Mainos

Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 7 128 517
  • 47 220

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Mökille pitäisi hankkia aurinkopaneeli, jotta saisi vähän valoakin sinne, niin ajattelinpas täältä paremmin kartalla olevilta kysellä neuvoja...

Eli mökki sijaitsee Imatran lähistöllä Saimaan rannalla ja sähköjä ei siis ole vielä lainkaan. Tarkoitus olisi saada mökkiin valoa (kyseessä varsin pieni mökki, yhteensä varmaan 40-50 neliötä parvi ja sauna mukaan laskettuna. Joten valaistus, töllön kattominen iltaisin, radio ja kännyköiden lataus olisi pääasiallinen tarkoitus sähkölle. Myös läppäriä satunnaisesti ladattaisiin...

Mistä paneelit, akut tms kannattaa hankkia? Minkälaista budjettia tuohon kannattaa varata? Ja tarvitseeko noiden asentamiseen asentajan vai kannattaako itse yrittää? Omaan elektroniikka-asentajan koulutuksen, mutta enpä ole päivääkään hommia tehnyt ja valmistumisesta on jo lähes kymmenen vuotta.

Kiitokset jo etukäteen.

Minä pistin panelin mökille viime kesänä. Tosin projekti on vielä vähän vaiheessa, eli kaikkia lamppuja en ole vieläkään saanut edes hankittua, kytkemisestä puhumattakaan.

Paneleita ja akkuja on monenlaisia ja -hintaisia eikä niistä oikein osannut ottaa selvää. Päädyimme sitten HongKongin valmispakkettiin, jossa oli 85W paneli, 100Ah:n akku, lataussäädin sekä perusasennussetti (kaapelia, muutama jakorasia ja pistorasia) hintaan 895€. Tuon lisäksi sitten 600W:n invertteri vähän alle satasella. Pääasiallinen käyttö on toistaiseksi ollut pumppu, jolla nostetaan vettä järvestä kasvimaalle ja saunaan. Tuo siis ihan halpa Motonetin veneen pilssivesipumpuksi varsinaisesti tarkoitettu vekotin jolla saa 250l tynnyrin n. 3m nostokorkeudella täyteen vartissa.

Lamppujen kanssa sitä on sitten ollut enemmän ihmeissään. Valinnanvaraa on erilaisissa kannoissa yms vähän perkeleesti ja hintaerot ovat isot. Ledeillä tuota olemme pikkuhiljaa tehneet, mutta lukuvaloksi sängyn päätyyn vaihtui sitten kuitenkin vielä halogeenilamppu, ledit toki kehittyvät koko ajan.

Bilteman venelamppuhyllystä on löytynyt minunkin lompakolleni sopivia vaihtoehtoja.

Pennun kanssa noita asennuksia on tehty, on kymmenisen vuotta sitten elekroniikka-asentajan tutkinnon suorittanut jannu, joka ei ole päivääkään niitä hommia tehnyt. Kunnon abico-pihdit ja liittimet on aika must tuossa duunissa. Samaten kaapelien ja jakorasioiden paikat kannattaa miettiä etukäteen.

Telkkaria ei meillä mökillä ole, eikä tule, mutta tuolla akulla epäkeskokoneella hioi pinttyneet saunan seinät kyllä helposti. Vedenkeittimelle tahi kahvinkeittimelle 600W invertteri on liian pieni jääkaapista puhumattakaan.

Hyvä hankinta oli tuo.

t. hanu
 

exobalt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vaasan ruokapaikat

Parin kuukauden työkomennus alkamassa Vaasassa. Olisiko kellään suositella ruokapaikkoja, joissa käydä ruokailemassa kohtuuhinnalla työpäivän jälkeen? Ei sitä viitsi kuitenkaan jatkuvasti kalliilla hotellillakaan syödä. Kotiruoka tai muu vastaava etusijalla kebabiin/pizzoihin nähden.
 

Rocco

Jäsen
Parin kuukauden työkomennus alkamassa Vaasassa. Olisiko kellään suositella ruokapaikkoja, joissa käydä ruokailemassa kohtuuhinnalla työpäivän jälkeen? Ei sitä viitsi kuitenkaan jatkuvasti kalliilla hotellillakaan syödä. Kotiruoka tai muu vastaava etusijalla kebabiin/pizzoihin nähden.
Tämä on asia, mikä Vaasassa on aika retuperällä. Lounaspaikkoja löytyy vaikka kuinka, mistä saa erinomaista kotiruokaa, mutta... iltaisin vaihtoehdot on todella vähissä. Amarillo, Rosso ja Pancho Villa löytyy ns. ketjusyöttölöistä aivan keskustasta.

Muita paikkoja ei oikein tunnu olevan ihan heti lähellä. Mutta suosittelen että testaat Suomen (kuulemma) ensimmäisen pizzarian, Marco Polon. Samassa talossa on myös Il Banco, mikä on rakennettu museosuojeltuun pankkirakennukseen. Ja jos mahdollisuus antaa myöden, suuntaa Raippaluotoon, Suomen pisimmän sillan kupeeseen Berny's in ravintolaan. Siellä pääset kokemaan myös eksotiikkaa rantaruotsalaisessa miljöössä.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Parin kuukauden työkomennus alkamassa Vaasassa. Olisiko kellään suositella ruokapaikkoja, joissa käydä ruokailemassa kohtuuhinnalla työpäivän jälkeen? Ei sitä viitsi kuitenkaan jatkuvasti kalliilla hotellillakaan syödä. Kotiruoka tai muu vastaava etusijalla kebabiin/pizzoihin nähden.

Il Banco tarjoaa tosiaan Italialaistyyppistä sapuskaa. Vähän kalliimpaan hintaan kuin ketjuravintoloiden mössöt mutta pari astetta maukkaampaa. Vaikka en itse yleensä lampaasta pidä, mutta Bancon yön yli haudutettu lammas oli niin mureaa ettei veistä tarvinnut. Central tarjoaa myös ajoittain maukasta ruokaa.
Cafe Arken Raippaluodossa (sillan yli ja keskustaan ja oikealle, meren rantaan) tekee loistavia ahvenfileitä ja tarjoaa ne perunamuusin kanssa.
Starampen rannassa, strampen burger on ihan maittava vaihtoehto.
Thai House Vaasanpuistikolla tarjoaa aika autenttista Thai-ruokaa jos sellainen maistuu, päivisin lounas, iltaisin listalta.
Ravintola Bacchus Rantakadulla on hiukan hintavampi, mutta ollut erittäin laadukkaan (varsinkin kalaa) ruokapaikan maineessa. Nyt tosin taitaa olla omistajat vaihtuneet ja en ole vielä testannut onko laatu pysynyt samana.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mutta suosittelen että testaat Suomen (kuulemma) ensimmäisen pizzarian, Marco Polon.

Tiedä mikä Marco Polo on, mutta kaikkihan sen tietävät, että Lappeenrantaan suuresti ihastunut ja nyt jo edesmennyt Adriano Vinciguera toi pizzat Suomeen aikoinaan. Hän toi käsitteen pizza suomalaiseen ruokakulttuuriin ja perusti ensin Adriano Bar nimisen paikan Saimaan rannalle - Suomen ensimmäisen pizzerian tammikuussa 1964. Myöhemmin perustettu Casanostra loi myös Adrianolle kuuluisuutta ja teki hänet tunnetuksi laajemmissakin piireissä mutta yhtäkaikki, kaikki alkoi Adriano bar'ista ja Suomen ensimmäisestä pizzeriasta.

vlad.
 
Viimeksi muokattu:

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tiedä mikä Marco Polo on, mutta kaikkihan sen tietävät, että Lappeenrantaan suuresti ihastunut ja nyt jo edesmennyt Adriano Vinciguera toi pizzat Suomeen aikoinaan. Hän toi käsitteen pizza suomalaiseen ruokakulttuuriin ja perusti ensin Adriano Bar nimisen paikan Saimaan rannalle - Suomen ensimmäisen pizzerian tammikuussa 1964. Myöhemmin perustettu Casanostra loi myös Adrianolle kuuluisuutta ja teki hänet tunnetuksi laajemmissakin piireissä mutta yhtäkaikki, kaikki alkoi Adriano bar'ista ja Suomen ensimmäisestä pizzeriasta.

vlad.

Joissain tietolähteissä mainitaan jonkun Haminassa 1961 perustetun ravintolan olleen ensimmäinen pizzeria. Tiedä sitten totuutta. Olisikohan kirjoittanut tarkoittanut, että Marco Polo olisi vanhin vielä toiminnassa oleva pizzeria?

-H-
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Joissain tietolähteissä mainitaan jonkun Haminassa 1961 perustetun ravintolan olleen ensimmäinen pizzeria. Tiedä sitten totuutta. Olisikohan kirjoittanut tarkoittanut, että Marco Polo olisi vanhin vielä toiminnassa oleva pizzeria?

-H-

Pitipä ihan tutustua pizzan historiaan Suomessa ja todellakin näyttää siltä, että Suomen ensimmäinen pizzeria perustettiin vappuna 1961 Haminaan. Ravintolan perusti Giovanni Tedeschi ja itseoikeutetusti pizzerian nimi oli ravintola Giovanni. Ravintolan perustaja oli italialainen kettiömestari ja merimies. Seuraavan oikeaoppisen pizzerian perusti sitten Adriano Vinciguerra Lappeenrantaan 1964.

Olin siis väärässä.

vlad.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Yritys nimeltä Polytones club on lähettänyt minulle parin vuoden ajan viestejä tyyliin "olette aktivoitu polytones club blaablaablaa" Oletin että ne ovat jotain mainosviestejä, koska en ole liittynyt mihinkään vastaavaan enkä tilannut kyseiseltä yritykseltä mitään palveluita. Äsken huomasin että ne perkeleet ovat laskuttaneet minulta puhelinlaskun yhteydessä 14e joka kuukausi siitä, että ovat spämmäneet postilaatikkoani.. Löysin googlettamalla muita samassa tilanteessa olleita ja onnistuin ehkä lopettamaan palvelun. Haluaisinkin nyt kysyä teiltä palstatietäjiltä kuinka laillista tällainen kusetus on ja onko minulla mitään mahdollisuuksia saada rahojani takaisin. Tässä puhutaan kuitenkin useista sadoista euroista ja opiskelijalle tuollaiset rahat ovat isoja. Kiitoksia jo etukäteen.
 

Nick Neim

Jäsen

Todennäköisesti olet tilannut kyseiseltä firmalta jotain? Ilmaisen soittoäänen tai muuta vastaavaa? Siinä tapauksessa et saa rahojasi takaisin. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä, mikäli olet näin tehnyt, on tämä "ilmainen" soittoääni tarkoittanut liittymistä kyseiseen puljuun, jolloin sulta veloitetaan joka kuukausi 14 euroa jollet peru "liittymistäsi".

Vertailun vuoksi kun joku paskafirma lähettelee ilmaisia sukkia, tulee kirjeen mukana viesti jossa käsketään peruuttamaan tilaus viimeistään silloin ja silloin, tai tilaat automaattisesti 20 sukat kuukaudessa 20 vuoden ajan uskomattomaan 200 euron kuukausihintaan. Ja totta kai joku nörtti on koodannut siihen paperiin näkymättömällä musteella, että tilauksen peruuttaminen on mahdotonta.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
En tietoisesti ainakaan ole mitään tilannut. Käsittääkseni tuohon liittymiseen vaaditaan ainoastaan puhelinnumeron syöttäminen, jolloin on hyvinkin voinut käydä niin, että joku on typottanut sen. Tai sitten minulla on joku katkera vihamies tuolla jossain.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Jos Unibetin tilille laittaa rahaa, tarviiko sitä kierrättää systeemissä (pelata pelejä ym.) ennen kuin sen voi nostaa takaisin pankkitilille?

Klitshko-Haye -matsin takia kyselen. Tilin laitoin pari päivää sitten, mutta vasta nyt huomasin, että tilillä pitää olla rahaa, jotta sitä voi tuolta katsoa. Unibetin sivuilta yritin etsiä tietoa, mutten mitään varmaa tietoa löytänyt suuntaan tai toiseen.
 

HIFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Barcelona, Miami Heat
Ostin tuossa joku aika sitten kertakäyttöpiilolinssit ja äsken sitten yritin laittaa niitä silmiin.

Liikkeessä kun niitä harjoittelin, niin en millään meinannut saada niitä silmiin. Kun sitten viimein sain sen yhden laitettua, niin alkoi todella kova kirvely. Ikinä ei ole silmää niin kovin kirvellyt. Kirvely kyllä loppui aikanaan liikkeessä, ei se huonostikkaan kyllä jäänyt.

Äsken koitin laittaa noita silmiini taas, mutta aina kun linssi kosketti silmää, alkoi tulla jo pieni kirvely. Ei vaatinut kuin hieman kosketusta. Osaisikohan joku paremmin tietävät kertoa, mikä on vikana?

Toinen asia liittyy tuohon laittamiseen, eli silmä vain menee itselläni vaistomaisesti kiinni, jolloin tuo laittaminen ei oikein onnistu. Olisiko mitään kikkaa, jolla tuota voisi helpottaa? Olen joskus koittanut pitää molempia luomia paikoillaan, mutta menee vain vaistomaisesti kiinni.

En ole oikein uskaltanut edes kokeilla linssien laittoa ilman, että silmälasiliike olisi auki. Kerran siis olen saanut linssin laitettua siellä optikolla. Nuo tuli hommattua jo pari kuukautta sitten, mutten ole uskaltanut vielä kokeilla laittoa yksikseni kuin pari kertaa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ostin tuossa joku aika sitten kertakäyttöpiilolinssit ja äsken sitten yritin laittaa niitä silmiin.
Tähän ei nyt mitään inttikaveriletkautusta, ei... pinnistelen, so last season...

Minä kun asensin ensimmäisen linssini joskus, niin siellä optikolla meni 45 min. Siis minulla on perssilmän lisäksi kaksi ns. tavallista silmää, en ole mikään Tsernobylin mutaatio. Niin että siitä kolmesta vartista lähdin tiputtamaan aikaa. Nykyisin nakkaan suunnilleen vaikka kielelläni ne silmilleni. Että elä ja opi, kyllä se siitä suttaantuu ja pese ne kädet kunnolla ja ei kannata varsinkaan tabascoa sormissaan asennella tekosilmiä... niin ja baaritiskillä toimii aina: "lähtäänkö meille ottaan mun piilolinssejä pois silmistäni".
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Tarkkaa hommaa kuin silmän nuoleminen. Sama ongelma oli itselläkin että kesti ja kesti, hermo kiristyy ja kestää vähän pidempään. Kyllä se treenaamalla alkaa sujumaan, ei tässäkään muu auta, voihan niitä piilareiden Crosbyjakin olla. En ole nyt toviin itse piilareita pitänyt mutta muutamalla yrityksellä menee jo silmiin. Joudun suosimaan kahden käden tekniikkaa, helpompiakin lienee mutta kun muut ei toimi, samaten herkästi kiinni menevät silmät. Vasemmalla kädellä silmän yläluomi pidetään ylhäällä, oikean käden keskisormella alaluomi hallintaan ja oikean etusormella linssi silmään. Ja se hygienia tosiaan, kädet pestään ennen kikkailun aloittamista, mieluusti sen jälkeenkin ja sama ruljanssi kun linssejä otetaan pois silmistä.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
..."lähtäänkö meille ottaan mun piilolinssejä pois silmistäni".

"Takaan, että kestää ainakin 45 min..."

Itsekin [sic] olen noita harkinnut lähinnä kiekonpeluun takia, viime aikoina on käynyt yhä vaikeammaksi saada kiekkoja kiinni pelkästään korvakuulolta. Minkälainen rojekti tuo mahtaa olla moniteholasien käyttäjälle ja mitä pitäisi muuten ottaa huomioon? Muussa elämässä pärjään ihan ok nelisilmäisenä, mutta pelatessa ei oikein viitsi pitää laseja päässä.
 

HIFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Barcelona, Miami Heat
Mietityttää vaan tuo kirvely, että heti kun linssi vähän koskee silmää, niin alkaa kirvelemään. Optikko sanoi, että voi johtua PH-arvoistakin, mutta en sitten tiedä.

Jossain oli, että silmään voi syntyä pysyväkin vaurio, jos noita linssejä käyttää väärin. Kyllähän kädet pesen aina hyvin, ja linssin olen vaihtanut aina kun esim. putoaa lattialle tai lavuaariin.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Äsken koitin laittaa noita silmiini taas, mutta aina kun linssi kosketti silmää, alkoi tulla jo pieni kirvely. Ei vaatinut kuin hieman kosketusta. Osaisikohan joku paremmin tietävät kertoa, mikä on vikana?

Toinen asia liittyy tuohon laittamiseen, eli silmä vain menee itselläni vaistomaisesti kiinni, jolloin tuo laittaminen ei oikein onnistu. Olisiko mitään kikkaa, jolla tuota voisi helpottaa? Olen joskus koittanut pitää molempia luomia paikoillaan, mutta menee vain vaistomaisesti kiinni.

Alussa voi hyvinkin olla kirvelyä, onhan se linssi valtavan kokoinen esine, joka ei kuulu varsinaisesti silmään. Totuttelua se vaatii.

Silmäluomia on vaikea pitää väkisin auki. Mitä kovemmin väkisin yrittää pitää auki, sitä kovemmin sitä luonnostaan yrittää laittaa silmää kiinni.

Jokaisella käyttäjällä on tietysti oma tapansa laittaa ne silmiin, mutta hyvä pääsääntö on se, että silmäluomet täytyy pitää rentoina. Riittää, kun alaluomea hieman vetää alaspäin, irti silmän pinnasta. Katse niin, että pupilli katsoo nenänvartta kohti ja sitten toisen käden sormen kärjellä linssi varovasti valkealle silmän pinnalle. Siitä varovasti luomia painelemalla pyörivällä liikkeellä linssin saa siirtymään silmän keskelle, pupillin kohdalle.
 

eleven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montréal Canadiens
Se kirvely voi mennä ajan kanssa ohitse. Muistaakseni minullakin ensimmäisillä kerroilla kirveli aika pahasti. Nykyään jos kirvelee, niin se johtuu siitä että silmät ovat kuivuneet, linssit ovat vanhat tai siellä on jotain räpäskää jäänyt väliin. Viimeksi mainitun sattuessa siirrän linssiä iiriksestä hieman sivuun ja sitten palautan takaisin, mikä usein auttaa.

Kertakäyttölinssejä en ole ikinä pitänyt, vaan käytän niitä kuukauden air opticseja, jotka on ilmeisesti aika paljon silmäystävällisempiä ja helpompia käyttääkin. Suosittelen. Noita ei toki passaa kovin paljoa hukkailla tai tiputella. Pitäisikin ostaa uusi puolen vuoden satsi, olen nyt viimeistä paria käyttänyt jonkun 3-4 kuukautta. :)
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Silmä tottuu kyllä linssiin ja kirvely loppuu. Tässäkin ihmiset on yksilöllisiä ja toisillä silmä ärtyy vähemmästä kuin joillain muilla. Noita pehmeitä linssejä vielä huomattavasti pahempia on kovat piilarit. Mulla on sellainen oikeassa silmässä lievän sarveiskalvon kartiopullistuman takia (vasemmassa pehmeä kuukausilinssi). Tuo SKKP aiheutti oikeaan silmään varsin inhottavan kaksoiskuvan, jota ei saanut laseilla tai normipiilareilla korjattua -> kova piilari käyttöön. Kovat piilarithan oli vissiin niitä ensimmäisiä ja nykyään hyvin pienimuotoisessa käytössä, lähinnä minunlaisisilla tapauksilla. Niitä käytetään se n. 12-15 kk ja maksaa jonkun 180€. Eli niitä ei tosiaan ihan joku viikonloppu kännipäissä hukkailla :) Ja silmästä otetaan pikkuruisella imukupilla, kun ei niitä muuten pois saa. Mikä on aika nihkeää, jos vaikka ulkosalla menee jokin pikku hiekanjyvä linssin ja silmän väliin...

Menipä vähän aiheen vierestä. Mutta siis eka kertaa kun laitoin linssit silmään, niin ei pehmeä linssi tuntunut juuri mitään, mutta kova vetisti ja kutisi jonkin verran. Optikko oli kuitenkin ihmeissään, kun niin hyvin meni eka kerralla. Kuulemma on joillakin nuo kovat niin kuin olisi hiekkaa heitetty silmiin. Siedättämällä tuo ärsytys kuitenkin lähti n. viikon sisällä poies. Eka päivänä pidä sitä linssiä tunti-kaks ja siitä aina tunti-kaks tunnon mukaan lisää per päivä niin pitkään, että onnistuu pitää koko päivän. Äläkä unohda ottaa yöksi pois, pehmeät linssit ei (yleensä) läpäise happea hyvin, niin silmä tarvii hengitysaikaakin.


Lisäksi vielä quottaan tähän loppuun edellisen sivun vikan viestin, ettei jää sinne pimentoon, kun tuli näin mielenkiintoinen piilolinssiaihe vastaan.

Jos Unibetin tilille laittaa rahaa, tarviiko sitä kierrättää systeemissä (pelata pelejä ym.) ennen kuin sen voi nostaa takaisin pankkitilille?

Klitshko-Haye -matsin takia kyselen. Tilin laitoin pari päivää sitten, mutta vasta nyt huomasin, että tilillä pitää olla rahaa, jotta sitä voi tuolta katsoa. Unibetin sivuilta yritin etsiä tietoa, mutten mitään varmaa tietoa löytänyt suuntaan tai toiseen.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Pitäisikin ostaa uusi puolen vuoden satsi, olen nyt viimeistä paria käyttänyt jonkun 3-4 kuukautta. :)
Minullakin on kolme kuukautta jo täynnä viimeistä paria. Piilolinssit ovat todella hyvät pelit. Ensimmäisen viikon ajan minulla meni kahdestakymmenestä minuutista neljäänkymmeneen minuuttiin aikaa ja hermot linssejä silmiin pujotellessa, mutta pikku hiljaa sen oppii. Olen säilyttänyt joskus piilareita normaalissa vedessä noin viikon ajan, kun nesteet loppuivat ja myös sulatellut jäisiä linssejä ja nesteitä intissä, kun reppu ei ollutkaan kokonaan teltan puolella. Kyllä ne käyttöä kestävät.
 

exobalt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä on asia, mikä Vaasassa on aika retuperällä.
---

Il Banco tarjoaa tosiaan Italialaistyyppistä sapuskaa.
---

Kiitokset. Uskottava se on, ettei nykyään saa juuri mistään 'normaalia' ruokaa iltapäivällä. Pitääpä kokeilla ehdotettuja paikkoja, vaikka osa onkin jo suht hintavia kuten mainittua. Hoksasin myös suurempien kauppojen grilli/valmisruokatiskit. Safka rasiaan ja johonkin syömään.

Yleisesti ottaen kokkausmahdollisuuden puuttuminen on harvinaisen perseestä pidemmällä komennuksella.
 

mti

Jäsen
Suosikkijoukkue
StL Blues, Ketterä, Hurtat, Saipa
Turkulaisille

Mikä uimaranta on lähimpänä Pyhän Katariinan kirkkoa? Tai vaihtoehtoisesti onko Turku-Helsinki moottoritien varrella hyvää uintipaikkaa?
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Löytyykö alueelta Vantaa/Helsinki joku kierrätyspiste, jonne voi lempata pari tietokoneen näyttöä? Keravanjoki tai sekajäteastia eivät kelpaa vastaukseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös