Hyvin kiteytetty. Raumalla sen enempää kuin Porissakaan ei varmasti olla toiselle mitenkään erityisen kateellisia.Onhan Ässät nyt valovuosia Lukkoa edellä esim. brändissä, tunnettavuudessa yms. Ässistä on myös lähtöisin useat Suomi-kiekon ikonit, kuten vaikkapa Liigan parhaan pelaajan ja Liigan parhaan puolustajan palkinnot kertovat.
Huomaat varmasti itsekin eron, kuinka Ässistä ja Isomäestä puhutaan verrattuna Lukkoon ja Äijänsuohon.
Katsoppa vaikka
Nimet katossa: Ässät vs Lukko
Pelaajat NHL:ssä: Pori vs Rauma
Mestaruudet: Ässät vs Lukko tai vielä parempi, Pori vs Rauma
Veikkaanpa, että esimerkiksi 2006 ja Ässien hopea irokeesikeväineen muistetaan lähes kahdenkymmenen vuoden takaa kansallisesti paremmin kuin Lukon 2021 koronamestaruus tyhjille katsomoille lyhyissä ottelusarjoissa.
Eipä tule rahan, eli tämän kieltämättä erittäin hyvän RTK-kuvion lisäksi mieleen mitään, josta Satakunnan pääkaupungissa tarvitsisi suippoja kadehtia.
Rauman ja Lukon vahvuus on hyvinkin vahva pienen kaupungin yhteisöllisyys sekä tuo erittäin toimiva RTK-kuvio, mitä ilman tuskin Raumalla pääsarjakiekkoa edes pelattaisiin. Satakunnan ulkopuolella Lukko on kuitenkin pitkälti suuren yleisön silmissä aika HMV, eikä menestyessään saa samanlaisia kollektiivisia sympatioita, kuten monet muut pienten kaupunkien seurat, johtuen toki siitä, ettei Lukko ole mikään pikkuseura.
Pori tietysti kaupunkina isompi ja täällä on omanlaisensa rosoinen historia ja kulttuuri, joskaan se ei oikeastaan ole enää vuosiin näkynyt Ässien liigajoukkueessa. Lisäksi Satakunnan ulkopuolella Ässät herättää ehkä enemmän tunteita, vaikkei sillä, mitä muualla ajatellaan sinänsä olekaan merkitystä.
Me porilaiset olemme lopulta aika ns. junttia kansaa ja se täällä varmaan myös tiedostetaan itsekin. Ymmärrän myös naapurikaupunkien välisen naljailun ja kettuilun, mutta tietynlainen osan Lukko-kannattajien tunne omasta paremmuudestaan suhteessa meihin patafaneihin ajoittain hämmentää, koska mitään historiallista perustetta suhteessa seurojen menestykseen tai historiaan ei oikeastaan ole.