Seppo Sutela TPS:n tj:ksi

  • 22 629
  • 109

foobar

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
bozik kirjoitti:
Kohta päästään taas vääntämään ja keskinäisiin vääntöihin ei faneille enää riitä juna. Jatkossa tullaan autoilla, busseilla, lentäen ja kolmella junalla.

Offtopic; Ei riitä, pitää tulla laivoilla Tukholman kautta!
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei mitään lisättävää täällä jo esitettyihin kommentteihin. Positiiviset fiilikset: Sutelan työkokemus on vankka ja hän tulee talon ulkopuolelta, mikä antaa toivoa siitä, että toimintakulttuuria ollaan oikeasti muuttamassa. Mielenkiintoista nähdä, miten Sutelan ja Jortikan yhteistyö tulee toimimaan. Syksyn kokemusten perusteella vaikuttaa selvältä, että valmennusjohdolle on parasta antaa päävastuu pelaajien hankinnasta. Asetelma, jossa yksi valitsee hankittavat pelaajat ja toinen pitelee kukkaronnyöreistä kiinni, on väkisinkin konfliktialtis: mitä sitten, kun Jortikka haluaa pelaajan X ja Sutela ilmoittaa, ettei meillä ole varaa?

Eipä silti, Jortsukin vaikuttaa kommenttiensa perusteella sisäistäneen taloudelliset realiteetit aika hyvin. Pääasia on, että joukkue saadaan rakennettua kuta kuinkin valmiiksi jo ennen kauden alkua, koska päinvastaisista tilanteista on melko huonoja kokemuksia parin viime vuoden ajalta. Tässä suhteessa tärkeää onkin, että herrat miettivät tosissaan sitä, mikä on TPS:n visio seuraavien vuosien ajanjaksolle ja millaisia pelaajia sitä halutaan toteuttamaan.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Power kirjoitti:
Asetelma, jossa yksi valitsee hankittavat pelaajat ja toinen pitelee kukkaronnyöreistä kiinni, on väkisinkin konfliktialtis: mitä sitten, kun Jortikka haluaa pelaajan X ja Sutela ilmoittaa, ettei meillä ole varaa?
Kolumni "Positiivinen äijä" (Jarmo Hannikainen 17.2. 16.35) kirjoitti:
Asetelmassa on sinänsä järkeä mikäli vaan yhteistyö valmentajan ja toimitusjohtajan välillä toimii. Jortikka ainakin oletettavasti tietää parhaiten minkälaisia pelaajia joukkue eniten tarvitsee, toimitusjohtajan ja hallituksen tehtäväksi jää määritellä rajat sille paljonko rahaa hankintoihin voi käyttää.
Tuohan on sitä samaa paskanjauhantaa, jota saatiin jo Narvanmaan aikakaudella kuunnella aivan riittävästi. "Valitse ihan mitkä pelaajat haluat, kunhan sopeutuvat Jyrkkälän kaksioon ja päivittäisiin hernekeittoannoksiin." Kuulostaa vähän samalta kuin perussuomalaisen urheilijan "Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää.".

Todellinen "äijä" vastaisi tässä kohtaa, että Jortikka saa valita haluamansa pelaajat. Toimitusjohtajan ja hallituksen tehtävä on hankkia rahat kyseisten pelaajien palkkoihin.
 

Andy_McCoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Power kirjoitti:
mitä sitten, kun Jortikka haluaa pelaajan X ja Sutela ilmoittaa, ettei meillä ole varaa?
Sutela antaa Jortsulle listan nykyisten TPS-pelaajien palkoista ja kertoo :"Kattoos ny, Jortsu. Tämän verran nykyiset tienaa ja meillä on varaa maksaa palkkoina tuon verran. Kun rakennat joukkuetta, pidä palkkakustannukset maksimin alapuolella.". Näin Jortsu saa koko homman omiin käsiinsä. Ei siinä auta kiukuttelut Sutelalle sen jälkeen.

Kyllä sen on oltava niin, että jos Hannut hankkivat pelaajat, pitää heillä olla selkeä käsitys siitä, kenet voidaan hankkia ja ketä taas ei.


Mr.Fox kirjoitti:
Todellinen "äijä" vastaisi tässä kohtaa, että Jortikka saa valita haluamansa pelaajat. Toimitusjohtajan ja hallituksen tehtävä on hankkia rahat kyseisten pelaajien palkkoihin.
Ei se kyllä ihan noinkaan mene. Jos Jortsu saa valita haluamansa pelaajat, on nelosketjukin SM-liigan huipputasoa - ja palkat räjähtäneet käsiin. Pitää kuitenkin pelata niillä korteilla mitä on. Taloudellista tilannetta ei kertaheitolla saada huippukovaksi, varsinkaan nyt kun ryömitään liigan pohjamudissa. Ensi kaudeksikin on jo monta kysymysmerkkiä, kuten kausikorttimyynti ja yhteistyökumppanit.

Eiköhän taloudellinen tilanne ole todella kova Tepsillä, kun joke kertoi että se on nyt 10xparempi kuin hänen tullessaan ruoriin. Vai voiko joke puhua paskaa? Ei kai...
 
Viimeksi muokattu:
Mr.Fox kirjoitti:
Tuohan on sitä samaa paskanjauhantaa, jota saatiin jo Narvanmaan aikakaudella kuunnella aivan riittävästi. "Valitse ihan mitkä pelaajat haluat, kunhan sopeutuvat Jyrkkälän kaksioon ja päivittäisiin hernekeittoannoksiin." Kuulostaa vähän samalta kuin perussuomalaisen urheilijan "Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää.".

Todellinen "äijä" vastaisi tässä kohtaa, että Jortikka saa valita haluamansa pelaajat. Toimitusjohtajan ja hallituksen tehtävä on hankkia rahat kyseisten pelaajien palkkoihin.

Hyvää Päivää!!

Kyllä nyt kelpaa, kun on uusi TJ saatu. Positiivista myös se, että Jortsulla vapauksia pelaajien suhteen. Voi olla, että niin on aina ollutkin, mutta kyllä nyt uskoa löytyy meikäläiseltä ihan eritavalla ku Narvan aikoihin. Jortsu tietää mitä joukkue tarvitsee milloinkin, kuten jokaisen valmentajan tulisi tietää omasta joukkuestaan, erona vaan, että Jortsu ei ole mikä tahansa tusina coutsi liigassa. Mikä sitten uusi TJ loppupeleissä on miehiään, nähdään myöhemmin. Positiivista, että tulee muista (suuremmista) ympyröistä, rautanen kokemus johtajana ja itse lasken plussaksi vielä jonkinmoisen kiekkotaustan (takaa, että kiekko ainakin lähellä sydäntä, ei TJ:n välttämättä tarvitsekkaan olla mikään vanha maajoukkuejyrä tms.) Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen tunne tästä on. Toivottavasti joukkue saa nyt virtaa lisää ja hoitaa itsensä kunnialla ensin "sääli pleijareihin" ja siitä vain etiäppäin, sanon minä!!
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mr.Fox kirjoitti:
Todellinen "äijä" vastaisi tässä kohtaa, että Jortikka saa valita haluamansa pelaajat. Toimitusjohtajan ja hallituksen tehtävä on hankkia rahat kyseisten pelaajien palkkoihin.

Itse pidän kyllä enemmän arvossa sitä, ettei luvata sellaista mitä ei pystytä pitämään. Paskanpuhumisesta on viime vuosilta kokemusta ihan tarpeeksi ja toisaalta puheet ovat muutenkin toissijaisia, teot ratkaisevat. Realiteetti lienee se, ettei nykyisessä taloustilanteessa ole varaa rakentaa unelmakokoonpanoa ja viime vuosien touhun jälkeen yhteistyökumppanit tuskin ovat valmiita raottamaan kukkaronnyörejään merkittävästi enempää vain sen takia, että organisaation johtoon on palkattu uudet miehet. Luottamus on nyt rakennettava uudestaan ja se vaatii pitkäjänteistä työtä.

Uskoisin, että nuo urheilu- ja talouspuolen johtomiesten potentiaaliset konfliktit saadaan minimoitua sillä, että tulevan kauden joukkuetta rakennettaessa ilmoitetaan hyvissä ajoin raamit sille rahamäärälle, joka uusiin hankintoihin voidaan käyttää (tätä kai ammattilaispiireissä kutsutaan myös pelaajabudjetiksi). Valmennusjohto voi sitten tarpeidensa pohjalta näiden rajojen puitteissa päättää, miten tuo rahasumma jaetaan: esim. ostetaanko yksi tosikova vahvistus vai kaksi potentiaalista läpimurron kynnyksellä olevaa pelaajaa, näin yksinkertaistaen (edit. Andykin ehti jo käsitellä samaa asiaa). Sen sijaan on varmaa, ettei konflikteja voida välttää jos joukkueen rakentaminen jätetään viime vuosien tapaan puolitiehen ja tarvittavia vahvistuksia yritetään hommata kauden aikana. Siinä käy hyvin helposti juuri niin, että valmentajan toivomat pelaajat eivät mahdu talouspuolen asettamiin rajoihin.

Toisaalta yksittäisen pelaajan kohdalla voisi kuvitella olevan hieman normaalia helpompaa saada sponsorit innostumaan lisärahoituksesta, jolla on tällöin selkeä kohde. Vaikka tämä sitten tarkoittaisikin sitä, että ko.hankinnan pelipaidasta tulisi mainosten täyttämä tilkkutäkki.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Äsh... ilmeisesti mun pitää keskittyä pitkiin kehityskeskusteluihin itseni kanssa ulosantini parantamiseksi. Nykyisellään noin joka toinen viestini tunnutaan tulkitsevan väärin ainakin jollain tavalla.
Mr.Fox kirjoitti:
Jortikka saa valita haluamansa pelaajat. Toimitusjohtajan ja hallituksen tehtävä on hankkia rahat kyseisten pelaajien palkkoihin.
Tähän voisi vielä lisätä sen, että "koko TPS-organisaation yhteisenä tähtäimenä on finaalipaikka keväällä 2007." Vähempäänhän täällä ei voida olla tyytyväisiä vai? Eipä se ainakaan ensi kauden kausikorttimenekkiä lisää, jos toimitusjohtaja höpisee haastatteluissa jostain pienen budjetin joukkueesta ja kymmenennestä sijasta ensi kauden tavoitteena. Tavoitteet pitää olla korkealla; mahdollisimman hyvä sijoitus liigassa, mahdollisimman hyvä rosteri Jortikalla, mahdollisimman suuri pelaajabudjetti, mahdollisimman suuri voittotavoite... Tekemisen meininkiä, luottamusta omiin toimiin ja ehdottomasti oman joukkueen hehkuttamista niihin haastatteluihin PRKL!
Andy_McCoy kirjoitti:
Sutela antaa Jortsulle listan nykyisten TPS-pelaajien palkoista ja kertoo :"Kattoos ny, Jortsu. Tämän verran nykyiset tienaa ja meillä on varaa maksaa palkkoina tuon verran. Kun rakennat joukkuetta, pidä palkkakustannukset maksimin alapuolella.".
Tämähän se todellisuus on, jonka mukaan (todennäköisesti) Ruissalossa toimitaankin. Tähän pitäisi lisätä vielä se, että "todellisen kassamagneetin ollessa saatavilla, budjetissa saattaa olla vielä hieman neuvotteluvaraa". Mielestäni vain haastatteluissa tällaisia rajoituksia ei kannata mainita, vaan luodaan asiakkaille positiivista kuvaa. Joukkueesta rakennetaan parasta mahdollista, ja keväällä juhlimme yhdessä mestaruutta. Ei lähdetä lehtien palstoilla jo valmiiksi alistuneina tavoittelemaan niitä keräilyeriä, vaan ryhdikkäästi kohti uusia haasteita.
 

tkks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
TPS:n johdossa saattaa ainakin talousasioiden puolesta olla liigan paras ryhmä. Olikos teillä jo, tai tulossa myös UTJ?

Toivottavasti nuo miehet saavat tehdä työnsä kunnolla ilman, että kabinettipäätöksillä sotketaan suunitelmat. Suomessa kun moni ei kestä sitä, että joku onnistuu siinä, missä itse on epäonnistunut.

Onnistuminen voisi tuoda paljon parannuksia koko suomalaiseen kiekkoon laajemmallakin rintamalla. Toivatan TPS:lle paljon onnea tuleville kausille. Syy on erittäin itsekäs, koska tiedän sen, että penailulla ei koskaan tule kestävää menestystä. Ehkä jonkun muun onnistuminen avaisi silmiä muuallakin.

Erityisesti huomion Jatkoajan jutusta sen, että siinä puhuttiin keskitymisestä myös yleisöön, joka on unohtunut lähes joka paikassa, tai jäänyt ainakin lapsipuolen asemaan. Rivikatsoja ei ehkä suoraan tuo niin paljon euroja, mutta kokonaisuuden kannalta on todella tärkeä. Jos joku niin Turkuhalli ja suhtautuminen katsojiin, erityisesti jälkimmäinen varsinkin tarvitsee todella suurta panostusta, jotta tunnelma saadaan hyvälle tasolle.

Myös mieltä lämmittää se, että tarkoitus on panostaa myös myyntiin ja yhteistyökumppanuuksiin. Se on aika lapsen kengissä suomalaisessa jääkiekossa ja näköjään tarvitaan oikeaa liike-elämän kokemusta omaavaa porukkaa, että se havaitaan.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
tkks kirjoitti:
TPS:n johdossa saattaa ainakin talousasioiden puolesta olla liigan paras ryhmä. Olikos teillä jo, tai tulossa myös UTJ?

Toivottavasti nuo miehet saavat tehdä työnsä kunnolla ilman, että kabinettipäätöksillä sotketaan suunitelmat. Suomessa kun moni ei kestä sitä, että joku onnistuu siinä, missä itse on epäonnistunut.

Onnistuminen voisi tuoda paljon parannuksia koko suomalaiseen kiekkoon laajemmallakin rintamalla. Toivatan TPS:lle paljon onnea tuleville kausille. Syy on erittäin itsekäs, koska tiedän sen, että penailulla ei koskaan tule kestävää menestystä. Ehkä jonkun muun onnistuminen avaisi silmiä muuallakin.

Erityisesti huomion Jatkoajan jutusta sen, että siinä puhuttiin keskitymisestä myös yleisöön, joka on unohtunut lähes joka paikassa, tai jäänyt ainakin lapsipuolen asemaan. Rivikatsoja ei ehkä suoraan tuo niin paljon euroja, mutta kokonaisuuden kannalta on todella tärkeä. Jos joku niin Turkuhalli ja suhtautuminen katsojiin, erityisesti jälkimmäinen varsinkin tarvitsee todella suurta panostusta, jotta tunnelma saadaan hyvälle tasolle.

Myös mieltä lämmittää se, että tarkoitus on panostaa myös myyntiin ja yhteistyökumppanuuksiin. Se on aika lapsen kengissä suomalaisessa jääkiekossa ja näköjään tarvitaan oikeaa liike-elämän kokemusta omaavaa porukkaa, että se havaitaan.

Todella hienoa luettavaa tämä teksti! Arvostus HIFK-faneja kohtaan nousi todella paljon. Olen itsekin erittäin iloinen tästä asiasta. Kunnon talousmiehen avulla ensin talous ja tukijat kuntoon ja sitä kautta on helppo lähteä rakentamaan menestyvää joukkuetta ja juniorityötä. Toivotaan myös sinne Helsingin suuntaan vähän uusia tuulia, vaikka pahalta näyttää. Siellä kun se kabinettipeli tuntuu olevan todella kovaa. Mutta onnea Seppo Sutelalle! Hienoa nähdä sinut TPS:n TJ:n tontilla.
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Speedye kirjoitti:
Arvostus HIFK-faneja kohtaan nousi todella paljon.
Älä yleistä liikaa. Se, että nimim. tkks vaikuttaa järjen mieheltä (katso vaikka kirjoitushistoriaa, jos ei ole ennestään tuttu.) ei tarkoita sitä, että ne kaikki olisivat. Tähän loppuun vielä tosikoille lauantai-illan näköinen hymiö.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tiedä nyt sitten pyydänkö mahdottomia, mutta josko ensi kaudella itse kukin TPS:n kannattaja pystyisi keskittyä siihen oleelliseen eli joukkueen kannattamiseen. Itseäni ei ainakaan vähempää kiinnosta nähdä enää toisintoa näistä Ruissalon Salkkarien kiemuroista ja toivottavasti näiden tehtyjen avainhenkilöiden vaihdon kautta saataisiin se ilmapiiri vähemmän juonittelevaksi ja enemmän ammattimaisemmaksi.

Kyllä ensi kausi täytyy lähteä käyntiin aivan erilaisella draivilla, tässä on nyt itse kukin johtaja uhonnut että tästä se lähtee, haluan uskoa siihen mutta vasta kun sanoista tulee konkretiaa voidaan pähkäillä kuinka hyvin ollaan todellisuudessa onnistuttu. Seisomakatsomoa?, ottelutapahtuman saattamista kunnolliselle tasolle?, niitä aitoja pelipaitoja? ja yleistä tekemisen meiningin kasvattamista.

Mä haluan vain kannattaa Tepsiä, tehkää se mahdolliseksi. Halu uskoa kovaan kolmikkoon on kova.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
tkks kirjoitti:
TPS:n johdossa saattaa ainakin talousasioiden puolesta olla liigan paras ryhmä. Olikos teillä jo, tai tulossa myös UTJ?.

UTJ:tä ei vielä ole. Jortikka vastaa oto-pohjalta asiasta yhdessä muun koutsausryhmän kanssa. Mukana myös juniorityön kehittäminen.
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Sutelan pojan tunnen ja muutaman kerran hänen faijansa nähneenä voin sanoa, että mukavalta mieheltä vaikuttaa. Ainoa miinus taitaa olla, että tämän tj:n osasto oli Nokian koko yhtiön ainoa tappiota tekevä osasto.
 

snumi

Jäsen
Tunnen

Seppo Sutelan tunnen. Hän on henkilö joka lähtee viinanläträyksestä nukkumaan klo 21 (vaikka muut jatkavat kännäystä) ja aloittaa duunin toimistolla virkeänä klo 08. Häntä ei siis tavata perskännissä mistään ikinä eikä varsinkaan ilman kenkiä. Hänen toilailuistaan ei ole lehdillä aihetta retostella.

Hän on tottunut siihen, että mikään muu ei ole varmaa kuin että duunia pitää paiskia että tulee tulosta. Hän on johtanut Nokialla yksikköjä, jotka ovat olleet hankalassa kilpailutilanteessa. Hyvin.

Tiedän myös että kesällä hän tykkää purjehduksesta ja golfista. Hän on aina ollut jääkiekkomies bisneksen ohella. Järjestelmällinen, asiallinen ja hoitaa varmasti asialliset asiat.

Urheilutuloksesta vastaa nyt sitten ilmeisesti selkeästi Jortikka.
 
Viimeksi muokattu:

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Jaan muiden hyvänolontunteen tämän uuden TJ:n suhteen. Vaikuttaa asialliselta ja pätevältä kaverilta. Yksi asia jäi kuitenkin ihmetyttämään. Jos oikein ymmärsin, Sutela jäi pois Nokian hommasta tammikuun alussa ennen kuin Tepsin TJ:n paikka oli edes auki. Jos kyseessä on tosi pätevä liikemaailman johtaja, niin eikö sellainen viedä käsistä saman tien? Nyt ymmärsin asian niin, että Sutela oli ikäänkuin "työttömänä" tammikuun alkupuolelta tähän asti kunnes otti Tepsin pestin. Se tuntuu vähän oudolta. Mutta toivotaan että asialle on joku järkevä selitys. Tuo edellä oleva viittaus siihen että Sutela johti Nokian ainoaa tappiollista osastoa myös jäi vähän vaivaamaan, mutta en osaa sitä asiaa helpolla tarkistaa. Uskotaan ja toivotaan että tästä alkaa Palloseuran nousu niin kuin 1989 semifinaalien kolmannessa ottelussa Vanhaa Vainoojaa vastaan.
 

tkks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Amerikanihme kirjoitti:
Jaan muiden hyvänolontunteen tämän uuden TJ:n suhteen. Vaikuttaa asialliselta ja pätevältä kaverilta. Yksi asia jäi kuitenkin ihmetyttämään. Jos oikein ymmärsin, Sutela jäi pois Nokian hommasta tammikuun alussa ennen kuin Tepsin TJ:n paikka oli edes auki. Jos kyseessä on tosi pätevä liikemaailman johtaja, niin eikö sellainen viedä käsistä saman tien? Nyt ymmärsin asian niin, että Sutela oli ikäänkuin "työttömänä" tammikuun alkupuolelta tähän asti kunnes otti Tepsin pestin. Se tuntuu vähän oudolta. Mutta toivotaan että asialle on joku järkevä selitys. Tuo edellä oleva viittaus siihen että Sutela johti Nokian ainoaa tappiollista osastoa myös jäi vähän vaivaamaan, mutta en osaa sitä asiaa helpolla tarkistaa. Uskotaan ja toivotaan että tästä alkaa Palloseuran nousu niin kuin 1989 semifinaalien kolmannessa ottelussa Vanhaa Vainoojaa vastaan.
Tappiollisen osaston johtaminen ei tee kenestäkään vielä huonoa. On turha arvioida tuollaisia asioita, jos ei tiedetä taustoja riittävästi. Konserneissa voi olla jopa niin, että joidenkin yksiköiden ei edes tarvitse pyrkiä verissäpäin voiton tekemiseen.

Nokialta on monta miestä lähtenyt ihan oloneuvoksenkin hommiin, kun rahaa on taskun pohjalle kertynyt eikä enää nappaa olla mukanan tiiviissä työrytmissä. Osa siirtyy vastaaviin ta vaativampiinkin tehtäviin ja osa siirtyy joihinkin lepposimpiin, mutta itseään enemmän kiinnostaviin hommiin, kuten ehkä Sutelakin teki.
 

Morgoth

Jäsen
kone82 kirjoitti:
Itseäni ei ainakaan vähempää kiinnosta nähdä enää toisintoa näistä Ruissalon Salkkarien kiemuroista ja toivottavasti näiden tehtyjen avainhenkilöiden vaihdon kautta saataisiin se ilmapiiri vähemmän juonittelevaksi ja enemmän ammattimaisemmaksi.

Tuskin ne ketään kiinnostavatkaan. Aikansa kutakin ja toivottavasti enää ei tarvitse kirjoittaa mistään Ruissalon muumioista yms.

Mutta emmä ikinä hyväksy sellaista ajatusmallia, että TPSää pitää vain sokeasti kannattaa ja huutaa TPSn puolesta, jos asiat on päin vittua.

Kuitenkin TPS on vain yksi 'viihdettä tuottava ryhmä' tässä maailmassa, jos koen että matsiliput on ylihintaisia ja tuote muutenkin täysin paska, niin ei se minua kiinnosta enkä tuhlaa aikaani siihen vain jonkun sen perusteella, että TPSää 'pitää' kannattaa ja syttyä TPS-peleihin vain koska TPS pelaa. Onneksi noin syvällä ei vielä edes Ansas&Narvanmaa-ajalla, vaikka aika lähellä oltiin. Kasi&Sutela ovat taineet tajuta, että jotain muutakin pitää tehdä...
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Morgoth kirjoitti:
Mutta emmä ikinä hyväksy sellaista ajatusmallia, että TPSää pitää vain sokeasti kannattaa ja huutaa TPSn puolesta, jos asiat on päin vittua.
En minäkään sitä hyväksy, mutta toivon ja uskon että tulevilla kausilla on merkittävästi vähemmän itse kaukalon ulkopuolisia seikkoja (jotka vaikuttavat kaukalon sisäisiin toimiin) joista valittaa. Tämä on ollut aivan surkea tilanne kun on ollut näitä syitä jonka takia hommat on mennyt päin persettä. Pyrkimyshän on se ettei (mitään) valittamisen aihetta löydy ja sitä kautta voi keskittyä kannustamiseen.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Amerikanihme kirjoitti:
Yksi asia jäi kuitenkin ihmetyttämään. Jos oikein ymmärsin, Sutela jäi pois Nokian hommasta tammikuun alussa ennen kuin Tepsin TJ:n paikka oli edes auki. Jos kyseessä on tosi pätevä liikemaailman johtaja, niin eikö sellainen viedä käsistä saman tien? Nyt ymmärsin asian niin, että Sutela oli ikäänkuin "työttömänä" tammikuun alkupuolelta tähän asti kunnes otti Tepsin pestin. Se tuntuu vähän oudolta. Mutta toivotaan että asialle on joku järkevä selitys. Tuo edellä oleva viittaus siihen että Sutela johti Nokian ainoaa tappiollista osastoa myös jäi vähän vaivaamaan, mutta en osaa sitä asiaa helpolla tarkistaa. Uskotaan ja toivotaan että tästä alkaa Palloseuran nousu niin kuin 1989 semifinaalien kolmannessa ottelussa Vanhaa Vainoojaa vastaan.

Mitä sitä turhaan peittelemään, Sutela sai käytännössä kenkää Nokialta. Miehelle tarjottiin siirtoa aiemmista tehtävistä, se ei käynyt. Myyntitulokset ovat avainsana tässä piirileikissä.

Em ei ole välttämättä mitään relevanssia mietittäessä asiaa TPS:n osalta. Tällaista seuraa ei johda kuka tahansa mutta eipä siinä nyt tarvitse olla mikään talousnerokaan, eikä näihin hommiin sellaista saadakkaan. Antaa miehen nyt toimia, Joukon suorituksia ei pysty alittamaan vaikka joka päivä sitä varten oikein tsemppaisi.


Mielenkiintoista oli huomata että Jortikan asemaa ikään vahvistettiin, tästä huolimatta nyt ollaan tilanteessa jossa Hannun ainut tukipilari on aiempi menestys valmentajana. Yhtään varsinaista kummisetää ei ole, pomot eivät ole ohjattavissa jne. Hannun pitää saada jostain itselleen lisää jalustaa, sitä voi hommata parhaiten luotsaamalla sakki nyt edes säälipleijareihin ja ensi kaudella varteenotettavaksi joukkueeksi nosto. Paskan organisaation taakse Jortikka ei voi enää piiloutua, vanhoista kaavoista paikalla on näet vain hän itse.
 

snumi

Jäsen
Sutelan toimintatapa

Satuin tänään kuulemaan Sutelan haastattelun. Koska se liittyy tämän ketjun aiheeseen, niin laitan näkyviin:

Sutela kertoi tuovansa TPS-johtoon ennenkaikkea sellaista liiketoimintatapaa, että ensin suunnitellaan asiat perusteellisesti ja sitten tehdään päätös ja se päätös pitää eikä hötkyillä. Jortikan ja Virran roolista Sutela kertoi, että nämä valitsevat pelaajat, jotka haluavat värvätä. Sutela sitten neuvottelee pelaajan sopimuksen, nykyään kai useimmiten agentin kanssa. Eli siis: Sutela tietää että tässä on pelimies, jonka valmennus haluaa. Sitten pitää katsoa palkkavaatimus ja jos se on ok, niin sopimus kuntoon. Kunnossa oleva talous tietysti auttaa hankkimaan parempia pelaajia, eli siksi Sutela kertoi myös että ottelutapahtumaan tullaan panostamaan: hyvä jääkiekko on asian ydin, mutta sen ympärille järjestetään oheistapahtumia, jotta koko perhe viihtyy hallilla ennen matsia ja sen jälkeen.

Junioritoiminnasta: Jortikka ja Virta tulevat olemaan tiiviimmin mukana junioripuolessa, tavoitteena se, että sieltä tulee lähivuosina hyviä omia kasvatteja.

- klip - Aiempi viesti:

Käsittääkseni Sutela ei ole penninvenyttäjä (hän on enemmän myynti/markkinointi-johtaja), eli kun tuotteeseen nimeltä TPS pitää panostaa, hän on valmis ne kustannukset sallimaan, sen mukaan miten Jortikka tarpeen esittelee. Ei tietenkään järjettömyyksiä, mutta ei Jortikka sellaisia esitäkään.

Eli asialliset asiat Jortikan esittämänä saavat oletettavasti TJ:n hyväksynnän.
Ne satsaukset tulevat takaisin yleisön ja mainossopimusten myötä. Sen sijaan ilmaista rahaa ei varmasti ole tiedossa mistään suunnasta, eli pelimenestys on se ainoa oikea tie. Sitä samaa vaativat katsojat ja mainostajat ja TPS-johto.

Nyt on tarpeen rakentaa uusi TPS-joukkue pelaajienkin osalta. Turhat pelaajat pois ja tehokkaita tilalle. Tarkoittaa käytännössä, että osa jää, osa ei saa uutta sopimusta ja monia uusia tulee poistuneiden tilalle.

Itse asiassa TPS-firmamyyntipuoli on aika hyvin hoidettu aiemminkin, eli on tarpeen saada myös väkeä katsomoon ja yleisö kannustamaan - ja se käy vain kotivoittojen avulla. Eli aiemmin suurin virhe on ehkä ollut se, että joukkue ei ole ollut kyvykäs voittamaan kotona, sitä kai Jortikan materiaalinpuute on tarkoittanut.

Mitään suuria kaappauksia (lohia) on ehkä turha odottaa, mutta sen sijaan joukkueellinen kohtuullisen hyviä pelimiehiä. Jortikan mukaan pelaajahankinnoissa on ongelmana se, että (jopa) ruotsalaisjoukkueilla on enemmän rahaa käytössä. Kun nopeasti miettii mistä se johtuu... Turkuhallissa ei käy riittävästi väkeä. Ja se taas johtuu... huono aiempi menestys... lipun hinta... jne. Muutosta tähän kaikkeen tarvitaan! Ei kenenkään voi odottaa "sokeasti" kannattavan Tepsiä, vaan menestyksen pitää olla... mustavalkoinen.

Ihan posiviisella miellellä ollaan, tästä voi olla suunta vain parempaan :)
 
Viimeksi muokattu:

Lambert

Jäsen
Suosikkijoukkue
La islas
Puukottaako Sutela nyt muita vai itseään ja muita?:
- Talouselämässä tehdään kyllä paljon enemmän järjellä kuin tunteella, siinä on varmaan suurin ero. Tässä taas on niin suuria tunteita mukana. Toinen ero on se, että tässä on kuitenkin aika paljon amatöörejä eri puolilla pöytää. Ei ole sellaista pitkällistä koulutettua ammattitaitoa niin kuin bisnespuolella. Ei voi rakentaa sen varaan, vertailee Sutela.

Ei kauheasti kannattaisi näillä (lätkä)näytöillä ja merkonomin koulutuksella huudella... Kun tuota (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&joukkue=TPS&id=4581) artikkelia lukee, tulee ihan mieleen ne kymmenet tulleet ja jo menneet TJ:t jotka sanailevat joka kerta samat laulut.

PS. Yksi Helmistä oli: -Siitä, mitä seuran puitteissa voidaan itse tapahtumassa tehdä, niin siihen meillä on paljon ajatuksia ja on haettu kokemuksia tuolta maailmalta.

Onko maailmalla vastaus Turkuhallin hegemonia nostamiseksi? Kenties urkuri, tanssitytöt vai viedotaululla pyörivä kuvakavalkaadi. Voi jeesus..
 

RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sehän on hyvä asia, jos maailmalla on käyty katsomassa että millaisia kiekkotapahtumia muualla on. Suomessa kun oheistoiminta kiekko-otteluissa on lapsenkengissä, niin on hyvä katsoa mallia niistä jotka sen osaa, eikö?

Mitä Sutelaan tulee, niin itselle on jäänyt erittäin positiivinen kuva näistä jutuista mitä oon lukenu. Tietenkin teot tässä merkitsee, ei puheet. Narvanmaan aikana tosin ei ollut edes puheita, joten kai tässä ollaan oikeaan suuntaan menossa :)

Odottavin mielin tässä ollaan, että mitä tuleman pitää. Loppuis jo noi playoffit...
 

Lambert

Jäsen
Suosikkijoukkue
La islas
MaZaa kirjoitti:
Sehän on hyvä asia, jos maailmalla on käyty katsomassa että millaisia kiekkotapahtumia muualla on. Suomessa kun oheistoiminta kiekko-otteluissa on lapsenkengissä, niin on hyvä katsoa mallia niistä jotka sen osaa, eikö?
Ensinnäkin TPS:ssa ja Turkuhallissa on moni tärkeämpi asia rempallaan kun oheistoiminta. Vaikka ydintoiminta.

NHL, AHL, ECHL, Venäjä, Ruotsi, Tshekki, Slovakia, Sveitsi, Itävalta, Saksa, Norja etc. pääsarjat kolunneena... huoh. Ei siellä ole mitään hokkuspokkus-temppuja, joiden takia ihmiset kerääntyvät halleille. Ja jos olisi ollut, kyllä narrit Ilmalassa olisi jo kokeilleet.

Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että nämä herrat jotka tulevat ihan pystymetsästä kiekkopuuhin latelevat aina samat latteudet ja esiintyvät kuin vanhat konkarit. Sisäpiiri käyttää hyväksi ja nauraa hiljaa.

Tästä hyvä esimerkki. Meidän liigan PJ. Rajala (myös pystymetsämies) ehdotteli taannoin jossakin tv-lähetyksessä, jossa kysyttiin SM-liigan kehityskohteita, että eri joukkueet voisivat luoda lisäliiketoimia "kaikkia mobiilijuttuja luomalla". Jopa kaikkien spede-äiti Hjallis tirskahti vieressä nauruun.
 
Viimeksi muokattu:

RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ensinnäkin TPS:ssa ja Turkuhallissa on moni tärkeämpi asia rempallaan kun oheistoiminta. Vaikka ydintoiminta.

Ihan totta tuo, mutta kyllähän se oheistoimintakin kunnostusta kaipaa.

Noista muiden maiden liigoista en ala kiistelemään, kun en itse oo muiden maiden liigoja seurannu paikan päällä. Jos kerran oheistoiminta muissa maissa on samanlaista, niin onko se sitten niistä ihmisistä kiinni, jotka paikanpäällä käy? Ilmeisesti suomalainen juro asenne ei sovi jääkiekko-otteluihin.. Toisin sanoen ei uskalleta tuoda niitä tunteita esiin?

Menee kyl off-topiciks, mutta menkööt tän kerran.
 

Jet-Ace

Jäsen
Lambert kirjoitti:
Puukottaako Sutela nyt muita vai itseään ja muita?:
- Talouselämässä tehdään kyllä paljon enemmän järjellä kuin tunteella, siinä on varmaan suurin ero. Tässä taas on niin suuria tunteita mukana. Toinen ero on se, että tässä on kuitenkin aika paljon amatöörejä eri puolilla pöytää. Ei ole sellaista pitkällistä koulutettua ammattitaitoa niin kuin bisnespuolella. Ei voi rakentaa sen varaan, vertailee Sutela.

Minusta Sutela on täsmälleen oikeassa arvioidessaan peruseroja normaalin yritysmaailman ja jääkiekon bisneksen kesken. Ja tunnettahan tällä alalla on pakko olla mukana tai eivät muuten yritysmaailman edustajat "harrastaisi" jääkiekkoa, joka jokaisen liigajoukkueen osalta on liikevaihdoltaan luokkaa "nakkikioski". Tunne ja suuri näkyvyys suhteessa liikevaihtoon on jääkiekolle ja muullekin urheilulle ominainen piirre. Ja toki tuo tunne lajiin kuuluukin.

Mitä tulee tuohon sisäpirin naureskeluun, niin tapa harjoittaa itsesuojelua tuokin. Yleensä tuollaista naureskelua harrastavat keskinkertaisuudet. En puhu nyt tuosta mobiilijutusta, vaan yleisesti. Monikohan liigaseurojen avainhenkilöistä pärjäisi normaalissa yritysmaailmassa? Useimmiten jonkinlainen muodollinen koulutus, mutta työkokemuksen sijasta kokemuksena lähinnä kaukalo ja pukuhuoneet.

En silti epäile lainkaan, etteikö Sutela törmäisi erilaisiin ongelmiin havaitessaan, että normaalit bisnesmaailman lait eivät toimi totutulla tavalla. Ammattimaisuus muualla kuin kaukalossa on vielä kaukana jääkiekosta täällä Suomessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös