Mainos

Saku Mäenalanen jokeripaitaan

  • 46 027
  • 190

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Saku Mäenalanen pelasi tänään kenties parhaan pelinsä Jokereissa toistaiseksi.

Hän ei ole mielestäni ollut mitenkään erityisen heikko tähän mennessäkään. Ylipäänsä arvokas pelaajatyyppi esim. loukkaantumistilanteissa, kun kykenee pelaamaan sekä keskus- että laitahyökkääjänä.
 

Randalf

Jäsen
Mäenalanen oli kyllä nyt siinä kuuluisassa ytimessä. Saisi olla vähän useamminkin, sillä etenkin tälle kaudelle heikkoja ratkaisuja on tullut käsittämättömän paljon ja ei ole vaan yhtään toiminut. Voi olla kyllä ihan itseluottamuskysymys, joten sen suhteen kevät voi näyttää hänen osaltaan yllätävänkin valoisalta.

Olin jääräpäisen optimistinen Mäenalasen suhteen ennen kauden alkua ja se on päässyt aika tehokkaasti tässä kauden mittaan karisemaan, mutta ihan pelimies Saku parhaimmillaan ja pohjimmiltaan joka tapauksessa on ja toivottavasti saisi nyt pidettyä tämän hyvän perustason, riippumatta siitä, tuleeko tehoja miten vai ei; mieshän ei ole mitenkään kädetön, jalaton eikä fyysisestikään lapanen, joten ominaisuudet on varmasti kunnossa, kunhan vaan saa paketin pidettyä kasassa. Sehän se suurin kysymysmerkki on.

Edelleenkin sanoisin Mäenalasen olevan vähän sellainen köyhän miehen myöhempien aikojen Olli Jokinen, joka on parhaimmillaan suorastaan aliarvostettu, monipuolinen hyökkääjä ja tiukoissa paikoissa erinomainen. Huonoimmillaan taas näyttää olevan täysin pihalla muun viisikon pelistä, eikä oikein tuota mitään ja kemiaa ei tahdo löytyä kenenkään kanssa.

Jälkimmäisen pointin osalta tosin alkaa näyttää hyvältä, jos yhteispeli Hännikäisen kanssa jatkuu hyvällä tasolla. Pelkästään ominaisuuksia (ja Pakarisen ja Hännikäisen osalta myös tämän kauden otteita) katsoen tuo ketjuhan näyttää juuri sellaiselta, josta joka kesä nimenomaan kevättä ajatellen fantasioidaan
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään oli jopa tehokas. Itselleni riittäisi pääsääntöisesti se että ajaisi suoraviivaisesti maalille eikä lähtisi sitä kiertämään (kuten teki tuossa rystyltä takapesään maalissa).
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Tänään oli jopa tehokas. Itselleni riittäisi pääsääntöisesti se että ajaisi suoraviivaisesti maalille eikä lähtisi sitä kiertämään (kuten teki tuossa rystyltä takapesään maalissa).
Tätä saisi suorittaa muutkin joilla raamit tähän riittää.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sakun osalta nämä Jokereissa vietetyt kaksi kautta ovat olleet todennäköisesti miehelle itselleen kuin meille kannattajillekkin isoja pettymyksiä.
Onhan tohon aikaan tosin mahtunut päävammaa sekä pelipaikan suhteen melkoista heittelyä laidasta keskelle ja taas toisin päin.

Kevään-20 Loko-sarjaan tais osua Sakun paras pelillinen pätkä Jokereissa ja oikeastaan näiden lisäksi vain yksittäsiä muutaman pelin vahvoja ajanjaksoja runkosarjoissa.
Kysymykseen jatkoon vai ei jatkoon? Vastaisin ehdottomasti että EI.
Itse veikkaan että Mäenalasen Saku vetää ens kaudella SHL:ssä.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Täältä käsi pystyyn virhearvion merkiksi. Viime kevään hyvät otteet sentterinä sokaisi minut ja olin melko varma Sakun lunastavan tällä kaudella uskottavan kakkossentterin viitan Jokereissa. 14+18 tauluun ja kauden jälkeen takaisin änäriin. Ne pudotuspelit Jensenin ja Haapalan kanssa oli niin väkevää tekemistä, että odotin Mäenalasen jatkavan tuosta samalla tasolla. Lisäksi olin fiiliksissä, että Jokereissa on vihdoin iso, nopea, fyysinen ja tosipeleissä onnistuva sentteri.

Eipä nuo ennustukset olisi paljon pahemmin voinut pieleen mennä. Todella vaisu kausi vaikka vastuuta oli tarjolla Reginin ja Normanin saikuttaessa loppukauden. Yksi hyvä ajanjakso Pakarisen ja Hännikäisen kanssa, mutta 0+0 pudotuspeleissä vaikka sinällään kenttä pörisi ihan kivasti välillä.

Jatkoajan KHL-toimituksen arviot vahvasta kahden suunnan pelistä jätti itselleni hyvin hämmentyneen fiiliksen. Minusta kun Mäenalanen nimenomaan ei tuonut hyökkäyspeliin mitään, eikä kyllä omissakaan ihan hirveän edukseen esiintynyt. Tyhmiä jäähyjäkin taisi mahtua kauteen, eli aikalailla tasaisen huono kaikessa tällä kaudella.

Sääli, että vuosi sitten Lokoa vastaan kyseessä ilmeisesti oli vain klassinen suonenveto, eikä palaset tuon jälkeen enää loksahtaneet millään pelipaikalla kohdalleen. Eipä tuolla toisaalta kuin ylipäätään pari pelaajaa onnistuneet tämän kauden hengettömässä pappalaumassa, mutta Mäenalasen kohdalla yrityksestä tuo ei jäänyt kiinni, vaan ihan pelillisistä vajaavaisuuksista.
 

pyy

Jäsen
Jos nyt unohdetaan odutusarvot, niin Mäenalanen on alempien ketjuen sentterilaituri, joka on kohtuullisen iso ja työteliäs, ja tekee epätasaisesti tulosta hyökkäyspäässä. Jos palkka on sen mukainen niin kyllä tuollaiselle käyttöä on. Jos taas Saku haluaa olla tulosketjun sentteri, niin Saku ei pelaa Jokereissa ensi kaudella, eikä nähdäkseni muuallakaan Kohelossa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mun käsityksen mukaan Saku tuli hakemaan uutta lähtöä änäriin. Ei saanut yhden suunnan sopimusta silloin ja tuli narreihin. Oli pätevä nelosen rotaatiossa Carolinassa. Meillä ei täyttänyt odotuksia ja matkan pitäisi jatkua alempiin sarjoihin.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka tässä ei ollutkaan kyse mistään vakavasta, lainausten muuttaminen on kuitenkin säännöissä kiellettyä. Viestistä on annettu rikepiste.
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

Lelle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valitettavasti Sakun sentteriroolin osas ennustaa. Ei riitä ja kuten @pyy totes jo, ehkä neloseen/duunari osastoa. Ehkä laidassa vois mennä mut tulosta ei tule. Vaikee sanoa mut en pety vaikka ei jatka.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mukavaa että Sakulla kulkee pelit näinkin hyvin MM-skaboissa.
Pari viimeistä kautta Jokereissa tosiaan ollut melkoista pelillistä korpivaellusta muutamaa parempaa 3-5 peliä kestänyttä pätkää lukuunottamatta.

Eiköhän se tosiaan vielä Sakullakin lähde pelit kulkemaan uudessa ympäristössä, minne ikinä sitten tie viekään ensi kaudeksi?
Itse veikkaan edelleen SHL:ää vai olisiko sittenkin osoitteena Oulu.
Toki, ei kai jatkaminen Jokereissakaan ihan poissuljettu vaihtoehto ole, mutta tuskinpa kuitenkaan, eli eiköhän noi jatkodiilit olisi aikaa päivää sitten jo ilmoitettu ja parin viikon hyvä pätkä kesäkisoissa ei enään venettä keikauta suuntaan tai toiseen Jokereiden ja Mäenalasen välillä.

Itselleni Mäenalasen vuodet Jokereissa jäivät korkeintaan käden lämpöisiksi tai oikeastaan suhteutettuna omiin suht korkeisiin ennakko-odotuksiini nähden jopa isoiksi pettymyksiksi.
Mutta niinkuin sanottua, toivotaan että uudessa ympäristössä hommat lähtisivät taas kulkemaan ja sylkykuppi-Sakusta kuoriutuisi jälleen ihan pelimies.
Edellytyksiä on, sitä tuskin moni voi kiistää. Harmi vain että Jokereissa ei homma toiminut syystä tai toisesta.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos meillä ei olisi kiinitettynä Junttiloita yms, niin voisi mennä joukon jatkona, vaikka anti on olliut vaatimatonta. Ei ole tämän hetkisessä sapluunassa palanen, joka puuttuu, kun kolme paikkaa vapaana, joista luultavammin yksi käytetään sentteriin, yksi pakkiin ja viimeinen säästetään (jos vanhat merkit pitävät paikkaansa). Toivotaan Sakun kannalta, että seuraava osoite on paikka, jossa pääsee kuntoon ja löytää taas jyvän pelilleen. Jokereissa putosi aika pitkälti siihen jo mainetta niittävään kategoriaan, jossa tullaan hyvillä spekseillä sisään, mutta ei vaan onnistu (toki satunnaisesti) ja parempi jatkaa matkaa.
 

Buster

Jäsen
Kyllä nuo Sakun raamit ja luistelu vaan on järkyttävän seksikästä, vaikka rungon puolesta voisi olla fyysisesti vielä jopa vähän dominoivampi. Silti vie aika hyvin noita laitakamppailuita, hyvä karvaaja ja on kieltämättä hyvä pelaaja tuossa roolissa, missä maajoukkueessa vetää ja samassa se vissiin oli AHL:ssäkin. Eli energiapeliä, jossa painetaan kiekko vastustajan alueelle ja pelataan muutenkin simppeliä kiekonhallintapeliä.

Mäenalanen pelasi todella aggressiivisesti ja jopa vähän hullun lailla silloin kun hän Jokereihin liittyi mennen todella kovaa tilanteisiin ja jakoi painaviakin taklauksia. Muistaakseni karvatessa oli ihan, että jos ei pakki ehtinyt heittää kiekkoa hädissään jonnekin riittävän aikaisin, niin Saku oli asennoitunut rullaamaan yli. Tuo osa pelaamisesta sitten vähän katosi sen pian tulleen ekan päävamman/loukin myötä, eikä tuo fiksaatio muovata kaverista sentteri myöskään tehnyt kovin suurta palvelusta. Se syöttötaito, kiekollinen varmuus ja pelin hahmottaminen tietyissä tilanteissa on vähän vajavaista. Viimeksi Italiaa vastaan taisi taas tulla syöttö/jatko poikittain omalla sinisellä, joka meni vastustajan lapaan ja noita lapsuksia sattuu aika säännöllisesti. Mikä sitten tietysti lajin vaativimmalla pelipaikalla vain korostui.

Vähän tuntuu joskus, että haluaisi itse olla kiekollisesti taitava pelaaja ja pisteidentekijä. Että riittääkö ukolle tällainen laidassa rymistelevä pohjois-etelä -pelaaminen, kiekko pakille ja kohti maalia punnertaminen. Olisi ihan törkeen hyvä roolipelaaja ilman vammahistoriaa ja jos tyytyisi ja hyväksyisi sen 3 - 4 kentän laiturin roolinsa. Ja kuka tietää... Oikeilla ketjukavereilla saattaisi olla laidasta sitä pistepotentiaaliakin, vaikkei mikään illasta toiseen valotaululla näkyvä pisteseppo tule koskaan olemaankaan korkeimmilla tasoilla ainakaan.
 

Hurde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toimittaja Sasha Huttunen twiittaa, että Mäenalanen siirtymässä Oulun Kärppiin ensi kaudeksi.

Näin kävi, kiitos Saku käynnistä. Molemmille hyvä ratkaisu, toivottavasti peli näyttää Liigassa enemmän Skoda-kupin peleiltä kuin viime kauden otteilta.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mäenalasen potentiaalista Jokereissa mitattiin varmaan 60 %, paremmassa valmennuksessa olisi varmasti tuottanut paljon enemmän.

Itse olisin äijän mukana vielä pitänyt, harmin paikka ja onnea matkaan!
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saku breikkaa leijonissa, on prime iässä, ja kolmeksi vuodeksi Kärppiin. Öö, agentille kenkää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös