Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

  • 494 324
  • 2 242

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika hassua, että keskustelupalstan nimimerkki kirjoittaa ihan painettua tekstiä. Toki olisin saanut kirjoittaa myös omalla nimellä, mutta kyllä se ensisijainen kysely tekstistä tuli McTorsolle. Niinpä sillä mentiin ja hyvä niin. Avaan kertomuksessa, kuinka Kärpät on kulkenut mukanani ja ollut osa elämääni. Avaan myös hiukan nimimerkin syntymisen syytä ja kyllä sieltä yksi palstalaisia puistattava yllätyskin löytyy. Mukava oli kirjoittaa.
Tuli ahmittua kirja lähes loppuun eilisen ja tämän aamun aikana. Loistava teos, hienoja tarinoita ja kruununa toki ikonisen McTorson kertomus omasta polusta tähän päivään.

Mainitsemaasi harha-askelta ei tarvitse hävetä. Kaikki tekevät virheitä, mutta vain viisaat ottavat kerrasta opiksi. :)

Hieno kirja, kiitos kaikille osallisille!
 
McTorso

Minä olen nähnyt vasta sisällysluettelon. Tiistaina saan kirjasta oman kappaleen. Mielenkiinnolla luen, miten oma teksti sopii teokseen. Muiden tarinoita en ole päässyt vielä lukemaan. Olen saanut sen käsityksen, että kovin erityylisiä tarinoita on luvassa. Mukavaa, että sinä pidit kirjasta.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Nyt pieni suositus, kuinka pelitauon aikana voitaisi toimia.

Oulussa on uusi, nuori yritys - KukkoLasse Oy. Ilmeisesti jotain henkiseen valmentamiseen liittyvää toimintaa. Tekee yhteistyötä mm. Oulun Lipon pesisjoukkueen kanssa. Pitäisiköhän Kärppien kysellä sieltä apuja, jos saisivat hiukan jeesiä ja työkaluja, joilla kitkeä tuon alisuorittamisen ja hälläväliä-asenteen joukkueesta? Näin päästäisi pelaamaan uudella taisteluasenteella sitten joskus, kun pelit alkavat.
 
1971

Erittäin hyvä idea.

Ja koppiin sellainen pelikamoihin puettu mallinukke, jolla on Iltiksesta leikattu Lasse-naamari ja non-stoppina nauhalta pyörimään "KAMOONPOIS KAMOONPOIS..."
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Nyt pieni suositus, kuinka pelitauon aikana voitaisi toimia.

Oulussa on uusi, nuori yritys - KukkoLasse Oy. Ilmeisesti jotain henkiseen valmentamiseen liittyvää toimintaa. Tekee yhteistyötä mm. Oulun Lipon pesisjoukkueen kanssa. Pitäisiköhän Kärppien kysellä sieltä apuja, jos saisivat hiukan jeesiä ja työkaluja, joilla kitkeä tuon alisuorittamisen ja hälläväliä-asenteen joukkueesta? Näin päästäisi pelaamaan uudella taisteluasenteella sitten joskus, kun pelit alkavat.
Kyllähän Kärpät tulee taatusti jatkossa käyttämään Kukon palveluita hyödyksi. Ymmärrän, että annetaan hetken aikaa Lassen "haamun" poistua oikeasti kopissa ennen kuin Lasseen turvaudutaan.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luin Aatu Räty-ketjun kahden päivän väännöt läpi ja näin keskustelun ulkopuolisena oli kyllä molemmilla osapuolilla omat, täysin perustellut pointtinsa. Näiden kahden "rintaman" välistä löytyy se kuuluisa "iso kuva". Kummallakin osapuolella on "totuuden siemen" omissa perusteluissaan mukana. Kumpikaan ei ole absoluuttisesti oikeassa tai väärässä. Enkä ole minäkään.

Siksi en aio osallistua keskusteluun, koska laskin äkkiseltään, että viestistä tulisi tulisi todella pitkä jo pelkästään sen takia, että lainauksia tulisi vähintään 15 kpl ja ettei minulla ole kaikkea tietoa Aastu Rädyn tilanteesta tällä hetkellä. Niinkuin ei ole kenelläkään tähän keskusteluun osallistuneella.

Mutta silti, mahtavaa vääntöä hei!
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München

Itse asiassa minä uskon, että olet juuri asian ytimessä. Se totuus ja iso kuva löytyy ehkäpä siitä välistä. Itse olen sitä mieltä, että tässä tapauksessa oli molemmissa leireissä parannettavaa, niin Aatu Rädyn kuin Kärppienkin. Arvostan noita kanssa keskustelijoita, jotka pystyvät ymmärtämään myös sen toisen ääripään näkökulman ja, vaikka ovatkin kovasti jotain mieltä, niin pystyvät silti pohtimaan asiaa jopa siltä toiselta kannalta ja jopa myöntymään, jos sellainen tilanne tulee. Niitä keskustelijoita taas en ymmärrä, jotka vähättelevät sitä toisen näkökulmaa ja jyräävät sen näkökulman täysin, pitäen juuri sitä omaa mielipidettä ja näkökulmaa oikeana, vaikka tällä kyseisellä henkilölläkään ei olisi niitä kaikkia faktoja tiedossa. Vaikka kaikki faktat eivät olekaan tiedossa henkilö voi silti todeta, että "asia on juuri näin ja sinä se et tässä ymmärrä isoa kuvaa". Onko se niin kamala asia laajentaa omaa perspektiivia, saada uusia näkökulmia aiheesta ja paljon uutta pohdittavaa, jo niiden omien ajatusten lisäksi?

Edit. En tarkoittanut ketään yksittäistä nimimerkkiä vaan ihan yleisellä tasolla
 
Viimeksi muokattu:

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ikävää että keskustelussa pitää luisua niin usein pois aiheesta. Kiinnitetään mieluummin huomiota vasta-argumentoijan kirjoitustyyliin, tai tapaan esittää asia. Vähän niinkuin puolison kanssa riidellessä hän alkaisi kiinnittää huomion ääneesi, tai tapaasi puhua.

Olen samaa mieltä, tosin sillä lisäyksellä että ihan mitä tahansa tapaa esittää asia ei pidä hyväksyä loputtomiin jos se toistuu kerta toisensa jälkeen. Mainitsemasi parisuhdekin menee luultavasti vaikeaksi jos yksi esittää aina asiansa tylyyn tyyliin ja toinen nielee kiukun vuodesta toiseen. Silloin on parempi ottaa asia puheeksi ja toivoa että pariskunta selvittää asiat puhumalla jolloin jatkossa keskustelu ehkä sujuu heti alusta alkaen paremmin ja toisiaan kunnioittaen.
 
Otatkohan sinä tämän palstan liian vakavasti, tai henkilökohtaisesti? Jos toisen käyttäjän viesti ei ole mielestäsi lainkaan validi, eikö silloin olisi parempi noteerata se vain olan kohautuksella, tai vaihtoehtoisesti vastata omaa näkökantaa käyttäen niin, että vastaus liittyy aiheeseen?
 
Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo se on hiukan omituinen tilanne, kun käytännössä kausi on pelaamatta. En tiedä olenko ainoa, joka ei oikein jaksa innostua tästä koronakaudesta. Toisaalta on tässä kyllä omituinen fiilis, kun Kärpät ei pelaa. Huomaa miten iso merkitys noilla peleillä ja Kärppien menestyksellä on varttuneemmallekkin seuraajalle.

Toiveena on, että seura ei lähde talouttaan tuhoamaan tälle kaudelle. Aivan liikaa korkeintaan keskitason suorittajia pelaa nyt rosterissa kaikilla pelipaikoilla. Tässä mielessä voisi tehdä merkittävän nuorennusleikkauksen ja pärjätä niillä siten kun pärjätään!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Huomannu saman kun Gurkha yläpuolella. Ei oikein oo kiinnostellu tämä kausi. Peli saattaa pyöriä taustalla, mutta illalla joutuu tarkistamaan lopputuloksen atk:sta.
Välikausi, toivottavasti ei kestä montaa vuotta tämä.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Otatkohan sinä tämän palstan liian vakavasti, tai henkilökohtaisesti? Jos toisen käyttäjän viesti ei ole mielestäsi lainkaan validi, eikö silloin olisi parempi noteerata se vain olan kohautuksella, tai vaihtoehtoisesti vastata omaa näkökantaa käyttäen niin, että vastaus liittyy aiheeseen?

Totta kai pitäisi olla reagoimatta ja itse asiassa pistää ignoreen. Onhan se omaa tyhmyyttä kun tietää jo etukäteen, että tulossa on ylimielistä tylytystä ja silti lähtee siihen paskaan mukaan. Ei voi kuin itseä syyttää turhasta ajankäytöstä, mutta näitä sattuu. Toki taustalla on patoutunutta ärsytystä, mutta en lähde yksityiskohtiin niistä niin pysyy päätösviesti kauniimpana. Tässä tapauksessa halusin tehdä ns. ultimatetestin siitä pystyykö toinen osapuoli myöntämään selkeitä virheitä tai tulemaan yhtään vastaan, ja halusin katsoa sen kortin loppuun. Nyt se on katsottu. Huomautuksesi on ihan aiheellinen, mutta ehkä toivoisin rohkeutta osoittaa kehittäviä ajatuksia myös toiseen suuntaan.

En ole sellainen joka nostaisi omaa häntää, mutta olen ollut monessa mukana Kärppien taustalla ja olen tekemisissä menneiden ja nykyisten pelaajiemme kanssa. Olen kirjoittanut Kärpistä positiivisesti monia kertoja, eli mainitsin tämän kaiken tämän yhden ainoan kerran koskaan siksi, että en todellakaan koe itseäni Kärppävastaiseksi. Päin vastoin pidän itseäni hyvin Kärppähenkisenä siksi, että yritän antaa pieneltä osaltani kehuja ja kritiikkiä silloin kun koen aiheelliseksi. Eipä sillä, en koe että tuo jonkinlainen taustani Kärppien kanssa nyt merkkaa muutenkaan mitään.

Tämä palsta on antanut itselleni hyvää ja huonoakin. Joukossa on ollut monenlaista kirjoittajaa, lukuisia mahtavalta vaikuttavia ihmisiä mielipideskaalan reunoista ja keskempää, mutta ainut asia mikä minua on häirinnyt on tuo jatkuva vähättely ja tylyttäminen kritiikin antamisen jälkeen. Kukaan täällä ei kuitenkaan ole toista parempi eikä kukaan ole aina oikeassa vaikka kuinka itse uskoisi ja esittäisi niin.

Pahoittelen jos keskustelun sivutuotteena sinulle tai jollekin muulle tuli kurjaa mieltä, se ei todellakaan ole tarkoitus. Ei kenenkään kohdalla. Nyt Erätauko on kuitenkin kirjoittanut viimeisen viestinsä tälle palstalle ja on aika pistää tunnukset pois tämän varmistamiseksi. Muutenkin aika on kypsä asialle, mutta päätin että jos nostan yhtään omaa häntääni tai paljastan himpunkaan taustaani tarkoittaa se sitä että lopetan samalla koko tilin. Kiitokset keskusteluista ja hyvät jatkot kaikille, koittakaa jaksaa ja pysyä terveinä vielä tämä rutistus! Se on kippis ja mestaruuslippis, voikaa hyvin!
 
H

Hidas_ja_kankea

Tämä palsta on antanut itselleni hyvää ja huonoakin. Joukossa on ollut monenlaista kirjoittajaa, lukuisia mahtavalta vaikuttavia ihmisiä mielipideskaalan reunoista ja keskempää, mutta ainut asia mikä minua on häirinnyt on tuo jatkuva vähättely ja tylyttäminen kritiikin antamisen jälkeen. Kukaan täällä ei kuitenkaan ole toista parempi eikä kukaan ole aina oikeassa vaikka kuinka itse uskoisi ja esittäisi niin.

Pidän todella harmillisena, jos nyt poistut palstalta. Ainakin itse jään kaipaamaan kirjoituksiasi. Usein itsellä on ollut samansuuntaisia ajatuksia, mutta sinulla on ollut enemmän tunnetta mukana. Minulle kannattaminen on positiivisia, mutta myös negatiivisia ajatuksia. Niinhän se elämäkin menee, ettei kaikki ole onnen ilotulitusta.

Aikoinaan olen pettynyt kanssakirjoittajiin. Olen omasta mielestä yrittänyt sovitella ja tehdä kompromissia, ilman vastakaikua. Olen tullut lopputulemaan, ettei maksa vaivaa yrittää yksipuolisesti ja se oli tervehdyttävä oivallus. Olkoot PRKL.

Lopettamisen suhteen olen tehnyt suunnitelman olevani kulloinkin lopettanut kunnes kirjoitan uuden viestin.

Harmi että lopetat. Paas harkintaan. Jos pyörrät päätöksesi, en ole huomauttamassa siitä.

Hyvää jatkoa.

P.S. Taannoisessa Aa Räty keskustelussa purkautui monella kauden aiheuttama turhautuminen. Turhauttaahan tämä kun asiat ovat hämärän peitossa.

Ei tämä niin vakavaa ole,
 
Kiitos lämpimästä viestistä! Oon tykännyt sun tyylistä, monesti ollut samanlaisia ajatuksia, mutta olet tuonut niitä fiksusti ja tyylillä esille. Usein paremmin ja vakuuttavammin kuin minä. Sen verran töppäilin, että kirjoitin edellisen viestin olevan viimeinen, mutta vastaan nyt kuitenkin. Halusin nimittäin kiittämisen ohella sanoa, että ei tarkoitus ole poistua dramaattisesti ovet paukkuen vaan hyvin mielin jokaista kirjoittajaa kohtaan. Samalla pahoittelen omia sanojani silloin kun tunteet on räiskyneet eikä maltti ole pysynyt riittävän hyvin mukana. On kuitenkin aika lähteä täältä ja antaa tilaa nuoremmille ja teille hitaille ja kankeille :) Toisaalta tämä on hyvä aika vetäytyä kun taitaa olla aika hiljaista palstoilla muutenkin. Laitan kuitenkin tänään viestiä ylläpitoon ja pyydän vähintään lukitsemaan tilini, tai sitten poistamaan, kun en tiedä miten hommat menee. Oon sen verran heikko näköjään, että tuon se vaatii. En usko että tulen palaamaan, mutta jos teen menee siihen taatusti melkoisesti ja hyvä tietää, että siinä tapauksessa sinä et ainakaan olisi huomauttamassa, heh. Kiitokset vielä ja oikein hyvät jatkot sullekin!
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ihan hyvä että täällä on keskusteluissa tunnetta. Tämä onkin ainoa Kärppiin liittyvä asia missä sitä tunnetta löytyy, peliesitykset on olleet sen verran munatonta velttoperseilyä jo toista vuotta ja tunnetta ei ole löytynyt edes vahingossa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös