Mainos

Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 203 314
  • 6 299

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Pakko minunkin on puuttua tähän vaikka juttu on jo sinänsä vanha. Ja tosi asia on että kaikkien tukea saaneiden kirjanpito pitää olla sellainen että kelpaa liitolle. Olen nähnyt summat joka joukkueen osalta. Ainoa asia joka paperissa ihmetytti oli kohtuu isot ravintolamyynnit keski-suomessa mutta kait siellä on sitten hyvät palvelut/ katsoja. Palloseuran 17000 oli tietenkin pettymys. Meillä ongelmana oli onnistunut kausikorttikampanja ja lisäksi kioskia hoitaa FoPS Juniorit joiden myynnistä saadaan vaan provikka, samoin Pubin myynnnistä tulee vaan provikat. Eli vaikka yleisöä oli kohtuullisen mukavasti niin nämä eivät jätä niin paljon hallille (tai ainakaan Palloseuralle) kuin esim TuTon yrityksille myytävä ravintolakatsomo. Kiekko-Espoolla myös ulkoistettu kioskit eli sieltä ei olisi tullut tuottoja.
Tasajako ei tietenkään myös olisi ollut reilu. Joukkueilla on aivan erilaiset matkakulut etenkin tälläkaudella. Palloseuran pisin vieraspelireissu (tietenkin jos vielä venytään pleijareihin mutta ainakin runkosarjassa) suuntautui Heinolaan ja on matkana 167 km/per sivu. Mutta toivotaan että saadaan sarja pelattua kunnialla läpi joka joukkueen osalta, Vihreä paidatkin ovat mukavasti ottaneet kaksi kotivoittoa putkeen!

Tässä se lanka seisookin eli kulut olisi ollut paljon helpompi todeta kirjanpidosta kuin menot. Ei TuTollakaan pyöritä emovirma niitä ravintoloita, ainakaan minun tietojen mukaan jolloin ei se ole seuralle mikään nettosaatava mikä nyt siellä lapussa lukee. Tuloveivaukset kun on kaikilla erilaiset. KULUTUKI on minusta hyvin selkeä sana, TULONMENETYSTUKEA ministeriö ei antanut.
 
Suosikkijoukkue
Kookoo

”Opetus- ja kulttuuriministeriö helpottaa koronaviruspandemian myötä vaikeuksissa painivia seuroja kahden miljoonan euron edestä, OKM kertoi tiistaina. Ministeriön avustus kohdistuu "ylimpien, ammattimaisten sarjatasojen seuroille ottelukustannusten kattamiseen".

aika selvästi lukee ottelukustannusten kattamiseen. Voiko tota selvemmin enään olla mihin se raha tarkoitettiin.
 
Viimeksi muokattu:

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Eikös ne perustunut viime vuoden lukuihin? Kiekko-Espoolla oli isompi yleisökeskiarvo ja taisi olla myös kalliimmat liput. Sullahan ne jakoperusteet piti olla tiedossa.
Eiköhän ne perustu ihan seurojen ilmoittamiin lukuihin loka-marraskuussa. Ainakin tulo/ott on jaettu loka ja marraskuun otteluiden määrällä. Forssalla 10 kotipeliä ja esim Kiekko-Vantaalla vain 6. Espoolla 8.
 
Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Jääköön tämä ainoaksi kontribuutioksi tähän masentavaan keskusteluun, mutta jaettakoon muistutukseksi tuen perusteet. Tuki annettiin korvaamaan kuluja tilanteessa, jossa viranomaispäätöksen vuoksi pelataan tyhjille katsomoille. Toteutuneet katsojamäärät v. 2018 lähtien otettiin huomioon tukea jaettaessa. Olisi ollut varsin omituista jakaa tämän jälkeen summat eri perusteella.

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Haluan vielä sen kysyä sulta. Eli tasajako olis ollut ainoa reilu jako? Muut tulothan pysyy samana paitsi halli ja yleisö myynti. Esim. Fbs sai nyt 17k ja se olisi ollut oikein että olisi saanutkin 43k eli reilusti yli sen mitä Koronan takia menettää ? Eli valtion tuella saa tehdä voittoa ?
Tasajako olisi ollut hyvä. Toiseksi paras olisi ollut malli jossa olisi huomioitu oikeasti kulut (pl. pelaajabudjetti) jotka pelaamisesta aiheutuu. Nyt keksittiin ihan jostain kummallisesta hatusta malli joka ei ollut reilu. En tietenkään tiedä tarkkoja lukuja ja sopimuksia vaikkapa jäähallien vuokrista tai linja-auton kuluista mutta noin arviolta luulen, että RoKi:n kulut pelata ovat Mestiksen kärkeä. Joten jos tasajako ei ollut mahdollinen olisi kulujen mukainen jako ollut reiluin ja paras vaihtoehto. Se on ihan bullshittiä selittää jotain menetetyistä tuloista koska niitä ei voi kukaan oikeasti tietää! Aina on vaikuttanut esimerkiksi se miten joukkueiden pelit keväällä sujuu ja päästäänkö play-offeihin ja miten pitkälle siellä pelit jatkuu. Tuo jako joka nyt tehtiin ei oikeasti perustunut oikeisiin mittareihin vaan kriteerit keksittiin jotta ne suosii tiettyjä seuroja. Surullinen episodi siis!
 
joukkueet ei sinun mielestä laske budjettiin yleisö ja hallikuluja mitä siitä saa ? Miksi seurat ei sitten pystyny jatkamaan tyhjille katsomoille ? Siitähän ne isoimmat tappiot olisi tullut.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Nyt tarkkana IkuinenVappu! Avustus kohdistuu seuroille ottelukustannusten kattamiseen. Avustuksilla tuetaan seuroja tilanteessa, jossa viranomaispäätöksen seurauksena ottelutapahtumat on jouduttu järjestämään suljetuin ovin ilman yleisöä. Se, että joudutaan pelaamaan ilman yleisöä ei vaikuta mitenkään hallivuokriin tai linja-autoista tuleviin kustannuksiin, ne ovat edelleen samat. Isoin muutos kustannuksiin tulee juuri näistä menetetyistä ottelutapahtumien tuotoista, mitkä johtuvat juuri tästä viranomaispäätöksestä pelata ilman yleisöä. Menetetyt tulot ovat kustannuksia, toisilla seuroilla enemmän ja toisilla vähemmän ja sen takia tuet ovat erisuuruisia, mutta oikeudenmukaisia.
 
Totta, paitsi tuo viimeisen pilkun jälkeinen osuus, nuo kaksi sanaa.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Julistin kauden jatkopäätöksen jälkeen että varmasti katson joka kierrokselta pelin. No, en muuten ole katsonut. Oikeastaan kun jo ennen kauden alkua oli mielenkiinto sarjaan heikkoa tästä poikkeusajasta johtuen ni nyt sitä ei ole enää oikeastaan ollenkaan. Yhden pelin olen katsonut kokonaan kun sarja jatkui. Karua kyllä mutta jotenkin tämä tuntuu nyt teennäiseltä.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Joo, onhan tämä isossa kuvassa aika nolo lommo jälleen kerran Mestikselle. Keväästä 2020 on huuhattu valtakunnallisessa mediassa "kaikki pelaa ja kukaan ei kuole kamppanjaa" ja kun on tekojen aika niin hyvävelikerho jakaa valtionmassit oma napa tärkeimpänä. Kärki 100000 vs perä 10000, ei taida TuTon ja Kooveen liikevaihto olla samassa suhteessa miljoona vs sata tonnia.

No, tämäpä riittää tästä, massit on jaettu. Toivottavasti tästä Olli ja liiton sedät ottaa tästä jotain opiksi. Pelit jatkuu, Ketterä on näemmä sisuuntunu kaltoin kohtelusta ja näyttää melko vahvalta meno tällä hetkellä.
 
Suosikkijoukkue
Kookoo
Logiikka tuokin on. Ja sitä nyt yritetään kovasti perustella ja kehua. Ei vaan mene läpi.
Joo, onhan tämä isossa kuvassa aika nolo lommo jälleen kerran Mestikselle. Keväästä 2020 on huuhattu valtakunnallisessa mediassa "kaikki pelaa ja kukaan ei kuole kamppanjaa" ja kun on tekojen aika niin hyvävelikerho jakaa valtionmassit oma napa tärkeimpänä. Kärki 100000 vs perä 10000, ei taida TuTon ja Kooveen liikevaihto olla samassa suhteessa miljoona vs sata tonnia.

No, tämäpä riittää tästä, massit on jaettu. Toivottavasti tästä Olli ja liiton sedät ottaa tästä jotain opiksi. Pelit jatkuu, Ketterä on näemmä sisuuntunu kaltoin kohtelusta ja näyttää melko vahvalta meno tällä hetkellä.
Jos viimekaudella TuTo liikevaihto 972000e ja KooVeen 232000e nii on siinä aika isokuilu. Meinaan on se 430000e melkein neljännes KooVeen viimekauden liikevaihdosta..
 
Suosikkijoukkue
Kookoo
Ja KooVeen pastat on halvempia kuin TuTon..?
Liikevaihto ei pitäisi kuulua tähän tukirahojen jakoon mitenkään.
No periaatteessa kuuluu. Liikevaihdosta se on pois jos ei ole yleisö ja hallikuluja. Ja tuet tarkoitettiin kattamaan juurikin yleisö ja halli tuloja. Okm juuri noihin kuluihin sen tuen antoi. Ei mihinkään bussi tai pasta maksuihin.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
On hyvä huomioida, että kuinka paljon KooVee saa suoraa rahoitusta muualta. Liikevaihto on sikälikin epäreilu laskentakaava. Menetettyä liikevaihtoa otteluista on ainoastaan oheismyynti ja lipputulot that's it.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Julistin kauden jatkopäätöksen jälkeen että varmasti katson joka kierrokselta pelin. No, en muuten ole katsonut. Oikeastaan kun jo ennen kauden alkua oli mielenkiinto sarjaan heikkoa tästä poikkeusajasta johtuen ni nyt sitä ei ole enää oikeastaan ollenkaan. Yhden pelin olen katsonut kokonaan kun sarja jatkui. Karua kyllä mutta jotenkin tämä tuntuu nyt teennäiseltä.
Sama. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001 Mestis ei kiinnosta niin paljoa että jaksaisi pelejä edes katsoa. Tulokset jaksaa melkein joka kierrokselta vielä vilkaista netistä.

Surullista jotenkin, mutta tällä kaudella lohkojakopelleily vei mielenkiinnon todella alas ja tuntuu että tämä rahanjaon sähellys ja parin joukkueen poisjääminen vei viimeisenkin kiinnostuksen katsoa pelejä. Tosi kovat panokset on sarjassa jota ei tartte jokaisen joukkueen edes pelata loppuun jos ei halua. Ymmärrän hyvin taloudelliset realiteetit ja sen että sama jättää kausi kesken ennemmin kuin tehdä konkurssi. Mutta totaalisen turhalta tuntuu koko sarja tällä hetkellä. Mikä on sinällään sääli kun vuodesta 2001 on tullut Mestistä seurattua ja joskus se on vaikuttanut hyvinkin mielenkiintoiselta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös