Tarkoittaako tuo yhteensopiva, että käytössäsi on HD Ready telkkari? Myydäänköhän niitä edes enää. Mikäli kuitenkin näin, niin HD ready ei pysty näyttämään kuvaa sen alkuperäisessä tarkkuudessa mitä soitin toistaa.
Toinen mahdollinen ongelma on se, että oletko käyttänyt kytkentään HDMI kaapelia kuten asiaan kuuluu? Oletko laittanut BR soittimen asetuksista että lähettää 1080 kuvaa käyttämääsi HDMI liittimeen.
Viimeisenä on tietenkin se, että mitä leffoja olet katsonut, HD kuva on kuitenkin niin tarkkaa, että alkuperäisessä kuvassa olevat viat näkyvät hyvinkin kun ennen ne katosivat paskaan kuvaan.
Käytössä on ihan ehta fullhd-telkkari, Samsungin tämän vuoden mallistoa sekin. Kuva liikuu hdmi-kaapelilla, joskin laku on vielä vanhaa 1.3-versiota ja vaatisi ainakin 3D-leffoihin päivityksen 1.4:een. Lieneekö avuksi sitten kuvanparannusta ajatellen, sen näkee kunhan kaapelin saan hommattua.
Noita asetuksia en ole soittimesta/telkkarista pahemmin plärännyt läpi, joten aika perussäädöillä mennään. Pitänee vilkaista josko tuo mainitsemasi 1080-lähtö on kohdillaan.
Ehkä olin vaan hieman liian odottavainen ja viimeiseen kappaleesi ohuesti viitaten, suurin osa br-leffoistahan taitaa vielä olla pelkkiä dvd-formaatista konvertoituja versioita, joten alkuperäismateriaalin köykäisyys ei ihan yllä br-tekniikan mahdollistamalle tasolle. Pitäisi raaskia ostaa ihan kunnollinen originelli br-elokuva, jotta vertailu olisi reilumpaa.
Sitä paitsi hieman odotuksiani tyydytti eilen katsottu Casino Royale br-versiona, joka oli kyllä ihan näpsäkän näköinen ja varmasti dvd-veljeään näyttävämpi.