Sami Vatanen NHL:ssä

  • 512 828
  • 935

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Miksi täällä ei saisi itkeä siitä että Samia ei treidattu? Olisi varmasti päässyt heti isompiin saappaisiin jossain toisessa jengissä. Nuo ekat vuodet Pohjois Amerikassa on kriittinen aika pelaajalle edistyksen kannalta ja mitä aiemmin läpimurto juuri NHL:n puolella tapahtuu, sitä parempi.

Sillä aikaa kun Vatanen pelaa AHL:ssä niin pari vuotta nuorempi Lindholm kerää jo Playoff kokemusta ylhäällä ja pelaa keskiarvoltaan 20 minuuttia per ottelu. Kukahan näistä kavereista mahtaa kehittyä nopeammin? Hyvällä tuurilla Vatanen olisi voinut päästä paljon isompaan rooliin toisessa joukkueessa. Mielestäni Vatasen potentiaali näkyi olympialaisissa joten en näe sitä mahdottomana että miehestä voi tulla huippupakki NHL:ssä. Siksi minä "itken" siitä että "joutui" jäämään NHL:n tällä hetkellä parhaaseen joukkueeseen.

Mikään ei estänyt Vatasta lähtemässä kautta tai kahta aikaisemmin AHL:llään, mutta mies valitsi sen helpomman tien. Nyt sitten itketään kuorossa sitä kuinka miestä kohdallaan väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Ota huomioon, että vaikka se Lindholm on 2½v nuorempi kuin Vatanen on mies pelannut about saman verran pelejä AHL:ssä. Lisäksi Lindholm on jo lähtökohtaisesti paljon Vatasta kovempi lupaus ja ykköskierroksen varauksena hän saa muutenkin hieman puutteitaan anteeksi.

Vatasen kaltaiselle neloskierroksen varaukselle kahden ensimmäisen kauden aikana melkein 50 peliä ylhäällä on jo hyvä saavutus. Lisäksi mies on otteillaan varmistanut sen että saa ensi kaudeksi yhdensuunnan sopimuksen.
 

CorporalSyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjois-New Yorkin joukkueet
Anaheimille hyvä että on osaavia pakkeja pahan päivän varalle. Sabresin '06 cup-haaveet kaatui 3-4 pakin loukkaantumiseen jolloin piti kaivaa Jillsonin ja Janikin tasoisia heppuja pelaavaan kokoonpanoon. Ei ollut sattumaa että seuraavat vuodet Sabres panosti pakkien draftaukseen.

Todettakoon siis että huono Vataselle mutta Anaheimin kannalta nykyinen rosteri on playoffeihin sopiva. Kesällä saattavat kaupata ylimääräisiä pois jos sille on tarvetta.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Vatanen on pelannut tarpeeksi pelejä, jotta saa nimensä kannuun jos Ducks sen voittaa. Tämä siis siinäkin tapauksessa, että ei pelaa Ankoissa enää otteluakaan.
 

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Mikään ei estänyt Vatasta lähtemässä kautta tai kahta aikaisemmin AHL:llään, mutta mies valitsi sen helpomman tien. Nyt sitten itketään kuorossa sitä kuinka miestä kohdallaan väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Ota huomioon, että vaikka se Lindholm on 2½v nuorempi kuin Vatanen on mies pelannut about saman verran pelejä AHL:ssä. Lisäksi Lindholm on jo lähtökohtaisesti paljon Vatasta kovempi lupaus ja ykköskierroksen varauksena hän saa muutenkin hieman puutteitaan anteeksi.

Vatasen kaltaiselle neloskierroksen varaukselle kahden ensimmäisen kauden aikana melkein 50 peliä ylhäällä on jo hyvä saavutus. Lisäksi mies on otteillaan varmistanut sen että saa ensi kaudeksi yhdensuunnan sopimuksen.

Hampus on ollut hyvä, mutta ylidramatisoit tilannetta. Vatasen kehitys näyttää europelaajaksi hyvältä.

Vatanen on takuuvarmasti tulevaisuuden top6-pakki.
 
Mikään ei estänyt Vatasta lähtemässä kautta tai kahta aikaisemmin AHL:llään, mutta mies valitsi sen helpomman tien. Nyt sitten itketään kuorossa sitä kuinka miestä kohdallaan väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Ota huomioon, että vaikka se Lindholm on 2½v nuorempi kuin Vatanen on mies pelannut about saman verran pelejä AHL:ssä. Lisäksi Lindholm on jo lähtökohtaisesti paljon Vatasta kovempi lupaus ja ykköskierroksen varauksena hän saa muutenkin hieman puutteitaan anteeksi.

Minä en ainakaan siitä ole itkenyt. Kyllähän tuon ymmärtää että Lindholm tällä hetkellä pelaa ylhäällä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että toisessa joukkueessa Sami olisi voinut saada jo loppukaudeksi isomman roolin. Joukkueessa jossa ei olisi toista lupaavaa nuorta puolustavaa jota suositaan kovempana lupauksena. En siis väitä että Vatanen ei tekisi myöhemmin läpimurtoa ankkalaumassa, mutta toisessa joukkueessa olisi voinut päästä välittömästi isompaan rooliin.
 

Ducks44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Täällä jaksetaan vääntää...Mutta mennäänpä muutamiin tosiasioihin.

1. Sami on näyttänyt Pohjois-Amerikassa tasonsa, ja hänellä ei ole huolen häivää tulevaisuudestaan.
2. Samilla on sopimus NHL:n tämän hetken parhaan joukkueen kanssa, ja hänellä on aito mahdollisuus olla voittamassa Stanley Cupia. Tätä mahdollisuutta ei monellekaan pelaajalle tule koko uransa aikana.
3. Sami on vielä nuori pelaaja. Mihin hänellä olisi kiire NHL peliajan suhteen, kun taso on jo osoitettu??!! Kiire tuntuu olevan vain täällä keskustelupalstoilla.
4. Anaheimilla on varmasti suunnitelmat hänen varalleen. Jos ei olisi, niin asuntoa ei olisi hankittu ja kaupat olisi tehty jo ajat sitten.
5. Anaheimin pakkikalustossa on Samin ja Hampuksen lisäksi vain yhden suunnan pelaajia, joista 80% on ikääntyneitä.
6. Sami ei pariin viikkoon pelaa missään. 3. kevät peräkanaa kun nilkka teki temput.
7. Lehtimiehet puhuivat paskaa siirtoikkunan lopun aikoihin kun puhuivat Samin myynnillä. Sami ja Ducks tiesivät nilkan kunnon eikä Samia olisi voinut edes tarjota kauppatavarana. (Ja suurin osa lehtien ja uutisten lukijoista uskoi taas kerran)

UGH. Olen puhunut.
 
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Dale Tallon
Sun tietotaso NHL:stä ei tämän kommentin perustella ole nolla, vaan helvetisti pakkasella.

Yksikään noista ei olisi ollut Vatasen edellä, ei lähelläkään.

No on se vaan ihme että ei mikään joukkue Vatasta halunnut jos kerran on niin valmis NHL-pelaaja, ja kuulemma potentiaalinenkin vielä? Taitaa kuitenkin Mazaa nyt olla niin että Vatasen kohdalla kauneus löytyy enemmän suomalaisten fanipoikien silmistä..
 

Juissi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, Ducks
Täällä jaksetaan vääntää...Mutta mennäänpä muutamiin tosiasioihin.

1. Sami on näyttänyt Pohjois-Amerikassa tasonsa, ja hänellä ei ole huolen häivää tulevaisuudestaan.
2. Samilla on sopimus NHL:n tämän hetken parhaan joukkueen kanssa, ja hänellä on aito mahdollisuus olla voittamassa Stanley Cupia. Tätä mahdollisuutta ei monellekaan pelaajalle tule koko uransa aikana.
3. Sami on vielä nuori pelaaja. Mihin hänellä olisi kiire NHL peliajan suhteen, kun taso on jo osoitettu??!! Kiire tuntuu olevan vain täällä keskustelupalstoilla.
4. Anaheimilla on varmasti suunnitelmat hänen varalleen. Jos ei olisi, niin asuntoa ei olisi hankittu ja kaupat olisi tehty jo ajat sitten.
5. Anaheimin pakkikalustossa on Samin ja Hampuksen lisäksi vain yhden suunnan pelaajia, joista 80% on ikääntyneitä.
6. Sami ei pariin viikkoon pelaa missään. 3. kevät peräkanaa kun nilkka teki temput.
7. Lehtimiehet puhuivat paskaa siirtoikkunan lopun aikoihin kun puhuivat Samin myynnillä. Sami ja Ducks tiesivät nilkan kunnon eikä Samia olisi voinut edes tarjota kauppatavarana. (Ja suurin osa lehtien ja uutisten lukijoista uskoi taas kerran)

UGH. Olen puhunut.


Hieno kirjoitus ja kiteytys, kiitos siitä!!

Jostain kumman syystä palstalla on muutama Samin dissaaja; ehkä the Vatman nöyryytti nuorena poikana liigassa heidän suosikkejaan, ja siitä jäi kauna kytemään ;-). Ymmärtäkäämme heitä.

Poikkeuksellisen pelirohkea pelaaja jonka pelaamista on mukava seurata. Virheitä tulee mutta niitä tulee jokaiselle. Viimeistään Sotchissa pelasi kansankin tietoisuuteen, suitsutusta tuntuu tulevan etenkin tosi ammattilaisilta jotka näkevät pelin laajemmalti.
 
Suosikkijoukkue
NHL joukkueet
Hyvähän se on että reservissä on hyviä pakkeja. En mäkää päästäisi käsistäni pois. Jos mies vielä tyytyy siihen että pelaa AHL:ssä niin hyvä tilanne se on.
Käsien ulottuvissa on ammattitaitoinen lomittaja aina tarvittaessa. Hyvä, halpa eikä rutise.
 

ipaz

Jäsen
No on se vaan ihme että ei mikään joukkue Vatasta halunnut jos kerran on niin valmis NHL-pelaaja, ja kuulemma potentiaalinenkin vielä? Taitaa kuitenkin Mazaa nyt olla niin että Vatasen kohdalla kauneus löytyy enemmän suomalaisten fanipoikien silmistä..

Vai olisiko ollut niin ettei Anaheim edes tarjonnut Vatasta kenellekään, kuten nimim. Ducks44 ansiokkaasti tuossa edellä toteaa. Lisäksi jos kerta nilkka paskana, niin huono siinä on lähteä myymään. Ihan varmasti Vatasen perään on kyselty, vaikka tuskin hän blokissa edes olikaan.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No on se vaan ihme että ei mikään joukkue Vatasta halunnut jos kerran on niin valmis NHL-pelaaja, ja kuulemma potentiaalinenkin vielä? Taitaa kuitenkin Mazaa nyt olla niin että Vatasen kohdalla kauneus löytyy enemmän suomalaisten fanipoikien silmistä..

Mistä sinä tiedät vaikka 29 GM:ää olisi halunnut Vatasen? Jos Anaheimista vastattiinkin kieltävästi...

Teille, jotka olisitte nähneet Vatasen isossa roolissa jossain muualla... Joo, loppukaudesta olisi saattanut vastuuta tulla Buffalossa, Calgaryssa, Edmontonissa tai muussa vastaavassa jo playoff-haaveet haudanneessa porukassa. Olisiko tästä sitten ollut Samille kehityksen kannalta haittaa vai hyötyä, että käydään häviämässä se ~20 peliä ja lähdetään höntsäämään MM-kisoihin, vai taistellaan playoffeissa joko AHL:ssä (?) tai hyvällä tuurillakin NHL:ssä. Ja tosiaan, tuo kämppähommakin osoittaa, ettei siellä ainakaan Vatasta olla farmiin hautaamassa. Se saattaisi taas olla mahdollista jossain muussa organisaatiossa, jos homma ei lähtisikään toivotulla tavalla skulaamaan.

Ja joku ihmetteli tuolla aiemmin sitä Vatasen penkitystä Fistricin astuessa kehiin. En nyt hirveän tarkkaan ole Anaheimin peluutusta seurannut, mutta aika monella joukkuella nimenomaan nuo 6. ja 7. pakit ovat hyökkäävä ja puolustava/fyysinen kaveri. Mun mielestä on ihan loogista, että jos Fistric halutaan tuomaan sitä fyysisyyttä johonkin ennakolta fyysiseen peliin, ei sieltä ainakaan kannata scratchata sitä toista fyysistä pakkia vaan nimenomaan se porukan "köykäisin" ukko.
 
TFP has learned that the Ducks are willing to move 22-year-old defenseman Sami Vatanen and are dangling him as trade bait.

Bob Murray, general manager of the Ducks, said Wednesday he was “confused” by the unwillingness of teams with which he tried to make a deal. Murray said there were times Wednesday he had all of the Ducks’ two first-round and two second-round draft picks this summer and his top two picks in 2015 on the table. The Ducks also offered prospects. Their top ones at minor league Norfolk are defenseman Sami Vatanen and forwards Emerson Etem and Devante Smith-Pelly.


Ducks44 kirjoitti:
Anaheimilla on varmasti suunnitelmat hänen varalleen. Jos ei olisi, niin asuntoa ei olisi hankittu ja kaupat olisi tehty jo ajat sitten.

Mielestäni on selvää että Vatasta oltiin kauppaamassa pois. Miksi se ei onnistunut, on sitten täysin eri asia. Mutta mielestäni fakta että Vatasta oltiin kauppaamassa pois on merkki siitä että Anaheimillä ehkä ei ole suunnitelmia hänen varalleen?
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mutta mielestäni fakta että Vatasta oltiin kauppaamassa pois on merkki siitä että Anaheimillä ehkä ei ole suunnitelmia hänen varalleen?

Tai sitten Anaheim halusi vain vahvistaa joukkuetta deadlinella, ja tähän Vatanen oli se paras palikka? Ainahan sitä joutuu luopumaan jostain, jos haluaa saadakin jotain. Juurikin joku Vatanen+2nd olisi luultavasti tuonut esim. Vanekin jengiin, jos vain Murray ei olisi Keslerin kuvat silmissä viettänyt deadlinea.

Eiköhän esim. sillä Canadiensillakin ollut suunnitelmia sen Collbergin varalle, mutta niin vain kundi lähti vaihdossa Vanekiin. Ja tähän syynä oli selkeästi Habsin tarve vahvistaa jengiä tätä kevättä silmällä pitäen. Ja juuri samalla tavalla Vatasta oltaisiin voitu hyödyntää.
 

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Nyt on kaikilla änäritietäjillä mahdollisuus kyykyttää homeria! Täällä on jotkut(joku) tietäjä ennustanut Sami Vatasen uran päättyvän tähän kauteen.

Itse otan äärimmäisen riskin ja ennustan Samin uran jatkuvan vielä ensi kaudellakin :o

Tosin Sami ei ole "oikeapelaaja", joten mahdollisuudet menestykseen ovat äärimmäisen pienet.

Äärimmäisen suuressa paniikissa odotan Samin paluuta Liigaan.
 
Minun mielestäni täällä ylireagoidaan Samin tilanteeseen.
Ylipäätänsä jos katsoo tilannetta ja vertaa vastaaviin tapauksiin, niin ei yksi parinkymmenen pelin+playoffien kevät vielä ratkaise mitään siitä, pääseekö lupaava junnu NHL jäälle vakituisesti.

Jotenkin tuntuu, että aliarvioidaan nyt sitä tilannetta missä Anaheim on Samin kanssa. Kuvitellaan, että se on nyt jäälle tai takaisin eurooppaan.

Mielestäni Anaheim toimi fiksusti Samin kanssa, ei välttämättä Samille itselleen (koska ei pääse pelaamaan) mutta organisaatiolle tuo oli ehdottomasti fiksuin ratkaisu. Siis mikäli hintaa Vatasesta ei oltu valmiita maksamaan TD:n aikaan, niin ei mitään järkeä myydä kaveria alihintaankaan.

Moni tuntuu unohtavan, että draftissakin tehdään treidejä, eikä olisi ennen kuulumatonta, että RFA pelaaja treidataan draftissa.

Mun päähäni ei kyllä mahdu, miksi ihmeessä Sami lähtisi eurooppaan 22 vuotiaana, kun NHLssä nuorten pakkien kanssa tunnetusti ollaan hiukan varovaisempia.

Tässähän voisi samalla ruveta miettimään jotain Adam Larssonia, joka muuten on samanlaisessa tilanteessa, tosin vuoden nuorempi.
Lähtisikö Larsson takaisin eurooppaan, koska Devils ei juuri nyt tänä keväänä miehelle peliaikaa ylhäällä anna. Pfffff.

Samin kohdalla voidaan puhua euroopasta vasta kun pelaa seuraavan sopimuksensa loppuun, jos ei silloinkaan ole vielä päässyt NHL vakiokokoonpanoon.

Anaheimillä on myös mahdollisuus treidata muitakin pelaajia tuolta pakistosta pois ja näin avata tilaa Vataselle ensi kaudella. Käsittämätöntä kärsivallisyyden puutetta faneilla. Toivottavasti Samilla tuo kärsivällisyys on eri luokkaa.
 

ipaz

Jäsen
Brian Rafalski oli hyvä pelaamaan jääkiekkoa.

Ja Sami Vatanenko ei ole? Tuo oli vaan muistutus kaikille niille "kaikkitännemulleheti" kirjoittajille, että kannattaa asettaa Samin tilanne isompaan perspekstiiviin. NHL:ssä harvoin pakit ovat parikymppisinä mitenkään valmiita. Toki on poikkeuksia kuten Karlsson, Määttä, Jones jne. Duncan Ketih painoi kaksi täyttä kautta AHL:ssä ennenkuin nousi Hawksiin. Nicklas Kronwall oli 24 ennen kuin vakiinnutti paikkansa Wingissä, Mike Giordano oli 25, Torey Krug pelasi koko viime kauden AHL:ssä ennen kuin nostettiin pleijareissa Bruinsiin ja niissä pleijareissa Krug olikin huikea. Jason Garrison oli 25 kun pääsi top6 Pantherissa... Listaa voisi jatkaa pitkään, koska tunnettua on että pakit usein saavuttavat parhaan tasonsa myöhemmin.
 

Kaarle6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Eisbären Berlin
Aivan varmasti Vatasen perään on kyselty Trade Deadlinen aikaan, vaikka Sami olisi jo kämpän hommannutkin. Nyt puhutaan kuitenkin ammattilaisliigasta ja mikäli tarjous olisi tarpeeksi hyvä, jokainen fiksu GM miettii vain ja ainoastaan joukkueen parasta, ei yksilön.

Olin melko varma, että Vatanen olisi johonkin lähtenyt. Hyvät näytöt olympialaisista ja profiloitunut hyökkääväksi pakiksi, jolla ei ole nyky-Anaheimissa käyttöä. Tästä kertoo jo Robidas treidikin entistä vahvemmin, että Vatasta ei tarvita täksi kaudeksi, vaikka eivät olekaan samantyyppisiä pelaajia.

Itse odottelin kovasti Islandersin kanssa treidiä, jossa joku palstalainen siihen aikaan kirjoitteli, että Vanek <-> Vatanen, Silfverberg + pick.

Vaikea nähdä Vatasta myöskään ensikaudella, jos katselee Anaheim-pakkien sopimustilannetta. Lähes kaikki tulevat jatkamaan myös ensi kaudella. Vatasen entry level -sopparikin loppuu tähän kauteen, ja tuskin Vatanen vetää 1m sopparilla Anaheimissa? Varmasti saisi parempaa vastinetta muualta.

Noh, toivotaan, että olympiahype kantaa pitkälle ja saadaan Samille aikaa kehittyä. Tämän tason hyökkääviä suomalaisia pakkeja on tässä maassa aika vähän.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Olin melko varma, että Vatanen olisi johonkin lähtenyt. Hyvät näytöt olympialaisista ja profiloitunut hyökkääväksi pakiksi, jolla ei ole nyky-Anaheimissa käyttöä. Tästä kertoo jo Robidas treidikin entistä vahvemmin, että Vatasta ei tarvita täksi kaudeksi, vaikka eivät olekaan samantyyppisiä pelaajia.

Näkee hyvin, että et Ankkoja pahemmin seuraa. Anaheimin puolustus vanhenee vauhdilla ja Vatanen on pala sen tulevaisuutta. Toki oikean treidin sattuessa melkein jokainen pelaaja liigassa olisi kaupan, joten sama koskee Vatastakin. Ja Robidaksella ei ole mitään tekemistä Vatasen tulevaisuuden kanssa. Mies on kuin tehty koviin playoff-peleihin ja sen vuoksi hänet sinne hankittiin.

Vatasen treidaaminen johonkin rentaliin olisi ollut vain ääliömäistä. Porukka nyt vähän yliarvostaa niitä muutamia olympiapelejä, jotka pelattiin vielä kaiken lisäksi lentokenttäkaukalossa. Kyllä ne koko kauden näytöt painavat paljon enemmän kuin yksi parin viikon putki. Jos Vatanen olisi flopannut olympialaisissa olisiko sitten sen pitäny vaikuttaa heikentävästi hänen asemaansa Anaheimissa?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Brian Rafalski oli hyvä pelaamaan jääkiekkoa. Ja osasi puolustajalle tärkeän taidon, puolustamisen.

Rafalski ei ollut kummoinen puolustustaidoiltaan, ja oli aivan lapanen esim. maalineduspelissä ja nämä ominaisuudet ovat Sami Vatasella aivan identtiset Rafuun nähden.

MUTTA

Rafalski paikkasi nopeudellaan näitä puutteita ja ihan vastaavalla tavalla Vatanen tulee paikkaamaan nopeudellaan näitä puutteittaan.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Niin, Vatanen on ensi kaudella RFA ja hänet myös joudutaan laittamaan waiverseihin jos NHL:stä AHL:ään halutaan lähettää. Tällä kaudellahan se Vatasen ongelma on juuri se että vain hän ja Lindholm ovat niitä joita voi suruttaa juoksuttaa NHL:n ja AHL:n välillä. Koska Lindholm on ollut "liian hyvä", on Vataselle jäänyt musta pekka käteen. Ensi kaudella tilanne on siis toinen, ja kesällä Ducks varmasti harventaa puolustuskalustoaan.

Onhan tuo pelaajan kannalta täyttä paskaa. Suomessa valitetaan urheilullisuuden kuolemista kun liiga on suljettu, mutta NHL:ssä sen päälle pelaajat ovat kuin orjia: 18-vuotiaana heidän oikeudet jaetaan pelaajien mielipidettä kysymättä. Tämän jälkeen he pelaavat minimipalkalla n vuotta ja usein joutuvat pelaamaan bussiliigassa mestispalkalla, vaikka heille voisi olla käyttöä jossain toisessa NHL-organisaatiossa. RFA:ksi tullessa pelaajat voivat jopa saada tarjouksia muiltakin seuroilta, mutta sekin on tehty vaikeaksi kun jo $1,7M sopimus vaatii kakkoskierroksen varauksen antamista kompensaationa.

Vasta 7 vuoden jälkeen (tai 27-vuotiaana) pelaaja saa tehdä sopimuksia kuten todellisessa vapaassa maailmassa ja oikeissa urheilusarjoissa tehdään, vaikka useimmilla ei siltikään ole NTC/NMC klausuuleja sopimuksissaan. Ei ole ihme että moni rajatapaus pelaa mieluummin Euroopassa: vapaus, isompi vastuu, kelvollinen palkka ym. Myöhemmin vapaana agenttina on sitten helpompi lähteä NHL:ään kun voi vapaasti neuvotella kaikkien seurojen kanssa, jos se NHL enää sitten nappaa.
 
Viimeksi muokattu:
Aika raskasta RFA kritisointia Morukaralta. Itse olen todella päinvastaisella linjalla, eihän junnutkaan valitse sitä mihin kaupunkiin syntyvät ja siten missä jengissä joutuu pelailemaan.

Toki vertaus on sinänsä huono, mutta minun mielestä RFA systeemi nykyisellään on aivan mahtava.

Voidaan ottaa tuoreena esimerkkinä Brandon Pirrin tilanne. Kaverille ei ollut enää käyttöä organisaatiossa waiver vapauden mentyä ensi kaudella umpeen, niin treidi tapahtui. Kuten sanottu, olkaas nyt kärsivällisiä tuon Vatasen kanssa, jos kesällä näyttää siltä, ettei Vatanen sovi Ducksin suunnitelmiin, niin eiköhän se treidi sieltä napsahda. Ei joukkueet loputtomiin nuorista pidä kiinni kiusallaan, vaan kyllä niistä otetaan hinta siinä kohtaa kun huomataan ettei kyseisen organisaation hierarkiassa Showhun nouse.

RFA systeemissä on sekin hieno puoli, ettei junnuja lykätä liian aikaisin väkipakolla NHL kaukaloon ja katsota onko miestä pelata jo niitä pelejä. Niitä bussiliigoja on oikeasti ihan kehittävää vääntää menemään tuolla, joskus paljon kehittävämpää kun parin minuutin peliajalla NHLää.

Ei ole yksi eikä kaksi hyvää prospektia jotka on tuhottu sillä, että on viety Showhun liian aikaisin.

Ainoa kritisoitava asia RFA jutuissa on tuo CHL:n ja NHL:n AHLää koskeva sopimus, mielestäni AHLää pitäisi saada pelata jo 19 vuotiaana, jos on käynyt pelaamassa NHLn puolella X määrän pelejä.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mun kritisointi on raskasta koska olen urheilullisuuden kannalla. Ymmärrän sun vasta-argumentit, mutta eivät ne kumoa ongelmakohtia. Oikeissa urheilusarjoissa pelaaja pelaa siellä missä haluaa, hänelle maksetaan ansionsa mukaan ja hän vaihtaa seuraa kun itse niin haluaa. NHL:n systeemi (draft, ELC/RFA-sopimukset, treidit, sopimusrajoitukset) palvelee bisnestä: mahdollisimman tasaväkinen liiga. Ei siinä pelaajan parasta ole ajateltu, vaikka joitain positiivisia sivuvaikutuksia voikin tulla.

Minä olen NHL-fani, mutta voin suhtautua siihen silti kriittisesti. En todellakaan haluaisi samanlaista systeemiä Suomeen. Suljettu liiga on vielä pientä tuohon "vapaan maailman" touhuun verrattuna. NHL:n draftiakin hehkutetaan pelaajan kannalta, mutta pelaajan kannalta se on vain ongelma. Pelaajalle olisi parempi jos tämä saisi tehdä sopimuksen minkä seuran kanssa haluaa, mutta NHL-konseptiin se ei tietenkään sovi mitenkään.

Mutta mitä Vataseen tulee, niin hän kyllä saa sen vakipaikkansa NHL:stä ennemmin tai myöhemmin. Meitä täällä se lohduttaa, mutta ymmärrän hyvin jos Vatasta kyrsii, kun hän tietää että sopisi todennäköisesti pelaamaan jossain muussa NHL-seurassa, mutta joutuu kiertämään manteretta bussilla puoli-ilmaiseksi. KHL:ssä hän tietenkin saisi hyvän sopimuksen, ison roolin ja hyvän tilin. Jääkiekkopelaajalle rahakin merkitsee, koska ei ikinä tiedä milloin ura loppuu loukkaantumiseen, siinä mielessä ne $60k kaudet AHL:ssä ovat taloudellinen riski.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös