Mainos

Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 203 145
  • 6 299

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siirtokikkailua kun aiemminkin jo haukuin, niin nyt on taas yksi hyvä esimerkki siitä, miksi pitäisi olla selvä siirtoraja pelkällä pisteellä ja ilman mitään pilkkuja tai konditionaaleja.

Vili Laitinen on pelannut kolmisenkymmentä matsia TuTossa. Peliaika yli 20 minuuttia ja KeuPa-matseissa taisi olla eniten jäällä ollut TuTon pelaaja. TuTossa olisi ollut edessä mielenkiintoiset puolivälieräpelit, joissa olisi ollut tärkeä mies.

Lukossa kuitenkin iski pelaajapula ja kutsuivat pojan takaisin puremaan tuppea. Pelannut tällä kaudella Lukossa 20 peliä ja saanut niissä vain kahdessa yli 10 minuuttia peliaikaa. Lisäksi sitten ehti käydä lainalla pari peliä myös Sportissa, kun se oli myynyt omat pelaajansa pois.

Eilen sitten Laitiselle tuiki tärkeänä pelaajana alle seitsemän minuuttia peliaikaa Lukossa. Kaiken olisi kruunannut se, jos Lukko olisi hävinnyt ja kausi olisi päättynyt. Nyt voiton ansiosta pääsee vielä ainakin tänään vaihtopenkille.

Ja muistetaan vielä, että tämä systeemi on luotu "nuorten pelaajien kehittymistä edesauttamaan".

Typeräksi sanoisin minä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Tottahan tuo on. Mutta niillä mennään keitä on. Peli alkaa tunnin päästä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tottahan tuo on. Mutta niillä mennään keitä on. Peli alkaa tunnin päästä.

Kyllä, ja onhan TuTo tiennyt riskit Laitisen suhteen.

Mutta se tässä kyrsii, että kaikki riskit on TuTolla, ja Lukolla ei mitään. Ennen vanhaan Lukon olisi pitänyt itse tehdä se päätös, että lainataanko Laitinen muualle vai pidetäänkö omissa reserveissä varmuuden varalta.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Aron suurimmat aikaansaannokset Mestiksen hyväksi ovat minulta hakusessa. Voisitko valistaa minua?
Säälittävä tolpan siirtoyritys.

Varmaan TV-soppari ja lisänäkyvyys verenluovutuksen kautta. Laihaa on. Ei tosin liity tuohon aiempaan mitenkään.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ei liity, mutta ihan vilpittömällä mielellä tietämättömänä kysyn, kun oletan sinun tietävän, paljonko seurat saavat vuodessa tv-sopimuksesta rahaa.
En valitettavasti tiedä. Osaan vaan sanoa, että sellainen on. En itse ole tuota edes hankkinut, kun siinä tulee kaiken maailman roskaa mukana hintaa nostamaan.
 
Lapintiira

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Dallas Stars, Jokerit
Tästä on varmaan puhuttu aiemminki, mutta tulin tänne nyt kuitenkin erätauon kunniaksi möykkäämään aiheesta jäähyjen näyttämättömyys play offeissa. Todella ärsyttävää kattoa peliä kun jäähyjä vaan sataa jostain pelin ulkopuolisista tilanteista eikä näe mistä ne edes tulee. Ne jotka näkee taas jää usein epäselväksi kun ei tule uusintana. Ihan käsittämättömiä päätöksiä mestikseltä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kyllä, ja onhan TuTo tiennyt riskit Laitisen suhteen.

Mutta se tässä kyrsii, että kaikki riskit on TuTolla, ja Lukolla ei mitään. Ennen vanhaan Lukon olisi pitänyt itse tehdä se päätös, että lainataanko Laitinen muualle vai pidetäänkö omissa reserveissä varmuuden varalta.
Lukon kannatti ottaa Vili Laitinen kokoonpanoonsa, kun se on nyt voittanut molemmat pelit, joissa Laitinen on pelannut.
 
Nurmiovaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat
Tästä on varmaan puhuttu aiemminki, mutta tulin tänne nyt kuitenkin erätauon kunniaksi möykkäämään aiheesta jäähyjen näyttämättömyys play offeissa. Todella ärsyttävää kattoa peliä kun jäähyjä vaan sataa jostain pelin ulkopuolisista tilanteista eikä näe mistä ne edes tulee. Ne jotka näkee taas jää usein epäselväksi kun ei tule uusintana. Ihan käsittämättömiä päätöksiä mestikseltä.
Joensuussa tänään näyteltiin kaikki taululta uusintana, mikä lie sitten ollut ja tuleekohan liitolta jotain rankkua tästä.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Seurat voisivat ottaa yhteisen kannan näyttää kaikki hidastukset. Siinähän Antila jakelee sakkoa ja kakkua 12:sta (pleijari+karsintajengit) seuralle. Samalla voisivat osoittaa ettei kaikkiin hänen älyttömiin päätöksiin tarvitse alistua.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tv-sopimus ei ole todellakaan Aron aikaansaama, jäljet johtavat Keski-Suomeen siinä sopimuksessa.
Juu juu. Varmaan JYP KeuPa hoitaneet kahdestaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös