Sitten, kun heitetään jotain nimiä perusteluineen, niin nämä viestit voi ottaa edes vähän tosissaan. Suomella on tasan kaksi Saku Koivua parempaa puolustavaa sentteriä ja nämä pelaavat hyvin suurella todennäköisyydellä olympialaisissa samassa ketjussa. Ykkösketjussa.
Ei ole kukaan muukaan Suomen joukkueessa, joten vaikea sitä on Sakulle laskea miinukseksi.
Näihin lauseisiin kiteytyy hyvin paljon. Jos Suomen materiaali olisi muutamaa luokkaa tämän hetkistä parempi, tämä keskustelu olisi jollain tapaa järkevää. Vaikka Koivu ja Selänne eivät ole enää nuoruuden tasollaan, ovat he olleet viimeiset 20 vuotta jokaisena vuonna Suomen 10 parhaan pelaajan joukossa, ja mahtuvat siis edelleen kevyesti joukkueeseen. Ei ole heidän vikansa että nuoremmat eivät taida koskaan nousta kunnolla heidän ohitseen.
Suomella on tasan kaksi laatuhyökkääjää, Mikko Koivu ja Valtteri Filppula. Jotain hyökkäyksestä kertoo se, että kärkiketjuissa tulee olemaan pelaajia luokkaa Jussi Jokinen, Mikael Granlund, Tuomo Ruutu ja Lauri Korpikoski. Kun pelataan Olympiatasolla heidän pitäisi miehittää 3-4 ketjut... Tuolloin myös "vanhusten" paikka voisi olla uhattu. Nyt kun tilanne on tämä, on Filppula käytännössä pakko laittaa ykkösen laitaan, onhan hän paras laiturimme jos/kun hän sinne siirtyy.
Jos taas mennään S.Koivuun, niin ihmiset taitavat seurata aika paljon pelejä lähinnä teksti-tv:ltä, pisteet ratkaisevat. Koivuhan oli varsinkin viimeisinä Montreal vuosinaan luotettava kahden suunnan sentteri, joskin hän pelasi vielä ylivoimaa. Koivu nosti jo tuolloin keskinkertaisia ketjukavereitaan uudelle tasolle (Higgins, Ryder), sama on jatkunut myös Anaheimissa. Ei ole sattumaa että Winnik ja Cogliano pelaavat "elämänsä lätkää" Sakun rinnalla.
Koivua pidetään Suomessa hieman oudosti Selänteen tyyppisenä yksipuolisena pistetykkinä. Viimeistään ensimmäiset pahat polvivammat (96/97) tuhosivat Sakun mahdollisuudet supertähteyteen. Tämän jälkeen hän onkin ollut "sentteri joka tekee pienet asiat oikein". Ylivoimalla on toki syntynyt pisteitä vielä "vammaisenakin", mutta merkitys joukkueelle on ollut aina äärettömän paljon suurempi kuin puhtaasti hyökkäävällä 60-70 pisteen miehellä. Verrokkina voi käyttää vaikka tämän hetken Habsin ja Tsekin kakkossentteriä Tomas Plekanecia, ei näy aina tulostaululla, mutta hänen esityksensä on usein ratkaiseva palanen siinä kasvaako joukkueen pistepussi kyseisenä iltana...
Suomi voi päästä mitaleille vaikka se häviäisi selvästi kaikki ottelunsa kisojen neljää parhaalla materiaalilla operoivaa joukkuetta vastaan (kuten Vancouverissa kävi), mutta sen varaan ei kannata kuitenkaan paljoa laskea. Silloin tarvitaan Suomen harvoja kahden suunnan osaajia, tämä ei ainakaan laske S.Koivun mahdollisuutta päästä kisoihin.
Näin ollen kaksi alempaa kenttää voisivat olla seuraavat:
Korpikoski-S.Koivu-T.Ruutu
Komarov-Barkov-Joensuu/Bergenheim/Pihlström
Vanhuksia enemmän minua mietityttää (hyökkäyksen osalta, pakisto on niin kapea/heikko ettei sitä jaksa murehtia) kakkossentterin paikka, siihen ei ole ketään 100 % sopivaa tarjolla, jopa Barkov on vaihtoehto. Käytännössä siinä tulee pelaamaan esim. Selänteen ja J.Jokisen välissä joko Kontiola tai Olli Jokinen, eikä tuo kyllä kuulosta Olympialaisten kakkosketjulta. Ero hahmottelemiini alaketjuihin on marginaalinen!
Hienoa kuitenkin että tässäkin aiheessa on päästy jo kolmannelle sivulle, kisahuuma on selvästi nousussa! Vastaus kysymykseen on kuitenkin se, että luotettava vastustajan tähtien pimentäjä Saku Koivu on lähempänä kakkossentterin paikkaa kuin kisakoneesta putoamista! Ei nimittäin olisi mikään ihme, jos Korpikoski-Koivu-Ruutu saisi isoja maita vastaan enemmän peliaikaa kuin J.Jokinen-Kontiola-Selänne...