Jotain Suomesta kertovaa Niinistön kannatuksessa on. Niinistö on trollannut NATO-keskustelua 10 vuotta, mutta on nyt erittäin suosittu 92 prosentilla, kun Suomi haki jäsenyyttä. Meiltä puuttuu kriittinen keskustelu Niinistön toimista vaikkapa vuoden 2018 pressanvaaleissa tai Suomen "pakottamisesta" ottamaan venäläisen Rosatomin ydinvoimalan toimittajaksi edellisen hallituksen aikana.
Tuo kertoo mielestäni osittain suomalaisen presidentti-instituution luonteesta. Meillä tasavallan presidentti on vähän kuin jonkinlainen paavi, pylväspyhimys tai kuninkaallinen, jolle valtakunnan korkein virkatehtävä suo samalla määrätyn kunnioituksen ja koskemattomuuden. Koska Suomi ei ole monarkia, ei meillä myöskään ole kruunupäitä symbolisina hallitsijoina. Tasavallan presidentti täyttää mainiosti tuota vajetta, riippumatta siitä kuka henkilö kulloinkin tätä tehtävää hoitaa.
Kyllä tuon huomasi Halosenkin aikana. Halosen suosiolukemat olivat nekin hämmästyttävän korkeita, vaikka eivät ihan niin huippuja kuin mitä Niinistöllä parhaimmillaan, mutta eivät paljon toisinkaan. Ja samalla on syytä huomioida, että Halosen ja Niinistön toimintatavoissa on ollut oleellisia erojakin, joten noteerattavan suosion voi TP:n virassa saavuttaa kovin erilaisista lähtökohdista, erilaisilla persoonilla ja erilaisilla teoilla. Halonenkin sai koomailla, kiukutella, olla härskin puolueellinen ja tyydyttää kostonhimoaan kuten halusi, ja yllättävän iso osa jengistä joko tykkäsi tai ei ainakaan välittänyt. Halosta kyllä arvosteltiinkin, mutta kyllä tuo aika marginaalista loppujen lopuksi oli. Ahtisaarta käsiteltiin mediassa huomattavasti Halosta härskimmin, vaikka toki tietyllä arvonannolla pohjimmiltaan. Mara olisi ansainnut paljon enemmän kiitosta ja peukkua jo presidenttiaikanaan, kun Halonen sai näitä osakseen myös aivan suotta.
Mielestäni myös Niinistön tekemisistä ja tekemättä jättämisistä olisi syytä käydä toteutunutta enemmän kriittistä keskustelua. Ei TP saa olla tämän käsittelyn ulkopuolellakaan. Jo aiemmin edellä todettu Rosatom-case on yksi tällainen asia, vaikka taustat ovat arvattavissa ja pelin silloinen luonne on tiedossa. Kyseinen päätös kuuluu joka tapauksessa happaman makuisena lukuna jälkisuomettuneisuuden tarinaan, johon alamme lopultakin olla valmiita kirjoittamaan viimeisiä lukuja. Jälkikirjoituksen aika tulee sitten joskus aikanaan vakiintuneessa NATO-Suomessa. Toivottavasti presidentti-instituutiostakin osataan käydä jatkossa keskustelua muutoinkin kuin silkkihansikkain ja katse taivaisiin kohdistettuna.