Mainos

Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 202 122
  • 6 295

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Toivottavasti tulkintani on väärä, mutta minulle on jäänyt vaikutelma, että Mestis on tämän tilanteen edessä alistuneen ja lamaantuneen oloinen. Lähinnä rukoillaan sen puolesta, että rajoituksia höllennettäisiin, jolloin päästäisiin taas takaisin syksyn tilanteeseen: että pelataan yleisömääriille jotka ovat noin puolet siitä, mitä on budjetoitu. Eli tämäkään oljenkorsi ei yksin pelasta talousongelmilta ja konkursseilta.

Näkisinkin, että tässä tilanteessa kaikki resurssit pitäisi suunnata vaikuttamistyöhön liiton ja päättäjien suuntaan. (Varmasti tätä on tehty, mutta näistä Aron kommenteista jää vähän sellainen vaikutelma, että lihaksia tai osaamista tämän suhteen ei oikein ole). Ja toinen mihin pitäisi nyt keskittyä, on pohtia uusia luovia ratkaisuja joilla saada tuloja ja mahdollisesti vielä pelata tällä kaudella. Pitää olla muitakin vaihtoehtoisia tapoja pöydällä kuin paluu perus runkosarja-arkeen. Korona-ajan selviytyjät ovat ne, ketkä osaavat sopeutua ja ajatella luovasti.
 

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kyllä eiliset uutiset Mestiksen osalta vaikuttaa siltä, että jääkiekkoliitossa Mestis on siirretty saattohoitoon eikä sitäkään hoideta mitenkään. Nykyinen Mestis ja osa sen joukkueista annetaan hiipua hitaasti pois. Joskus jos saadaan pelejä yleisön edessä pelata saatetaan aloittaa jokin uusi sarja jossa yli-ikäiset U20 pelaajat jäähdyttelevät nolla-sopimuksilla vuoden pari. Tarpeeton sarja siis jolla ei ole mitään roolia suomikiekossa mutta jotain aktiviteettia niille jotka haluavat kulkea logo-toppatakeissaan kylillä.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Toivottavasti tulkintani on väärä, mutta minulle on jäänyt vaikutelma, että Mestis on tämän tilanteen edessä alistuneen ja lamaantuneen oloinen. Lähinnä rukoillaan sen puolesta, että rajoituksia höllennettäisiin, jolloin päästäisiin taas takaisin syksyn tilanteeseen: että pelataan yleisömääriille jotka ovat noin puolet siitä, mitä on budjetoitu. Eli tämäkään oljenkorsi ei yksin pelasta talousongelmilta ja konkursseilta.

Näkisinkin, että tässä tilanteessa kaikki resurssit pitäisi suunnata vaikuttamistyöhön liiton ja päättäjien suuntaan. (Varmasti tätä on tehty, mutta näistä Aron kommenteista jää vähän sellainen vaikutelma, että lihaksia tai osaamista tämän suhteen ei oikein ole). Ja toinen mihin pitäisi nyt keskittyä, on pohtia uusia luovia ratkaisuja joilla saada tuloja ja mahdollisesti vielä pelata tällä kaudella. Pitää olla muitakin vaihtoehtoisia tapoja pöydällä kuin paluu perus runkosarja-arkeen. Korona-ajan selviytyjät ovat ne, ketkä osaavat sopeutua ja ajatella luovasti.
Isossa kuvassa Mestis on ollut lamaantuneen ja alistuneen oloinen jo pitkään ja kauan ennen kuin koronasta edes tiedettiin mitään. Tämä on kovasti sanottu, mutta jos tästä koronan tuomasta kurjimuksesta ja seurojen mahdollisista konkursseista seuraisi sitten lopulta jotain hyvää, niin kenties mahdolliset sarjauudistukset? Jos seuroja menee nurin Liigassa sekä Mestiksessä, niin ehkäpä sitten Suomi-kiekosta päättävät tahot joutuisivat viimeinkin taipumaan uudistuksiin, kun ei niitä näy muuten syntyvän.

Yleisellä tasolla Mestiksessä ei ole ollut urheilullista mielenkiintoa pitkiin aikoihin, vaan sitä tulee seurattua lähinnä oman kotikaupungin joukkueen ja kasvattien sekä Mestiksessä pelaavien tuttujen pelaajien kautta, olipa heidän edustamansa seura sitten mikä tahansa. Silloin oli Mestiksessä enemmän mielenkiintoa, kun Liigaan "väkisin" nostetut joukkueet olivat vielä mukana.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ehkäpä tämän keskustelun voisi kääntää nyt siihen, että koitetaan miettiä mitkä seurat näyttävät selviävän tästä kaudesta pystyssä ja missä muodossa sarjaa sitten syksyllä voitaisiin jatkaa. Itselläni tästä ei ole mitään käsitystä, mutta palstalla lienee seuroja lähellä olevia kirjoittajia, jotka pystyisivät tilanetta pääpiirteittäin avaamaan. Pitää myös muistaa, että Liigasta voi olla tulijoita sarjaporrasta alaspäin. Tämäkin lisää Mestiksen elinvoimaisuutta, jos näin käy.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Toivottavasti tulkintani on väärä, mutta minulle on jäänyt vaikutelma, että Mestis on tämän tilanteen edessä alistuneen ja lamaantuneen oloinen. Lähinnä rukoillaan sen puolesta, että rajoituksia höllennettäisiin, jolloin päästäisiin taas takaisin syksyn tilanteeseen: että pelataan yleisömääriille jotka ovat noin puolet siitä, mitä on budjetoitu. Eli tämäkään oljenkorsi ei yksin pelasta talousongelmilta ja konkursseilta.

Näkisinkin, että tässä tilanteessa kaikki resurssit pitäisi suunnata vaikuttamistyöhön liiton ja päättäjien suuntaan. (Varmasti tätä on tehty, mutta näistä Aron kommenteista jää vähän sellainen vaikutelma, että lihaksia tai osaamista tämän suhteen ei oikein ole). Ja toinen mihin pitäisi nyt keskittyä, on pohtia uusia luovia ratkaisuja joilla saada tuloja ja mahdollisesti vielä pelata tällä kaudella. Pitää olla muitakin vaihtoehtoisia tapoja pöydällä kuin paluu perus runkosarja-arkeen. Korona-ajan selviytyjät ovat ne, ketkä osaavat sopeutua ja ajatella luovasti.

Luovuutta varmasti on mutta kun seurojen kädet ovat vahvasti sidottu näiden rajoitusten vuoksi. Et voi aktivoida ihmisiä liikkeellle mitenkään kun kaikki yli partion kanssa käymiset on kielletty.

Suomalainen on h*lvetin huono laittamaan rahaa sellaiseen missä se ei saa konkreettista vastineeksi. Ne aktiiviset joille seura on tärkeä jopa rakas näihin keräämisiin osallistuu ja antaa vaikka viimeisen kymppinsä sinne jotta ollaan elossa. Kun tuote on urheilutapahtuma niin on hankala tuottaa isoa rahaa kun viranomaiset ovat nämä tapahtumat kieltäneet.

Jotain pitäisi keksiä on varmasti se joka konttorin miete tällä hetkellä ja uskon että siellä touhutaan kaikki sen eteen jotta seura pysyy elossa. Se rahan saaminen ilman konkretiaa on roposia. Liitollakaan ei varmasti ole miljoonia mitä lappaa seuroille ja vaikka kuinka me itketään niin on se majutoiminta varmasti ykkösprio.

Tuote pitää saada toimimaan ja se tuote on jäällä taisteleva joukkue. Nyt pitää yhdistyä ja saada viesti politikoille että nyt on pelattava tai tämä toiminta kuolee. Hiihtokeskuksetkin saatiin auki jotta matkailu saa rahaa ja pysyy elossa. Yhteyksiä valtakunnanpäättäjiin on olemassa niin sinne huutamaan. Onhan näitä ulostuloja nähty jo Lindiltä ja Möttöseltä lasten seuratoimintaan liittyen.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Ehkäpä tämän keskustelun voisi kääntää nyt siihen, että koitetaan miettiä mitkä seurat näyttävät selviävän tästä kaudesta pystyssä ja missä muodossa sarjaa sitten syksyllä voitaisiin jatkaa. Itselläni tästä ei ole mitään käsitystä, mutta palstalla lienee seuroja lähellä olevia kirjoittajia, jotka pystyisivät tilanetta pääpiirteittäin avaamaan. Pitää myös muistaa, että Liigasta voi olla tulijoita sarjaporrasta alaspäin. Tämäkin lisää Mestiksen elinvoimaisuutta, jos näin käy.
Joo, eihän täällä tunnetusti kukaan mitään tiedä vaan "arvaillaan". Mutta sanoisin et tie.... eikun uskoisin tietäväni et Ketterä tulee selviämään tästä kurimuksesta.
Sit tuohon seurojen nurinmenoon en vieläkään suostu uskomaan. Sit vasta uskon kun se on todellista.
Ja tuohon Liigasta Mestikseen tulijoita niin siihen en löydä yhtäkään vapaaehtoista. Taas sitten konkurssin kautta niin ei sitä vaan tulla kuin saluunan ovista ja ilmoiteta et tultiin Mestistä pelaamaan. Eiköhän siinä kohtaa sanota et seuraava ovi vasemmalla sieltä löytyy Suomi-sarja.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ja tuohon Liigasta Mestikseen tulijoita niin siihen en löydä yhtäkään vapaaehtoista. Taas sitten konkurssin kautta niin ei sitä vaan tulla kuin saluunan ovista ja ilmoiteta et tultiin Mestistä pelaamaan. Eiköhän siinä kohtaa sanota et seuraava ovi vasemmalla sieltä löytyy Suomi-sarja.
Voi olla. Toisaalta, jos nyt vaikka Sport tai Jukurit olisi halukas ja Mestis-kartalta olisi se 4-5 seuraa kadonnut. Olisiko tuolloin varaa sanoa noin? Olisiko se edes järkevää? Pandemian vuoksi on nyt suljettu Mestis ja Suomi-Sarja pariksi vuodeksi. Samanlaisia erityispäätöksiä voidaan tehdä tulevaisuudessakin. Tällöin pitäisi miettiä mikä on Mestikselle paras vaihtoehto.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ehkäpä tämän keskustelun voisi kääntää nyt siihen, että koitetaan miettiä mitkä seurat näyttävät selviävän tästä kaudesta pystyssä ja missä muodossa sarjaa sitten syksyllä voitaisiin jatkaa. Itselläni tästä ei ole mitään käsitystä, mutta palstalla lienee seuroja lähellä olevia kirjoittajia, jotka pystyisivät tilanetta pääpiirteittäin avaamaan. Pitää myös muistaa, että Liigasta voi olla tulijoita sarjaporrasta alaspäin. Tämäkin lisää Mestiksen elinvoimaisuutta, jos näin käy.

Ainakin ne luvut mitä ulospäin näkyy niin Sapkolla ja Ketterällä on yli 10 000 verovelkaa ja ketterällä myös yksittäisiä muita laskuja protestilistalla. Eli ainakin nämä seurat on vaarassa jos eivät noita maksuja saa hoidettua, mutta tietenkin rahalla siitäkin selviää ja ehkä osittain on laskettukin tuon lain varaan kun ei ole aikaisemmin jo hoidettu noita. Molemmilla tainnut keväästä asti tuo olla tuo verovelka.

Jonkinlainen reagointirahasto myös taisi olla mestiksen tukipaketista joten saa nähdä onko ne hilut käytetty jo vai voiko esim. näihin isoimman konkurssiuhkan seuroihin käyttää.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Toisaalta, jos nyt vaikka Sport tai Jukurit olisi halukas ja Mestis-kartalta olisi se 4-5 seuraa kadonnut. Olisiko tuolloin varaa sanoa noin? Olisiko se edes järkevää?
Ajatuksen tasolla varmaan sanottas et terve tuloa.
Niinkuin sanoin ei yksikään Liiga seura vapaaehtoisesti Mestikseen halua lähteä. Ajatuksena kuollut. Sehän tietäis toiminnan taantumista vuosikausiksi. Tästä syystä pitävät paikastaan kiinni kynsin hampain niin kauan kunnes tuomari kopauttaa nuijan pöytään lausuu sanan konkurssi.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kuinka moni olisi yllättynyt jos konkurssin tehneet liigaseurat jatkaisivat ensi kaudella liigassa ja konkurssin tehneet mestisseurat mestiksessä mikäli toiminnalle löytyy jatkaja?
 
Liigaa ei voi missään tapauksessa pelata ilman yleisöä, paitsi että voi.

KooKoo menossa konkkaan, mutta hankitaan toki pari ulkkaria sitä odotellessa.

Ehkä nämä kovat puheet kannattaa jonkinlaisen suodattimen läpi aina suodattaa.
 

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ehkäpä tämän keskustelun voisi kääntää nyt siihen, että koitetaan miettiä mitkä seurat näyttävät selviävän tästä kaudesta pystyssä ja missä muodossa sarjaa sitten syksyllä voitaisiin jatkaa. Itselläni tästä ei ole mitään käsitystä, mutta palstalla lienee seuroja lähellä olevia kirjoittajia, jotka pystyisivät tilanetta pääpiirteittäin avaamaan. Pitää myös muistaa, että Liigasta voi olla tulijoita sarjaporrasta alaspäin. Tämäkin lisää Mestiksen elinvoimaisuutta, jos näin käy.
Mestis nykymuodossaan ei ole vaihtoehto niille organisaatioille joiden talous ei ole liigaa kestänyt. Pelaajabudjetit ovat Mestiksessä luokkaa minimaalinen mutta muita kuluja samalla tavalla kuin liigassa.
 

Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Ainakin ne luvut mitä ulospäin näkyy niin Sapkolla ja Ketterällä on yli 10 000 verovelkaa ja ketterällä myös yksittäisiä muita laskuja protestilistalla. Eli ainakin nämä seurat on vaarassa jos eivät noita maksuja saa hoidettua, mutta tietenkin rahalla siitäkin selviää ja ehkä osittain on laskettukin tuon lain varaan kun ei ole aikaisemmin jo hoidettu noita. Molemmilla tainnut keväästä asti tuo olla tuo verovelka.

Jonkinlainen reagointirahasto myös taisi olla mestiksen tukipaketista joten saa nähdä onko ne hilut käytetty jo vai voiko esim. näihin isoimman konkurssiuhkan seuroihin käyttää.

Ei kyllä liity Mestis meikäläiseen mitenkään, mutta tuli tässä ajankuluksi katseltua eri urheilu seurojen tilanteita niin tuli Ketteräkin tuola vastaan. YTJ näyttää vain tuon että yli 10 000€ verovelkaa, mutta nuo löytyy protesti listalta velkojineen. Linkki protestilistalle Ketterän kohdalta. 28.2.2020-> tähän päivään verovelkaa näyttäisi olevan 33 000€. Itse olen yrittäjä ollut 5-vuotta, ja konkurssinkin tehnyt niin eihän tuo kovin hyvältä näytä. En muista ihan tarkkkaan, joku jolla yritys on ollut samassa tilanteessa niin korjatkoon mutta tuo kun verovelka menee yli vuoden taakse niin se voi johtaa EPR:stä ja / tai ALV rekisteristä poistamiseen.

Viimeisin käräjäoikeuden kautta tullut Velkomustuomio on Porin Ässiltä 4.1.2021, 4500€:a. Jotenkin luulisi että jääkiekko seurat voisivat näitä tällä hetkellä sopia jotenkin, vaikka eivät hirveitä summia ole niin tuosta tulee kuitenkin ylimääräisiä kuluja kun ulosotonkautta peritään.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Erikoista että Ketterälle kertynyt noita protesteja jo 45 tonnia vaikka parin aiemman tilikauden tulos on ollut aika lailla plus miinus nolla. Toki tietty rahat voi mennä nollatuloksellakin miinukselle jos tehdään investointeja eikä niistä vähennetä tuloksessa kuin poistot. Vai liekö ongelmat syntyneet tällä kaudella?

Kovin haasteellinen laji on pyörittää Mestis-seuraa nykyaikana taloudellisesti.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Toivottavasti Ketterä pystyy korjaamaan surkeaa taloudellista tilannettaan käynnissä olevalla osakeannilla.
Toivotaan näin. Samaa toivon kaikille muillekin Mestis-seuroille jotka ovat tarjonneet kannattajilleen mahdollisuuden omistaa seurasta pienen palasen. Ja ihmettelen niitä seuroja joita tällainen toiminta ei kiinnosta.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Erikoista että Ketterälle kertynyt noita protesteja jo 45 tonnia vaikka parin aiemman tilikauden tulos on ollut aika lailla plus miinus nolla. Toki tietty rahat voi mennä nollatuloksellakin miinukselle jos tehdään investointeja eikä niistä vähennetä tuloksessa kuin poistot. Vai liekö ongelmat syntyneet tällä kaudella?

Kovin haasteellinen laji on pyörittää Mestis-seuraa nykyaikana taloudellisesti.
Jos on uskominen juttuja, mitä kiekkopiireissä liikkui, niin Ketterällä oli ongelmia jo aikoja sitten ennen kauden alkua. Eikä olisi ollut ainoa seura?

Haasteellista on varmasti pyörittää Mestis-seuraa jo ihan muutenkin, mutta nyt koronan takia vielä entistä enemmän. Tuskinpa kukaan seurojen omistajista uskoo, että Mestis on varsinainen bisnes, vaan ovat mukana muiden syiden takia. Monilla omistajista on itsellä jonkinlaista jääkiekkotaustaa ja halutaan olla tukemassa seurojen toimintaa ns. rakkaudesta lajiin. Jääkiekko on varmasti omistajien ja muiden yhteistyökumppaneiden oman bisneksen kannalta myös hyvä keino verkostoitua ja luoda kontakteja. Toki nyt ei ole edes niitä ottelutapahtumia, missä voisi luoda verkostoja. On tämä kyllä harmillinen ja vaikea tilanne.
 
Muistelen ihan kuin Ketterän ketjussa olisi joskus lukenut, että Ketteräkin sai Business Finlandin koronatukea viime vuonna. Ja siellähän oli kai ehtona, ettei saa olla verovelkaa. Eli saiko Ketterä tukea ja jos sai, niin eihän sillä silloin ole voinut olla viime keväänä/kesällä verovelkaa, kun niitä anomuksia ja päätöksiä on tehty.

Voi toki olla, että muistan väärin sen, että mikä Mestis-joukkue on saanut tukea.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Muistelen ihan kuin Ketterän ketjussa olisi joskus lukenut, että Ketteräkin sai Business Finlandin koronatukea viime vuonna. Ja siellähän oli kai ehtona, ettei saa olla verovelkaa. Eli saiko Ketterä tukea ja jos sai, niin eihän sillä silloin ole voinut olla viime keväänä/kesällä verovelkaa, kun niitä anomuksia ja päätöksiä on tehty.

Voi toki olla, että muistan väärin sen, että mikä Mestis-joukkue on saanut tukea.
Voihan se olla, että välillä joku taustaporukoista on aukaissut kukkaronsa nyörejä ja hoitanut aikaisempia rästejä pois, mitä ne sitten on ollutkaan ja välillä tulee sitten uusia rästejä. Niinhän vuosien saatossa on tapahtunut monienkin seurojen kohdalla. Mutta se on selvä, jos jollain seuralla on rästejä, niin silloin ei ole kaikki ihan kohdillaan. Onhan sitä vuosien saatossa kuultu aina näistä rästeistä vaikka millaisia selityksiä. Taitaa olla yleisin, inhimillinen virhe. Joku on toimistolla unohtanut maksaa laskun tai luullut, että joku toinen tyyppi oli jo maksanut laskun. :)
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Eipä se muuta tarvitse kun sen että rahamies tai rahamiehet taustalta laittaa lompsan nyörit kiinni. Siis se että on mennyt hyvin ja yht äkkiä ei menekään. Eikös HCK kärsinyt samantyylisen kohtalon, mutta toivotaan ettei yhdenkään nykyseuran tilanne mene samaksi.
Ketterällä lienee ainakin lähelle sarjan kallein joukkue eikä yleisömäärät ainakaan sitä kuittaa.
SaPKon taloudesta olen sanonut kaiken tarvittavan ja ehkä vähän tarpeettomankin, mutta ei ole tilanne herttainen.

Edelleen muistutan että verottaja tai eläkeyhtiöt ovat ne potentiaaliset Mestisseurojen kaatajat, ellei sitten seura itse. Verottajan kanssa voi sopia jos on näyttää uskottava suunnitelma verojen maksusta.
Mutta totuus on se että Mestis seuran konkurssista ei kukaan hyödy mitään jos pesässä on varoja ei yhtään. Tai 50 mailaa jotka voi huutokaupata, ja niistäkin raha menee verottajalle ja pesänhoitajalle. Tietysti joku velkoja voi ns. vitutuksissaan pistää konkurssin vireille mutta aika pieni todennäköisyys.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Erikoista että Ketterälle kertynyt noita protesteja jo 45 tonnia vaikka parin aiemman tilikauden tulos on ollut aika lailla plus miinus nolla. Toki tietty rahat voi mennä nollatuloksellakin miinukselle jos tehdään investointeja eikä niistä vähennetä tuloksessa kuin poistot. Vai liekö ongelmat syntyneet tällä kaudella?

Kovin haasteellinen laji on pyörittää Mestis-seuraa nykyaikana taloudellisesti.

Ketterällä muuten oli panostettu aika paljon koviin vastustajiin harjoituskaudella, en tiedä oliko siellä ainakin jonkin verran laskettu saavan tuloja ennen kauden alkua ja ehkä tarkoitus oli korvata noita menoja mitä pudotuspelien tulojen puuttuminen aiheutti. Ei välttämättä ole kovin kaukana tuo summa mitä menetti rajoituksien takia harjoituskaudella kun mitä tuo verovelka oli..
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ajatuksen tasolla varmaan sanottas et terve tuloa.
Niinkuin sanoin ei yksikään Liiga seura vapaaehtoisesti Mestikseen halua lähteä. Ajatuksena kuollut. Sehän tietäis toiminnan taantumista vuosikausiksi. Tästä syystä pitävät paikastaan kiinni kynsin hampain niin kauan kunnes tuomari kopauttaa nuijan pöytään lausuu sanan konkurssi.
Tämän asian ilmaisin huonosti. Pahoittelut. Tarkoitin juuri näitä mahdollisesti konkurssin tekeviä liigaseuroja. Mitä luultavammin raunioille kasataan melko nopeasti uusi seura. Tämän uuden toimijan intresseissä voi hyvinkin olla pyrkimys aloittaa uudelleenrakennus Mestiksestä Suomi-Sarjan sijaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kyllä tuo Ketterän listaus tuolla listalla on melkoisen karu, ja parista on mennyt jo velkoomustuomiolle asti. Muistan kun Roki kävi kuilun reunalla niin ei tainnut olla edes puolia nuista summista ja HCK:n kippaus oli samanmoinen tarina jossa summat lisäänty ja loru loppu.

Toivoa sopii että Ketterän säilyisi, on mielenkiintoinen jengi. Vaikka olen tässä aprikoinu pari kautta että mistä tuo raha lapetaan kun jengi on todella nimekäs kaudesta toiseen. Tiukalla on menty ja korona sotki Ketteränkin pakan. Eikä tässä kelleen toivoisi surullista loppua, nyt kuumia tunteita politikoille että kiekko jäähän ja rajotuksilla yleisö saleihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös