Huovila pelasi hyvin välillä, mutta tarvitsee edelleen henkistä lujuutta ja samaa tappuraa kuin Lassilassa ja Widgrenissä on. Vähän sama ongelma kuin Immosella on NHL-ssä. Huipputasolla ei vaan ole varaa fleguilla yhtään vaihtoa tai sekuntia, se näkyy heti - pitää olla "
vaarallinen" vain yhteen suuntaan. Esimerkkinä tämä tilanne aivan kuin viime viikolla kuvailemastani backcheck treenistä:
- 0 sekuntia: Ojantakanen, Huovila ja Lassila ovat kaikki vastustajan maaliviivalla kun tulee kiekon menetys, IFK pelaaja 1-2 metriä edellä.
- 1 sekunti: Huovila jää ketjukavereista 3-4 metriä jälkeen.
- 3 sekuntia: ketjukaverit ovat punaviivalla ja Lassila vastustajan peesissä, kun taas Huovila ei vielä edes sinisellä ja selkä on suorana. Eroa 10 - 15 metriä ja ketjun nuorin pelaaja, jonka pitäisi olla nopeimpia, on täysin ulkona tilanteesta.
- 5 sekuntia: Lassila on kiinni omassa miehessään, jopa ei-niin-puolustusvana-pelaajana tunnettu Ojantakanen ottaa irtokiekon ennen vastustajan pakkia - "mutta missä on JJ" Huovila? Onneksi yksi vastustajan pelaaja meni vaihtoon, joten Huovilan flegmaattinen puolustukseen paluu ei antanut IFK:lle ylivoimaa.
- (tilanteen jälkeen Huovila saa kiekon ja energiaa riitti taas yllättäen hyökkäykseen eikä vaihtoon lähtöön)
En ole (vielä) yhtä meritoitunut valmentaja kuin Penne, mutta kyllä tuollainen pelaaminen tiukassa pelissä varmaan vituttaa katsella. Ja myös muiden pelaajien, joten valmentaja ei voi vain katsella sormien läpi kun joku Lassila tikkaa tuhatta ja sataa puolustukseen, mutta rookie Huovilaa ei kiinnosta kun on kaiketi tottunut u20:ssä, että hän vain tekee pisteitä? Vai mistä on kyse? PRKLE välipäivinä noita backcheck treenejä tunti, niin rupeaa Pavlovin opein selkärankaan iskeytymään, että kiekon menetystä seuraa välitön adrenaliiniryöpyssä tehty raivopäinen luistelu omiin ja kiekon hankkiminen takaisin.
Esimerkiksi: