Savuhässäkkä JYP - Jokerit matsissa la 31.1.2009

  • 91 367
  • 595
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Silloin, kun me oltiin Jyväskylässä, niin osa jengistä lensi pihalle ihan vain siksi, kun "provoilivat". Aikamoista.

Miksi sitten teitte niin? Viime kertahan taisikin jo sujua ilman turhaa uhoamista.

Järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa toimialueeltaan henkilö, joka:

1) päihtyneenä häiritsee siellä järjestystä tai muita henkilöitä;

2) uhkaavasti esiintyen, meluamalla tai väkivaltaisuudella häiritsee järjestystä tai vaarantaa turvallisuutta siellä; tai

3) huomautuksesta huolimatta jättää noudattamatta järjestyksen tai turvallisuuden ylläpitämiseksi annetun tarpeellisen käskyn.

Ja jos olen kuullut oikein mitä siellä tapahtui, lopulta se sininen sakki sitten saapui ja kun käskyt ei tehonneet, oli seuraksena poisto.
 

ÄssienÄssä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kaikki tuki Jokerifaneille, ei savulle. Jyväskylä on sellainen vitun junttila, missä juuri tällaiset porttikiellot isolle jengille voidaan perustella ihan miten sattuu. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun nimen omaan Jyväskylässä tapahtuu vastaavaa.

Täh? Todellakin ainoa oikea päätös heittää koko fanilauma ulos. Maailman yksinkertaisin asia tehd'ä päätös kun kerran savun omistajaa ei löytynyt. Jyväskylästä minulla ei ole paljoa hyvää sanottavaa mutta nyt oli järkkärit ajan tasalla paremmin kuin koskaan ennen
 

Handyy

Jäsen
Täh? Todellakin ainoa oikea päätös heittää koko fanilauma ulos. Maailman yksinkertaisin asia tehd'ä päätös kun kerran savun omistajaa ei löytynyt.
Niin, ja kyllähän tuossa vaihtoehtona oli osoittaa porukalla se kuka savupommin sytytti. Jos kaikki kieltävät, silloinhan siinä ollaan porukalla mukana ja ainoa mahdollisuus on lähteä selvittelemään asiaa.
 

_Wildchild_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Halutulle muutokselle (TM)
Kylläpä oli taas kypsää kannustusta helsinkiläisiltä "kosmopoliiteilta". Jos tästä hässäkästä nyt syytellään järjestysmiehiä ja mikäli yksikään jokerifani enää Synergia-Areenalle pääsee, niin ensi kerralla on sitten varmaan järjestettävä kumihanska-show suoraan ulko-ovella niin eipähän pääse savupommeja tai mitään muutakaan kiellettyä vahingossa katsomoon.
 

Toque

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Montreal Canadiens
Ei siinä mitään, ymmärrän että joitain kiristää, koska olihan taas kyseessä todellinen vaaratilanne jne. Jäin itse odottelemaan töllöön sellaista kansallista hätätilahälytystä mikä eilen piippasi pitkin iltaa. Toivottavasti nyt ei kauheasti tullut kuolonuhreja.

En nyt haluaisi olla kauhea tosikko, mutta tällainen asenne on varmaan ihan hauskaa niin kauan kun mitään ei tapahdu. Känniset ihmiset, palava aine ja sisätila ei vaan oo kovin hyvä yhdistelmä. Sitten kun ekan kerran jossain hallissa tosiaan syttyy se tulipalo, niin veikkaan, että suakaan ei paljoa naurata.

Mitä tulee syyllisten löytämiseen, niin en millään jaksa uskoa, etteikö potentiaaliset soihduttajat olisi Jokerien faniporukassa tiedossa, edes Jokereilla ei ole niin isoa faniryhmää. Jos tahtoa tosiaan löytyisi, niin varmasti nämä muutamat(?) tyypit voitaisiin potkia pois porukasta. Jos ei faniryhmä tähän pysty (tai kaverit ei itse tunnusta tekosiaan), niin sitten on mielestäni ihan ymmärrettävää, että mahdolliset rangaistukset ja kiellot tulevat koko porukalle. Sinällään tällainen koko ryhmän rankaiseminen on tietysti perseestä, koska epäilemättä suurin osa jokerifaneista on ihan yhtä fiksua porukkaa kuin muutkin fanit keskimäärin.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Joku urpo aina pilaa kaikkien ilon. Lähtökohtaisesti siis turha syyllistää koko Jokerien faniporukkaa mutta koska se lössi ei syyllistä keskuudestaan löytänyt niin ihan oikein heittää koko jengi letistä pakkaseen. Olipas kiva matka varmaan tosiaan Keski-Suomeen heillä.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Hyvä meininki, apinat! Savupommeja jäähalliin? Ei jumalauta, kyllä on taas ollut järki mukana. Ilman muuta paras ratkaisu heittää kaikki jokerifanit pihalle. Luulevatko Helsinkiläiset oikeasti voivansa käyttäytyä joka paikassa miten huvittaa vain sen takia että ovat helsinkiläisiä? Oikeastaan Jokerifaneille pitäisi antaa porttikielto kaikkiin suomen jäähalleihin, paitsi tietysti Jaffalaan, siellä saavat minun puolestani sekoilla niin paljon kuin jaksavat.
 
Kyllähän yritys saa valita asiakkaansa ja kun Jokeri-kannattajat eivät pysty tapahtuman edellyttämällä tavalla käyttäytymään niin ainoa oikea ratkaisu on jättää heidät hallin ulkopuolelle.

Sitäpaitsi, tuohan on mitä reiluin tapa hoitaa asia jos todella jättävät takaportin auki sillä ehdolla että tekijä tunnustaa. Taitaa vain olla niin ettei tästä riehujaporukasta löydy sellaista jolla olisi tarpeeksi munakarvoja että uskaltaisi tunnustaa.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
2) uhkaavasti esiintyen, meluamalla tai väkivaltaisuudella häiritsee järjestystä tai vaarantaa turvallisuutta siellä

Mikä on uhkaavaa esiintymistä? Onko se sitä kun jyväskyläläiset paapat näyttää vierasfaneille sentteriä? Ja erityisesti haluan tietää mikä lasketaan meluamiseksi. Miksei pelata tyhjälle hallille saman tien?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Aina sattuu ja tapahtuu.

Mikä ihmeen huomionhakukampanja siellä nyt on JFC:n sisältä kumpuamassa ulos? Aina sieltä joku "täysin ulkopuolinen Fantom" käy tekemässä koiruuksia, kun kukaan ei näe tapahtunutta. Tietysti Fantomin ollessa kyseessä, tai vaikka Casperin, voidaan helpolla ilmoittaa hänen olevan kuulumaton "meidän jengiin" kun eihän tuota pirulaista kukaan ole päässyt näkemään.

Mutta asiaan takaisin, mikä tarkoitus noilla soihduttamisilla on? Mitä niillä saavutetaan? Mitä ne edustavat? Etenkin siltä pohjalta lähtien, että vastahan vastaavista tempauksista rangottiin samaista tahoa kuin tänäänkin oli asialla.

Muuttaisivat Hämeenlinnaan, sieltä löytyy ymmärtäviä ihmisiä ja kainaloita joihin tirauttaa tarinansa.

Porttikielto ei todellakaan ole huono idea. Luonnollisesti sen kiertäminen on lasten leikkiä, mutta paine kohdistuukin tuossa tapauksessa fanien organisaatiota kohtaan. Ihmeen tavalla niin kovin usein jäävät syylliset löytymättä, kun tästä nimenomaisesta JFC:n (tai Ultrasien, tai mitä niitä "meidän ikiomia salaisia kerhoja" siellä nyt sitten liekään) joukoista kumpuavia tekoja aletaan setviä. Siksi onkin vain hyvä, että JFC ei organisaationa nauti luottamusta. Ne 5% muusta JFC:n väestä jonka nimen tämä tänäänkin esiintynyt sakki pilaa, ymmärtänee antaa painetta klubinsa johdolle, että pääsevät samaisella porukalla edelleen halleihin. Mikäli tuota painetta ei näy eikä kuulu, hiljainen hyväksyntä haisee jo muihinkin liigapaikkakunnille saakka.

Toisaalta, hajasijoittaminen loppukaudeksi pitkin hallia tälle nimenomaiselle porukalle olisi historia tuntien vain viisasta.

Nyt vielä lopuksi, yhteislaulua "lisääjotainteiniangstiajaparikirosanaasekävalitsemasikaupunkitähän". Nuotti menee Ukko-Nooan mukaan, tai jotain.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Onko se sitä kun jyväskyläläiset paapat näyttää vierasfaneille sentteriä?

Naista saa lyödä kuhan se lyö ensiksi?

Ja erityisesti haluan tietää mikä lasketaan meluamiseksi. Miksei pelata tyhjälle hallille saman tien?

Tästä samaa mieltä. Epävirallinen selitys JYP-fanien rumpujen poistoon Helsingissä oli "liika meteli hallissa". Vain Suomessa.
 

Jesters

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks, Teemu Selänne #8, ManU
Hyvä meininki, apinat! Savupommeja jäähalliin? Ei jumalauta, kyllä on taas ollut järki mukana. Ilman muuta paras ratkaisu heittää kaikki jokerifanit pihalle. Luulevatko Helsinkiläiset oikeasti voivansa käyttäytyä joka paikassa miten huvittaa vain sen takia että ovat helsinkiläisiä? Oikeastaan Jokerifaneille pitäisi antaa porttikielto kaikkiin suomen jäähalleihin, paitsi tietysti Jaffalaan, siellä saavat minun puolestani sekoilla niin paljon kuin jaksavat.

Kasva aikuiseksi itse! Eihän muutaman kusipään takia voi yleistää! Kaikkien joukkueiden faneissa löytyy näitä "viallisia"... Yritä ymmärtää... ;) (Voit itse olla siellä Mikkelin Kalevankankaan hallissa - siellä ei koskaan tapahdu mitään...) =)
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Sori OT, mutta pakkohan tällaiseen on vastata.

Luulevatko Helsinkiläiset oikeasti voivansa käyttäytyä joka paikassa miten huvittaa vain sen takia että ovat helsinkiläisiä?
Tällä nimenomaisella casella ei todellakaan ole mitään tekemistä helsinkiläisyyden kanssa. Usko tai älä, sielläkin syntyy, kasvaa ja kuolee tavan helsinkiläisiä jotka näkevät kotikaupunkiaan pidemmälle.

Ei mulla muuta tähän.
 
Vai tällaista oli sattunut. En lukenut kaikkia viestejä, mutta mikäli kaikki jokerikannattajat on ajettu ulos sen takia, että syyllistä ei ole löytynyt, niin ei menisi oikeudessa läpi, jos joku tekisi valituksen. Suomessa ei taida olla laissa kollektiivista rangaistusta, kaverit on kuitenkin maksaneet liput ja todennäköisesti suurin osa ulos ajetuista ei edes ole nähnyt kuka tämän on tehnyt, niin heidän rankaisemisensa on aika perusteetonta. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä mitä tuomioistuin päättäisi tässä, veikkaan että fanit saisivat korvauksen.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Kyllähän yritys saa valita asiakkaansa ja kun Jokeri-kannattajat eivät pysty tapahtuman edellyttämällä tavalla käyttäytymään niin ainoa oikea ratkaisu on jättää heidät hallin ulkopuolelle.

Tarkoitat siis että yksikään Jokeri-kannattaja ei osannut käyttäytyä? Eikö sielä kuitenkin vain yksi savu ollut? Kuinka koko porukan voi heittää ulos hallista jos yksi henkilö on rikkonut sääntöjä?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen ollut joskus suuria yleisötilaisuuksia järjestämässä ja enkä ymmärrä, jos joku vääntää tästä syylliseksi jonkun muun kuin savupommin laukaisijan ja Jokerifaniyhdistyksen.

Palohälyttimet ovat hallissa turvallisuuden takia ja niiden säädöistä ovat vastuussa pelastusalan ammattilaiset.

Jokainen tuolla reissulla ollut tiesi varmasti, että savupommien, soihtujen yms. rakettien käyttö on kielletty hallissa.

Jokerifaniyhdistys on vastuussa omassa katsomonosassa tapahtuneesta rikkeestä.

Eli jos faniyhdistys ei pysty edelleenkään hoitamaan reissujaan ilman panssariaitoja, järjestyksenpidonammattilaisia, valvovia kameroita yms. SM liigajoukkueet eivät näitä pysty järjestämään, pysykööt Jokerien faniyhdistys silloin pois.

Eniten silti minua ihmetyttää tässä tämän porukan vetäjän munattomuus. Jos olet ottanut matkanjärjestäjän vastuun, pitäisi sen verran löytyä miestä, että syylliset löytyisivät. Nyt tässä porukassa on vallalla "vasikointi kielto" ja valitettavasti sen seurauksena kärsivät ainoastaan syyttömät. Ryhmän vetäjälle täältä lähtee virtuaalinen hamekangas.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Mikä on uhkaavaa esiintymistä? Onko se sitä kun jyväskyläläiset paapat näyttää vierasfaneille sentteriä? Ja erityisesti haluan tietää mikä lasketaan meluamiseksi. Miksei pelata tyhjälle hallille saman tien?

Kannattaisi fågelin varmaan miettiä pientä oman asenteenmuutoskampanjaa. Enpä lähtisi tapahtuman järjestäjää juntiksi leimaamaan jos porukan pihalle heivasi. Varmaan Vaasan sivistyskehdossa toimittaisiin ihan samalla tavalla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tarkoitat siis että yksikään Jokeri-kannattaja ei osannut käyttäytyä? Eikö sielä kuitenkin vain yksi savu ollut? Kuinka koko porukan voi heittää ulos hallista jos yksi henkilö on rikkonut sääntöjä?

Faniyhdistys oli tilannut matkan ja oli vastuussa ryhmästä.
 

_Wildchild_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Halutulle muutokselle (TM)
Tarkoitat siis että yksikään Jokeri-kannattaja ei osannut käyttäytyä? Eikö sielä kuitenkin vain yksi savu ollut? Kuinka koko porukan voi heittää ulos hallista jos yksi henkilö on rikkonut sääntöjä?

Niin, paitsi että sieltä ei heitetty koko porukkaa ulos. Pysytään faktoissa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vai tällaista oli sattunut. En lukenut kaikkia viestejä, mutta mikäli kaikki jokerikannattajat on ajettu ulos sen takia, että syyllistä ei ole löytynyt, niin ei menisi oikeudessa läpi, jos joku tekisi valituksen. Suomessa ei taida olla laissa kollektiivista rangaistusta, kaverit on kuitenkin maksaneet liput ja todennäköisesti suurin osa ulos ajetuista ei edes ole nähnyt kuka tämän on tehnyt, niin heidän rankaisemisensa on aika perusteetonta. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä mitä tuomioistuin päättäisi tässä, veikkaan että fanit saisivat korvauksen.

Jos ryhmän katsotaan uhkaavan yleistä järjestystä, ryhmä voidaan poistaa. Suomessa rangaistukset määrää oikeuslaitos, mutta tilaisuuden turvallisuudesta vastaa järjestäjä.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikä on uhkaavaa esiintymistä? Onko se sitä kun jyväskyläläiset paapat näyttää vierasfaneille sentteriä? Ja erityisesti haluan tietää mikä lasketaan meluamiseksi. Miksei pelata tyhjälle hallille saman tien?

Uhkaava käytös on esim. sellaista missä voidaan katsoa että henkilön olemuksessa on sellaisia vihan merkkejä että on syytä epäillä vaikkapa oikeudettoman hyökkäyksen alkavan. Näitä voi olla suulliset, fyysiset ym. eleet.
Tälläinenhän oli, muutamat teikäläiset olivat lähteneet rynnimään kohti jyväskyläisiä paappoja.
Meluaminen on termi laissa, uhkaava käyttäytyminen voi olla myös sitä että huutaa vaikka tavallinen puhuminenkin riittäisi ja tulee ns. iholle eikä kunnioita etäisyyttä.

Mutta tässä ja nyt ei aiheesta enempää, tarkistuksen jälkeen sain kuulla että viime pelihän oli mennyt juuri kuten pitääkin joten pisteet siitä.
Jos sinua kiinnostaa enemmän niin otappa yhteyttä vaikka yv:llä.
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Mistä lie saaneet eräät herrasmiehet päähänsä, että koko fanikatsomo olisi pistetty pihalle?
Eiköhän tässä suurin osa ole tajunnut keskustelun koskevan uhkausta antaa Jokerikannattajille porttikielto, joka tuossa Iltasanomien uutiseen johtavassa linkissä kerrottiin.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Kannattaisi fågelin varmaan miettiä pientä oman asenteenmuutoskampanjaa. Enpä lähtisi tapahtuman järjestäjää juntiksi leimaamaan jos porukan pihalle heivasi. Varmaan Vaasan sivistyskehdossa toimittaisiin ihan samalla tavalla.

Nyt tuli viesti jossa mainittiin että koki porukkaa ei ulos heitetty. Silti mä en ymmärrä, millä perusteella sieltä on useampi? ulos heitetty. Onko olemassa jokin paperi missä lukee että ihan vaan kohdalle osuvat henkilöt saa heittää ulos vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä asian kanssa?
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Uhkaava käytös on esim. sellaista missä voidaan katsoa että henkilön olemuksessa on sellaisia vihan merkkejä että on syytä epäillä vaikkapa oikeudettoman hyökkäyksen alkavan. Näitä voi olla suulliset, fyysiset ym. eleet.
Tälläinenhän oli, muutamat teikäläiset olivat lähteneet rynnimään kohti jyväskyläisiä paappoja.
Meluaminen on termi laissa, uhkaava käyttäytyminen voi olla myös sitä että huutaa vaikka tavallinen puhuminenkin riittäisi ja tulee ns. iholle eikä kunnioita etäisyyttä.

Eli "Jyväskylä haista vittu"-huudot ovat uhkaavaa käytöstä? Asia selvä. Poistun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös