönteinen, ja melko usein myös yllättynyt siitä, että harrastaminen voisi olla mahdollista vaikka ei ole pikkumuksusta asti pelannut. Mutta kynnys lähteä johonkin ensi viikon torstaina sen takia, että joku satunnainen setä jossain kaukalolla sanoi, lienee melko korkea. On näitä tosin muutamia tullutkin mukaan, jotkut pelaavat vieläkin. En tiedä, auttaisiko nykyään jos olisi iskea flyeriä kouraan, vai pitäisikö sanoa että käykääpä seuraamassa tämmöistä Instagram-tiliä niin sinne tulee lisätietoa. Mutta joka tapauksessa mielestäni tässä ruohonjuuritason rekrytoimisessa on todella paljon potentiaalia. Vielä kun tähän saisi yhdistettyä tuon ensimmäisen kappaleen, ja nuorille vanhempien kanssa luisteleville olisi suoraan tarjota helppo polku harrastuksen pariin.

Mutta nämä ulkojäärekryt vaativat ulkokentillä vietettyä aikaa. Helpompaa on kirjoitella someen. Sekin on nykyään tärkeää, mutta melko ohut mahdollisuus on sille, että satunnainen tyttö edes näkee jonkun tyttöjoukkueen somesisältöjä.

 

[Alavaari]

Niin ja joo. Mahdollisesti korona-aika sekoitti pakkaa vähän poikien osaltakin, harrastajamäärät laskivat ja isotkin seurat on joutuneet ihan eri tavalla miettimään rekryjä myös poikiin. Tässä vois olla jotain mahdollisuuksia tyttöpuolellakin jos niihin tapahtumiin ja ilmoituksiin saadaan oikeanlaista otetta. Mun käsittääkseni ennen tuota notkahdusta isoissa seuroissa ei oo oikeastaan ollenkaan tarvinut panostaa pelaajien houkutteluun ruohonjuuritasolla.

 

[upnorth24]

Toisaalta pidän myös epärealistisena, että tyttöjen osuus sekaryhmissä kasvaisi kovin merkittävästi nykyisestä. Allekirjoitan myös toisaalta sen, että tällä hetkellä puhtaan tyttöpolun kautta ei maajoukkueisiin nousta. En kuitenkaan ole ihan varma, eikö se voisi olla mahdollista joskus tulevaisuudessa siinä kauniissa skenaariossa, että harrastajamäärä saataisiin reiluun nousuun. Joka tapauksessa se vaatisi tilanteen, jossa selkeälle kilpatoiminnalle olisi tuki ja rakenteet tyttöpuolella, ja harrastelupuuhastelu eriytettäisiin omiin ryhmiinsä. Voi olla, että tämä ei kuitenkaan ole realismia, vaan @obi-wan on oikeassa että oikea tie kovimpiin peleihin kulkee nimenomaan sekajoukkueiden kautta. No, jos tyttöjen määrä sekajoukkueissa ei merkittävästi nouse, ei mitään merkittävää tasohyppäystä tyttö- ja naismaajoukkueiden tasossa ole välttämättä odotettavissa. Lisäksi on vielä se, että määrän pitäisi oikeastaan nousta siellä ihan kovimmilla tasoilla, AAA-sarjoissa, jotta tekemisessä olisi oikeaa kunnianhimoa. En ole aivan varma, tarjoaako joku poikienkin osalta puolivillainen A- tai AA-porukka riittävän haastavaa arkiympäristöä tervimmän huipun tavoitteluun.

No. Tuossa on ehkä nyt taas monta haastetta, mutta kyllä nähdäkseni kansainvälisen huipun kestävä tavoittelu vaatisi ihan alkuun sen, että harrastajamäärät saataisiin reiluun nousuun.

Edit: lisätään vielä se, että itse tosiaan pidän myös ihan harrastetoimintaa merkittävänä. Kuitenkin, tulisi olla rehellinen ja varmistaa se, että kaikki ovat tietoisia, millaisessa toiminnassa ollaan mukana. Pelaajien itsensä on varsinkin nuorella iällä ihan OK haaveilla unelmien tavoittelusta myös matalamman kynnyksen ryhmissä, mutta valmentajien ja vanhempien tulisi olla aika perusteellisesti kartalla siitä, mitä kohti ollaan menossa.

Mielestäni poikien A ja AA tasot riittävät ainakin isoimmissa pitäjissä erittäin hyvin tytöille siihen saakka kunnessa ollaan poikien teini-iän kiihtymisvaiheessa eli U15 ikäluokassa. Toki lahjakkaimmat tytöt voivat pelata jopa siellä kärjessä eli AAA tasolla. U15 alkaen on erittäin harvassa ne tyttöpelaajat, jotka pärjäävät fyysisyydessä pojille edes A tai AA tasoilla. Yksittäiset tyttöpelaajat saattavat sen tehdä, mutta mielestäni järkevintä olisi tyttösarjojen aloittaminen vasta U16 ikäluokassa.

 

[upnorth24]

Niin ja joo. Mahdollisesti korona-aika sekoitti pakkaa vähän poikien osaltakin, harrastajamäärät laskivat ja isotkin seurat on joutuneet ihan eri tavalla miettimään rekryjä myös poikiin. Tässä vois olla jotain mahdollisuuksia tyttöpuolellakin jos niihin tapahtumiin ja ilmoituksiin saadaan oikeanlaista otetta. Mun käsittääkseni ennen tuota notkahdusta isoissa seuroissa ei oo oikeastaan ollenkaan tarvinut panostaa pelaajien houkutteluun ruohonjuuritasolla.

Näin siinä varmasti on käynyt. Pelaajamäärät laskevat ikäluokkien ollessa pienempiä ja Jääkiekkoliiton jatkaessa omaa sekoiluaan ajaen junioreita ja heidän vanhempiaan muihin lajeihin.

 

[Alavaari]

Mielestäni poikien A ja AA tasot riittävät ainakin isoimmissa pitäjissä erittäin hyvin tytöille siihen saakka kunnessa ollaan poikien teini-iän kiihtymisvaiheessa eli U15 ikäluokassa.

Uskon itsekin, että pelillisesti sinänsä riittävät.

Mutta riittävätkö kaiken muun puolesta? Uskon itse, että pelikavereiden tekemisen kunnianhimo olisi huippua tavoittelevalle pelaajalle valtavan tärkeä asia. Tehdäänkö treenit ja oheiset huolella, ruokkiiko joukkueen ilmapiiri omaehtoista tekemistä. En tiedä, mutta veikkaukseni siis on, että monesti näissä ympäristöissä vähän oiotaan, ja tällöin mukana olevat tytöt saattavat kärsiä tilanteesta. Saattavat tietysti pojatkin, mutta poikien kohdalla näillä tasoilla elätellään enää harvemmin esim. maajoukkueunelmia.

mielestäni järkevintä olisi tyttösarjojen aloittaminen vasta U16 ikäluokassa.

En ole tästä ihan varma. Siellä N12- ja N15-tapahtumissa kiekkoilee paljon pelaajia, jotka eivät olisi koskaan tulleet kahlanneeksi polkua U15:een asti poikien kanssa läpi. Suuri osa näistä hieman myöhemmin aloittaneita. Uskoisin, että näiden pelaajien harrastusta N12- ja N15-pelit ruokkivat kovasti. Henkilökohtaisesti olen jopa sitä mieltä, että näiden sarjojen fokus saisi olla näissä harrasteluontoisemmissa pelaajissa, sillä poikien kanssa tahkoavat saavat kyllä kovia pelejä ihan riittävästi sielläkin. Ehkä siitä voidaan olla samaa mieltä, että pelaajan, jolla on edellytykset ja halu pelata poikien kanssa, tulisi myös voida siellä pelata - ei siis niin, että rajoitetaan pelaaminen väkisin tuonne N12- ja N15-tapahtumiin kun sellaisia kerran on.

Mutta ei tuo niin yksiselitteinen asia ole. Toki ne myöhemmin aloittaneet tytöt voisivat johonkin rajaan asti pelata nuorempien poikien kanssa. Arvelisin kuitenkin, että raja tulee monella vastaan jo selkeästi ennen U15-ikäisiä pelikavereita ja vastustajia.

 

[Alavaari]

Jatketaanpa vielä hieman tuosta "harrastemaisesta" N12 ja N15. En siis sano, että siellä kaikki pelaajat olisivat harrasteotteella liikenteessä, mutta osa on. Asia on tosiaan hyvin monipiippuinen.

Silloin, kun tavoitellaan ihan korkeinta huippua ja pelataan kolmen A:n sarjoja (poikien kanssa), koko toimintaympäristö on varsin kilpailullinen ja tukee kovaan suoritustasoon pyrkimistä.

Kun otetaan vähän rennommin (N12 ja N15), saadaan luultavasti enemmän porukkaa mukaan. Toisaalta tulisi mahdollisesti olla hyvin rehellinen sen suhteen, että varsinkaan vanhemman pään pelaajien osalta ei noissa peleissä olla kasvamassa kansainvälisen pelin vaatimuksiin tai edes kansallisesti kovin korkealle.

Toisaalta nähdäkseni tyttöryhmien pelaajilla ja vanhemmilla kunnianhimo ja toisaalta lajitausta ovat keskimäärin paljon ohuemmat kuin kovan tason poikajoukkueissa. Tämä on monen pelaajan kohdalla pelkästään hyviä asia ja edistää terveyden kannalta hyödyllistä harrastamista. Kuitenkin, yhdistettynä nämä asiat (rento ympäristö ja alhainen kunnianhimo) saattavat johtaa vääristyneisiin kuvitelmiin siitä, että tässä tehdään nyt kovastikin hommia ja muutaman vuoden päästä ollaan olympialaisissa. Uskoisin, että tällaisia vinoumia saattaa syntyä myös esim. seurojen valmennuspäälliköillä, jos tyttöjen sarjoja ei seurata kovin aktiivisesti. Tällaisia vinoumia tulisi nähdäkseni välttää ja olla sen sijaan rehellinen sen suhteen, mitä mikäkin tapahtuma edistää.

Edit: yritetään vielä tiivistää jonkinlaiseen kompromissiin. Nähdäkseni myös matalamman kynnyksen toiminnassa - niin tyttökiekossa kuin esim. harrasteessa - olisi ketään syyllistämättä tai moittimatta tarpeellista kannustaa pelaajia yleiseen urheilullisuuteen ja riittäviin liikuntamääriin. Jos tyydymme siihen, että pidetään nyt kerran viikossa hauskaa ja siinähän sitä liikuntaa tuleekin, emme nähdäkseni oikein täytä urheiluseuratoiminnan perustavoitteita edes harrastetasoisesti. Tyttöryhmissä tämän vaatiminen on pelaajamärän alhaisuudesta johtuen jossain määrin kimuranttia, jos haluaa kuitenkin pitää ryhmät riittävän suurina ja edistää harrastajamäärän kasvua. Edit 2: ja joo tiedostan, ettei tämä nyt mikään tiivistys ollut vaan asian vierestä jatkavaa tajunnanvirtaa.

 

[obi-wan]

Uskon itsekin, että pelillisesti sinänsä riittävät.

Mutta riittävätkö kaiken muun puolesta? Uskon itse, että pelikavereiden tekemisen kunnianhimo olisi huippua tavoittelevalle pelaajalle valtavan tärkeä asia. Tehdäänkö treenit ja oheiset huolella, ruokkiiko joukkueen ilmapiiri omaehtoista tekemistä. En tiedä, mutta veikkaukseni siis on, että monesti näissä ympäristöissä vähän oiotaan, ja tällöin mukana olevat tytöt saattavat kärsiä tilanteesta. Saattavat tietysti pojatkin, mutta poikien kohdalla näillä tasoilla elätellään enää harvemmin esim. maajoukkueunelmia.

Otoskoko ei ole tarpeeksi laaja mutta olen nähnyt ympäristöjä joissa muutama tyttöpelaaja ovat harjoituksissa tekemisen ”vakavuudella” ne tasonasettajat.

14-vuotiaat pojat tulee viime tingassa hallille ja vetävät pääosin sinne päin. Tytöt ovat ensimmäisinä hallilla, heti saavuttuaan alkaa puukuula liikkua ja kun pojat ja painelevat pleikkaria kohti, ovat tytöt vielä venyttelemässä. Kyse AA-tasosta.

 

[Glove]

Otoskoko ei ole tarpeeksi laaja mutta olen nähnyt ympäristöjä joissa muutama tyttöpelaaja ovat harjoituksissa tekemisen ”vakavuudella” ne tasonasettajat.

14-vuotiaat pojat tulee viime tingassa hallille ja vetävät pääosin sinne päin. Tytöt ovat ensimmäisinä hallilla, heti saavuttuaan alkaa puukuula liikkua ja kun pojat ja painelevat pleikkaria kohti, ovat tytöt vielä venyttelemässä. Kyse AA-tasosta.

Sehän nyt vaan on ihan kiinni siitä mitä niiltä vaaditaan ja mihin rima asetetaan. Minulla on aina ollut peliajan saamisen edellytyksenä aktiivinen harjoittelu. Eli a) käyt treeneissä etkä ole pois muuten kuin sairaana tai loukkaantuneena, b) teet treeneissä ne hommat (alkuverkka, oheisharjoittelu, jää, loppuverkka) mitä siellä tehdään niin hyvin kuin osaat ja pystyt. Jos ei kiinnosta käydä treeneissä tai treenata silloin kun treenit niin sitten ei tarvi pelatakaan. Lapset ja nuoret, tytöt ja pojat, on tämän ymmärtänyt, sisäistänyt ja hyväksynyt, mutta joillakin vanhemmilla tämän ymmärtäminen on ollut jokseenkin vaikeaa.

 

[Alavaari]

En mene väittämään mitään varmaa, mutta @obi-wan ja @Glove voivat yksittäisen toimintaympäristön kohdalla nähdäkseni olla kumpikin aivan oikeilla jäljillä. En silti pidä tuota löysemmällä (A/AA) tasolla pealaamisen jarruttavaa keskimääräistä vaikutusta kumottuna.

Olipa siellä keskimäärin asenne löysempi, tai taidot huonommat, tai mitä tahansa, mutta pääsääntöisesti kuitenkin kovimmat pelit pelataan ja treenit treenataan AAA:ssa, ja ihan kaikkea ei voi paikata edes sillä, että pistää itse AA:ssa parastaan.

Mutta ei tähän varmasti kannata jäädä sen kummemmin jumiin. Ihan varmasti yksittäisissä tapauksissa näitä efektejä voidaan häivyttää tai poistaa, ja näin tietysti jokaisen pelurin tulisikin pyrkiä tekemään.

 

[obi-wan]

En mene väittämään mitään varmaa, mutta @obi-wan ja @Glove voivat yksittäisen toimintaympäristön kohdalla nähdäkseni olla kumpikin aivan oikeilla jäljillä. En silti pidä tuota löysemmällä (A/AA) tasolla pealaamisen jarruttavaa keskimääräistä vaikutusta kumottuna.

Olipa siellä keskimäärin asenne löysempi, tai taidot huonommat, tai mitä tahansa, mutta pääsääntöisesti kuitenkin kovimmat pelit pelataan ja treenit treenataan AAA:ssa, ja ihan kaikkea ei voi paikata edes sillä, että pistää itse AA:ssa parastaan.

Mutta ei tähän varmasti kannata jäädä sen kummemmin jumiin. Ihan varmasti yksittäisissä tapauksissa näitä efektejä voidaan häivyttää tai poistaa, ja näin tietysti jokaisen pelurin tulisikin pyrkiä tekemään.

Suuri vaikutus on sillä, onko seurassa edes AAA-tasoa.

Esim Pirkanmaalla tytöt pelaavat pääosin yhteistyöseurojen joukkueissa joissa esim U13- ja U14-ikäluokissa ei välttämättä ole kuin AA mutta siellä on paljon pelaajia joilla on halu nousta takaisin emon triplaan. Ei se mikään lomaleiri ole

 

[Alavaari]

Jes nää @obi-wan in havainnot valottaa asiaa tosi komeasti. Jutut, mitä olen kuullut noista A/AA -joukkueista koskevat kieltämättä enemmän maakuntien ryhmiä ja toki niissäkin tarinoissa on välikäsiä. Kullakin vähän omat linssit. On oikeastaan tosi makea kuulla, että kunnianhimo ei rajoitu AAA-ryhmiin.