Viestin lähetti forrest
Miksi englannin kielessä W on "dablju" eli kaksois-uu eikä "dablvii" eli kaksois-vee?
Tuollainen löytyi, mikä selittää kaikkien (englannin kielessä) käytettyjen (joidenkin) kirjainten historiaa. Ja vastaus kysymykseen, toivottavasti selitys on edes jotenkin ymmärrettävä...
Kirjain W "ilmestyi" käyttöön 1000-luvulla. Tuohon aikaan merkillä "v" oli sekä "v"- että nykyisen "u"-kirjaimen merkitys. Vaikeaa mieltää nykypäivänä, mutta ehkäpä hyvä esimerkki olisi jos "ng"-äänteelle, joka siis ilmaistaan suomen kielessä kahdella kirjaimella, annettaisiin oma merkki. Kirjaimella "v" taas on muutenkin kuin pelkästään ulkonäöllisesti yhteyksiä "u"-kirjaimeen. "U" ja "v" olivat pitkälle keskiajalle synonyymejä. Esimerkiksi antiikin ajan teksti "Caius Julius Caesar", jossa u-kirjaimet ovat meidän aikamme v-kirjaimia.
Joku (ehkäpä munkit, hehän kehittivät länsimaista kirjoitustaitoa suunnattomasti) sai idean muodostaa "tuplavee" kahdesta u-kirjaimesta, ehkäpä erottaakseen sen selkeämmin v/u-kirjaimesta. Siis tuona aikana olivat käytössä periaatteessa "w" ja "u", "v" on vasta myöhempää perua.
Esimerkiksi suomen kielessä termi "vanha" esiintyy vanhassa kirjallisuudessa muodossa "wanha". Laiskuuttamme(?) olemme tiputtaneet w-kirjaimen suomen kielestä vähemmälle käytölle niin, että tämä yksöis-v on nykyään se yleisempi.
BTW, Englantilaiset kutsuivat tuota luomusta "tuplauuksi", kun taas normannit silloisessa Ranskassa "tuplaveeksi"...olisiko ollut jonkinlainen arvovaltakysymys...eli meille on tullut lausunta jostain Ranskan kautta, todennäköisesti Saksan ja edelleen Ruotsin kautta.