Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 097 644
  • 6 012

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ketterän venäläiset ovat kuitenkin sellaisia pelaajia, jotka pelasivat joukkueessa jo viime kaudella. Mistäpä me edes tiedämme, onko heille jopa tehty jatkosopimukset ennen Venäjän aloittamaa julmaa roistosotaa Ukrainassa? Ymmärrän kyllä senkin ajatuksen, että venäläisyys ei ole tällä hetkellä hip ja pop. Mutta pitäisikö tilanteeseen taatusti syyttömiä jääkiekkoilijoita rangaista ja passittaa heidät Suomesta rajan taakse, pahimmassa tapauksessa jopa pakotettaviksi rintamalle?

Jos vastaus on kyllä, niin koskeeko tämä myös kaikkia muita Suomessa asuvia ja työskenteleviä Venäjän kansalaisia? Esimerkiksi lääkäreitä lähtisi aika paljon. Lappeenrannan ja Imatran suunnalla voisi jäädä aika paljon muitakin töitä ilman tekijää.

Minä sen sijaan hitusen ihmettelisin Peliittojen toimintaa. He päättivät kuitenkin värvätä riveihinsä venäläispelaajan kesken tämän kamalan sodan. Ja yrittivät sitten vielä vähän narrata tai ainakin valkopestä asiaa niin, että eihän se oikeasti mikään venäläinen ole. Tämä oli mielestäni ainakin pr-mielessä varsin kyseenalainen teko.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Olenko ihan väärässä, jos sanon, jatkoajan Mestis-ennakko oli tänä vuonna vielä edellistäkin paskempi? Vai enkö vaan löytänyt sitä? Yksi juosten kusten tehty juttu per joukkue eikä mitään voimasuhteista yms. Olipas kyllä heikko suoritus. Päätoimittaja varmaan lähetellyt pari tekstaria festareilta…
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Ihan positiivinen signaali on se, että tämän päivän avauspelistä oli liikkuvaa kuvaa ja lopputulos molemmissa, sekä Ylen Urheiluruudussa että Maikkarin Tulosruudussa. Ei toki varmaankaan jää tavaksi, mutta ei nyt myöskään mikään itsestäänselvyys ole, että lajin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta päästään molemmilla kanavilla samana iltana urheilullisella suorituksella tv-kuviin.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
kyllä Ketterän kaltainen toiminta vetää mielen matalaksi. Nyt Ketterän toimistolla herätys ja myös muissa toimistoissa lajista riippumatta, jos joukkueessa on mukana venäläisurheilijoita. Ihmettelen kyllä myös yhteistyökumppaneita, jotka ovat mukana tukemassa seuroja, joissa on venäläispelaajia.
Tää kommentti ei varmaankaan koske juniori Jokipoikia.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tää kommentti ei varmaankaan koske juniori Jokipoikia.
En ainakaan löytänyt yhtään venäläistä ammattilaisurheilijaa Jokipojista. Eikä ollut Elitessä myös U20, U18 tai U16 joukkueessa venäläiskiekkoilijoita. Oli nyt vähän kömpelöä tarttua tällaiseen ja tällä tavoin puolustaa oman joukkueen moraalisia valintoja vertaamalla mahdollisesti ammatikseen pelaavia aikuisia kiekkoilijoita lapsiin.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Tää kommentti ei varmaankaan koske juniori Jokipoikia.
Kommenttini ei koske junioriseuroja, lasten ja nuorten harrastustoimintaa, vaan tässä kohtaa ketjun nimen mukaisesti juuri Mestistä ja Mestis-seuroja sekä lisäksi myös muita sarjoja ja seuroja, joissa on kyse aikuisista ammattiurheilijoista. Tätä aihetta voidaan pyöritellä vaikka miten päin, hakea ja puolustaa moraalisia valintoja muualta ammattilaisurheilun ulkopuolelta elämän muilta osa-alueilta. Osa seuroista tekee valinnan palkata venäläisurheilijoita ja osa taas ei. Jälkimmäinen ryhmä toimii omasta mielestäni oikein.
 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Etelä-Saimaalla olisi tuoreempi juttu maksumuurin takana, mutta keväällä asiaa puitiin Uutis-Vuoksessa:


Yhtä mustavalkoisena en asiaa näe Ketterän pelaajien kohdalla kuin miten kokisin uusien pelaajien palkkaamisen.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Etelä-Saimaalla olisi tuoreempi juttu maksumuurin takana, mutta keväällä asiaa puitiin Uutis-Vuoksessa:


Yhtä mustavalkoisena en asiaa näe Ketterän pelaajien kohdalla kuin miten kokisin uusien pelaajien palkkaamisen.
Juu, voin kaivella tuon artikkelin tänne lueskeltavaksi. (vaikkei niin saisi tehdäkään)
On erittäin hyvää näkökulmaa myös Ketterän toimiston puolelta.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Imatran Ketterän Mestis-joukkueessa pelaa tällä kaudella kaksi nuorta venäläistä jääkiekkoilijaa. 21-vuotias puolustaja Yegor Shekhovtsov ja samanikäinen hyökkääjä Yegor Chizikov juhlivat jo viime keväänä Ketterän paidoissa Mestiksen mestaruutta.

Kysyimme Ketterän urheilujohtajalta Turkka Partaselta, kuinka huolissaan joukkue on venäläispelaajiensa tilanteesta nyt, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin on julistanut Venäjällä osittaisen liikekannallepanon Ukrainan sotaan liittyen.

Oletteko keskustelleet Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan Ketterän venäläispelaajien kanssa, ja mikä on heidän näkemyksensä asiasta?

– Olemme puhuneet heidän kanssaan sodasta paljon viime talvesta lähtien. Molemmat pelaajat vastustavat hyökkäystä Ukrainaan. He ovat olleet vuoden Suomessa ja ovat hyvin perillä siitä, mikä on todellinen tilanne Ukrainan sodassa.

Hyökkääjä Yegor Chizhikov oli Ketterässä tärkeä lenkki Mestiksen mestaruusjuhliin päättyneellä viime kaudella.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan nyt julistettu liikekannallepano koskee vain niitä, joilla on aikaisempaa sotilaallista kokemusta. Onko teillä jo tietoa siitä, onko teidän pelaajillanne vaara joutua Ukrainan rintamalle?

– Molemmat meidän pelaajamme ovat yliopisto-opiskelijoita Venäjällä. Tähän asti yliopistossa opiskelu on ymmärtääkseni suojellut armeijaan joutumiselta, mutta tilanne voi tietysti muuttua. Molemmat pelaajat olivat kesän Venäjällä, ja he ovat kertoneet, että tilanne on epävarma.

Kuinka selvää Ketterälle oli, että sopimuksia venäläispelaajien kanssa jatketaan?

– He ovat osa joukkuetta, ja kun tiedämme heidän selkeän sodanvastaisen kantansa, meille oli tärkeää saada heidät rajan tälle puolelle. Ainakin minä nukun paremmin, kun tiedän, että he eivät joutuneet rintamalle.
 

LaBarbera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olenko ihan väärässä, jos sanon, jatkoajan Mestis-ennakko oli tänä vuonna vielä edellistäkin paskempi? Vai enkö vaan löytänyt sitä? Yksi juosten kusten tehty juttu per joukkue eikä mitään voimasuhteista yms. Olipas kyllä heikko suoritus. Päätoimittaja varmaan lähetellyt pari tekstaria festareilta…
Oli kyllä ala-arvoinen suoritus tänä syksynä. Odotin innolla kunnollista kausiennakkoa, mutta ilmeisesti oli liikaa pyydetty. Eipä kai noita hirveästi muuallakaan ole tarjolla. Voi toki linkata tänne, jos jostain löytyy.
 

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT, Kiekko-Espoo
Eipä kai noita hirveästi muuallakaan ole tarjolla. Voi toki linkata tänne, jos jostain löytyy.

Maikkarin ennakko:


Veikkauksen ennakko:

 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
En ole seurannut JoKP:n lisäksi juurikaan muiden Mestis-porukoiden kasaamista tänään alkaneelle kaudelle, mutta mitä vilkaisin äsken Mestiksen sivuilta Ketterän tämän iltaista kokoonpanoa, niin oli kyllä järkyttävää huomata, että mukana on ihan aikuisten oikeasti kaksi venäläispelaajaa? Onhan näistä ollut jo täällä keskustelupalstoilla mainintaa aiemminkin, mutta en olisi uskonut, että heitä on mukana, kun kausi varsinaisesti alkaa. En tiedä onko muissa Mestis-porukoissa venäläispelaajia, mutta kyllä ainakin meikäläisen arvotus Ketterää kohtaan seurana laski nollaan tässä maailman tilanteessa, kun Venäjä käy Ukrainassa mielivaltaista sotaa aiheuttaen täysin käsittämätöntä kärsimystä Ukrainan kansalaisille ja siviileille. Eikä tilannetta ainakaan paremmaksi tee se, että Venäjä on nyt ilmoittanut käyvänsä sotaa koko länttä, eli meitä suomalaisiakin kohtaan.

Monet eri lajien seurat, myös kiekkoseurat ovat omalta osaltaan lahjoittaneet avustuksia varsinkin ukrainalaislapsien hyväksi, niin kyllä Ketterän kaltainen toiminta vetää mielen matalaksi. Nyt Ketterän toimistolla herätys ja myös muissa toimistoissa lajista riippumatta, jos joukkueessa on mukana venäläisurheilijoita. Ihmettelen kyllä myös yhteistyökumppaneita, jotka ovat mukana tukemassa seuroja, joissa on venäläispelaajia.

Aika raflaava ja lapsellisen huomiota hakeva kommentointi tämä. Tosin ymmärrän kyllä patrioottisen kannan tässä. Tuossa toveri @Dynamo_FIN laittoikin Ketterän näkemyksiä aiheesta.

Tuolla sinun naiivilla ajatusmallilla voisi ajatella että jos Suomesta olisi tullut sotien jälkeen Neuvostodiktatuurin alainen terrorivaltio (mitä se kiitos Kekkosen melkein olikin), niin olisiko sodan aikana Ruotsiin paenneet sotalapset olleet siihen syyllisiä vain sillä että olivat Suomalaisia? Ovatko Suomessa työskentelevät, opiskelevat tai vaikka nyt jääkiekkoa pelaavat vastuussa Kremlin idealogiasta ja toiminnasta?

Mun tuskin tarvitsee tässä omaa kantaani naapurista tai puolta tuoda koko konfliktista esiin. Mielelläni viettäisin nytkin viikonloppua mökillä Antreassa, poikkeaisin junalla Imatralla peleissä ja viikot asuisin sukuni omistamassa talossa Luostarinkadulla Viipurissa.
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Melkoisen joustavaa rasismia. Viime keväänä hyökkäyksen alkamisen jälkeen ei taidettu Turussa juuri huudella Nikulinin pelioikeuksista. tai Rokissa Dolgopjatovin tai Peliittojen Popovin. Jos kerta ollaan valmiit estämään rasistisesti venäläisten urheilu niin sitten se koskee kaikkia. Sama suhtautuminen sitten jokaiseen venäläiseen.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mutta onko kukaan huomannut, että sarjassa on venäläisiä pelaajia? Entä ovatko kaikki rasistit jo kommentoineet asiaa? Onko jo päätetty ketkä ovat rasisteja? Ehtiikö tässä vielä loukkaantua ennen kuin puhe kääntyy takaisin jääkiekkoon?
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Mutta onko kukaan huomannut, että sarjassa on venäläisiä pelaajia? Entä ovatko kaikki rasistit jo kommentoineet asiaa? Onko jo päätetty ketkä ovat rasisteja? Ehtiikö tässä vielä loukkaantua ennen kuin puhe kääntyy takaisin jääkiekkoon?
Olen huomannut. Eivät varmasti. Ei ehkä ihan vielä. Ja ehtii.


Oma ajatukseni on, että yksilötasolla ei lähdetä venäläisiä yksittäisiä kieltämään. Varsinkin, jos ovat ottaneet vastustavan kannan sotaan. Toki jos yksilö puhuu sodan puolesta kuten Ovie niin voitaisiin näitä yksilöitä välttää.

Ymmärrän toki, jos jollain on jyrkempi kanta ja aiheena varmasti nostattaa tunnetta. Jääkiekko ei ole kuitenkaan yhteiskunnasta irrallinen sarake vaan tässä noudetaan samoja periaatteita.
 

Big Bear

Jäsen
Nyt olisi Mestiksen viime kauden pistepörssin voittaja vapailla markkinoilla, kun H. Karjalainen ei saanut sopparia Sporttiin. Lähteneekö ulkomaille vai palaako Ketterään?
 

Pardus

Jäsen
Peliittojen ig-stooreista voi seurata ensimmäisten ulkomailla pelattavien Mestis-otteluiden ja niitä edeltävän matkan etenemistä. Tällä hetkellä näkyvät olevan satamassa Helsingissä odottamassa laivaan nousua. Yöpyvät siis jo pelejä edeltävän yön Jelgavassa ja matkustavat lauantaina pelattavan toisen ottelun jälkeen takaisin.

Tammikuussa 2018 pelattiin ensimmäisen kerran Liiga-kiekkoa Tallinnassa ja nyt on sitten Latvian vuoro astua Suomen kiekkokartalle.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kerta se on ensimmäinenkin kun Peliittojen peli on itselle etukäteen kierroksen mielenkiintoisin, kun eivät pelaa Ketterää vastaan. Ihan mielenkiinnosta on pakko katsastaa minkälainen joukkue tuo Zemgale nyt sitten onkaan. Samalla näkee myös vähän heidän hallia, ennen kuin itse pääsee sinne tutustumaan lokakuun lopussa.

Kukahan Zemgalen kotipelit muuten selostaa vai meneekö sinne aina vierasjoukkueen mukana tuotantotiimi Suomesta? Vai vedetäänkö studiosta Suomesta käsin?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kukahan Zemgalen kotipelit muuten selostaa vai meneekö sinne aina vierasjoukkueen mukana tuotantotiimi Suomesta? Vai vedetäänkö studiosta Suomesta käsin?
Heinolan vakioselostaja on ainakin parhaillaan Latviassa. Mahtaisikohan olla sama systeemi muissakin peleissä? Kameramiehet nyt varmasti voivat ihan hyvin olla paikallisia.
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Heinolan vakioselostaja on ainakin parhaillaan Latviassa. Mahtaisikohan olla sama systeemi muissakin peleissä? Kameramiehet nyt varmasti voivat ihan hyvin olla paikallisia.
Enpä osaa selostajan nimeä sanoa, mutta luulisin Heinolan vakioselostajan olevan siellä katsomon puolella. Teknisestä toteutuksesta sen verran, että ihan parasta kuvaaja ei ollut Zemgale paikalle saanut. Eka ottelu meni harjoitellessa ja toinen oli jo sitten jonkinlaista kuvaamista. Olen itse joskus kokeillut, eikä ole helppoa. Zoom kannattaisi unohtaa kokonaan, mikäli ei taidot riitä...
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On kyllä hullu tuo Mestiksen otteluohjelma. Zemgale pelaa kuudesta ensimmäisestä pelistään neljä Peliittoja vastaan ja siinä on näiden kahden joukkueen kaikki kohtaamiset runkosarjassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös