Laitan tämän tänne, kun en oikein tiedä, mihin ketjuun tämä avautuminen pitäisi laittaa. Kysymyksenä tässä oikeastaan on se, että miksi ihmisen pitää olla itsepäinen ja tyhmä, eikö hauskempaa olisi olla järki päässä joka hetki.
Toissa keskiviikkona, eli noin puolitoista viikkoa takaisinpäin, väänsin nilkkani sählyssä, kukaan ei tehnyt mitään väärää peruspataa kohtaan, vaan ihan astuin hieman vinoon, ja sen kyllä tunsi nahoissansa. Sen ehtoon pelit jäivätkin siihen, olisin loppuajan ollut fanikatsomossa, jos sellainen olisi ollut. 10-15 minuuttia sattui niin lujaa, että meinasi poru päästä aikuiselta mieheltä. Kun se kuitenkin loppui, ja pystyin kävelemään, avomurtumaakaan ei tullut, totesin, että ehkä se siitä.
Seuraavana tiistaina jätin sekä luokan vuoron että vielä illalla toisenkin vuoron väliin. Jalka tuntui hyvin paranevan, illalla kävin näyttämässä sitä äidilleni, joka on lääkäri, ja hän suositteli pelien jättämistä. Keskiviikkona olin kuitenkin niin tyhmä, että menin kokeilemaan, ja kokeiluksi se todella jäikin. Siellä kentällä saattoi olla, kunhan ei ottanut juoksuaskeleita, ne kyllä välittömästi tunsi nilkassaan.
Omaa tyhmyyttä, ei siinä, mutta itseäni hämäsi se, että arkielämässä, siis kävellessä koululle yms. nilkka tuntui ihan hyvältä. Kentällä vain jo ensimmäinen juoksuaskel sattui. No, opinpahan sen verran, että ensi viikon pelit jätän vielä väliin, vaikka jälleen tuntuu taas jo paremmalta, mutta en halua oikein urakalla särkeä nilkkaani.
Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta oikein todellisista urheiluvammoista, nyt kysynkin, että kauankos tällaisista toipuminen nyt yleensä kaikkiaan on vienyt, noin keskimäärin. Totta kai se on aina tilannekohtaista, mutta edelleen olen sitä mieltä, että jos jotain ratkaisevaa olisi särkynyt, ei olisi näin hyvä fiilis nilkassa ja muutenkin.