adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olin siis väärässä. Taas piirun verran viisaampana.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."
10. eniten ylivoima-aikaa per ottelu Carolinassa.
Ja 3. eniten pisteitä. En ole varma, mutta juuri tämä saattoi olla pointtina tässä koko keskustelussa. Siis, että Aho on suorittanut varsin hyvin suhteessa saatuun yv-vastuuseen. Ja eihän tuollainen alle 2 minsaa per ottelu mitenkään valtavasti ole, mutta alle 20-vuotiaalle tulokkaalle, joka pelaa ensimmäisiä pelejään pienessä kaukalossa, se on kuitenkin ihan hyvin.
 
RELEASE THE KRAKEN

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Hyvä meno teillä täällä. Ehkä en sitten osaa kirjoittaa vittuilematta, mutta vaikeaahan se on vakavalla naamalla vastata, jos joku sössöttää yhdestä viimeisen kymmenen vuoden tunnetuimmasta yv-kuviosta "Kärppä-kuviona", jonka Aho on vienyt rapakon taa. Ei jeesuskristus. Mietin vielä ennen vastaustani, että onko ironiatutkani varmasti kunnossa, olenko ajamassa miinaan.

Eli ottaen huomioon adolfin viestin absurdiuden, pidättelin mielestäni aika hyvin. Eikä tästä olisi mitään sössötysmaratoonia syntynyt, jos adolf ei olisi pahoittanut huomautuksesta mieltään.
Tartutaan nyt epäolennaisuuteen, mutta on se jännä miten joillekin on vaikea ymmärtää, ettei kaikki voi olla joka asian asiantuntijoita. Sitten vittuillaan, jos joku heittää omasta mielestä tyhmän kommentin. Muistatko @larzzon itse olla hiljaa asioista, joista et oo ite niin perillä?

Ketjun aiheeseenkin sen verran, että mahtavaa huomata, miten Aho on pystynyt NHL:ssäkin pelaamaan vahvuuksillaan. Ei nyt tietysti mitään dominointia vielä, mutta pystyy tekemään fiksuja ratkaisuja, jotka on nyt alkanut näkymään myös tilastoissa. Harmi, että Carolinalla ei joukkueena riitä, mutta onpahan ainakin roolia Aholle ja Teräväiselle.
 

2wayCenter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hurricanes, Jokerit vuoteen 2014 saakka, #86
Jos Aho saisi laukaustaan kehitettyä edes kelvolliselle tasolle, hänen maalimääränsä lähtisivät melkoiseen nousuun. Aho on päässyt erittäin hyville paikoille suorista hyökkäyksistä mutta laukaukset ovat järjestään niin heppoisia, ettei maalivahdeilla yleensä ole mitään ongelmia niiden kanssa. Näitä tilanteita olen katsomissani peleissä nähnyt arviolta 20 kpl.

Ahohan pelaa harvinaisen pitkällä mailalla, mikä mitä ilmeisimmin hieman haittaa hänen rannelaukomistaan. Toisaalta pitkästä mailasta on valtavasti etua hänen karvauspelaamiseensa, mikä onkin sitten puolestaan huikealla tasolla. Tavalla tai toisella pitäisi laukausta kuitenkin kehittää, jotta Aho saisi itsekin kiekkoa maaliin yli 5m etäisyydeltä. Hyvinhän Aho on pelannut mutta tässä on yksi erittäin selkeä kehityskohde, johon toivottavasti panostetaan jatkossa.
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi
Liian kauas on tämä ketju päässyt valahtamaan. Edelliset neljä peliä tehoilla 2+2 ja koko kaudella kasassa jo tehot 8+13. Hienoa Sebu!
 
"älä tuu mulle selittään"

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Ahon pärjäämiseen on voinut luottaa vaikka muutama peli alusta olikin vaikeampaa. Taisi koko joukkue hakea hieman peliään silloin. Siitä olen hieman yllättynyt miten paljon maaleja mies on tehnyt. Kuitenkin oma arvioni Aholle oli, että syöttöjä olisi kolminkertaisesti maaleihin nähden, mutta näyttäähän noita maalejakin tulevan. Se on hyvä asia tulevaisuutta varten.
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi
Ja taas viime yönä pari häkkiä. Ensimmäinen oli kyllä hieno maali! Väkisin siirsi Bruins-pakin syrjään maalin edestä ja ujutti mailansa pakin viivavedon väliin. Toisella maalillaan sitten ratkaisi jatkoajalla Teuvon syötöstä. Upeeta!
 
"älä tuu mulle selittään"

Jaska T

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL & Kärpät
Viime yön pelissä Aholla oli maalien lisäksi kaksi todella hyvää tekopaikkaa, joista ei onnistunut tekemään. Valmentaja puhunut Ahoon liittyen eri yhteyksissä itsekkyyden ja laukomisen lisäämisestä, joten maaleja on varmaan luvassa jatkossa enemmän.
 
Me pyöritetään täällä monen sadantuhannen viestin juttua.

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Proffalle hattutemppu. Hienoja maaleja jokainen.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Menee positiivisella tavalla tunteisiin tämän jäbän touhuilu. Huikeaa kautta pelaa Aho, vaikka joku muu ehkä varastaa ison huomion.
 
"Kaikki Näsinneulassa eksistoivat ovat muiden ihmisten yläpuolella." -Alivaltiosihteeri filosofikohusta-

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Kyllä Sebu on ylättänyt itseni kyllä aika totaalisesti. Totta kai tiesin, että poika on kova pelimies, kuten viime kausi kaikkinensa osoitti,
mutta kyllä tuo Sebun valmius NHL:ään on ollut huimaa! Liike on loistavaa ja pärjää kaksinkamppailuissa. Mahtavalta näyttää kaverin meno!
 
" I only shoot and score then you score then will come "

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sasha Barkov & Pate Laine
Kyllä Sebu on ylättänyt itseni kyllä aika totaalisesti. Totta kai tiesin, että poika on kova pelimies, kuten viime kausi kaikkinensa osoitti,
mutta kyllä tuo Sebun valmius NHL:ään on ollut huimaa! Liike on loistavaa ja pärjää kaksinkamppailuissa. Mahtavalta näyttää kaverin meno!
Kyllähän sen näki jo viime kevään MM-kisoissa, että pärjää kovissakin paikoissa. Lähinnä nauratti JA:n "asiantuntijoiden" kommentit, kuinka Sepellä ja Patella ei viä riitä tälle kaudelle Änäriin. Huikea pelaaja tämä Ahokin.
 
Ois pysyny vissyssä, niin olis bändissä viä

Flusher

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Panthers
Jos joku olisi viime vuonna sanonut minulle että Aho ja Laine tekevät hattutempun NHL:ssä kaudella 2016-17 olisin suhtautunut asiaan suurella skeptisyydellä. Tässä sitä ollaan, älykäs pelaaja joka ymmärtää pelin kulun. Aivan mahtavaa nähdä tätä läpimurtoa.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Hurricanes, Meidän peli
Olihan tuo huima esitys ja paikoitellen Sebu jopa dominoi kenttätapahtumia. Neljän pinnan lisäksi väläytteli myös puolustustaitojaan muutamaan otteeseen.
 
Slovensko, Slovensko, héja héja héja, Slovensko!

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Minulla oli jotain odotuksiakin Ahon suhteen jo tälle kaudelle NHL:n suhteen, mutta jo tähänastiset saavutukset ovat ylittäneet odotukseni... kirkkaasti. Itse epäilin ettei voimataso vielä riitä eka kaudella vääntämään isojen miesten kanssa pienessä kaukalossa. Mukava olla näin pahasti väärässä!
 
Do not seek to follow in the footsteps of the men of old; seek what they sought.
—Basho

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Oli muuten myös ensimmäinen Carolinan rookien tekemä hattutemppu viimeiseen 15 vuoteen. Historiankirjoihin mentiin. Ja mikä hienointa, niin kaikki kolme hienoja ns. tehtyjä maaleja.
Aho on historian nuorin Carolinan/Hartfordin pelaaja joka on tehny hattutempun.
 

Robu

Jäsen
Iltalehden sivulla Laineen yksi maali oli kovempi uutinen kuin Ahon 3+1. Iltasanomat otti mun puolesta pisteet tässä, kun huomasivat, että katos siellä on toinekin junnu, joka iski hattutempun.

Aho tekee "hiljaa" hyvää kautta ja on tulokasmaalipörssin 3. sijalla. Jonain muuna kautena Calder olisi lähellä, mutta tämä vuosi on vain tappavan kova tulokkaiden puolesta.
 
Show me a good goalie and I'll show you a good coach.

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tulevaisuus näyttää kyllä todella valoisalta Aholle. Todella mielenkiintoista nähdä millainen pelaaja Aho on muutaman vuoden kuluttua, kun niiden parhaiden vuosien pitäisi vasta alkaa.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy