HN kirjoitti:
Keskustaa ja alueita siitä itään sekä kaakkoon (Kaleva, Messukylä, Hervanta, Kaukajärvi, Vehmainen, Takahuhti, Pappila, jne) on kuitenkin käsittääkseni aina pidetty vahvasti Ilveksen reviirinä. Nekala, Viinikka ja Koivistonkylä puolestaan tunnettiin KOO-VEE:n vahvoina alueina. Mitään täysin selviä maantieteellisiä jakoja ei tietenkään ole koskaan ollut - tuota Nekalan kooveelaisuutta lukuun ottamatta.
Lähinnä toisen maailmansodan jälkeen rakennettu Nekala puukerrostaloineen ja osittain sodan aikana rakennettuine omakotitaloineen (asevelitalot ym) muotoutui vielä 1950-luvulla TUL:iin kuuluneen TK-V:n elikkä kansan suussa KooVeen kannattajakunnan alueeksi. Alueella asui pelaajia (esimerkiksi Suokot), jotka itse työskentelivät tai joiden vanhemmat olivat työskennelleet Tampereen keskustan eteläpuolella sijainneissa tehtaissa. Erityisesti kaiketi Lokomolla ja Valtion Lentokonetehtaassa (missä ei enää sodan jälkeen lentokoneita rakennettu).
Viinikka oli kai jossain vaiheessa myös Ilveksen vahva alue. Sieltähän esimerkiksi Oksasen Lasse ja muistaakseni Hakasen veljekset tulivat. Tarkoitan sitä ns. etu-Viinikkaa, eli aluetta liikenneympyrästä kirkolle, jonka vieressä sijaitsi kaukalokin pitkään.
Lisäksi olen kuullut (Tapparan junnuissa 1950- ja 1960-luvulla pelanneelta ja Järvensivulla asuneelta naapurilta), että Tapparalla olisi ainakin 1950-luvulla ollut voimakas kannatus Järvensivulla. Asuma-alueiden pojat ottivat kai toisiinsa tuntumaa muuallakin kuin jääkiekkokaukalossa.
Elinkeinojen rakennemuutos ja kaupungin kasvu muutti tilannetta tietenkin vähitellen. 1960-luvulta lähtien itään syntyi paljon uusia lähiöitä ja Kalevankin asutusmassa lähestyi Hakametsää. Tässä vaiheessa kai Ilves pystyi laajentamaan voimakkaasti juniorityötänsä?
KooVee, vaikka oli taustoiltaan työväen urheiluseura, ei siis kuulunut TUL:iin enää vuoden 1959 (muistaakseni) jälkeen. Tämä oli työläisyydestä irtaantumisen vaihe no 1 KooVeen historiassa.Tätä seuraa urheilullisesti parhaat vuodet, joihin vaikuttivat, kuten muuhunkin tamperelaiseen kiekkoon ensin tekojäärata ja sitten jäähalli. (KooVee usein mitalleilla kruununa vuoden 1968 mestaruus). Seuraava murros tulee 1970-luvun alkuppuolella, jolloin a) tampereen savupiipputeollisuuden alamäki kääntyy jyrkkään laskuun ja b) jääkiekosta alkaa tulla selkeämmin liiketoimintaa. Kun peruskannattajakunta ikääntyi ja urheilusta tuli yhä enemmän markkinataloutta, jonka pyörittämiseen tarvittiin enemmän rahaa, ajautui KooVee negatiiviseen kierteeseen. Lisäksi muutokseen vaikutti se, että kun Ilves ja Tappara olivat jääkiekkoilun erikoisseuroja, oli KooVee tällainen yleisseura. No myöhemminhän Ilves rupesi erilaisten seurafuusioitten kautta pelaamaan jalkapalloa.
Jääkiekon junioritoiminnassa KooVee on sinnitellyt erikoisseurojen takana sitkeästi, ja taannut sen, että huippujoukkueista välillä poispullahtaneet lahjakkaatkin juniorit eivät ole lopettaneet jääkiekkoa. Ja onhan KooVeella aina ollut omiakin lahjakkuuksia, kuten Esa Keskinen. Mutta varsinkin Ilveksen puolella on paljon pelaajia, jotka ovat välillä pelanneet myös KooVeen junioreissa. Osittainhan tämä tunne saattaa johtua Ilveksen ja KooVeen edustuskiekkoilujen yhdistämisestä, jolloin esimerkiksi KooVeen puolella liigadepyyttinsä tehnyt Risto Jalo tuli Ilvekseen.
Tässäpä omia mielikuvia asiasta. Tämä Tampereen kuvio olisi erittäin hyvä sosiaalihistoriallisen tutkimuksen aihe.