Mainos

SaPKo 2008–2009

  • 115 824
  • 379

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Taasko yhdestoista?

En nyt halua olla mikään ilonpilaaja, mutta Fischer teki viime kaudella A-junnuissa kokonaiset neljä maalia. Se oli myös hänen paras kautensa. Lupaava ja potentiaalinen nuori varmasti joo, mutta tuskin hänestä kannattaa odottaa mitään varsinaista ulkomaalaisvahvistusta kuitenkaan. Sateentekijästä puhumattakaan.

Mitenkään erityisen vakuuttavia ei ole muidenkaan viime kauden junnujen (Siivonen, Ojanen) tilastot. Runsas peliaika voi toki tehdä ihmeitä, mutta sanoisin että voitte olla varsin tyytyväisiä jos kolmikko yltää yhdessäkin esim. Sompin viime kauden maalimäärään tai joku heistä iskee yksistään kymmenen maalia.

Somppi oli todella taitava ja kuului viime kauden suosikkipelaajiini. Ei näiden nuorten tarvitse häntä korvatakaan eikä liioin Tiilikaista ja Litmasta. Heidän on korvattava kolmos- ja nelosketjun miehiä Turtiaista, Suomalaista, Piikkilää, Mäenpäätä.
Nuo eivät olleet mitään huonoja pelaajia, mutta luulen, että uusissa nuorukaisissa on potentiaalia enempäänkin.
Uudessa joukkueessa on nuoruutta ja kokemusta sopivassa suhteessa. Taitoakin löytyy.

Everton on jääkiekkoasiantuntija, diletantti on tällä alalla pelkkä diletantti. En malta kuitenkaan olla kertomatta, miten viime kauden ennakkoarvioissa kävi.
Kaivoin runkosarjan päätyttyä pöytälaatikosta Jatkoajan kausiennakon ja vertasin sitä omaani.
Yhden sijan virhe kunkin joukkueen sijoituksessa tuotti yhden miinuspisteen, kahden sijan virhe kaksi jne. Laskin miinukset yhteen. Jatkoajalla niitä oli 26, diletantilla 18.
Voi hyvinkin olla sattuma.

Saatan joutua ensi keväänä häpeään, mutta senkin uhalla laitan diletantin ennusteen tähän:

1. KooKoo
2. TuTo
3. Sport
4. Hokki
5. Jukurit
6. SaPKo
7. Jokipojat
8. LeKi
9. HeKi
10. D-Team
11. Kiekko-Vantaa
12. Titaanit

SaPKolle on tietenkin eduksi, että se voi tulla jo kolmannen kerran puun takaa.
Kovasti uusiutunut joukkue saattaa alussa saada pahastikin takkiin.
Ennusteeseen kuuluu, että SaPKo on yksi kauden sikajoukkueista ts. parantaa juoksuaan kauden edetessä. Eli juuri päin vastoin kuin virallinen ennuste sanoo.
Muita tällaisia ovat KooKoo, TuTo ja Hokki.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
SaPKolle on tietenkin eduksi, että se voi tulla jo kolmannen kerran puun takaa. Kovasti uusiutunut joukkue saattaa alussa saada pahastikin takkiin.

Aivan ensimmäinen kysymys heräsi, kun katselin tuota SaPKon rosteria eli tosiaan todella kapealta näyttää. Nyt rosterissa 13 hyökkääjää ja 8 pakkia! Ei tuolla määrällä tulla kautta kunnialla vetämään läpi, tai sitten loukkaantumisia ja pelikieltoja ei tule ollenkaan. Kai tuolta liigan puolelta sitten jokunen mies irtoaa lainalle tarvittaessa.

Maalivahti tilanne on ainakin jouluun asti kuosissa tai siihen asti jos Blues sattuu tarvitsemaan Korhosta. Joulun jälkeen tilanne muuttuu, kun Korhosen vuokra loppuu, tai jos vuokraa sitten jatketaan, niin tilanne muuttuu.

Puolustuskin varmasti ihan pätevä, joskin muutamia kysymysmerkkejä ilmassa on. Lustberg, Kostiainen ja Tuomaala vähän arvoituksia. Edellytyksiä on, mutta rupeaako homma toimimaan vai ei. Tiihonen tietenkin selkeä liideri.

Hyökkäyksessä suurimmat odotukset kantaa tietysti Contois, Riutta ja Nöyränen. Muutama muu sälli voisi olla myös tässä rintamassa, mutta nämä herrat varmasti ne suurimmat sunnan näyttäjät. Nöyränen ei ole paljon pisteillä herkutellut, mutta tuo kuitenkin kokemusta liigasta, mikä iso plussa joukkueelle. Riutta ja Contois taas ne moottorit, joiden varassa ja/tai avulla muutamat muut hyökkääjät toivottavasti onnistuvat.

Lisää pelaajia SaPKo mielestäni tarvitsee, kun Nöyränenkin vain jouluun asti vuokralla. Nyt tuossa ei okein synny edes kilpailua pelipaikoista, paitsi tietenkin peliajasta ja eri paikoista ketjuissa.

Tuossa diletantin veikkauksessa SaPKo on kuitenkin mielestäni liian korkealla. Ei siinä mitään, mulle kyllä kelpaisi tuo SaPKon kuudes sija runkosarjan jälkeen. SaPKo taistelee sijoituksista juuri niiden joukkueiden kanssa, jotka ovat tuossa listassa sen alapuolella. HeKi ja Jokipojat mielestäni lähtökohtaisesti aavistuksen kovempia ja myös muilta tulee kovaa haastetta.

Oman mausteensa tuo myös se, että miten liigasta vähälle peliajalle jääneet sijoittuu. Ny kun Salamat on pois, niin esim. Bluesista on lyhin matka Vantaalle. Myös HeKi ja LeKi voivat saada nopeastikin pelureita liigasta. Ja aivan oma lukunsa on tietenkin D Team, jonka riveissä tullee viilettämään useampia JYPin pelureita, jotka hakevat tuntumaa Mestiksen puolelta. Nämä tekijät saattavat vaikuttaa joskus suuresti yksittäisiinkin peleihin ja muutenkin voimasuhteisiin.

Toivotaan kuitenkin SaPKolta erittäin pirteitä otteita, jotta ainakin se pleijari paikka heltiäisi.

Ai niin, oli muuten mielenkiintoinen veikkaus kyllä kokonaisuutena diletantilta. Etenkin Sport ja Jukurit mielenkiintoisilla paikoilla!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Somppi oli todella taitava ja kuului viime kauden suosikkipelaajiini. Ei näiden nuorten tarvitse häntä korvatakaan eikä liioin Tiilikaista ja Litmasta. Heidän on korvattava kolmos- ja nelosketjun miehiä Turtiaista, Suomalaista, Piikkilää, Mäenpäätä.

Tämä selvä. Kolmos-neloskentän pelaajiksi nämä nuoret ovat varmasti päteviä ja vastaavat odotuksiin. Sen minkä kokemuksessa häviävät, voivat nuoruuden nälällä ja näyttämisenhalulla voittaa. Menin vaan hämyyn aiemman viestisi johdosta:

Litmasta, Tiilikaista ja Somppia on muisteltu pitkin kevättä ja kesää. (...) On todella kummallista, ellei Contoisin, Riutan, Nöyräsen, Väänäsen ja Fischerin uskota viidestään korvaavan noiden kolmen mainion herran kokemusta ja taitoa.

Tuosta kun saattoi ymmärtää, että Fischeristä kaavaillaan kärkipään hyökkääjää.

Ja tuskinpa meikäläistä kannattaa jääkiekkoasiantuntijaksi tituleerata. Samanlainen harrastelija kuin muutkin. Tai ei ole ainakaan kukaan erehtynyt tarjoamaan Mestiksen tiiviistä seuraamisesta elantoa.

Mä muuten veikkasin SaPKoa sijoille 9-10. Ylemmäs yltäminen vaatisi puoleettomien silmieni mukaan joko muutamaa profiilivahvistusta tai jonkun ennakolta kovemman jengin yllättävää räpiköintiä.

Liigalainoistakin voisi olla apua, jopa lyhytaikaisista, mutta mistäs niitä voisi odotella? JYPillä on nyt oma jengi ja SaiPalla riittää miehet hädin tuskin omiin tarpeisiin. Bluesilla nyt tietty on tuttu mies ruorissa ja kaiken lisäksi koko ajan yksi ylimääräinen ulkkarikin katsomossa. Ben Eaves voisi olla ihan kohtalainen apu vaikka yhteen matsiin :-)
 

laatokka

Jäsen
Nyt on pakko sanoa, että SaPKo näyttää paperilla melko kovalta. Ainakin edellisiin vuosiin verrattuna. Somppi, Litmanen ja Lohtander oli tietysti menetyksiä, mutta tilalle on tullut selvästi enemmän potentiaalia.

Mielestäni kyllä edelliskautena SaPKo oli vahvempi ja myös joidenkin nmuidenkin mielestä:


--Harjoitusotteluiden ja edellisten kausien perusteella Hokki lähtee ennakkosuosikkina peliin. Molemmat joukkueet ovat heikentyneet viime kaudesta, mutta materiaalietu on edelleen kajaanilaisseuralla. SaPKon vahvuus on kuitenkin kotikaukalo ja ensimmäisessä pelissä molempien pakat ovat vielä auki--

http://www.jatkoaika.com/mestis.php?ottelu=21102&versio=ennakko

Pelit sen sitten varsinaisesti näyttävät.
 

opa27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Ässät, Detroit Red Wings, Newcastle United
oon kans aina mielenkiinnolla seurannu näitä kaudenalusveikkauksia. savonlinnalaiset on ehkä aina liika optimistisia (ei kaikki) ja vastaavasti muiden seurojen kannattajat tyrmäävät SaPKon täysin. ymmärrän toki, koska heidän näkemyksensä perustuu pääasiassa siihen minkä kuvan SaPKo on jättänyt vieraspeleissään. ja ne ei ole kovin vahvasti menneet. ite en ole nähnyt ainuttakaan vieraspeliä sitten vuoden -94, mutta se käsitys on että kotona kulkee jollain ihmeen tavalla paremmin.

itelle on aina sopinu tuo että meitä savolaisia aliarvioidaan, siihen on niin tottunu ja se sytyttää. ja uskon että se sytyttää vielä enemmän pelaajia jotka on kentällä. ja pelaajien on helpompi asennoitua peleihin jos yleisesti veikataan sijoille 10-12. se on totta että monella on oikeasti parempi materiaali. mutta paperilla ei ole miun tietojen mukaan yhtään peliä voitettu tai hävitty. kausi näyttää mihin rahkeet riittää. toivon että SaPKo pääsee jälleen yllättämään puun takaa ja näyttämään miten vaikeaa talvisalossa on vierailla.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Ensinnäkin on mukava nähdä, että tämmöinenkin pelkkä diletantti saa fundeerauksiinsa tällä palstalla asiantuntevia ja laadukkaita kommentteja. Kiitos niistä.
Pari täsmennystä:

Tuosta kun saattoi ymmärtää, että Fischeristä kaavaillaan kärkipään hyökkääjää.

Ei ehkä ihan kärkeä. Fischer on näillä näkymin kakkos-kolmoskentän mies, pelannut kakkosessa, tekee älyttömästi töitä joukkueelle ja saattaa vielä yllättää.
Muuan pikkuseikka: keskimäärin heikohkoissa kuudessa harkkamatsissa Fischer ja Ojanen tekivät kaksi maalia mieheen, kun SaPKo teki kaikkiaan kymmenen. Loput kuusi tekivät Contois, Nöyränen ja Väänänen sekä vanhat sapkolaiset Miettinen, Nissinen ja Tiihonen, kukin yhden.

HMenthal varmaan ymmärtää, että olen sijoittanut Sportin ja Jukurit henkisin, sosiaalisin ja kulttuurisin perustein, en pelaajien papereiden enkä omistajien rahamassin perusteella. Myönnettäköön, että mukana on myös aimo annos intuitiota, suomeksi kuudetta aistia tai perstuntumaa.

Nyt katsellaan muutama kierros. Kaikki SaPKon ystävät kavereineen Talvisaloon, mieluiten reippaasti kävellen tai fillaroiden, ja ÄÄNTÄ!
 

Laiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Nyslott Devils
Mielestäni kyllä edelliskautena SaPKo oli vahvempi ja myös joidenkin nmuidenkin mielestä:


--Harjoitusotteluiden ja edellisten kausien perusteella Hokki lähtee ennakkosuosikkina peliin. Molemmat joukkueet ovat heikentyneet viime kaudesta, mutta materiaalietu on edelleen kajaanilaisseuralla. SaPKon vahvuus on kuitenkin kotikaukalo ja ensimmäisessä pelissä molempien pakat ovat vielä auki--

http://www.jatkoaika.com/mestis.php?ottelu=21102&versio=ennakko

Pelit sen sitten varsinaisesti näyttävät.

Pelithän sen tosiaan näyttää. Voihan se olla minun, SaPKokannattajan, ylioptimismia, että joukkue on vahvistunut. Mielipiteeni perustuu mitä olen hallilta ja mediasta kuullut (esim. Fischer olisi kova ukko, Riutta ykkössentteri, Nöyräsellä liigastatus) ja nähnyt viime kauden pelejä. Oletan, että nuoret tulokkaat ovat nälkäisiä ja energisiä, vaikka häviävät taidossa ja pelikäsityksessä viime kauden "mestareille". Puolustus on vahvistunut varmasti (Kostiainen vs. Hartus, Lustberg vs. Niemi), Turunen olisi saanut jatkaa Pässipaidassa, hän oli hyvä.
Kun kirjoitin tuon viittamasi viestin, minulla ei ollut vielä varmaa tietoa Tiilikaisen uran päättymisestä.
 

opa27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Ässät, Detroit Red Wings, Newcastle United
perjantain pelin nähneenä muutamia huomioita.

- kiekko liikkui ja syötöt tulivat lapoihin
- pakit avasivat peliä paremmin kuin aikoihin
- muutamalla miehellä todella hyvä liike
- ylivoima toimi
- aikalisä ja veskari pois -> tasoitus lopussa
- maalivahtiin ei kaaduta

parannettavaa :

- muutaman ukon vaje rosterissa ja siks käy varmaan näin ku kävi nyt. ei jalat pysy mukana ihan 60 minuuttia.

muita huomioita:

pässi-pubi aivan loistava. hienot tiskit tuo viihtyvyyttä lisää ja sit... savossa ku ollaan ni kyllä kalakukkoa pitää olla lörtsyjen ja makkaroiden ohella. aivan loistavaa :)
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle

sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Itä-Savon nettilehti kertoo myös, että Ässien poispotkima Aleksander Plushev olisi tulossa SaPKon testattavaksi. Mielenkiintoista.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Itä-Savon nettilehti kertoo myös, että Ässien poispotkima Aleksander Plushev olisi tulossa SaPKon testattavaksi. Mielenkiintoista.

Tämä on todellakin todella mielenkiintoista. Kun näin jokunen päivä sitten että Plushev ei Ässissä jatka toivoin jo silloin että voisi tulla SaPKoon kokeilemaan Mestiskyytiä. Olen siinä käsityksessä että kyseessä on kuitenkin suhteellisen hyvä pelimies ja SaPKon rosteriin sellainen on takuuvarmasti VAHVISTUS.
Harmi ettei ehdi vielä Kajaaniin mutta Hekiä voisi jo rankaista perjantaina.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Makopide kirjoitti:
Tämä on todellakin todella mielenkiintoista. Kun näin jokunen päivä sitten että Plushev ei Ässissä jatka toivoin jo silloin että voisi tulla SaPKoon kokeilemaan Mestiskyytiä. Olen siinä käsityksessä että kyseessä on kuitenkin suhteellisen hyvä pelimies ja SaPKon rosteriin sellainen on takuuvarmasti VAHVISTUS.
Harmi ettei ehdi vielä Kajaaniin mutta Hekiä voisi jo rankaista perjantaina.

Niin ongelmana vaan tälläisissä on aina se, että miten pelaaja sopeutuu ympäristöönsä ja millainen on luonteeltaan. Savonlinnassahan on tosin ennenki nämä ryssäpojat viihtynyt, muistan esimerkiksi yhden Gennadi Kurdinin olleen melkoinen kultaranne aikanaan.

Plushev on ainakin aikanaan ollut melkoinen lupaus, sen voisi päätellä noista nuorten maajoukkuekeikoista, jos asian haluaa niin nähdä.

SaPKossa tällänen kaveri voisi onnistuakin, sillä nykyinen valmennusjohto antanee ainakin vapauksia kaverille riittävästi.
 

Nyrpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pässilauma!
Henkilökohtaisesti olin todella mielissäni Antti Ojasen esityksestä. Löytyy tarvittavaa virtaa, luistelutaitoa ja luistelunopeutta sekä omaa hyvän laukauksen. Veikkaan tästä yli 20 pisteen miestä tulevalle kaudelle.

Itse itseäni lainaten:

Antti Ojanen on aloittanut kauden varsin mallikkaasti ja ketju Ojanen - Miettinen - Nissinen on ollut erittäin näkyvästi esilllä kauden kahdessa ensimmäisessä pelissä. Tästä osoituksena Ojanen pistää perjantaina sinisen kypärän päähänsä merkiksi siitä että on joukkueen paras pistemies tehoilla 1+2.

Tahti on siis varsin mainio ja pidän erittäin todennäköisenä että 20 pisteen raja menee rikki heti ensimmäisellä kaudella Mestiksessä. Jos ketjun peli pysyy tuolla tasolla mitä se nyt on ollut, niin 20 pistettä voi ylittyä jopa yllättävän aikaisin.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Ei mitään hätää

Ymmärtääkseni SaPKossa kaikki ne, joilta vähiten odotettiin ja joita Jatkiksen palstoilla monet pitivät tuskin edes Mestis-kelpoisina, ovat onnistuneet ensimmäisissä matseissa erinomaisesti.

Kunhan myös Kostiainen, Tiihonen, Contois, Riutta, Nöyränen, Silvennoinen, Väänänen, Konsti ja mahdollinen Pljushtsev tutustuvat toisiinsa ja pääsevät kunnolla vauhtiin ja nousevat omalle tasolleen, SaPKo jyrää itsensä taulukon puoliväliin ja valmistautuu yllättämään meidät pleijareissa.

Kirkkopuiston matsista tulee mielenkiintoistakin mielenkiintoisempi.

Mutta perjantaina HeKin kaatoon kaikki, ukki ja mummikin. Tervetuloa myös se paikallisen aviisin Lukijoiden lyhyissä seikkaileva salaperäinen Tummasilmä ja kaikki ne, joihin hänen lamauttava taikakatseensa on osunut.

Tätä joukkuetta kannattaa tulla katsomaan. Kaikissa kotimatseissa se ei tule onnistumaan, useimmissa kyllä.

Eka matsissa oli ajoittain ja katsomonosittain ääntäkin jo lupaavasti. Lisää!
 
S

spege

Tuomas Muhonen HPK:sta SaPKoon lainalle, laina kestää näillä näkyvin yhden ottelun. Viime kaudella Muhonen teki 31 pistettä runkosarjassa TuTo paidassa.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
SaPKolla on ilmiselvä maalivahtiongelma mikäli Mika Korhosta ei saada Bluesista koko loppukaudeksi meille.

Palmusta ei ole SaPKon pelastajaksi, Tervo tuskin saa edes tilaisuutta. Houston, we have a problem.
 

opa27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Ässät, Detroit Red Wings, Newcastle United
En tiiä miten SaPKo tänään pelas, mutta ihan välihuomio tähän että kotikaukalossa jos pelaa niinku Hokkia vastaan ja Sportti on niin paska ku tänään, pisteet jää Savonlinnaan. Voi ristus!!! SaPKon pakit avas ainaki sillon paljon paremmin mitä nää Sportin veijarit tänään. (Eli paikanpäällä Vaasassa tänään, vaadin rahat takasin)

Mikä muuten syynä ettei Korhonen oo pelannu? Viikko sithän se oli hyvä. Ainoo miinus että kiekot tulee torjunnoista eteen, mut muuten kyllä hyvä.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mikä muuten syynä ettei Korhonen oo pelannu? Viikko sithän se oli hyvä. Ainoo miinus että kiekot tulee torjunnoista eteen, mut muuten kyllä hyvä.

Oli eilen luukkuvahtina Espoossa SaiPaa vastaan. Bluesin neljän ulkkarin kierrätyksestä johtuen oli siellä, kun Koskinen oli vuorostaan maalilla.

Harmi sinänsä, että näitä tulee. Noissa vuokrissa on juuri toi huon puoli, että liigaseura saattaa koska tahansa kutsua käymään liigan mukana, jolloin peli tai pelejä jää Mestiksessä väliin. Nytkin SaPKo turvaa aika vahvasti lainoihin.

Kai se näin on sitten parempi tapa toimia kuin hankkia miehiä omaksi ja saattaa sillä talous kuralle.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Makopide kirjoitti:
Palmusta ei ole SaPKon pelastajaksi, Tervo tuskin saa edes tilaisuutta. Houston, we have a problem.

Tervolla on lievä käsivamma, siitä syystä ei ole saanut vielä tilaisuutta. Kyseessä kuitenkin potentiaalinen maalivahti, joka saanee kyllä oman näyttöpaikkansa. Palmulla oli viime kaudella puolestaan välivuosi kiekosta, joten parempaan mies varmasti pystyy, mitä nyt on nähty.

Kyllä se ongelma SaPKon osalta on siellä penkin takana, eikä missään muualla. Jori Kokkonen ei ole millään mittarilla mikään valmentajatyyppi. Taktinen osaaminen on olematonta, joten näitä kolmea tappiota ei tarvitse yhtään ihmetellä.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vittumainen siirto SaPKon kannalta tuo Muhosen "loikkaaminen" Jukureihin.

Tämä näissä liigalainoissa on aina huolena, kun koskaan ei tiedä, että missä se mies seuraavana päivänä pelaa. Hyökkäsiköhän Jukurit tähän jotenkin väliin, kun ei ole oikein lupaavsti siellä kausi alkanut ja tarjosivat suurempaa korvausta Kerholle Muhosen vuokrasta. Muitakin vaihtoehtoja tietenkin on.

Itse olisin toivonut Muhosen jatkoa SaPKossa, mutta näin tällä kertaa.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Minusta Pljushtsev kanssa pitäisi tehdä sopimus, on kumminkin vahvistus. Kaksi maaliakin on tehnyt.
No niin pitäisi. Mutta odotellaan nyt jumalauta vielä kaksi viikkoa kuten SaPKon toimistolla on tapana ja luetaan sitten taas Jatkoajasta että Pljushtsev siirtyy Jukureihin loppukaudeksi.

Itseäni alkaa tuo SaPKon pelaajapolitiikka korpeamaan oikein kunnolla. Maalivahditkin ovat muut perseestä paitsi Korhonen ja sen kanssa ei tietty vahingossakaan saada loppukaudeksi sopimusta aikaan. Korhonenkin pelaa varmaa joulun jälkeen K-Vantaassa.

Puolustus on reikäjuustoa. Asiaa ei muuta se että onnistuu kerran jotain hampaatonta KooKoota vastaan joka selvästikin oli lähtenyt peliin takki auki. Puolustus huutaa kahta kovaa liideriä.

Hyökkäys on kohtuullinen mutta sieltäkin puuttuu kaksi kaveria jotka ne limput laittaa reppuun kovalla prosentilla. Kaverien nimet voisivat olla esimerkiksi Teemu Somppi ja Michal Lukac. Ei näköjään kukaan kykene korvaamaan Tiilikaista ja Litmasta.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Kieltämättä ei kovin aktiivisen oloista tämä SaPKo:n toiminta pelaajia hankittaessa. Ja ilmeisesti sitten kun hankitaan, niin mielellään joku yhden ottelun vuokralle tai vaihtoehtoisesti "vahvistus" jostain Suomi-sarjan porukasta/liigajoukkue X:n A-junnujen alelaarista. Onko SaPKo:n maksukyky sitten niin heikko, kuin miltä näyttää?

Tilanne on kuitenkin se, että juuri nyt ollaan sarjan hännillä ja tätä menoa siellä aika salettiin ollaan myös keväällä. Toivottavasti nyt edes sen Pljusthevin saisivat loppukaudeksi..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös