Sekametelisoppaa ja sälää KooKoosta

  • 660 725
  • 2 818

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kivesveto Go-Go:n Taulasalo olisi hienoa kuulla hallissa :-)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Äänestä, kuka on KooKoon paras pistemies kaudella 2015—2016

KooKoo vaikuttaisi olevan pioneeri ainakin tässä asiassa. Muualla ratkaistaan nämä jutut pelaamalla, meillä äänestämällä...
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Esitän nyt jo ennen kautta toiveen ja toisaalta pelkoni jäähallimusiikin tai muun mökän ÄÄNENVOIMAKKUUDEN suhteen. Yleensä olen kiukunnut ensimmäsen pelin jälkeen, mutta nyt siis toive:

Toivottavasti viimekaudella lopulta löytynyt hyvä äänenvoimakkuus ei ole tällä kaudella x2 kun kerran ollaan pääsarjatasolla.

Niin kauan kun luukutetaan sellaisella voimalla että pystyy hyvin puhumaan vieruskaverin kanssa niin hätää ei ole, mutta viime vuosina on ollut niitäkin pelejä, jossa huutaminen siihen viereiselle istuimelle on ainoa mahdollisuus.

Ja jos huutamaan joudun niin lupaan tulla kertomaan sen henkilökohtaisesti nappuloita vääntävälle enkä lopeta ennen kuin jutustelu taas sujuu.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Mielestäni on erittäin kannatettavaa että tuodaan edelliskausilta "perinteitä" mukaan noihin musiikkeihin eikä kaikkea uusita ja varsinkaan kopioida jostain muualta.

Sisääntulokappalehan on erittäin hyvä. Toivottavasti joukkue tulee tällä kaudella räväkästi jäälle sen tahtiin eikä lompsi kentälle kuten viimekaudelle. Tai silloin kyllä jotkut tulivat tempolla sisään, mutta väliin jäi niitä lorvailijoita ja kokonaisuus näytti usein veltolta.

Suurkiitos siitä ettei "alppitorivia" ja muuta ääliömöykkää tarvitse kestää maalien jälkeen.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Ainakin harkkapeleissä musiikin äänenvoimakkuus on ollut jopa niin matala,että hyvä että edes päätyyn kuulluu saatika sitten maalintekijät tai ainakaan syöttäjät joten siinä mielessä äänenvoimakkuudesta ei voi valittaa..
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo vaikuttaisi olevan pioneeri ainakin tässä asiassa. Muualla ratkaistaan nämä jutut pelaamalla, meillä äänestämällä...

Tai oikeammin sanottuna Kouvolan Sanomat näyttää olevan pioneeri tässä asiassa, sillä KooKoolla seurana ei ole mitään tekemistä kyseisen leikkimielisen äänestyksen kanssa.

Toisaalta näköjään eri medioissa sarjataulukotkin on jo lyöty lukkoon ennenkuin yhtään peliä on pelattu ja KooKoo näyttää olevan useimmissa taulukoissa jumbona.
 

Bigg_Doggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Esitän nyt jo ennen kautta toiveen ja toisaalta pelkoni jäähallimusiikin tai muun mökän ÄÄNENVOIMAKKUUDEN suhteen. Yleensä olen kiukunnut ensimmäsen pelin jälkeen, mutta nyt siis toive:

Toivottavasti viimekaudella lopulta löytynyt hyvä äänenvoimakkuus ei ole tällä kaudella x2 kun kerran ollaan pääsarjatasolla.

Niin kauan kun luukutetaan sellaisella voimalla että pystyy hyvin puhumaan vieruskaverin kanssa niin hätää ei ole, mutta viime vuosina on ollut niitäkin pelejä, jossa huutaminen siihen viereiselle istuimelle on ainoa mahdollisuus.

Ja jos huutamaan joudun niin lupaan tulla kertomaan sen henkilökohtaisesti nappuloita vääntävälle enkä lopeta ennen kuin jutustelu taas sujuu.

Mielestäni on erittäin kannatettavaa että tuodaan edelliskausilta "perinteitä" mukaan noihin musiikkeihin eikä kaikkea uusita ja varsinkaan kopioida jostain muualta.

Sisääntulokappalehan on erittäin hyvä. Toivottavasti joukkue tulee tällä kaudella räväkästi jäälle sen tahtiin eikä lompsi kentälle kuten viimekaudelle. Tai silloin kyllä jotkut tulivat tempolla sisään, mutta väliin jäi niitä lorvailijoita ja kokonaisuus näytti usein veltolta.

Suurkiitos siitä ettei "alppitorivia" ja muuta ääliömöykkää tarvitse kestää maalien jälkeen.

Nyt on kyllä @MurhaaMenoo aikamoista kukkahattutäti -tekstiä.

Äänenvoimakkuuteen vaikuttaa varmasti istumapaikkasi, oletko kuinka hyvin kaiuttimen kohdalla tms.
Jääkiekko-otteluun kuuluu se, että siellä on menoa ja melskettä.
Ymmärrän sen jos musiikin äänenvoimakkuus on välillä liian kovalla, mutta ei DJ:kään pysty koskaan koko hallia miellyttämään.
Voihan sen vierustoverin kanssa kertoja vitsejä vaikka pelin aikanakin, kun ei musiikki soi?

Perinteitä pitää vaalia, joita Kouvolassakin on jo vähän syntynyt! Mielestäni KooKoon sisääntulobiisi on erinomainen ja kuuluu Sumulaakson henkeen.
Sillä on hyvä herätellä katsojat pelin alkuun.
Osaltaan uudistus musiikkikartallekin liigakaudelle on hyvä, kun päästään aloittamaan ns. puhtaalta pöydältä.

Mielestäni Äidin pikkupoika tai muut sellaiset kappaleet eivät kuulu pääsarjatason joukkueen musiikkivalikoimaan.
Säännöissäkin taitaa olla, ettei toimitsijat saa provosoida pelaajia. DJ kuuluu myös toimitsijoihin, vaikkei häneltä toimitsijakorttia vaaditakaan.

Alppitorvet ja muut sellaiset kuuluvat aina maalibiisiin, pitäähän hallin "räjähtää" kun kotijoukkue tekee maalin.

Onneksi pääsee Lauantaina hyvän kiekon lisäksi näkemään uudistetun show:n. Varmasti on paljon vanhaa, mutta uudelle aikakaudelle on oltava jotain uuttakin.

Mainoksia pitääkin olla enemmän mitä ennen, jotenkin tuo joukkue/yritystoimintakin on rahoitettava.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Alppitorvet ja muut hallin "räjäyttävät" kuuluvat niihin halleihin, joissa tärkeimmät katsojat ovat juuri siemailleet alkuliemen ja keskittyvät juuri hummerinsaksien perkaamiseen. Nämä henkilöt on saatava huomaamaan että kentälläkin tapahtui jotakin.

Jos halli eri "räjähdä" yleisön reaktioista niin ei sitä keinotekoisesti saa räjäytettyä ellei keksitä jokin taajuus, joka saa sen YLEISÖN räjähtämään.

Ja sen vierauskaverin kanssa keskustellaan PELISTÄ. Ei sinne hallille kannata vitsailemaan lähteä tai itkemään sitä kun muija on niin vittumoinen taas.

Kouvolan jäähallissa taitaa olla niin että kaikki yleisöstä lähtemätön mökä tulee sieltä multimediamonisärmiön suunnasta. Hallin on sen tyyppinen, että siitä palikasta on lähes joka paikkaan yhtä pitkä matka (tosin päädyt nyt ovat sattuneesta syystä vähän kauempana kun sivut) ja luulisi ääniaallon kulkevan melko tasaisesti joka kolkaan. Kyseessähän ei ole mikään jättimäinen kolosseumi..

Jääkiekko ottelun tärkein meno ja melske on mielestäni siellä pienessä laatikossa jota kaukaloksi kutsutaan. Jos homma ei siellä toimi niin kaikki räjähdykset, pommit, torvet ja musiikki tai mikä tahansa keinotekoinen mökä on turhaa. Ne hummerinpurijat siellä jossain voivat olla toista mieltä. Ja niille harvoille kai jääkiekko-ottelua myydään kokonaisvaltaisena elämyksenä.

Maksan mielelläni lippuni otteluun kun saan nähdä jääkiekkoa oli tulos mikä tahansa.

"korjattu kirjoitusvirhe"
 

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Yle Areenalta tuli äsken liigailta. Siinä oli juttua Kouvolastakin ja Kimmo Kuhta veikkaisi meitä sijoille 10-14! Ensimmäinen kerta kun joku veikkaa noin korkealle.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Onkohan kenellekään tullut tällä kaudella KooKoon kausijulkaisua? Jos ei niin aikookohan KooKoo sellaisen ScanWebin ulos putkauttamana maailmalle laittaa?
 

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Missä on Kktig? En löydä mistään. Sen sijaan palstoille on ilmestynyt mies joka ollut vuosia, en muista kuitenkaan menneisyydestä. Voiko täällä muuttaa nimimerkkiä? Vai olenko vain liian humalassa??
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Missä on Kktig? En löydä mistään. Sen sijaan palstoille on ilmestynyt mies joka ollut vuosia, en muista kuitenkaan menneisyydestä. Voiko täällä muuttaa nimimerkkiä? Vai olenko vain liian humalassa??
Omien tietojeni mukaan nimimerkkiä voi vaihtaa yhden kerran. Ainakin hyvällä perustelulla, kuten monet ovat tällä palstalla ainakin aikanaan tehneet.

Eikä tuossa sinänsä ole mitään väärää, jos esim. haluaa luoda itselleen uuden ja paremman imagon hieman vaikka henkisesti kasvettuaan.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eikä tuossa sinänsä ole mitään väärää, jos esim. haluaa luoda itselleen uuden ja paremman imagon hieman vaikka henkisesti kasvettuaan.
Kiitos vinkistä, mutta en vielä ainakaan meinaa vaihtaa nimeäni.

Laitetaan nyt sitten tänne, vaikka positiivisyysketjuun ehkä kuuluisikin. Olin varma, että KooKoo tulee taistelemaan tasaisesti pisteistä, mutta nin kuin moni on jo sanonutkin: onhan nämä ensimmäiset pelit menneet yli odotusten. Onhan nyt otettu sellaisia päänahkoja sekä pisteitä joukkueilta joilta niitä ei osannut odottaa. Tpki esim Kärpillä oli rankka viikko, mutta kuitenkin. Nyt ei pidä tuudittautua vaan töitä pitää tehdä todella paljon.
 
Vitut tässä mitään imagoa parannellaan ja jatkossakin on tarkoitus olla palstan mestari. Tämä on herranen aika keskustelupalsta internetissä.. reality checkin paikka, jos virtuaalinen imago pitää olla.

Tänne varmaan sopisi se tieto, että Lahdesta oli kuulemma tullut jo myllykyselyt eilisessä pelissä kouvolalaisille ennen ensi lauantain matsia. Veikkaan, että lauantaina rytisee ja lehtien palstat täyttyvät. Toivottavasti ei.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Tänne varmaan sopisi se tieto, että Lahdesta oli kuulemma tullut jo myllykyselyt eilisessä pelissä kouvolalaisille ennen ensi lauantain matsia. Veikkaan, että lauantaina rytisee ja lehtien palstat täyttyvät. Toivottavasti ei.

KooKoo ei lähde mihinkään teatterimyllytyksiin mukaan vaan pelaa jääkiekkoa. Myllytäköön Pelsut siinä sota-alueen ulkopuolella voimattomina kun KooKoo suojelee maalinedustaa miehekkäästi. Siinä on myllyä riittämiin. Maaliedustapelaaminen on ollut sellaisella tasolla että sielläpä ei kukkoilla vaikka eihän meillä pitänyt olla maaliedussiivoamiseen kykeneviä pelaajia alkuunkaan.

Johan siellä Kärpät hakivat Huhtasta kahteen otteeseen "myllyilemään". En painanut mieleeni ketkä Kärpät sitä yrittivät. Pientä nujua ja hyvä niin.

Vai onko ne lahelaiset lähetelleet pyllyttely kyselyjä kouvostoliittolaisille katsojille?
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Vai onko ne lahelaiset lähetelleet pyllyttely kyselyjä kouvostoliittolaisille katsojille?
Tätä varmaan meinasi, tästähän lahden suurudet on tunnettuja ja esim tuon yhden kannattajafoorumin larppaustopicissa tästä aina merkkitekojaan mainostavat. (linkki vie hockeytifo.org sivun foorumille)

Tosin itse olen sitä mieltä, että harrastakoot tuotakin kuka haluaa, jos vaan ei tuossa mukana ulkopuolisia. Eli kaikki jotka osallistuu ovat siihen halukkaita, järkevää se ei ehkä ole, mutta mikä minäkin olen kenenkään huveja kieltämään...
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
No, antaahan jattereiden ja jannuliisojen yrittää. Mehän menemme hallille katsomaan peliä. Kuka sitä joutaa edes erätauoilla nujuamaan kun keskustellaan ottelusta.

Eräs melko tukevahumalainen Kärppäkannattaja tuli minua jututtamaan tupakkapaikalla. Esitti siinä jotain näkemyksiä kannattamisesta ja hyvin epäselvästi jotain että "annetaan järkkärien hoitaa". Minä siihen että missäs me nyt järkkäriä tarvitaan. Samaa tuo jannasi ja tuuppautui lähemmä. Minä vaan hymyilin ja tuhahtelin ja sanoin että mennäänpäs sitten katsomaan hyvää peliä. Tarjosipa tämä toveri nyrkkiä että pukattaisiin. Sanoin että no, ihan hiljaa sitten ja nojasin nyrkilläni hänen puristettuun nyrkkiinsä. Siihen tämä Kärppäpaitatoveri tyytyi ja kaivoi uuden tupakan esiin.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oliko täällä jo mainittu, että KooKoon pelaajien kuvat ovat ilmestyneet KooKoon kotisivulle. Oscar Eklund ja Mikko Haapakoski eivät ole vielä tosin ehtineet käydä otattamassa itsestään valokuvia.

Joukkue | KooKoo
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Taisinpa joskus vajaa pari viikkoa sitten noista "lärveistä" kirjoittaa. Muutosta tuohon aikaan ei ole tapahtunut.

Edelleen Eklund ja Pelli puuttuvat. Sensijaan Liigaa pelaamaton Tuukka Laakso tuolla kuvissa on. No, tästähän jo mainitsin aiemminkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös