Mainos

Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 203 101
  • 6 299

Big Bear

Jäsen
Taitaa korona kiertää Mestiksen seuroissa jo toista kierrosta. Niin kuin @Dynamo_FIN aikaisemmin totesi, niin ei tästä kyllä tosiaankaan taida tulla lasta eikä paskaa. Hankala on kohta enää uskoa, että runkosarja pystytään pelaamaan ottelumäärältään suunnitellusti. Liekö karsintojakaan keväällä, eihän Suomi-sarjan porukat ole tainneet joulutauon jälkeen pelata ottelun ottelua.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

Tämähän ratkeaisi sillä, että positiivisen näytteen antaneet jäävät pois ja muut pelaavat. Turhan vaikeaksi tämä on nyt tehty, kun karanteeneista ei juurikaan ole hyötyä.

Vantaa muuten ohjeisti ihmisiä menemään töihin, vaikka olisi koronapositiivinen, kunhan ei ole oireita.
 
Big Bear

Jäsen
Pelaaminen ei oikein onnistu, jos yli puolet ovat antaneet positiivisen näytteen. Yksinkertaisesti joukkuetta ei saa jalkeille.
Pitäisi olla reserviä samalla lailla kuin änärissä, niin ei paljon koronapositiiviset laivaa keikuttaisi. Jos Suomessa meinattaisiin pelata tartunnoista huolimatta, niin junnuista pitäisi nostaa pelaajia kaukaloon. Joillekin seuroille se varmaankin kävisi, mutta ei välttämättä ainakaan IPK:lle. Ei taida kaksinen olla U20-joukkue tällä hetkellä.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Pelaaminen ei oikein onnistu, jos yli puolet ovat antaneet positiivisen näytteen. Yksinkertaisesti joukkuetta ei saa jalkeille.
Onhan näitäkin tapauksia tosiaan ollut ja ne pelit on syytäkin siirtää. Tämä ei kuitenkaan ole se yleisin tapaus. Aniharvassa ovat tapaukset, jossa tartuntoja olisi samanaikaisesti enemmän kuin 5 kpl. Tämä siis verrattuna siirrettyjen otteluiden määrään.
Pitäisi olla reserviä samalla lailla kuin änärissä, niin ei paljon koronapositiiviset laivaa keikuttaisi. Jos Suomessa meinattaisiin pelata tartunnoista huolimatta, niin junnuista pitäisi nostaa pelaajia kaukaloon. Joillekin seuroille se varmaankin kävisi, mutta ei välttämättä ainakaan IPK:lle. Ei taida kaksinen olla U20-joukkue tällä hetkellä.
Ei nyt ole tarkoitus keljuilla Iisalmen suuntaan, mutta onko toiseksi korkein sarjataso sitten se oikea, kun taustat ei ole kunnossa? Pitää myös muistaa, että Suomi-Sarja on yksi vaihtoehto nimimerkillä Hunters - Ketterä 2-0 männäviikolla.
 
Big Bear

Jäsen
Onhan näitäkin tapauksia tosiaan ollut ja ne pelit on syytäkin siirtää. Tämä ei kuitenkaan ole se yleisin tapaus. Aniharvassa ovat tapaukset, jossa tartuntoja olisi samanaikaisesti enemmän kuin 5 kpl. Tämä siis verrattuna siirrettyjen otteluiden määrään.

Ei nyt ole tarkoitus keljuilla Iisalmen suuntaan, mutta onko toiseksi korkein sarjataso sitten se oikea, kun taustat ei ole kunnossa? Pitää myös muistaa, että Suomi-Sarja on yksi vaihtoehto nimimerkillä Hunters - Ketterä 2-0 männäviikolla.
Niin, onhan se haastava pyörittää seuraa (laji kuin laji) 20 000 asukkaan pikkukaupungissa. Ei tahdo nykyään riittää lapsia harrastamaan ja kehittymään,. On tuo meidän U20 joukkue sentään ikäluokan Mestiksessä, mutta sieltä hyppäys miesten Mestikseen on iso. Vaan toista se on vaikkapa Espoossa, jossa on asukkaita niin paljon etten osaa edes niin pitkälle laskea.
Ja Suomi-sarja on nähty, roikkuu sentään yksi mestaruusviiri hallin seinässä.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Niin, onhan se haastava pyörittää seuraa (laji kuin laji) 20 000 asukkaan pikkukaupungissa. Ei tahdo nykyään riittää lapsia harrastamaan ja kehittymään,. On tuo meidän U20 joukkue sentään ikäluokan Mestiksessä, mutta sieltä hyppäys miesten Mestikseen on iso.
Näin se varmasti on. Pohja on aika ohut ja ilmeisesti KalPa on se varsinainen tukijalka taustalla, mutta mainitsin tuossa myös Suomi-Sarjan. Sieltä voisi hyvin vuokrata ketjullisen pelaajia viikoksi. Etenkin nyt, kun siellä ei pelata.

Ymmärrän toki myös pointtisi. Tekosyitä on vaan niin pirun helppo keksiä, että niitä kuuntelemalla kannattaa jättää tekemättä oikeastaan kaikki. Pätee jääkiekkoon ja sen ulkopuoliseen elämään.
 
Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023
Niin, onhan se haastava pyörittää seuraa (laji kuin laji) 20 000 asukkaan pikkukaupungissa. Ei tahdo nykyään riittää lapsia harrastamaan ja kehittymään,. On tuo meidän U20 joukkue sentään ikäluokan Mestiksessä, mutta sieltä hyppäys miesten Mestikseen on iso. Vaan toista se on vaikkapa Espoossa, jossa on asukkaita niin paljon etten osaa edes niin pitkälle laskea.
Ja Suomi-sarja on nähty, roikkuu sentään yksi mestaruusviiri hallin seinässä.
Entä millainen olisi sen arvo omien kasvattien, nuorten pelaajien treenimotivaatiolle ja jatkamiselle Iisalmessa, jos pääsisi muutaman ottelun verran haistelemaan edustuksen menoa, vaikka ei vielä kiekkoslangin yhdellä typerimmistä ilmaisuista sanoen "vielä riitäkään"? Johtaisiko jopa parempaan tulevaisuuteen omien junnujen osalta? Mutta eiväthän läheskään kaikki valmentajat näitä mieti, kun eivät eväät niiden miettimiseen riitä. Monesti taustalla vaikuttaa myös se, että on valmentajilla jäänyt omat koulut hyvin vähäisiksi tai kokonaan käymättä ja toiminta perustuu pelkkiin liiton koulutuksiin. Mestis on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin vaatimaton kiekkosarja, jonne pelaajia kyllä pystyisi seuroissa yhä enemmän itse kasvattamaan, jos siihen olisi halua.
 
Ihan asiaa kirjoitat. Lahjakkaat junnut lähtevät täältä yleensä KalPaan viimeistään B-junnuiässä. Taitaa niitä olla muutama Kuopiossa tälläkin kaudella. On sieltä ainakin yksi, olikohan 03- vai 04-syntynyt päässyt jokusen pelin tällä kaudella pelaamaan Mestistä. Olipa Mestis vaatimaton tai ei, niin ihan helppo rasti ei siinä sarjassakaan pelaaminen ole nuorelle pojalle.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllähän tuo tilanne pirun hankalalta näyttää. Suunnilleen kaikki kiristysvara alkaa olla käytetty sarjaohjelman osalta eikä loppua siirroille näy. Aika vaikea uskoa että koko runkosarja saataisiin pelattua täysillä pelimäärilä.

Jos pelejä jää pelaamatta näkyy se tietysti nyt häntäpäässäolevien joukkueiden mahdollisuuksista nousta sieltä karsintaviivan yläpuolelle. Sikäli kun karsinnat pelataan ja kaksi joukkuetta tippuu sarjasta niin spekulaatioita ja jossittelua on tiedossa. Oma veikkaus on kyllä että karsinnat tullaan vielä perumaan tältä kaudelta. Tai ainakin joukkuemäärän pienentäminen. Siinä on sitten tietysti omat vaikutuksensa kun tulevallakin kaudella seurat joutuvat panostamaan normaalia pahemman putoamispeikon takia.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ihan asiaa kirjoitat. Lahjakkaat junnut lähtevät täältä yleensä KalPaan viimeistään B-junnuiässä. Taitaa niitä olla muutama Kuopiossa tälläkin kaudella. On sieltä ainakin yksi, olikohan 03- vai 04-syntynyt päässyt jokusen pelin tällä kaudella pelaamaan Mestistä. Olipa Mestis vaatimaton tai ei, niin ihan helppo rasti ei siinä sarjassakaan pelaaminen ole nuorelle pojalle.
Sama tilanne on täällä Kajaanissakin. Omia junnuja ei oteta mukaan ”kun ei ne riitä”. Vaikkei sillä niin älytöntä merkitystä edustuksen pärjäämiseen ole jos jossain pelissä pääsisivät käymään mukana. Tänä vuonna tietysti tuo putoamispeikko kummittelee normaalia pahemmin, viime vuonna sitä ei ollut olemassakaan ja junnut katteli telkkarista änäriä kauden kun ei omiakaan pelejä päässeet pelaamaan. Tuota tilannetta olisi luullut että pitkäjänteisesti toimiva seura olisi käyttänyt hyväksi ja ottanut useammin ja enemmän omia riittämättömiä junnuja pelaamaan. Eihän sitä koskaan tiedä jos jonkun kohdalla se edarin mukana käynti olisi antanut uutta kipinää ja motia. Mutta mitäpä se hyvejää.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kovia tehoja alkukaudesta Forssassa tehnyt Otto Nieminen on jatkanut samalla linjalla Slovakian liigassa tekemällä 21 ottelussa 24 tehopistettä. Ketjukaverina hänellä on ollut Hannu Kuru ( ex TPS ja TuTo).
 
Viimeksi muokattu:

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Entä millainen olisi sen arvo omien kasvattien, nuorten pelaajien treenimotivaatiolle ja jatkamiselle Iisalmessa, jos pääsisi muutaman ottelun verran haistelemaan edustuksen menoa, vaikka ei vielä kiekkoslangin yhdellä typerimmistä ilmaisuista sanoen "vielä riitäkään"? Johtaisiko jopa parempaan tulevaisuuteen omien junnujen osalta? Mutta eiväthän läheskään kaikki valmentajat näitä mieti, kun eivät eväät niiden miettimiseen riitä. Monesti taustalla vaikuttaa myös se, että on valmentajilla jäänyt omat koulut hyvin vähäisiksi tai kokonaan käymättä ja toiminta perustuu pelkkiin liiton koulutuksiin. Mestis on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin vaatimaton kiekkosarja, jonne pelaajia kyllä pystyisi seuroissa yhä enemmän itse kasvattamaan, jos siihen olisi halua.

Junnut tarvii kyllä kokeilun mahdollisuuksia ja mieltä kohottaa jo kokoonpanoon merkitseminen, kun saa olla äijien kanssa omassa edarissa. Se mitä tulee valmentajien kouluttamattomuuteen tai älyttömyyteen niin olen kyllä eri mieltä. Minusta valmennuksen taso suomessa laajasti todella hyvää, vaikka terävin kärki menee muualle eurooppaan kokoajan. Mestis on helekutin haastava sarja pelaajile mutta myös valmentajille. Ammattimainen sarjaohjelma, puoliammattimaisella rahalla. Luulen että monessakin kopissa mietitään oikein kuppi puhki miten kausi viedään läpi matkustamisen, pelaamisen ja treenaamisen kultaisella jaottelulla, eikä tämä koronavelli ainakaan vähennä sitä miettimistä. On kyllä täysin persaukinen analyysi, etteikö joka seurassa mietittäisi ketä omaa poikaa voitaisiin peluuttaa tässä vaikeassa tilanteessa. Pitäs pelata ja voittaakin, että tarvi kamppailla siellä Huntersi kanssa tuleville kausilla.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Sama tilanne on täällä Kajaanissakin. Omia junnuja ei oteta mukaan ”kun ei ne riitä”. Vaikkei sillä niin älytöntä merkitystä edustuksen pärjäämiseen ole jos jossain pelissä pääsisivät käymään mukana.

Junnut tarvii kyllä kokeilun mahdollisuuksia ja mieltä kohottaa jo kokoonpanoon merkitseminen, kun saa olla äijien kanssa omassa edarissa.
Kyllä noille junnuille pitää antaa mahdollisuuksia. Pikkuhiljaa ajaa sisään miesten peleihin, hiljaa hyvää tulee.
Hyviä esimerkkejä Ketterästä Haaparanta, Viskari, Hallikas, poikia ruvettiin Mestis nousun jälkeen ajamaan pikkuhiljaa joukkueeseen pelejä silloin tällöin. Nythän nuo on Ketterän runko pelaajia, tälläisestä toiminnasta ei voi kuin olla todella iloinen. Nytkin nostettu oma junnu Akkila haistelemaan miesten touhua.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Oikea päätös, mutta aiemmin ehdottomani systeemi, jossa kaksi Mestiksen alinta karsii paras kolmesta sarjana Suomisarjan kahta parasta vastaan olisi ollut parempi. Otteluita vähemmän ja koronan iskiessä pystyttäisiin venyttämään pidemmälle kalenterissa.
 
Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023
No onhan tämä nyt ainoa mahdollinen järkevä päätös tässä tilanteessa. Kyl on lapsellista vainoharhaisuutta ja kiukuttelua ilmassa. Miten joku voi aikuisten oikeasti olla sitä mieltä, että tällaisen kauden jälkeen karsittaisiin joukkueita pois. Ehtii tuon tehdä vuoden päästäkin.
Kaikenlaisille sarjojen välisille muutoksille ja uudistuksille voi aina löytää tekosyyn niiden perumiseen ja muuttamiseen. Ihan aina, myös ensi kaudella. Kyse on uskottavuudesta, jota kotimaisessa jääkiekkoilussa ei ole ainakaan liikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös