Mainos

SaPKo kaudella 2021–2022

  • 174 519
  • 687

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Mitenhän käy tuon Grönblomin lainan kanssa? Jotenkin veikkaan että lähtö tulee kun nykyinen lainapesti loppuu. Toki Jukurit oli ennen karanteeniaan hirmu iskussa ja siinä mielessä ei ehkä ole suuremmin syytä sekoittaa pakkaa. 11 peliin 3+11 ja 21 + maalia viittä -maalia vastaan. Tuolla +16 maalin tehotilastolla on 10 täppää seuraavana olevia Lainiota ja Troshinia edellä ja peliaikaa kellottanut keskiarvoisesti eniten joukkueessa.
Kun vielä lisätään että Grönblomin pelaamissa peleissä pisteitä on jäänyt 23/33 ja vain yksi pisteetön peli kun muuna aikana pinnoja on tullut 13/39
Siitä sitä voi kukin keskenään ynnäillä miten paljon merkitystä voi yksittäisellä pelaajalla olla.
Tietenkin noissa ottelutuloksissa näkyy muutakin kuin yksi pelaaja, mutta kaikki ollaan nähty mitä tuo on vaikuttanut.
Kyllä saaa Jukurit miettiä tarkkaan asiaa. Heillä menee ihan ookoosti liigassa, ja jos jatkavat samaan malliin niin jopa playoffit mahdolliset. Silloin eivät joudu välttämättä tyytymään tyhjennysmyyntiinkään, ellei talous muuten vaadi. Eli mikäli tyhjennysmyyntiä ei tulisi, niin voisihan se olla Win-win molemmille, että Grönblom pelaisi loppukauden Savonlinnassa isoilla minuuteilla ja ensikaudella sitten Liigassa. Mutta toki Grönblom on jo nyt sen verran kova pakki Mestikseen, että luulisi mahtuvan Liigaan jo nykyisellään. Mutta en tiedä, eihä sitä tosiaan hyvin yhteenpelaavaa jengiä kannata paljoa sotkea, ellei ole pakko.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mitenhän käy tuon Grönblomin lainan kanssa?
Jos Larsen pääsee Tanskan olympiajoukkueeseen, niin silloin voi Grönblomille käydä kutsu takaisin. Muuten ilman loukkaantumisia en ainakaan nyt näe tarvetta paluulle. Tämä puhtaasti omana aavisteluna.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo

Kyllä jotain tuollaista melkein pitää tapahtua. Hyvin pelannutta pakettia ei tietenkään kannata Mikkelissäkään purkaa ja tuolla peliajalla ja onnistumismäärällä Grönblomin pelaaminen SaPKossa on win-win-win. Siinä voittaa siis SaPKo-Jukurit ja pelaaja itse.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jep, Grönblomille on iso vastuu ja peliaika parasta tässä kohtaa. Paljon on kuitenkin vielä kysymysmerkkejä ilmassa.. loukkaantuiko Forsblom HPK pelissä ja korona..
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Siitä sitä voi kukin keskenään ynnäillä miten paljon merkitystä voi yksittäisellä pelaajalla olla.
Tietenkin noissa ottelutuloksissa näkyy muutakin kuin yksi pelaaja, mutta kaikki ollaan nähty mitä tuo on vaikuttanut.
Sinänsä ymmärrän mitä haet takaa, mutta on hieman epäreilua vertailla SaPKoa ennen marraskuun maajoukkuetaukoa ja sen jälkeen. Näkee muistakin pelaajista, että taso on noussut paljon (esim Mäki, Linjala vaikka ei osaa aloittaa ja Matikainen). Se onko yhden pelaajan vaikutus niin iso kuin sinä väität niin ikinä emme siihen täysin objektiivista vastausta näe. Itse näen asian siltä kannalta, että hyvät yksilöt ovat saaneet yhteisen pelitavan, mitä toteuttavat loistavasti. Tällöin joukkue pelaa erittäin hyvin ja hyvistä yksilöistä jotkin nousevat erinomaisiksi yksilöiksi.

Nostan vielä yhden ns argumentin näkemykselleni. Alkukaudesta pelin ollessa sekaisin ei tiettyjä pelaajia uskaltanut päästää kentälle ilman, että sydäntä kylmäsi tulevat virheet. Nyt samat pelaajat kykenevät pelaamaan jopa voittavaa kiekkoa ja a junnuista voi ottaa pelaajia stunttaamaan loukkaantumisia ilman pelkoa pelintason liian radikaalista putoamisesta.
 
Onhan myös alun kompuroinnin jälkeen valmentaja vaihtunut ja joukkueen fiilis kenties noussut. Nuoria pelaajia, joista osa pelaa ensimmäisiä miesten pelejä ovat kehittyneet nopeasti. Mutta onhan tuo Grönblom erittäin hyvä ja auttaa joukkuetta paljon.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Pitää toivoa että Savonlinnassa vedetään maltillisilla koronatartunnoilla Joulunkin yli. Viikolla 49 ollut Sosterissa 41 tartuntaa ja viikolla 50 21 tartuntaa. SaPKon kassa ei kestä tyhjiä katsomoita kun se ei oikein kestä nykyisiä vajaitakaan.
Kävin ite kolmannen piikin sunnuntaina ja kova kuhina oli walk in rokotukseen. Sosterin alueella on pirun hyvä rokotekattavuus ja siinä mielessä tilanne parempi kun monessa muussa paikassa.
Tammikuun alkuun on suunniteltu peli jossa olisi koko Juniori-SaPKon porukka katsomossa jne. Jos tänne määrätään samat rajoitteet kuin muuallakin niin katsomo on tyhjä ja SaPKolla synkkääkin synkemmät ajat.

Jos nyt käy niin että katsomo tyhjenee niin minä lupaan ostaa jokaiseen missaamani ottelun oheisostojen verran jotain fanituotteita.

Mutta jos rajoitukset nyt pamahtaa niin saattaa koetella huumoria. Viime syksynä meni viikko ennen aitiovarausta kaikki seis ja jos nyt tulee sulku niin käy sama homma.
Sulkisivat sen olgan räkälän niin siinä on rajoituksia sosterin alueelle ihan riittävästi.

E: ja jos oikein tuota tämän päiväistä AVIN päätöstä tulkitsen niin vituksihan se meni.
 
Viimeksi muokattu:

Noh vaikka koronapassi on hieman hähmänen juttu omine aukkoineen, esim. jos on rokotteet, niin pääsee kuitenkin sisään paikkoihin mahdollisesti levittämään tautia oireettomana jne.. niin kuitenkin se sentään mahdollistaa sen, että SaPKon peleihin pääsee jatkossakin porukkaa. Kun miettii yleisön ikärakennetta, niin uskoisin, että suurinosa lapsia lukuunottamatt on rokotettu, joten ei välttämättä isoa vaikutusta ole yleisömääriin. Voisiko jopa olla niin, että jotkut jopa tulisi nyt tuon ansiosta peliin? en tiedä saa nähdä..

e. ja näyttääkin siltä, että koronapassi vaaditaan yli 16 vuotiailta, joten junnutkin pääsee peliin aika hyvin.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Eli jos nyt ei ihan väärin tulkitse tuota sekametelisoppaa niin SaPKolle jäisi mahdollisuus ottaa istumapaikoilla koronapassilla katsojia, ja kun äkkiisti katsoin niin 815 istumapaikkaa pitäisi olla + aitiot + First Line eli tämän kauden yleisömäärillä sinne mahtuu kyllä ihan kaikki. Käytännössä siis anniskelun tuoto jää veks. Jos tässä ei nyt vielä jotain muutosta tule, mutta kun AVIkin eilen tekemässää päätöksessä jätti tuon koronapassin käytön mahdolliseksi niin sekään tuskin sitä nyt tiukkaa.

Nyt ilmoitetulle sulkuajalle osuu SaPKolle 3 kotipeliä, 30.12. vs Ketterä, 7.1. vs RoKi ja 15.1. vs. KeuPa.

Ei nyt taas helpota yhtään mutta toisaalta, aika pienin vahingoin tuosta taitaa päästä luikahtamaan jos ei kolmen viikon päästä kurimus jatku.

Toki yksi vaihtoehto voisi olla pitää sarjassa tauko.

E: ja nyt kun vielä lisää tuota sekametelisoppaa lukee niin voi ollakin että nämä anniskelurajoitteet eivät koskeneetkaan kuin leviämisalueita.
No ehkä ne joskus kertoo, näin on janoista helppo pitää jännityksessä.
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Hyvää Joulua sapkolaisille, palataan asiaan ensi keskiviikkona, jos palataan.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Näyttää siltä ettei hyvältä näytä.. SaPKon talous kriisissä, anoo kaupungilta 50 000 euron avustusta – "SaPKoa tarvitaan Savonlinnassa, mutta katsomoissa ei ole ollut tarpeeksi väkeä"

Eli 27.12 päätetään kaupungin osalta SaPKon tulevaisuudesta.. harmi, että tähän tilanteeseen jouduttu, kun kuitenkin todella pieni osa kaupungin veronmaksajista seurasta välittää. Itukan kommenteissakin paistaa se, että ei haluta seuraa tukea.. ei mahda mitään, ei ihmisiä siitä syytääkkäää voi.

Todella ikävä uutinen. Seura ansaitsisi isomman yleisön, ihmettelen kyllä edelleen, miksi yleisöä ei halliin saada, kun hallissa pystyy pitää hyvin turvavälit toisiin ihmisiin. Seisomakatsomonkin voisi jakaa lohkoihin ja merkata numeroilla lohkot jolloin olisi osoitetut paikat. Menisinöhän se läpi viranomaisille?
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Todela ikävän sävyinen uutinen. Jos Erosen väitteet pitävät paikkansa niin, arvostukseni nykyistä seurajohtoa kohtaa menee nollaan.

Olisi mukava kuulla myös seurajohdon kommentit. Tämä heittää todella pahan mainehaitan mikäli hommaa ei saada ratkottua..
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
No nyt on molemmat kertonut tyytymättömyydestä ja silloinhan on win - win jakaa lusikat.

Etiäpäin.

Ite en tuommosesta julkisesta piipityksestä juuri perusta.
 
Kyllähän noita valmentajia lempataan ulos, niinkuin myös muuallakin työelämässä muutenkin. Syitä ei virallisesti kerrota, sillä ne voi olla kiusallisia jommalle kummalle tai molemmille.
En usko, että SaPKon hallitus huvikseen irtisanoo neljän pelin jälkeen valmentajan. Muistaakseni tähän päädyttiin käsittääkseni ulkopelillisistä syistä, joita kukaan ei ole suostunut kertomaan.
 
waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Ite en tuommosesta julkisesta piipityksestä juuri perusta.
Niin no, omasta mielestäni ihan oikeutettu ulostulos Eroselta. Arvostus SaPKoa kohtaan lorisee kyllä alas viemäristä kovempaa kuin mikään muu. Olisi ihan oikeutettu opetus SaPKon johdolla, että joukkue putoaisi Mestis kartalta. Juttujen perusteella Savonlinnassa meno on pahempaa kuin Pohjois-Koreassa.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Saa torua mutta turhaa porua, sanat vastaan sana ja tuomarikaan ei tiedä totuutta.
Joten kaikille jäitä hattuun ja etiäpäin. Oliskohan noiss P-Korea vertauksissa hiukan liian paksut värikynät.
Mutta keskellä viikoa rytisee Imatralla ehkä tai sitten ei, mut näil mennää.
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT
No nyt on molemmat kertonut tyytymättömyydestä ja silloinhan on win - win jakaa lusikat.

Etiäpäin.

Ite en tuommosesta julkisesta piipityksestä juuri perusta.

Kyllä. Mutta jos ei sovittuja asioita pystytä pitämään, tässä tapauksessa sovittuja palkkoja maksamaan, niin ymmärrän Erosen ulostulon asiasta. SaPKon puheenjohtaja Kutvonen ilmoitti jatkoajan uutisessa lokakuussa, että SaPKo maksaa Eroselle palkkaa siitä, ettei hän toimi SaPKon päävalmentajana ja sopimus ulottuu huhtikuun loppuun.
 
Siitä Eronen avautuu aivan asiasta, jos sopimuksesta ei pidetä kiinni, mutta muusta uliseminen ilman selviä todisteita on turhaa.
 
PasiTh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat/Kiekko-Pojat
Myönsikö kaupunki sen lainan jota seura haki? Siinähän taisi olla perusteluissa et se on tarkotus käyttää palkkoihin sekä pelaajille että toimihenkilöille. Sen käsittely taisi olla tänään.
On tämä aika kyllä hankala monelle mestis seuralle.
Tsemppiä Savonlinnaan ja Eroselle kanssa
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kyllä. Mutta jos ei sovittuja asioita pystytä pitämään, tässä tapauksessa sovittuja palkkoja maksamaan, niin ymmärrän Erosen ulostulon asiasta. SaPKon puheenjohtaja Kutvonen ilmoitti jatkoajan uutisessa lokakuussa, että SaPKo maksaa Eroselle palkkaa siitä, ettei hän toimi SaPKon päävalmentajana ja sopimus ulottuu huhtikuun loppuun.

Se on totta, joskaan ainakaan minä en ole voinut ulostuloista saada selkoa tarkemmista tapahtumista. Mutta kuvitellaan tilanne että eroat akasta. Ite ilmotat että ette tulleet enää toimeen ja erositte. Akka säveltää omat tarinansa someen niin kumpi toimii paremmin ja onko hienoa varauksettomasti uskoa toisen osapuolen tarinaa.
 
Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Niin no, omasta mielestäni ihan oikeutettu ulostulos Eroselta. Arvostus SaPKoa kohtaan lorisee kyllä alas viemäristä kovempaa kuin mikään muu. Olisi ihan oikeutettu opetus SaPKon johdolla, että joukkue putoaisi Mestis kartalta. Juttujen perusteella Savonlinnassa meno on pahempaa kuin Pohjois-Koreassa.
SaPKo pelaa tällä hetkellä Mestistasolla hyvää lätkää vaikka talouspuoli rassaakin kuten monella muullakin Mestisjoukkueella niin sinä olet täällä toivomassa että SaPKo putoaa Mestiskartalta? Ja menokin täällä on kuin Pohjois-Koreassa?

Helvetin aliarvonen kommentti.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Sai rahaa. Ei lainaa vaan kertaluonteisen tuen
Kannettu vesi ei tunnetusti kaivossa pysy, joten voi olla, että tälläkin tuella siirretään vain väistämätöntä taas pikkuisen eteenpäin? Lähivuosina on tainnut jo useampi taho laittaa kättä taskuun, että toiminta on voinut ylipäätään jatkua? No toivottavasti SaPKo pystyy nyt sitten vastaamaan kaupungin huutoon ja korjaamaan taloudenhoitoaan ja esittämään järkevän sekä uskottavan talouden terveyttämisohjelman. Ohjelmaa pitää pystyä noudattamaan, mutta siinä voi olla haasteita koska totuttuja tapoja on usein vaikea lähteä muuttamaan. Käsittääkseni seuralla on ollut taloudellisia vaikeuksia jo ennen koronaa ja vallalla oleva koronatilanne tekee entistä vaikeammaksi korjata taloutta. Hankala ja varsin sekava on nyt kyllä tilanne kaikkiaan.

Mitä tuohon Erosen ulostuloon tulee, niin onhan se nyt täysin oikeutettua kertoa hänen itsensä kannalta omat näkemyksensä siitä miten asiat ovat osapuilleen menneet. Eikös seurajohtokin kertonut omansa? Varsinaiset potkujen syyt eivät selviä julkisuudessa varmaankaan koskaan? Se, että SaPKo ei ole hoitanut Eroselle palkkavelvoitteita kertoo omalta osaltaan seuran tilanteesta. Toivottavasti nyt saadaan sitten maksettua kaikki viime aikaiset rästit pois ja kenties jotain jää myös loppukautta varten.
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT

Edellisessä postauksessa oli vissiin liikaa lainauksia uutisesta, joten otetaanpa uusiksi.

Seura ei ole hoitanut palkanmaksuvelvoitetta. Tästä johtuen sopimus on nyt asiantuntijoiden avustuksella purettu ja asia etenee seuraavalle taholle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös