Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

  • 145 863
  • 687

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mielestäni Kalle puhui tuossa kohtaa teidän eikä meidän välisestä yhteydestä eli siitä päätellen tässä ei nyt välttämättä oltaisikaan kaivamassa naftaliinista vanhaa Kallen ja Katariinan välistä seurustelujuonikuviota uudelleenlämmiteltynä. Jospa tuossa olisikin kyse vaikka Monican ja Severin välisestä kemiasta.
Haa, saattoipas muuten ollakin. En pääse enää tarkistamaan kun tuo linkittämäni video on näköjään jo poistettu Youtubesta. Mutta hyvin mahdollista että kuulin väärin ja itse asiassa toivon kyllä sitä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä video on näköjään vuotanut vahingossa tuonne, koska videon tiedoissa lukee "piilotettu" :D Myöskään Youtuben haulla sitä ei löydä.
Vaikuttaa siltä, että kyseinen traileri on vahingossa lipsahtanut julkiseen soittolistaan ennen aikojaan ja sitä kautta fanien tietoisuuteen. En yllättyisi, mikäli se vielä poistettaisiin kanavalta ennen kuin tulevia jaksoja aletaan toden teolla mainostamaan.
 

Barney

Jäsen
Ulla näkyy tuossa trailerin lopussa joten tuskin kuolee. Lisäksi myös SEPPO tekee ainakin pikapaluun, kova juttuhan tuo olisi jos palaisi ihan kokonaan mutta ei nyt innostuta.
Näin jonkun uutisotsikon pari viikkoa sitten, jossa Jarmo Koski kommentoi asiaa ja pikaisella googlettelulla löysinkin sen. Laitetaan tämä Kosken kommentti spoilereihin, jos joku ei halua sitä kuulla.

"-Katsojat kysyvät minulta edelleen päivittäin, olenko palaamassa takaisin sarjaan. Totuus on, etten kaipaa enää takaisin. Se on nähty osaltani."

Tuon perusteella voisi olettaa, että mitään vakituista paluuta Suppo Taalasmaa ei tule enää ikinä tekemään.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jodelissa on jo pitkään liikkunut huhu, että Seppo, Tuomo ja Liisa/Kristiina on nähty kuvauksissa kun syyskaudella esitettäviä jaksoja alettiin aiemmin tänä vuonna kuvaamaan. Huhun uskottavuutta lisää se, että se oli liikkeellä jo kauan ennen kuin mistään helikopterionnettomuudesta kevään päätösjaksossa oli tietoakaan, joten voisi kuvitella, että koko edellämainittu kolmikko tekee väliaikaisen paluun sarjaan.
Sopisi kuvaan, jos koko kolmikko (Tale-Ilja-Sanni) heittäisi veivinsä onnettomuudessa. Saapuisivat siis hautajaisiin.

Tämä omaa pohdintaa toki, enkä edes tuota traileria ehtinyt nähdä ennen sen poistamista.
 

LPH

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laitetaan pohdintaa vainoajasta. Päätin laittaa tämän tänne, etten vahingossa spoilaa mitään, vaikkei tämä spoilaus olekkaan.

Kun oli tuo jakso, jossa Sabriina sai vähän vedettyä vainoajan huppua pois, niin vainoaja saattaisi olla Noel. Parransänki taisi olla vainoajalla samalla tavalla kuin Noelilla. Saattoi toki olla stuntti.

Uskon nyt kuitenkin, ettei vainoaja ainakaan ole Samuli. Noelilla on myös motiivi kostaa. Muistaakseni joku pohti, että saattaisiko helikopterionnettomuus olla myös vainoajan tekosia. Jos juoni menisi tähän, niin se olisi tuotannolta melko kekseliäs teko. Tosin yleensä tälläisissa tilanteissa ollaan näytetty joku kohtaus mikä ennakoisi tilannetta. Esim vuonna 2013 kuoleeksi luultu Heiskanen laittoi myrkyn ruokaan. Noelin epäilyttäväättä lisäisi myös se, että Noel on ainakin näennäisesti sopinut Camillan kanssa ja eronnut virallisesti.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ennakkojaksot on tulleet C Moreen. Spoilereita tässä viestissä, jos et halua spoilaantua niin älä lue. Tosin miksi edes olet tullut tänne jos et halua spoilaantua.

Ekoja minuutteja seurailen tässä. Sanni, Tale ja Ilja ilmeisesti kaikki tosiaan kuolleet. Joo kyllä.

EDIT:

Aki ja Camilla eivät ainakaan heti kuolleet, molemmat saatiin kopterista ulos ja molemmilla oli pulssi. Tajuttomina molemmat.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sepon comeback kesti pari minuuttia. Tuli jakson lopussa soittamaan ovikelloa (naamaa ei nähty), sen jälkeen oli pieni vilkaisu sairaalaan ja pian tämän jälkeen oli ulkokohtaus missä Seppo laskee lipun puolisalkoon ja Kari, Benjamin, Elina, Ulla ja Janne olivat mukana. Tämä kesti tosiaan pari minuuttia. Seuraavassa jaksossa Seppo ja Ulla eivät enää näy, Janne kysyy Karilta "Lähtiks Ulla ja Seppo jo?" ja Kari toteaa että faija koukkaa Kankaanpään kautta. Eli Ulla menee vähäksi aikaa siskonsa luokse (ts. palaa jahka koronarajoitteet poistuu ja yli 70-vuotiaat saa olla mukana).
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Neljännen jakson lopussa on kohtaus jossa tämä vainoaja katsoo ensin Camillan valokuvaa ja piirtää sen päälle rastin. Sen jälkeen katsoo Sabrinan kuvaa. Eli sama tyyppi voisi tosiaan olla kaiken takana.

Voisiko olla Ken? Olisipa, jotenkin olisi väsynyttä jos se olisi Noel. Tämä kyllä vakuuttaa alibiaan Sabrinalle, joten toivottavasti se on joku muu kuin Noel.

Ai niin, Camilla ja Aki vajoavat koomaan tiistain jaksossa ja ovat siis varmaan tovin pois kuvioista.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Olipa muuten loistavaa näyttelyä tuossa onnettomuus kohtauksessa. Hemmo Karjalta, Tommi Taurulalta ja jopa Inna Tähkäseltä. Varsinkin Jannen shokki oli musertava. Hienosti näytelty!

Täytyy muuten sanoa, että olipa todella koskettava tuo onnettomuus. Sinne meni, koko perhe kerralla. En muista millon olisi Salkkarit viimeksi aiheuttanut tällaisen tunnereaktion? Varmaan Paulan kuolema ja Lassen suru.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
22.9. esitetään jakso nimeltä "Ken vois liekin sammuttaa".
Oh hell yes. Eli arvailu osui oikeaan ja onhan tuota vähän spekuloitukin. Hyvä juttu.

EDIT:

Ja toki onhan tuossa ihan vahvaa symboliikkaa ja ihan looginen yhtälö. Eli se kun Kentsu oli menossa Camillan kanssa naimisiin niin Camilla karkasi helikopterilla. Nyt sitten ultimate revenge.
 

LPH

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kenin paluu olisi kyllä aika yllättävä, mutta miksi hän vainoaisi Sabriinaa? Vai onko niin mastermind, että näin saisi epäilyt Noelin päälle, eikä kukaan osaisi epäillä häntä? Tai haluaa kostaa kaikille Mustavaaroille?

Aika kovat panokset siinä mielessä, että Kenin ja Camillan peruntuneet häät olivat yli 15 vuotta sitten.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Sain korvanappiini tiedon, että Uuden Päivän näyttelijä Aku Sipola tulee salkkareihin hetken päästä. Ilmeisesti näyttelee hahmoa nimeltä Jere.

Tulevien jaksojen nimet viittaa myös uuteen hahmoon.

7.9.2020 Jere Tulemast
9.9.2020 Tervetuloa Pihlajankadulle!
 

LPH

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erittäin hyvä kauden avausjakso. Näyttelijäsuoritukset olivat loistavia. Ismo tai Eva eivät kumpikaan ärsyttäneet. Onko aiemmin ollut näin synkkää avausjaksoa?

Jotenkin vaikea uskoa, että Tale, Sanni ja Ilja ovat menehtyneitä. Tosin salkkareissa kuolema ei koskaan tarkoita välttämättä lopullista kuolemaa. Toisaalta hahmot voidaan myös herättää "henkiin" spin-offeissa.

Jakson 3812 nimi on Salaisuus mullan alla. Mitähän mahtaa tarkoittaa?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jakson 3812 nimi on Salaisuus mullan alla. Mitähän mahtaa tarkoittaa?
Tuossa aiemmin tässä ketjussa esillä olleessa Salkkareiden syyskauden trailerissa näytettiin Sabrinaa, joka vaikutti olevan vankina jossain ahtaassa tilassa, mahdollisesti arkussa ja kenties vainoaja yrittää haudata hänet elävältä. Ei tuo @Roger Moore n veikkauskaan tosin mahdottomalta kuulosta.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Jakson 3812 nimi on Salaisuus mullan alla. Mitähän mahtaa tarkoittaa?

Minua edelleen häiritsee kuka makaa Liisan haudassa. No eiköhän tuo jää ikuisesti salaisuudeksi.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Ei helvetti. Esko Kovero tekee kaikkien aikojen kovimman tuplaroolin kun näyttelee samaan aikaan sekä Ismoa että Ismon isää. Tämä luvassa torstaina ja perjantaina.
Oli kyllä...en oikein tiedä mitä sanoisin. Jotenkin absurdia :D
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Siis mikä ihmeen mulkku tämä Ismon isä oikein on?

Ja voi kun Jutta voitaisiin vain kirjoittaa ulos sarjasta...
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Ei helvetti. Esko Kovero tekee kaikkien aikojen kovimman tuplaroolin kun näyttelee samaan aikaan sekä Ismoa että Ismon isää. Tämä luvassa torstaina ja perjantaina.
Laitelan poikaa oikein tuplasti tarjolla. Kyllä nyt kelpaa Laitelan linnoittautua telkkarin ääreen puoli kasilta. Tsojojojojojtsolaa!

Mitä jos salkkarit vetäisi katsojaa alta lipan ja kun kaikki ajattelevat, että eihän vainoaja voi olla Noel, koska se olisi liian selvää, olisikin lopulta Noel, koska kukaan ei usko hänen olevan vainoaja, jolloin Salkkarien käsikirjoittajan logiikalla Noel olisi "yllättävä" henkilö vainoajaksi. Toki eikai salkkaritkaan näin vituiksi vetäisi? Tai sitten se on Monica, jonka lakifirma on ajautunut vaikeuksiin ja vituttaa tulevan perinnön jakautuminen kolmeen Pirkkoon, joten eiköhän pyyhitä muut Pirkot laudalta? Sitä paitsi Espoo kun on käytännössä Salkkarien universumin äärirajoilla, niin olisi sopivan etäinen paikka tällaisen kuvion juonimiseen.

Tällä logiikalla Ismo kaiketi muutti toiseen ulottuvuuteen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös