Mainos

Selviytyjät Suomi Ruutu+ -tahtiin (ei köyhille)

  • 199 752
  • 1 030

Filari

Jäsen
Kerrankin oli rytinää ja rytkettä mennessä heimoneuvostoon. Loistava pakanhämmennys liike Elialselta ja Krisulta. Taisivat myös saada haluamansa lopputuloksen tiputtamalla Sabinan.

Vittu että Archie on kyllä tyhmä jätkä ja sitä myöten kilpailija.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt oli hyvät setit. Voiko oikeasti olla totta että tämä oli vasta koko selviytyjät formaatin toinen kerta kun amulettia annettiin toiseen heimoon. Luulisi että jenkeillä jo ihan peruskauraa,niin villejä juonia siellä on välillä.

Archie on kyllä ihan saatanan tyhmä.

Saarisen Nikosta on paljastunut ihan uusia puolia. Ei olekkaan ihan lapanen yhtään missään.
 

johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Jep mitä helvettiä Archie alkoi heti melkein huutaa, että hänellä on amuletti.

Toisaalta kärmekset saa itse maistaa omaa lääkettään aina pelin edetessä, eli tuollainen tietynlainen hölmöys voisi olla jopa nerokas taktiikka. Archie taitaa olla kyllä ihan luonnonlapsi ja tavallaan lörppähuuli.

Mun mielestä Krisun ja Eliaksen ei olisi kannattanut kertoa muille mitä tekivät. Heimojen yhdistyessä he olisivat voineet solmia jätkien liiton Krisu, Elias, Niko, Archie jolla olisi ollut tästä keissistä johtuen vahva luottamus toisiinsa. Veikkaan että Krisu haki jotain tällaista, mutta Elias taas laskeskeli että jos asia paljastuu muille niin se saa heidät huonoon valoon. Mielestäni jo tämä amulettien siirto miehille laittoi varmasti Karon varpailleen sekä Krisun, että Eliaksen suhteen.

Joka tapauksessa erittäin viihdyttävä veto. Krisu on kyllä helvetin vahva pelaaja ja muutenkin viihdyttävä hahmo. Osaa pelata olematta kuitenkaan ärsyttävä kärmes.
 
Olen taas koukussa tähän sarjaan, vaikka edellinen kausi ei jaksanut kiinnostaa. Kotoisat Kainuun maisemat ja hyvä casting, parasta viihdettä tällä hetkellä. Siksipä oli pakko investoida all-in ja liittyä tänne normaalissa aikataulussa sarjaa seuraavien joukkoon.

Olipahan hyvä jakso taas ja pisteet pelureille pelaamisesta. Artsille pitkä miinus lörpöttelystä, mieshän on ihan hölmö. Puuttui enää, että olisi jättänyt amuletin käyttämättä siinä uskossa että kaikille olisi tullut jo selväksi että hänellä on sellainen taskussaan.

Toivoin jo että Suvi olisi saanut monoa, mutta täytyy sanoa että peli ei juuri kärsi vaikka Sabina lähti.

Nikolta ja Kertulta nähtiin happoheikkismäistä venymistä ketsuppihaasteessa. Juontaja-Juusolle muuten pakko antaa lisäpisteet repeämisestä Mariannen Tarot-korttien kohdalla. Mitähän pöllönkuvia sieltä korttipakasta olikaan tullut, kun Marianne päätyi äänestämään Archieta.

Joka tapauksessa sinisten liitot repeilivät nyt, ja se oli ehkä Krisun ja Eliaksen tavoitteenakin. Vierailupäivän kohokohtiin kuului Krisun "salakuuntelu" Sabinan ja Kertun keskustelussa.

TOP3 kokonaistilanteessa:
- Krisu
- Elias
- Karoliina
 

retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Enpä muista että olisi Selviytyjät olleet koskaan näin mielenkiintoista. Aivan törkeän hieno peli pojilta. Eihän tätä oltais paremmin voitu käsikirjoittaa. ”Hei, mulla on amuletti. Mullaki. Hitto muijat äänestää meitä ulos. No kokeillaas tällaista..” Oli ekaa kertaa ikinä katsottava vähän matkaa sitä Extra-ohjelmaakin. Aivan mahtavaa viihdettä!
 

kurttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huikeaa tykitystä kyllä tuo viimeisin jakso! Mahtavaa, että amuletit eivät jääneet naftaliiniin mätänemään, vaan sekoittivat mukavasti pakkaa toisessa leirissä. Olisihan se tylsää, jos homma sujuisi kuin käsikirjoitettuna naisten äänestäessä miehet yksi kerrallaan ulos. Saa nähdä, miten liitot nyt yhdistymisen koittaessa rakentuvat.

Oma suosikkini on kyllä ehdottomasti Krisu, vaikuttaa selviävän tilanteessa kuin tilanteessa, ja kuten yllä sanottiin hän osaa pelata olematta kuitenkaan liian räikeä. Hauska persoona myös, kontenttia tulee kilpailuissa ja niiden ulkopuolella. Toivottavasti pääsee finaaliin asti. Myös Eliasta on ollut hauska seurata.

Mariannen "peliliike" äänestää Archieta, vaikka tiesi amuletista, oli kyllä suhteellisen käsittämätön. Archie myös oli aika tollo kun kertoi amuletista, mutta yrittikö hän sillä pelata Nikoa tehokkaammin ulos.

Mainio meininki kyllä, ilo seurata viime kauden ("välikausi") jälkeen.
 

Spire

Jäsen
Oma suosikkini on kyllä ehdottomasti Krisu, vaikuttaa selviävän tilanteessa kuin tilanteessa, ja kuten yllä sanottiin hän osaa pelata olematta kuitenkaan liian räikeä. Hauska persoona myös, kontenttia tulee kilpailuissa ja niiden ulkopuolella. Toivottavasti pääsee finaaliin asti. Myös Eliasta on ollut hauska seurata.

Mariannen "peliliike" äänestää Archieta, vaikka tiesi amuletista, oli kyllä suhteellisen käsittämätön. Archie myös oli aika tollo kun kertoi amuletista, mutta yrittikö hän sillä pelata Nikoa tehokkaammin ulos.

Mainio meininki kyllä, ilo seurata viime kauden ("välikausi") jälkeen.
Krisu myös oma suosikkini ja Elias on joka jaksossa nostanut osakkeitaan, tullen koko ajan viihdyttävämmäksi. Marianne äänesti Archieta, koska ei uskaltanut äänestää liittoa vastaan. Tai niin sen tulkitsin. Typerää joka tapauksessa, mutta osa aina vain peesaa muita Selviytyjissä. Välillä sillä taktiikalla jopa voittaa.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tämä on kyllä ollut todella hyvä kausi. Loistava liike antaa amuletit toiselle puolelle, saatiin kunnolla sekoitettua pakkaa.

Archiella ei kyllä järki päätä pakota. Olipahan jakso, ei malttaisi viikkoa odottaa.
 

Nick Neim

Jäsen
Saarisen Nikosta on paljastunut ihan uusia puolia. Ei olekkaan ihan lapanen yhtään missään.
Niko "Niko vitun Saarinen" Saarinen on kyllä ollut tämän kauden suurimpia yllättäjiä allekirjoittaneelle. Ei ole ollut totutun ärsyttävä, joitain jopa oikeasti hauskoja heittoja sekä yllättävänkin hyvä kisoissa ja hyvin kartalla tuon pelaamisenkin suhteen. Tunnisti mm. heti oikein tuon ylimääräisen äänen tulleen Sabinalta, vaikka ei liikaa aikaa tuossa ollutkaan funtsia.

Suosikkeja on tosiaan toisesta heimosta Karo sekä Kristian, mutta jollain kierolla tavalla toivon, että ennen ärsyttävyydestään lähinnä tunnettu Nikokin menisi pitkälle.

On tosiaan kyllä mahtava kausi menossa.
 

ruoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Lännen Kiekko, Panelian Raikas
Krisulla taitaa vaan olla sellainen kanto kaskessa että Niko tietää tämän olevan vahva pelaaja, joten pelkäänpä että ilman koskemattomuutta Krisu ei kauaa tuolla ole enää.

Toki aika näyttää
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Mä olen aina katsonut näitä suomikausia vähän silleen säälien kun kukaan ei osaa pelata ja kiltisti äänestellään heikkoja ja ulkopuolisia ulos kuten pari vahvaa pelaajaa käskee. Katsoo tätä ennemmin kuin turpaansa ottaa mutta vertailu edes huonoimpiin jenkkikausiin on silti epäreilu.

Mutta nyt oli kyllä sellainen jakso ja käänne että veti paatuneenkin Selviytyjäfanin pähkinöiksi. Tuota olisi hankala ollut tuon paremmin kirjoittaa ja tapahtumaketju kokonaisuudessaan oli suorastaan riemastuttava. Lähes kaikki tiesivät yhdestä amuletista, mutta kellään ei ollut hajua että niitä voisi olla kaksi ja lopputuloksena erinomaisia pakokauhun ilmeitä heimoneuvostossa. Todella fiksu ja riskipitoinen peliliike Eliakselta ja Krisulta, jolla ansaitsivat ainakin omissa papereissani paikkansa voittajasuosikkeina. Toivottavasti kausi jatkuu kovatasoisena. Nyt tuolla on varmaan jo puolet jäljelläolevista ihmisistä sellaisia jotka ymmärtävät missä formaatissa ovat mukana ja mitä voittoon vaaditaan. Se ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys aiemmin.
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kaikki tärkeä jo mainittu tästä kaikkien aikojen parhaasta Suomen selviytyjät jaksosta.

Mutta pelasihan Marianne tuon palkintokisankin aivan päin persettä, vaikka oma joukkue kisan voittikin. Mikä idea oli laittaa Eliakselle kolmas lisäpaino kun hän veteli jo muutenkin viimeisiään? Mikä tahansa muu olisi ollut parempi vaihtoehto.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eihän tuosta olisi puuttunut kuin se, että Marianne olisi rehdisti äänestänyt itseään ja olisi lähtenyt sillä omalla äänellä kotiin.
Pieni pelko oli perseessä että Niko jäätyy ja jättää amuletin käyttämättä, mutta sai sen sitten kaivettua taskustaan. Artsille naamapalmua niinkö joskus lapset sanoi. Nikolle pisteet myös tuosta että tajusi Sabinan puukon.
Onko se nyt saletti, että heimot yhdistyy?
Jos jotain negaa, niin sitä en oikein ymmärtänyt, miksi mustikkahetki sallittiin.

Onhan tässä ihan vähän eri meininki kuin esim silloin kun Veronika Verho foldasi amuletin ja lähti sen kanssa kotiin. Vai miten se menikään, masentavasti kuitenkin.
 

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Oli kyllä todella kovatasoinen jakso Suomen Selviytyjiksi. Ainoa asia mistä en pitänyt yhtään oli tuo yhteinen kahvittelu+mustikkametsä, mutta se kyllä jäi jaksossa kaiken muun tapahtuneen alle. Tärkeää kauden kannalta olisi saada pidettyä Karoliina, Krisu ja Elias mukana vielä useampi jakso, sillä he pitävät pelin strategista puolta yhdessä Nikon kanssa tällä hetkellä pystyssä. Mariannen osakkeet laskivat jakson aikana kyllä todella rajusti, ensin tuli hölynpöly kortit, antaa Eliakselle typerästi lisäpainon ja lopuksi äänestää Archieta, vaikka tietää symbolista!? Taisi Tarot korteista paljastua päätön pöllö tai vastaava. Ajattelin aiemmin että Marianne pyrkii Kim Spradlin tyyppiseen pelityyliin naisliittoskenaarioineen, mutta ei Marianne onnistuisi alistamaan Karoliinaa tai Saraa samalla tavalla kuin Kim Spradlin liittolaisiaan. Tällä hetkellä kuitenkin on vain kaksi kilpailijaa, jotka eivät voi nähdäkseni voittaa; Suvi ja Archie. Suvin strateginen peli olisi voinut hyvin aiemmilla kausilla riittää, mutta tällä kaudella en näe hänellä oikeastaan lainkaan mahdollisuuksia voittoon. Archiella ei taas ole mitään mahdollisuuksia päästä loppuun rasittavuutensa ja tyhjäpäisyytensä vuoksi, uskon että tippuu kolmen tai neljän jakson päästä. Kolme pelaajaa tuntuu tavallaan väijyvän varjoissa; Joalin, Kerttu ja Sara. Kerttu ja Sara voivat alkaa pelaamaan todella kovaa peliä yhdistymisessä, ja muuttaa vaikka koko pelin suunnan, mikäli saavat oikeat avaimet käteensä. Joalin tuskin alkaa johtamaan peliä, vaan näkisin hänet klassisena flipperinä, joka voi vaihtaa aina hänelle edullisemmalle puolelle äänestystä. Joalin tulee varmasti menemään vähintään top kutoseen, sillä häntä tuskin kukaan vahvempi pelaaja pitää isona uhkana. Potentiaalia on niin kuin moni on sanonut
 

johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Oli kyllä iloinen fiilis näiden voittajien puolesta, kun saivat kunnon sapuskaa ja bisseä. Arvelin ennen kisaa, että Krisu, Kerttu, Elias, Sara ja Marianne vie. Archie pesi Kertun mutta muuten meni kohdilleen. Krisu on vaan näissä yksilökisoissa erittäin vaarallinen, joten se että hän oli nopein ei yllättänyt yhtään.

Kristian on nopea, välkky ja aika vahvakin. Lisäksi häneltä löytyy tiettyä päättäväisyyttä, kun tarve vaatii.

Krisu pitää pelata pois, muuten tulee olemaan hankalaa muille saada hänestä niskalenkkiä. Ei sillä, että tätä toivoisin, on nimittäin viihdyttävin hahmo myös näistä kisaajista Nikon ohella.

Kerttu aivan paskana mustista äänistä, mikä ymmärrettävää. Varmasti noilla energiatasoilla veemäinen tilanne. Ohjelman kannalta hieman tylsä käänne, koska käytännössä varma että Kerttu lähtee ensi kerralla.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkä helvetin takia toi voittajajengi käytti mustat äänet KERTTUUN?!? Aivan ääliömäinen päätös, koska Kerttu ei ole vahva kilpailija. Paitsi, jos sopivat nyt myös etukäteen jo seuraavan äänestyksen pois äänestettävän. Mutta, jos eivät sopineet, Eliaksen rasittuminen Kertusta oli täysin lapsellinen syy äänestää Kertulle mustat äänet.

Äänet olisi oikeasti pitänyt antaa Nikolle, Suville tai Karolle riippuen siitä, painotetaanko pelaamista vai kisoissa pärjäämistä. Kertusta olisi saanut kaikessa hiljaisuudessa lojaalin kumppanin. Onhan se toki vieläkin mahdollista, jos nyt pelattiin jo seuraavaa siirtoa ja tämä olikin vain hämäystä. Sekin on ihan mahdollista.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Minkä helvetin takia toi voittajajengi käytti mustat äänet KERTTUUN?!? Aivan ääliömäinen päätös, koska Kerttu ei ole vahva kilpailija. Paitsi, jos sopivat nyt myös etukäteen jo seuraavan äänestyksen pois äänestettävän. Mutta, jos eivät sopineet, Eliaksen rasittuminen Kertusta oli täysin lapsellinen syy äänestää Kertulle mustat äänet.

Tätä minäkin mietin. Juuri vielä puhuivat, että Kertun saa pudotettua milloin vaan, mutta silti kaikki äänet hänelle. Ei ymmärrä.

Muutenkin huvittava kun "mastermind" Elias taktikoi sillä perusteella, että joku on liian positiivinen. Mulla kävi sääliksi jo tuota Kerttua, muut kusettaa toisiaan ristiin rastiin, mutta yksi yrittää tsempata ja saa sen takia äänet.

Tuo Archie on kyllä harvinaisen vittumainen tapaus.
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Minkä helvetin takia toi voittajajengi käytti mustat äänet KERTTUUN?!? Aivan ääliömäinen päätös, koska Kerttu ei ole vahva kilpailija. Paitsi, jos sopivat nyt myös etukäteen jo seuraavan äänestyksen pois äänestettävän. Mutta, jos eivät sopineet, Eliaksen rasittuminen Kertusta oli täysin lapsellinen syy äänestää Kertulle mustat äänet.

Äänet olisi oikeasti pitänyt antaa Nikolle, Suville tai Karolle riippuen siitä, painotetaanko pelaamista vai kisoissa pärjäämistä. Kertusta olisi saanut kaikessa hiljaisuudessa lojaalin kumppanin. Onhan se toki vieläkin mahdollista, jos nyt pelattiin jo seuraavaa siirtoa ja tämä olikin vain hämäystä. Sekin on ihan mahdollista.

Siis ihan älytön pettymys, miten vässykkä porukkaa noi voittajat oli. Erinomainen tilaisuus ois ollut äänestää joku vahva peluri, esim Niko pois. Ihan vituttamaan rupesi toi tyhmyys, vaikea ymmärtää.
 

Sirkkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo LFC
Huikean edellisen jakson jälkeen oli aikamoinen pettymys tämä jakso. Kertusta tosiaan olisi voinut saada helpolla liittolaisen tuleviin äänestyksiin.

Kerttu jos voittaakin koskemattomuuden niin siinähän olisi taas peli sekaisin. Ja kyllä, Archie on idiootti. Meinas lähteä Krisun kanssa vähän laukalle illallisella :D
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mietin nyt vielä, että kun Archie sanoi, että oli Eliakselle yhden velkaa ja nyt se velka on kuitettu, että olisko tässä nyt kuitenkin sellainen twisti, että pelaavat sittenkin Eliaksen pois ensi kerralla? Se olisi nimittäin nyt hyvin helppoa, kun kaikki ovat varmasti yhtä mieltä, että Kerttu ei ole uhka kenellekään ja saavat häviäjistä aivan varmasti 2-3 ääntä Eliaksen selän takaa Eliakselle seuraavaan äänestykseen. Vaikka tuolla olisi mitä liittoja, en usko, että tossa voittajaporukassa kukaan on oikeasti niin tyhmä, että tuhlaa ylimääräisen äänen harmittoman pelaajan pois äänestämiseen vielä tässä vaiheessa. Tai sitten ovat aivan idiootteja.

Muuten tossa tämän illan äänestyksessä ei ole mitään järkeä, ellei taustalla ole mitään master plania. Vaikea kuvitella Krisusta ja Sarasta, että heillä ei aivot toimisi tota enempää.
 
Viimeksi muokattu:

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Kertun käytännössä pakko löytää koskemattomuussymboli tai voittaa immuniteetti, jos haluaa jatkaa. Voittajajengi päätyi välttämään kaikkea mahdollista skismaa ja antamaan kaikki äänet ainoalle ulkopuoliselle. Voi olla tyhmä päätös, mutta pitää muistaa että ulkopuolisesta voi helposti tulla swing-vote, joka tiputtaa kokonaisia heimoja (esim John Cochran Jenkeissä). Jokainen viisikossa vaikutti olevan tyytyväinen asemaansa, joten mikäs siinä, ei silloin tarvitse peliliikkeitä tehdä, kun vasta top-10 ollaan. Mieluummin nämä heikommat pelaajat aluksi alta pois, niin saadaan jännittävä endgame, missä on paljon kovia pelaajia ja tulee paljon vedätyksiä. Jakso jaksolta meikäläinen siirtyy enemmän team Krisun puolelle. Krisu lähtee joko parin jakson sisällä ulos isoimpana uhkana tai menee aina vain päätyyn asti.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Vitun idiootit. Elias sai omat henk.koht patoutumat Kerttua kohtaan siirrettyä muillekin. Krisu jopa sanoi tuossa lopussa ettei edes tiedä miksi äänestää Kerttua. Kertulla nyt kyllä tukala tilanne, toivon todella että voittaa koskemattomuuden, olisi mahtava twisti. Siitä sitten pelaamaan Elias ulos.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Huikean edellisen jakson jälkeen oli aikamoinen pettymys tämä jakso. Kertusta tosiaan olisi voinut saada helpolla liittolaisen tuleviin äänestyksiin.

Kerttu jos voittaakin koskemattomuuden niin siinähän olisi taas peli sekaisin. Ja kyllä, Archie on idiootti. Meinas lähteä Krisun kanssa vähän laukalle illallisella :D

Aamulla tämä tuntuu vielä käsittämättömältä ratkaisulta. Juurikin tuo liittolaisuus, siellä olisi ollut yksi helpohko liittolainen tarjolla, ja en ymmärrä miten Kristian ei tätä tajunnut. Tai sitten siellä on tosissaan joku isompi suunnitelma taustalla, mutta nämäkin kaatuvat monesti amulettiin, tai koskemattomuuden voittamiseen.
 

johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Porukkahan puhui siellä kaljapäissään, että Niko pitäisi nyt laittaa kovana kisaajana pihalle. Vaikutti siltä, että Archien avaamaana Elias, Krisu ja Mariannekin nyökyttelivät. Mihin tämä suunnitelma karahti? Yhtäkkiä kuitenkin kisan heikointa lenkkiä, eli Kerttua äänestettiin.

Ehkä Sara ja Marianne kuitenkin olivat sitä mieltä, että Nikoa ei äänestetä pois ja miehet joutuivat kääntämään päänsä. Varsinkin kun Eliaksella ei vain synkkaa Kertun kanssa. Selvää on kuitenkin se, että Archie ja Krisu eivät olisi Kerttua äänestäneet.

Porukan paskan pelaamisen johdosta Kertulle nyt se koskemattomuus ja peli aukenee ihan eri tavalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös