Tämä urheilullisesti selkeä, mutta miten taloudellisesti. On kumminkin hieman kovemmat menot kun pelataan Mestistä.Pyry ollut liian hyvä Suomisarjaan jo useamman vuoden. Nytkin finaalit kolme-muna. Pelaa ns. väärässä sarjassa.
Ikävä kyllä näin että yhdeksän seuraa ei välttämättä riitä Mestiksen pyörittämiseen.Pelicans tai Jukurit voisivat kokeilla tuota samaa. Jättäisivät vain tulematta karsintapeleihin, vaikka playoutit häviäisivät. Eikä sitten mitään kabinettinousuja, vaan samat joukkueet jatkaisivat sekä Liigassa että Mestiksessä.
Näin yleisesti ottaen tuntuu siltä että Mestikseen on kohta ihan pakko tehdä niitä oikeita kabinettinousuja, tai muuten joukkueet loppuvat. Toki vain jos joku Mestis-kelpoinen ja -haluinen seura jostain alemmilta tasoilta löytyy. Jos Jokerit tai IPK nyt nousee Liigaan, niin melko epätodennäköistä on että sieltä mikään joukkue tulisi tilalle. Joko Liigaa laajennetaan taas yhdellä, tai sitten tuo putoava seura ajetaan kokonaan alas ja aloittamaan alusta jostain Mestistä alemmalta tasolta.
Jos Liigan ja Jääkiekkoliiton, muistaakseni toukukuussa julkistettava ehdotus sarjauudistuksille ei ole tarpeeksi radikaali, niin isoimmat Liigaseurat jättävät, mitä todennäköisimmin ensi kauden jälkeen Liigan ja sittenhän onkin jo pakko toimia, niin Liigan kuin Jääkiekkoliitonkin.Valitettavasti on edelleen syytä olla pessimisti. Mistään ei päästä sopuun, ellei KKVn ratkaisu pakota. Viimeistään sakkojen myötä olisi pakko toimia. Toisaalta Jos ratkaisu sallii nykymenon, niin nykymeno jatkuu.
Kyllä niitä ehdotuksia on jo nyt olemassa, mutta se ongelma ei ole tietty sisältö mikä olisi ylivoimaisen hyvä. Vaan se, että mistään tuskin päästään sopuun oli ehdotus mikä tahansa.Jos Liigan ja Jääkiekkoliiton, muistaakseni toukukuussa julkistettava ehdotus sarjauudistuksille ei ole tarpeeksi radikaali, niin isoimmat Liigaseurat jättävät, mitä todennäköisimmin ensi kauden jälkeen Liigan ja sittenhän onkin jo pakko toimia, niin Liigan kuin Jääkiekkoliitonkin.
TV-sopimukset ovat molempien sarjojen kohdalla katkolla -27 keväällä ja tässä piti olla sarjauudistuksen paikka. Stonewall on oikeassa, tv-sopimus on aivan ratkaisevassa osassa. Ilman tv-sopimusta ei voi tapahtua sarjauudistusta. Pelaajayhdistys kusi omiin puroihin käynnistämällä kkv-prosessin. TV -sopimusta pitäisi jo valmistella, mutta mitään ei ole mahdollista tehdä ennen kuin tuo prosessi on käyty läpi. Ja siihen menee vuosia.Jääkiekkoliiton puheenjohtajahan Sami Kauhanen otti kantaa, että (Liigan) joukkuemäärän alentaminen ei ole mikään ratkaisu talousongelmiin. Maksumuurin takana: "Tuntuu, ettei kenelläkään ole hyvä olla" – mutta siitä eteenpäin jääkiekkoliigan seurojen tiet erkanevat
Oleellisin pointti on tämä: Hänen mukaansa seuran tai parin pudottaminen ei ratkaise ongelmia, vaikka sarjan taso ehkä nousisi. No, tässä hän on täysin oikeassa.
Keskustelu ylipäätään pyörii väärän asian ympärillä. Joukkuemäärä on sivuasia ja sitä voidaan vieläpä muuttaa ajan kuluessa. Tärkeitä olisi päättää kuinka monta seuraa kerralla vaihtaa sarjatasoa, kuinka monta putoaa suoraan ja kuinka moni karsintojen kautta. Lisäksi tarvitaan uusi TV-sopimus, joka kattaa kaksi ylintä tasoa. Vielä olisi tarpeen, että liitto ottaisi asiakseen seurojen tilanteen parantamisen. Näillä eväillä tästä voisi jotakin tulla.
Valitettavasti on edelleen syytä olla pessimisti. Mistään ei päästä sopuun, ellei KKVn ratkaisu pakota. Viimeistään sakkojen myötä olisi pakko toimia. Toisaalta Jos ratkaisu sallii nykymenon, niin nykymeno jatkuu.
Harmi vielä se ettei konkurssi-ilmoitus tullut karsintasarjan jälkeen. Näin toki meni oikein. Olisi silti ollut mielenkiintoista nähdä tasoero vai olisiko sitä ollut.Nyt on Pyryllä ansaittu sauma nousta. Olosuhteet on varmastikin kunnossa, ainoa tietty tuo talouspuoli, kuinka tukiverkosto lähtee Mestis-hommaan mukaan. Budjetin tuplaus ainakin edessä.
Onhan Pyry näistä karsijoista Mestis-kelpoisempi kun toinen ei päässyt edes viivalle. Harmillinen homma Hokille, toivottavasti saavat paletin kasaan. Uskon että pelaamalla Hokki olisi voittanut, mutta ei niin selvästi kuin viime vuonna. Suomi-Sarjankin kannalta olisi hyvä jos Pyry nousisi.
Eikä kukaan tiedä mitä annettava Pyryllä on Mestikseen kun ei sitä kukaan ole nähnyt vielä. Ei kannata etukäteen tuomita. Pyry ei ole Leki eikä Koovee, vaikka Liiga-yhteistyö lienee se todennäköisin polku, jos nousu tapahtuu.
Tätä itsekin pelkää ja todennäköisyydet sille on erittäin isot. Tulee jatkamaan samaa farmitouhua kuin Koovee ja LeKi.
Niin siis saisi pitää ne välieristä ja finaaleistaan tienaamat lippurahat. Omituista että joku voittaa 3 kertaa putkeen, mutta joku kerran ekalle kierrokselle mukaan päässyt saa osuuden toisen työstä ja menestyksestä.Nyt liigan isot seurat ovat kovasti vaatimassa että pudotuspelien kaikki lipputulot pitäisi se seura joka välierissä ja finaaleissa pelaa. No tämä
Ollaan sosia..siis Liigan tulonjaon ytimessä.Niin siis saisi pitää ne välieristä ja finaaleistaan tienaamat lippurahat. Omituista että joku voittaa 3 kertaa putkeen, mutta joku kerran ekalle kierrokselle mukaan päässyt saa osuuden toisen työstä ja menestyksestä.
NIin en sanonutkaan että nykyinen systeemi olisi hyvä ja toki ymmärrän sen että menestyksestä pitäisi palkita, eikä rangaista. Mutta kyllä Suomikiekossa on myös aika isoja ongelmia, jos liigaseurat tekee 11 miljoonaa tappiota vuodessa ja vain muutama yksittäinen seura pystyy tekemään voitollisen tuloksen ja siihen kun lisätään se tosiasia, että mestiksessä on muutamassa vuodessa mennyt nyt kolme seuraa nurin, niin jotain varmaan kannattaisi tehdä että kohta ei olla samassa tilanteessa kuin aikoinaan DDR:ssä jossa maan pääsarjassa pelasi kokonaista kaksi joukkuetta... Oli varmaan mielenkiintoinen sarja..Niin siis saisi pitää ne välieristä ja finaaleistaan tienaamat lippurahat. Omituista että joku voittaa 3 kertaa putkeen, mutta joku kerran ekalle kierrokselle mukaan päässyt saa osuuden toisen työstä ja menestyksestä.
NIin en sanonutkaan että nykyinen systeemi olisi hyvä ja toki ymmärrän sen että menestyksestä pitäisi palkita, eikä rangaista. Mutta kyllä Suomikiekossa on myös aika isoja ongelmia, jos liigaseurat tekee 11 miljoonaa tappiota vuodessa ja vain muutama yksittäinen seura pystyy tekemään voitollisen tuloksen ja siihen kun lisätään se tosiasia, että mestiksessä on muutamassa vuodessa mennyt nyt kolme seuraa nurin, niin jotain varmaan kannattaisi tehdä että kohta ei olla samassa tilanteessa kuin aikoinaan DDR:ssä jossa maan pääsarjassa pelasi kokonaista kaksi joukkuetta... Oli varmaan mielenkiintoinen sarja..
Pikemminkin Laine itse on höpöhöpö-heppu. Jos 10 + 10 malli tulisi, niin aivan varmasti alempikin sarja olisi/ tulisi olemaan ammattilaissarja. Sen sijaan esim. 12 + 12 - muoto olisi tähän kaiken järjen mukaan liian laaja. Tätä näkökulmaa ei jostain syystä tuoda esille lainkaan, vaikka sarjauudistuksen oleellinen pointti oli se, että saataisiin 2 ammattilaissarjaporrasta.Onhan tämä päivä ikävä Kainuulaiselle jääkiekolle. On kyllä mielenkiintoista nähdä mitä nämä eri toimikunnat tulevat esittämään sarjamalleiksi. KalPan utj Laine sanoi viime syksynä haastattelussa että joku 10 + 10 malli on ihan höpö höpö juttu. Tätä hän perusteli sillä että sen jälkeen kun ne 10 ylempään sarjaan menevää joukkuetta on selvillä, niin niitä ei kiinnosta paskan vertaa mitä alemmassa sarjassa joukkueille tapahtuu. Oli ihan mielenkiintoinen näkökulma Laineella. Haastattelu löytynee edelleen KalPan sivuilta. Nyt liigan isot seurat ovat kovasti vaatimassa että pudotuspelien kaikki lipputulot pitäisi se seura joka välierissä ja finaaleissa pelaa. No tämä varmasti on perusteltua siinä mielessä että esimerkiksi Tampereella on kallista pelata, mutta toisaalta tämäkin kasvattaisi vaan kuilua isojen ja muiden seurojen välillä liigasta mestikseen. Laine taisi todeta haastattelussa kyllä myös että nykyisin joukkueita on liigassa liikaa, mutta jos mennään 10 + 10 malliin niin Suomesta löytyy 10 ammattijoukkuetta ja loput on sitten kuten nyt mestiksessä... Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Toivon todella että olet oikeassa ja Suomessa riittää rahat pyörittää 20 ammattilaisjoukkuetta. Oma joukkueeni KalPa tulee tekemään tänäkin vuonna hyvän taloudellisen tuloksen ja varmaan KalPa olisi mukana siinä 10 ylemmän joukkueen sarjassa, mutta en halua tätä tieteenkään vain KalPan kautta katsoa, vaan Suomalaisen jääkiekon yleensäkin. Nyt liigassa on 16 "ammattilaisjoukkuetta", mutta pahat kielet kertoo että 2 - 3 joukkuetta on Hokin tiellä parin kolmen vuoden sisällä. Jos tälläinen 10 + 10 malli tulisi niin kyllä silloinkin se ylemmän sarjan tv raha olisi merkittävästi suurempi kuin sen alemman sarjan. Miksi esimerkiksi tv yhtiö suostuisi maksamaan alemman sarjan peleistä lähellekkään samaa kuin parhaiden joukkueiden peleistä ja toisaalta mikä saisi esimerkiksi Tapparan, Ilveksen, Ifk tai Kärppien "jakamaan" tv rahaa alemmalle tasolle?Pikemminkin Laine itse on höpöhöpö-heppu. Jos 10 + 10 malli tulisi, niin aivan varmasti alempikin sarja olisi/ tulisi olemaan ammattilaissarja. Sen sijaan esim. 12 + 12 - muoto olisi tähän kaiken järjen mukaan liian laaja. Tätä näkökulmaa ei jostain syystä tuoda esille lainkaan, vaikka sarjauudistuksen oleellinen pointti oli se, että saataisiin 2 ammattilaissarjaporrasta.
Onhan sentään tuo Ahvenanmaa vielä...Omaa harmistusta Hokin konkurssissa lisää, että nyt Kainuusta tulee Manner-Suomen ainoa maakunta, jossa ei pelata miehissä jääkiekkoa kolmella korkeimmalla sarjatasolla. Mestis ja Liiga kattoivat jo kaikki paitsi Etelä-Pohjamaan ja Kainuun, mutta S-Kiekko täyttää Suomi-sarjassa tuon toisen aukon. Lajin elinvoimaisuuden kannalta maantieteellinen peitto olisi tärkeää.
Hyvä huomautus tuo Virkiä, kiitos. Mietin vielä Virkiän logoa kirjoittaessani "S-Kiekko", joten menköön väsymyksen piikkiin.Onhan sentään tuo Ahvenanmaa vielä...
KUKI HT taitanee olla nyt sitten korkeimmalla ja voitti Rautaliigassa lohkonsa, mutta päästi siitä kohteliaasti Laser HT:n kokeilemaan nousua. SuPS paineli kolmosessa, mutta jäi tällä kertaa puolivälieriin.
Niin ja Etelä-Pohjanmaalla S-Kiekko ei ole enää mistään kotoisin kun Virkiä paineli jopa Suomi-Sarjan Finaaliin asti.
Mutta kyllä, surullista tuo kiekon keskittyminen.
Eikös se tällä kaudella mennyt niin, että S-sarjaan nousemisesta kiinnostuneiden seurojen piti joulukuussa ilmoittaa kiinnostuksensa ja edellytys näille seuroille nousukarsintaan pääsyyn oli rautaliigassa kolmen parhaan joukkoon pääsy omassa lohkossa. Lohkosta 5 vain Laser ilmoitti kiinnostuksesta ja halukkuudesta mahdolliseen nousuun.KUKI HT taitanee olla nyt sitten korkeimmalla ja voitti Rautaliigassa lohkonsa, mutta päästi siitä kohteliaasti Laser HT:n kokeilemaan nousua. SuPS paineli kolmosessa, mutta jäi tällä kertaa
Näin se taisi mennä ja sama käytäntö oli myös viime kaudella. Ei sinänsä huono sääntö, mutta harmittavaa on se ettei mestarit halua nousta.Eikös se tällä kaudella mennyt niin, että S-sarjaan nousemisesta kiinnostuneiden seurojen piti joulukuussa ilmoittaa kiinnostuksensa ja edellytys näille seuroille nousukarsintaan pääsyyn oli rautaliigassa kolmen parhaan joukkoon pääsy omassa lohkossa. Lohkosta 5 vain Laser ilmoitti kiinnostuksesta ja halukkuudesta mahdolliseen nousuun.