Mitäpä tähän muuta sanomaan kuin että maailman parhaat on lyöty. Ottelusarjan silmiinpistävin seikka oli se, että siinä nähtiin kaksi mittelöä, joita toinen joukkue selkeästi hallitsi. Ne molemmat esitti Ducks, ja ne olivat tappion jälkeiset matsit. Tämä on loistavaa.
Kolmanteen erään oikeastaan tiivistyi joukkueiden välinen ero. Anaheim karvasi armottomasti ja taisteli joka kiekosta ja sentistä jäällä viimeiseen asti. Sharks-pelaajia ei jätetty missään vaiheessa rauhaan, ja heiltä alkoi sekä yrittäminen että usko hiipua, mitä pidemmälle pelissä mentiin. Tästä esimerkkinä Bobby Ryanin kiekonriisto muistaakseni Thorntonilta Sharks-maalin edessä ja Drew Millerin ja Rob Niedermayerin vääntö kulmassa, joka johti lopulliseen niittiin, kun Getzlaf iski viimeisen naulan sinttien arkkuun. Getzlaf muuten metsästi Gordie Howe hat trickin viimeisessä matsissa.
Selänne nosti mukavasti myös tasoaan ja teki todella kovasti töitä ottelun läpi, mikä palkittiin onnistumisella ylivoimassa. Haukkujen jälkeen mies ansaitsee kehujakin.
San Josen lienee aika etsiä uusi joukkue Joe Thorntonin ympärille. Eihän hän huonosti pelannut, joten syyn täytyy olla kaikissa muissa ehkä Dan Boylea lukuunottamatta. Sharks voi kuitenkin lohduttautua sillä, että se todellakin edustaa enkelimäisiä hyvyyden voimia, jotka eivät sorru ylilyönteihin eivätkä yliyrittämiseen. San Jose on edelleen moraalisesti Anaheimin yläpuolella, koska se ei tee uhrauksia, joita voittaminen vaatii.