Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 097 952
  • 6 012
Suosikkijoukkue
Kookoo
No tuon tekstin perusteella en voi sanoa että ihan täysin vihkoon olisi mennyt. Toki tuo jättää aika paljon pelivaraa sen suhteen miten rahoja pitäisi jakaa. Tuossa on kuitenkin otettu tuen määrässä huomioon keskimääräiset yleisömäärät, joten en näe perusteettomana etteikö niitä voisi ottaa huomioon myös tukia kohdistettaessa. Vielä on kuitenkin liian vähän tietoa jakoperusteista jotta voisi lähteä tuomitsemaan suuntaan tai toiseen.

Noihan on pirun hankalia kun yhdellä seuralla voi olla sponsorina Maken Makkara, joka mainospaikkaa vastaan toimittaa pelissä myytävät makkarat ja toisella Kaisan Kampaamo joka maksaa rahalla samasta mainospaikasta ja sillä rahalla seura ostaa sitten ne myytävät makkarat. Ensimmäisessä tapauksessa makkaramyynti on pelkkää tuloa ja toisessa tapauksessa makkaramyynnin tuotoksi voidaan laskea vain kate. Toistaalta toisella seuralla voi olla bussifirma sponssina joka vaihtokaupalla kuljettaa vieraspeleihin eikä niistä matkoista synny kirjanpidollista kustannusta. Aika vaikea noita on määritellä tasapuolisesti.
1. Keskimääränen kulu yhtä ottelua kohden ilman palkkakuluja ja muita jaksotettuja kuluja.
2. Keskimääränen tulo yhtä ottelua kohden ennen Koronan vaikutusta.
3. Keskimääränen tappio ottelua kohden jos joudutaan pelaamaan ilman yleisöä
4. Kaikki palkka ja sivukulut lokakuulta 2020.
Siinä perustelut miten jaettiin
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Ja miten noita painotettiin? Mikä oli laskukaava?
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Eikös Mestiksessä ainakin suurimmaksi osaksi makseta pelaajille palkkaa (jonkinlaista korvausta) vasta elokuusta lähtien kevääseen saakka, kun sopimus loppuu? Siinä jää vakiotyöpaikassa työskentelevään tavan duunariin nähden vuosittainen palkanmaksukausi lyhyeksi. Kun miettii Metsispelaajien palkkoja ja aikaväliä miltä sitä saa, niin eihän sillä varmaankaan kovin hyvin pyöritä arkea. Ei taida Metsis-seuroissa olla ylipäätään oikeasti montaa pelaajaa/henkilöä, jotka tienaa koko elantonsa kiekosta. Toimistosta voi löytyä jokunen ja valmennuksesta myös, lähinnä päävalmentajat.

Mestistä kutsutaan usein puoliammattilaissarjaksi, jossa toimitaan kuin ammattilaiset, mutta taitaa tänä päivänä ammattilaisuus olla aika väljästi tulkittavissa. Ehkä se urheilullinen puoli onkin usein hyvällä tasolla, mutta taitaa ne suurimmat ongelmat olla siellä muun toiminnan puolella. Siltä ainakin vaikuttaa sen perusteella, mitä kiekkokentältä aina välillä kuulee asioita ja osin, mitä on välillä ollut julkisuudessakin. Mutta eihän Mestis-seuroejn ole todellakaan helppoa toimia tässä nyky Suomi-kiekon tilanteessa ja tilanteessa, mihin Mestis on ajautunut. Toki hankalahan tilanne se on useissa muissakin palloilulajeissa, ei yksistään kiekossa ja osin ihan pääsarjatasonkin seuroja myöden.
 
Palkkoja maksetaan 7-9kk riippuen seurasta. Toisaalta ymmärrän miks ei seurat halua/pysty maksamaan kunnon korvausta koska eihän sarjassa ole juurikaan panosta. Ei ole karsintoja eikä raha palkintoja. Toisaalta taas tuntuu pahalta sanoa se. Tuskinpa mestiksessä oo montaa pelaajaa jotka voi sanoa että elää Mestis rahalla ilman että ottaa työttömyysetutta tai asumistukea kanssa. Ellei tietenkin asu vanhemmillaan.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,

Kai tukijoiden myötä tulee asunto ja ruoka, sitten seura maksaa rahapalkan paljon kellekki. Tässä muuan vuosi sitten kuulin perusjampan liksan olevan alle tonnin mutta asunnot ja eväät oli myös järjestetty. Kai se lähihoitajan palkan verran tulee rahaa ja etuuksia ja sillä kai jo elää.
 
Easy Play

Jäsen
Näkisin kanssa, että jos Suomessa haluttaisiin tätä asiaa järkiperäistää, niin sarjat ja sarjatasot pitäisi miettiä uudelleen ja aukaista. Nythän mestis pelaajat eivät yleensä saa palkkaa edes Suomessa määriteltyä minimipalkkaa, puhumattakaan että saisi eläkekertymää. Liiga pelaajat tietenkin jo elävät hyvin palkallaan, mutta Mestis pelaajan on tehtävä samalla muuta työtä, opiskeltava, saatava yhteiskunnan tukia tai asuttava tosiaan vanhemmillaan. Onkohan tämä ihan oikein Suomalaisessa yhteiskunnassa? Kuitenkin Mestis pelaajan on sitouduttava ja tehtävä töitä ainakin saman verran, ellei enemmän kuin liiga pelaajien. Kun sarjat avattaisiin, niin varmasti kaikki seurat pärjäisivät taloudellisesti paremmin, tosin tietysti rahatkin jakautuisivat tasaisemmin. Mutta Suomi-kiekon taso ja mielenkiinto kyllä lisääntyisi olennaisesti.
 
Useimmat mestis seurat reenaavat enemmän kun liiga seurat. Jos mestiksessä tienaa vähän yli 11k kaudesta niin sillon pitää ottaa parempi vakuutus ja se on huomattavasti kalliimpi. Onhan toi käsittämätön miten todella iso ero voi olla liiga ja Mestis palkoissa. Liigaan 12 joukkuetta ja Mestikseen 12 ja sarjat auki! Pelien taso nousee ja panokset nousee.
 
Suosikkijoukkue
Kookoo
Kai tukijoiden myötä tulee asunto ja ruoka, sitten seura maksaa rahapalkan paljon kellekki. Tässä muuan vuosi sitten kuulin perusjampan liksan olevan alle tonnin mutta asunnot ja eväät oli myös järjestetty. Kai se lähihoitajan palkan verran tulee rahaa ja etuuksia ja sillä kai jo elää.
Osa varmaan saa asunnon. Eiköhän ne oo kimppakämppiä ? Ainaki ne ketkä tiiän jotka saanu kämpän nii on kimppakämppä. Ja saahan pelaajat etsiä itselle sponsoreita mistä saa lisä tuloja.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Osa varmaan saa asunnon. Eiköhän ne oo kimppakämppiä ? Ainaki ne ketkä tiiän jotka saanu kämpän nii on kimppakämppä. Ja saahan pelaajat etsiä itselle sponsoreita mistä saa lisä tuloja.
Kimppa-asuminen taitaa olla hyvin yleinen muoto muualta paikkakunnilta tulleilla pelaajilla. Pelaajille, jotka asuu paikkakunnalla jo muutenkin, niin asuminenhan ei ole ongelma. Käsittääkseni ainakin jonkin verran toimitaan myös niin, että pelaaja hommaa kämpän itse ja saa sitten asumistuen siihen. Ja sitten seuroilla on juuri näitä yhteistyökuvioita.

Saa muuten nähdä johtaako hankaloitunut taloudellinen tilanne siihen, että liigayhteistyö tai farmitoiminta, millä sitä haluaa sitten kutsuttavan, saattaa lisääntyä entisestään. Liiga-lainat ovat kuitenkin edullinen vaihtoehto Mestis-seuroille. Toki riippuu myös liigaseurojen halukkuudesta.
 
Kyllä mä enemmän sanoisin farmi toiminta kun yhteistyö. Ei välttämättä lisäänny. Veikkaan että liigassa osalla talous niin kuralla et joutuu ottamaan mestiksestä pelaajia vaikka ei välttämättä sinne kuuluis. ja pelailee vaan ja parantaa taloutta. Näitä suljetun sarjan hienouksia.
 
Easy Play

Jäsen
Ei tämä systeemi varmasti pelaajillekaan ole oikein motivoivaa. Töitä on tehtävä lähes ilman palkkaa, loukkaantumisriski on päällä kokoajan ja vastapainona on vielä melkoiset ansionmenetykset, jos pelaaja tekisi saman aikaa jotakin "oikeaa ansiotyötä". Täytyy hattua nostaa kaikille "mestis sotureille" tuosta lähes pyytteettömästä työstä Suomi-kiekon eteen. Kyllä tämä nykyinen toimintamalli on melko tuhoon tuomittua toimintaa. Tällä tyylillä menee kyllä paljon hyviä pelaajia hukkaan Suomessa. Tietääkö kukaan mitään mestis seuraa, jolla olisi aitoa ja hyvää yhteistyötä liigan kanssa? Itselläni ei ole tiedossa. Yhteistyökuviot lähtee aina liigan halusta kehittää omia pelaajiaan ja A-junnuja. Mitään intressiä ei (luonnollisesti) ole kehittää itsessään mestis sarjaa.
 
Eihän se hääviä varmasti ole leikkiä ammattilaista ruoka rahalla. Sitten ihmetellään miksi hyvät Mestis pelaajat lähtee ulkomaille pelaamaan. Olisko parempi raha. Tosi monesta Euroopan kakkos sarjasta olen kuullu et kovempia pelejä ku Mestis.
en ole kanssa kuullu että olis. Ei taida montaa pelaajaa olla jotka on liigasta tullu Mestikseen lainalle jotka ovat oikeesti sateentekijöitä.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Totta kai parempi tilanne rahan suhteen olisi kaikille mukavaa mutta tämä Mestis on osalle intohimoa ja osalle uskomuksen tie huippu-urheilijaksi. Ne on kaikki aikusten ihmisten valintoja. Tämä on vähän ihmeellistä säälimistä että voi raukka parkoja ku ne nälkä palkalla pelaa, mutta osa painaa siellä ihan unelmaa että saa pelata aikuiskiekkoa Mestiksessä vaikkakin taloudellisesti pysyy juuri hengissä. Voi valita myös toisen tien.

Tuolla reenaamisella ja matkustamisella kuuluisi saada rahaa enemmän vaikka oisit seiska pakki 4 minuutin peliajalla mutta ei siellä kukaan pakolla pelaa.

Sarjajärjestelmäuudistusta tässä on kaikki odottanu viimeiset vuodet mutta se on niin veemäinen kakku purkaa tuo nykyinen liigajärjestely että menee vielä aikaa.

Kattokaapa HPK:n mestaruusjoukkueen palkat, en uskoni silmiä millä rahalla siellä pelataan tätä osan mielestä euroopan kärkisarjaa.
 
Kyllä mä sanon että Mestiksen pelaaminen ei tosiaan ole monelle intohimo. Se on vaan steppi yritys isompaan rahaan. En ainakaan tiedä yhtään pelaajaa joka sanos että Mestis on mun unelma.
Et voi katsoa netistä HPKn palkkoja netistä ja sanoo kuka tienas paljon mestaruus kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Ei tämä systeemi varmasti pelaajillekaan ole oikein motivoivaa. Töitä on tehtävä lähes ilman palkkaa, loukkaantumisriski on päällä kokoajan ja vastapainona on vielä melkoiset ansionmenetykset, jos pelaaja tekisi saman aikaa jotakin "oikeaa ansiotyötä". Täytyy hattua nostaa kaikille "mestis sotureille" tuosta lähes pyytteettömästä työstä Suomi-kiekon eteen. Kyllä tämä nykyinen toimintamalli on melko tuhoon tuomittua toimintaa. Tällä tyylillä menee kyllä paljon hyviä pelaajia hukkaan Suomessa. Tietääkö kukaan mitään mestis seuraa, jolla olisi aitoa ja hyvää yhteistyötä liigan kanssa? Itselläni ei ole tiedossa. Yhteistyökuviot lähtee aina liigan halusta kehittää omia pelaajiaan ja A-junnuja. Mitään intressiä ei (luonnollisesti) ole kehittää itsessään mestis sarjaa.
Jep, ei Liigaseuralla ole ajatuksena, eikä sinänsä tarvettakaan kehittää Mestistä, kun se lähettää pelaajansa lainalle Mestikseen. Usein taustalla on saada nuorelle pelaajalle aikuistenpelejä tai joku pitkään toipilaana ollut pelaaja ottamaan pelituntumaa ennen kuin palaa Liigaan. Liigaseura on yhteistyössä luonnollisesti isännän paikalla, koska pelaaja on heidän sopimuspelaaja ja Liigaseura on myös palkanmaksaja. Nuo pitkät kokokauden lainasopimukset vielä jotenkin ymmärrän ja varmasti ovatkin ainakin osin toimiva kokonaisuus pelaajan ja seurojenkin kannalta.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kai tukijoiden myötä tulee asunto ja ruoka, sitten seura maksaa rahapalkan paljon kellekki. Tässä muuan vuosi sitten kuulin perusjampan liksan olevan alle tonnin mutta asunnot ja eväät oli myös järjestetty. Kai se lähihoitajan palkan verran tulee rahaa ja etuuksia ja sillä kai jo elää.
Mestiksessä pelataan erittäin pienillä korvauksilla. Siis niin pienillä, ettei niillä voi elää mitenkään. On myös 0€ sopimuksia ja pelikohtaisia korvauksia. 1000€/kk ei taida montaa pelaajaa löytyä. Yleensä asuminen järjestyy jollain keinolla, esim. kimppakämpissä mutta mitään ruoka-/lounaslippuja ei kyllä monikaan saa. Korvauksia saa yleensä elokuu-maaliskuu + poff viikko kerrallaan. Tämä kaikki vielä niin, että pelaajat sitoutuvat tulemaan hyvässä kunnossa ja terveinä 1.8 joukkueen mukaan eli omatoimisesti pitää harjoitella kesä sillä tasolla mitä ammattiurheilijalta vaaditaan. Kauden aikana on tietenkin sopimuksen mukaan oltava urheilija 24/7 ja sitoutua harjoitteluun ja pelaamiseen ammattimaisesti. Tämän takia Mestistä ei voi yleensä kukaan pelata 2-3 kautta enempää koska pelaajan taloudellinen tilanne ei mitenkään sellaista kestä.
Köyhyysrajan alla suurin osa Mestis-pelaajista elää. Respect jokaiselle joka yrittää päästä urallaan eteenpäin Mestiksen kautta! Pelkään vaan, ettei kohta ole edes tämänpäivän toimintaedellytyksiä sisältävää Mestistä! Jolloin joka ikinen kevät useita potentiaalisia nuoria pelaajia joutuu lopettamaan U20 SM sarjan jälkeen mikäli Liiga-sopimusta ei mistään saa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös