Saku Koivu – kaikkien aikojen suomalaissentteri

[HockeyForLife]

Harmi, ettei Koivu saanut sitä huomiota, jonka olisi ansainnut! Ymmärrettävää toki, että Selänne oli kaiken keskipisteenä mutta kyllä itse yritin myös jatkuvasti ettiä kuvista Koivua.

Harmi ettei Koivulle koskaan sormusta tullut.. Olisi sen ansainnut! Upea ura!

 

[Grainger]

Harmi, ettei Koivu saanut sitä huomiota, jonka olisi ansainnut!

Eiköhän Saku ole ollut tyytyväinen, kun on saanut olla vihdoin rauhassa. Itse ainakin olen ymmärtänyt, että juuri tämä on ollut parasta muutossa Canadiensista Ducksiin.

Hyvä jääkiekkoilija, suuri ihminen. Suomen maajoukkueen ainoa kapteeni.

 

[palle fontän]

Koivusta oli joskus takavuosina todella hieno video youtubessa. Tämä oli siis ajalta ennen minkäänlaisia suurempi loukkaantumisia ja syöpää. Harmillisesti tätä pätkää en enää ole mistään löytänyt, sillä luistelu oli mielestäni jotain sellaista, joka olisi edelleen todella poikkeuksellista NHL:ssä.

Jos siis joku muu löytää materiaalia tuolta ajalta, niin saa linkittää!

 

[kananlento]

Harmi, ettei Koivu saanut sitä huomiota, jonka olisi ansainnut! Ymmärrettävää toki, että Selänne oli kaiken keskipisteenä mutta kyllä itse yritin myös jatkuvasti ettiä kuvista Koivua.

Harmi ettei Koivulle koskaan sormusta tullut.. Olisi sen ansainnut! Upea ura!

Koitin kanssa etsiskellä Koivua pelin jälkeen, mutta hankalaahan se oli, kun mies liikkui pitkälti viimeisten joukossa. Todella toivon, että Saku jatkaa vielä, vaikka epätodennäköistä se taitaa olla.

 

[heskey #11]

Saku Antero Koivu.
19.kautta maaiman kovimmassa jääkiekkoliigassa. 1124 uraottelua joissa 255 maalia, 577 syöttöä ja 832 pistettä. Pistekeskiarvo ottelua kohden 0,74.
Playoffeissa 80 ottelussa kovat 59 pistettä, joista 18 maaleja.
Yli 50 pisteen NHL-kausia yhdeksän. Montako niitä olisi voinut tulla, jos Saku olisi saanut pelata terveenä? Olisiko hän voittanut pistepörssin toisella NHL-kaudellaan historian ensimmäisenä suomalaisena 22-vuotiaana! Mihin kaikkeen se olisi voinut johtaa?
Maajoukkueessa nelinkertainen olympiamitalisti, maailmanmestari....C.

Jossittelua ja harmittelua voidaan aina harrastaa, mutta se tulee jokaisen tietää etteivät vammat vie koskaan pois sitä miten paljon Saku Koivu on tuonut suomalaiselle jääkiekkoilulle. Minua ottaa henkilökohtaisesti sydämestä kun kaikkialla kirjoitellaan Teemu Selänteestä. Saku Koivu jää pahasti varjoon. Tämä on uskoakseni hänen viimeinen kautensa, ellei palaa Montrealiin, mihin tuskin kukaan uskoo.





Captain #11. We're going to miss you.

 

[Ostoskassi]

Kyllä Sakun NHL-ura taisi olla tässä. Upea pelaaja, ja vielä hienompi ihminen. On suuri sääli, että Canadiensin joukkue oli mitä oli silloin, kun Saku siellä pelasi. On suuri sääli, että Saku sairastui syöpään, joka söi valtavasti Sakun potentiaalia. On suuri sääli, että Sakun mailat hajosivat olympiafinaalissa. On suuri sääli, että Saku kärsi niinkin vakavista polvivaivoista kuin nyt urallaan kärsi, aivotärähdyksiäkin tuli muutama matkalle. Saku Koivu on kuin onkin kaikkien aikojen suomalaissentteri, vaikka hänen urallaan on niin paljon jossiteltavaa. Sakun ura NHL:ssä ja maajoukkueessa on äärimmäisen kova, mutta silti edelleen harmittaa se, että Sakun ura olisi voinut olla vielä loisteliaampi, vielä parempi ja vielä menestyksekkäämpi.

Saku Koivu on Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen kapteeni. Naganosta -98 aina Vancouveriin 2010 Saku kantoi C-kirjainta rinnassaan. Koivu on niin kova lieder, että niinkin kokenut pelaaja kuin Kimmo Timonen sanoi liikuttuneensa Sakun pitämästä puheesta pukukopissa ennen Vancouverin olympialaisten pronssiottelun viimeistä erää. Minulle Saku Koivu on kaikkien aikojen leijonapelaaja ja kaikkien aikojen leijonakapteeni. Taistelija, johtaja.. nämä ovat kaikki kliseitä, mutta Saku Koivun ura on niin upea, että ylisanoja saa, ja pitää käyttää.

Kaikkien aikojen suomalaiskapteeni
Saku Koivu #11

 

[Apmp-]

Saku Koivu oli hieno pelaaja, mutta ennen kaikkea hieno ihminen. Harmi että ensimmäiset jääkiekkomuistot ovat vasta vuodelta 1997, joten Sakua ei tullut livenä nähtyä hirveän monta kertaa (tai tuli, mutta en muista). Kummisetäni, joka tuntee Sakun jonkun kaverinsa kautta, sai aikanaan (2000) järkättyä tapaamisen Saku Koivun kanssa ja voitte vaan arvata kuinka paljon pientä poikaa silloin jännitti. Muistoksi siitä jäi gameworn-paita Sakun ekalta kapteenikaudelta Montrealista. Paita, jota kovin monella ei ole. Tällöin tuli Sakun kanssa myös niitä näitä juteltua ja mieleen jäi se, kuinka Sakua oikeasti kiinnosti koulupojan hölinät omasta jääkiekkourastaan ja unelmasta tulla yhtä hyväksi kuin Saku. No ihan näin ei käynyt. Harmi, että Saku siirtyi yhteen suurimmista inhokkijoukkeistani. Joukkue on kuitenkin aina suurempi kuin pelaaja, joten tälläkään kaudella en vain mitenkään pystynyt toivomaan Sakulle menestystä. Montreal oli kakkossuosikki Sakun siellä pelatessa, lähdön jälkeen Montreal "putosi" sitten pois tuosta kakkossuosikin paikalta, joskin kyllä mä Habsista pidän vieläkin.

Allekirjoittaneelle Saku on aina se kaikkein suurin suomalaispelaaja. Jere Lehtisen seuratessa kakkosena.

 

[Juzbe#3]

Vaikka moni tuntuu vetistelevän Selänteen uran loppumista, täytyy myöntää että Sakun mahdollinen lopettaminen vetää minut melkeinpä haikeammaksi. Kyllähän se tosiaan vähän sitä vaikuttaa että Saku olisi kaikessa hiljaisuudessa lopettelemassa omaa uraansa. Tavallaan harmi että ei ole saanut sen enempää huomiota sillä sen tämä mies kyllä ansaitsisi. Toki tällainen uran lopetus sopii Sakun nöyrälle ja vaatimattomalle persoonalle.

Kyllähän itselläkin on painunut mieleen hienoja hetkiä kun Saku on johtanut Leijonia. Parempaa liideriä ja kapteenia ei ole ihan helppo löytää. Onhan se aivan uskomaton saavutus että Koivu sai kunnian olla yhden NHL:n legendaarisimman seuran kapteenina niinkin pitkään. Mielestäni se kertoo Sakun kohdalla enemmän kuin mitkään pistepörssit.

Jotenkin vielä toivoisi että ura ja Stanley Cupin metsästys jatkuisi vielä. Tämä kausi oli varmasti iso pettymys kun uran loppuhuipennuksen saavuttaminen epäonnistui. Anaheimin tilanne ei kuitenkaan näytä huonolta ensi kautta ajatellen, paljon on hyviä nuoria pelaajia ottamassa roolia. Jospa Saku lähtisi vielä ensi kaudeksi tuomaan johtajuutta ja kokemusta siihen nippuun? Silloin olisin jopa valmis kannattamaan Anaheimia lännen puolella.

 

[Jack of Spades]

Saku Koivu on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista jàákiekkoilijoista! Mies on antanut leijonien kapteenina urallaan maajoukkueelle todella paljon. Hàn oli -95 Tukholman maailmanmestaruudesta alkaneen suomikiekon lopullisen lãpilyònnin kasvot! Itse ihastelin noissa ko. kisoissa lapsenkasvoista taitavaa leijonasentterià, jonka Hupu, Tupu ja Lupu nimillà ristitty hyòkkàystrio painoi pelin jàrjestààn vastustajan pàátyyn. Onko tuostakin jo làhemmàs 20v. kulunut aikaa..? Vuodet vierii ja Sakunkin peliura alkaa olla pâãtôksessâ. Toivotan el capitano Koivulle jatkoon kaikkea hyvââ! Opettakaa yhdessâ Teemun, Jeren, Villen etc. tuleville leijonille se valtaisa tieto ja kokemus, ettâ Suomesta tulee jatkossakin uusia Sakuja & Teemuja!

 

[SampoHoitaa]

Saku Koivu aloitti NHL-uransa täysin kiekkohullussa Montreal Canadiensissa tuoreena maailmanmestarina syksyllä '95. Supertulokkaaksi povatulta väkkärältä odotettiin paljon, ja ensimmäisen kauden osalta odotukset eivät aivan täysin täyttyneet. Nuorukainen tehtaili noin 0,5 pistettä per peli, ja parhaan tulokkaan Calder-trophy lipsahti Daniel Alfredssonille. Seuraavalla kaudella Koivu vaikutti valmiilta iskemään itsensä koko jääkiekkoilevan maailman terävimpään kärkeen. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Koivu loukkasi polvensa johtaessaan koko liigan pistepörssiä, eikä miehen vahvuutena tunnettu käsittämättömän ketterä liike toipunut enää koskaan entiselleen.

Boldaus oma.

Nyt haluaisin kuulla hieman vanhemman sukupolven näkemystä tuosta asiasta. Olin itse noihin aikoihin 5-vuotias, joten silloin en ihan terävimmin jääkiekkoa seurannut, eikä tuo kyseinen kausi ole ollenkaan mielessäni.

Olen kuullut valtavasti puhetta tuosta loukkaantumisesta ja sen vaikutuksista Koivun uraan/liikkeeseen. Kuulopuheiden perusteella tuon loukkaantumisen merkitys Sakun uran jatkolle oli merkittävä. Kuitenkin, kun mielipiteet tulevat suomalaisesta suusta, niin sitä aina miettii, että olikohan noin? Vai oliko kyseessä vain yksi loukkaantuminen, josta on tehty uran käänteen tekevä.

Oli miten oli. On selvää, että asia on puhtaasti spekulatiivinen, eikä kukaan voi varmuudella sanoa, mikä oli tuon loukkaantumisen reaalinen merkitys kokonaiskuvan kannalta. Haluaisin silti kuulla tuosta lisää, jos joku vanhempi kiekkomies voisi valaista asiaa ja tuoda oman näkökulmansa. Kiitos jo etukäteen.

 

[Fremont]

Saapa nähdä mitä Saku tekee uransa suhteen.

Ehdottomasti suurin oma jääkiekko-ikoni vaikka muutaman vuoden nuorempi onkin. Parhaat muistot -95 Suomen mestaruudesta ja pienet voitonmaljat Sakun, Stounin, ja Pirjetan kanssa Börssin edessä. Sombrerot tietty päässä.

Ja lisää tuli mm-höntsästä, uskomaton vuosi...

 

[Falcon]

Toinen suomalaisikoni. Saku on ollut saavutuksillaan ja asenteellaan ja johtamiskyvyllään kyllä paras suomalaissentteri maajoukkueessa. On selättänyt syövät ja muut terveydelliset vaikeudet. Saapa nähdä vieläkö Sakulla riittää motivaatiota jatkaa. Hieno ihminen kaikin puolin ja toivon että Saku myös jatkaa jääkiekon parissa jääkiekkoilijan uran jälkeenkin.

 

[Largo]

Boldaus oma.

Nyt haluaisin kuulla hieman vanhemman sukupolven näkemystä tuosta asiasta. Olin itse noihin aikoihin 5-vuotias, joten silloin en ihan terävimmin jääkiekkoa seurannut, eikä tuo kyseinen kausi ole ollenkaan mielessäni.

Olen kuullut valtavasti puhetta tuosta loukkaantumisesta ja sen vaikutuksista Koivun uraan/liikkeeseen. Kuulopuheiden perusteella tuon loukkaantumisen merkitys Sakun uran jatkolle oli merkittävä. Kuitenkin, kun mielipiteet tulevat suomalaisesta suusta, niin sitä aina miettii, että olikohan noin? Vai oliko kyseessä vain yksi loukkaantuminen, josta on tehty uran käänteen tekevä.

Oli miten oli. On selvää, että asia on puhtaasti spekulatiivinen, eikä kukaan voi varmuudella sanoa, mikä oli tuon loukkaantumisen reaalinen merkitys kokonaiskuvan kannalta. Haluaisin silti kuulla tuosta lisää, jos joku vanhempi kiekkomies voisi valaista asiaa ja tuoda oman näkökulmansa. Kiitos jo etukäteen.

Muistan tuon loukkaantumisen todella hyvin. Koivu johti pistepörssiä yhdessä Peter Forsbergin kanssa 38:lla pisteellä ennen loukkaantumistaan Chicagoa vastaan joulukuun 7:s päivä. Valitettavasti NHL:n seuraaminen tuohon aikaan oli todella hankalaa, eikä pelejä näytetty Suomeen kuin satunnaisesti. Joitain videoita olen Sakulta katsonut ja kyllä se liike oli jotain poikkeuksellista, mutta on vaikeaa sanoa paljonko se on kokonaisuudessaan vaikuttanut hänen uraansa.

Saku Koivu on itselleni ollut aina se ykkönen ja olen hänen uraansa seurannut alkumetreistä saakka. Maajoukkueen itseoikeutettu kapteeni ja todellinen johtaja sekä esimerkin näyttäjä kaukalossa ja sen ulkopuolella. One more year, Saku! Ensi kaudella SC-sormus sormeen tavalla millä hyvänsä.

 

[Amerikanihme]

Olen kuullut valtavasti puhetta tuosta loukkaantumisesta ja sen vaikutuksista Koivun uraan/liikkeeseen. Kuulopuheiden perusteella tuon loukkaantumisen merkitys Sakun uran jatkolle oli merkittävä. Kuitenkin, kun mielipiteet tulevat suomalaisesta suusta, niin sitä aina miettii, että olikohan noin? Vai oliko kyseessä vain yksi loukkaantuminen, josta on tehty uran käänteen tekevä.

No, ei se ehkä tuo 1996-vuoden lopussa tullut polven loukkaantuminen Sakun uraa sinällään laskusuuntaan kääntänyt, mutta siitä alkoi hirveä loukkaantumisten kierre. Laitan tähän nyt tekstiä Wikipediästä mukaellen, koska en tarkempaa lähdettä löytänyt, mutta kausilla 1997-1998 ja 1998-1999 Sakulla oli erinäisiä lähinnä kai jalkojen vammoja. 1999 - 2000 kaudella sitten olkapää niksahti pois paikaltaan ja 40 peliä meni sitä parannellessa. Sitten paluun jälkeen meni kohta pian polvi, ja kausi jäi Sakulla 24 pelin mittaiseksi. Seuraavalla kaudella vasen polvi oli taas leikkauksessa ja siihen meni 28 peliä. 2001 kauden alussa Sakulla todettiin sitten se syöpä ja sen paranteluun meni oikeastaan koko kausi. 2002 - 2003 tuli sitten yksi NHL-uran parhaista kausista jolloin Saku pysyi suhtkoht ehjänä ja tuloksena 71 pistettä. Seuraavalla 2003 - 2004 kaudella oli taas polvien kanssa ongelmia, sitten tulikin tämä työsulkukausi, seuraava kausi meni aika hyvin, kunnes playoffeissa tuli sitten tämä paha silmävamma. Kaudella 2006 - 2007 tuli sitten piste-ennätys 75 pistettä. Joten loukkaantumisten/vakavan sairauden sävyttämä on ollut Sakun ura, tuo ensimmäinen oli siis vain se alku tälle prosessille eikä sitä voi yksinään syyttää Sakun uran tuhoamisesta.

 

[Reznik]

Nostellaanpa pitkästä aikaa...

Tunteikas yö edessä, kävi ottelussa miten tahansa. Suurin huomio kohdistuu tietysti Teemuun koska hänen lopettamisensa on varmaa, mutta Sakunkin puheista on sellaisen käsityksen saanut että todennäköisemmin loppuu kuin jatkuu. Ainakaan muualla ei meinaa pelata, joten jos ei Anaheimiin sopimusta saa niin sitten se on siinä.

Vuonna 1995 olin nelivuotias, joten siitä en mitään muista, mutta tuon kultaturnauksen koosteen olen VHS:ltä katsonut elämässäni aivan varmasti moninkertaisesti useammin kuin mitään muuta yksittäistä tallennetta. Ei silloin pikkupoikana kauheasti kiinnostanut, että mikä oli turnauksen taso todellisuudessa, sitä vaan tuijotti nuorta, ketterää ja voitontahtoista taituria numerolla 11.

Niin kauan kuin elämästäni mitään muistan, on Saku Koivu ollut suosikkipelaajani. Toivon, ettei se päättyisi tänään.

http://www.youtube.com/watch?v=Co7BqqapZQ4
Linkissä jonkunlainen tube-pätkä fiilistelyyn.

Lainaus keväältä, mutta sopinee nostaa ylös nyt kun se odotettu uutinen tuli ja Saku päätti lopettaa uransa. ´95 on täällä ensimmäinen maajoukkueturnaus, josta enemmälti muistikuvia on, joten varsin luonnollista että Saku on se suosikkipelaaja aina ollut. Ja varsinkin se Leijonakapteeni numero yksi.

Kiitos Saku Koivu #11

 

[ämjiijii]

Itselleni myös Saku Koivu on aina ollut ihan ykköspelaaja, jopa ohi Teemu Selänteen. Ensimmäinen katsomani jääkiekko-ottelu oli Suomi-Ukraina vuoden 1999 MM-kisoista. Eihän sitä 7-vuotiaana ymmärtänyt maiden tasoeroja ja kun Ukraina meni 1-0 johtoon niin oli maani myynyt. Mutta Saku Koivupa sitten teki kaksi maalia tuossa ottelussa. Ja pelasi sen jälkeen toki huikeat kisat. Pari vuotta myöhemmin tuli uutiset Koivun syöpäsairaudesta. Luulin tuolloin että syöpään kuolee varmasti, joten uutinen oli tietenkin hirvittävä shokki. Saku kuitenkin palasi dominoimaan sekä NHL- että maajoukkuejäille ja on ollut mukana lähes kaikissa tärkeimmissä Suomen maajoukkueen saavutuksissa. Harmi että Stanley Cup jäi saamatta.

Pelityyltään Saku Koivu on juuri sellainen mitä arvostan. Lyhyt varsi, jota ei kuitenkaan käytä ikinä tekosyynä olla menemättä kovimpiinkin vääntöihin. Huikea pelikäsitys ja syöttötaidot. Joukkuepelaaja, joka osasi viimeisinä vuosinaan omaksua puolustavammankin roolin. Ei ole sattumaa että pelasi lähes koko uransa C tai A rinnassa.

Toivottavasti tulee järkiinsä ja pelaa vielä SM-liigassa. Jos ei niin kiitoksia kaikesta!

 

[Elazi]

Tsemppiä Sakulle jatkoon!

 

[sampio]

Kyllä veti hiljaiseksi tää uutinen, ei tähän osaa nyt mitään järkevää sanoa. Pala parhaita muistoja on 11:n kipparoimana saavutettu.

Kiitos Saku!

 

[Kampitus]

Suomen kapteeni numero yksi. Suomen kaikkien aikojen sentteri. Yksi palanen suomen kaikkien aikojen hyökkäyskolmikosta, kolmikosta joka oli roolitettu täydellisesti yhdessä Teemun ja Jeren kanssa. Tässä ketjussa oli Suomen kaikkien aikojen sentteri, kaikkien aikojen maalinsylkijä, sekä kaikkien aikojen kahden suunnan laituri.

SM-liigassa Saku saavutti kaiken, mutta jossitteluja riittää. Mitä Saku olisi saavuttanut vielä enemmän mikäli polvi ei olisi pettänyt ja tehnyt ensimmäistä takapakkia hyvin alkaneelle NHL uralle. Mitä vielä jos ei syöpä olisi kohdannut miestä juuri parhaassa kiekko iässä. Mitä jos ei Sakun maila olisi katkennut Torinossa. Mitä jos Saku olisi ollut edes 5senttiä isompi.

Jossittelut voi kuitenkin mielestäni unohtaa. Saku pelasi koostaan huolimatta kamppailuja välttämättä, hän pisti aina kaiken likoon. Saku olisi lisäksi herrasmiespelaaja viimeisen päälle. Saku oli syntynyt johtajaksi, en tiedä mitä Koivujen perheessä on aamiaseksi syötetty, mutta 9vuotta Canadiensin kapteenina vetää hiljaiseksi. Koivu voitti myös syövän, tämä on asia joka oman arvostukseni nostaa todella suuriin mittoihin.

Jotain myös tietysti jäi puuttumaan, mutta niin paljon hän myös on kiekolta saanut. Saku lopetti todellakin huipulla, enkä toivo miestä edes Liigassa näkeväni, liian hieno mies päättämään ura täällä. Saku oli loppuun asti pelimies, tilastoniilot voivat laskea ettei hän olisi enää viimeisinä vuosina enää ollut NHL pelaaja mutta kyllä oli. Pisteet oli ainoat jotka laskivat, näin se vain taitaa olla jokaisella kuka on kohti uran loppua matkalla. Saku vain on todella paljon muutakin kuin pisteet. Koivu on pelaaja joka nauttii sitä suurimman luokan kunnioitusta kanssapelureiden joukossa. Toivottavasti ura jatkuu jääkiekon parissa, ja kyllähän se jatkuu.

 

[apulais-GM]

Tänään vai oliko se eilen kun kävi mielessä, että missähän Koivu meinasi tällä kaudella pelata. Tietysti mielessä kävi lopettaminenkin, mutta en siihen uskonut.
Vähän valjulla tavalla loppui tämä ura, kun Olympialaiset jätti väliin ja Selänteen varjoissa vaelteli sitten viimeisen kerran ulos kaukalosta, ehkä tietämättä itsekään oliko se viimeinen peli. Hieman samaan tyyliin kuin Miikka Kiprusoffin lopettaessa.
1995-2014.
Kaikkineen sellainen ura mitä muilla ei ole, ja erityylinen pelaaja kuin muut. Ja erityylinen henkilönäkin kuin muut. Katsoipa suomalaisesta näkökulmasta tai NHL-näkökulmasta. Harmi kun niitä ehjiä ja onnistuneita kausia ei montaa tullut.

 

[Hejony]

Kun olin kesällä 1997 juuri täyttänyt kuusi vuotta, perheemme lähti kesälomamatkalla Turkuun. Pienen kiekkofanin sydämeen oli jo silloin yksi kiivennyt muita korkeammalle. Muita pienempi, muita nopeampi, muita taitavampi ja muita urheampi sentteri numerolla 11. Jostain olin jo oppinut, että tämä kiekkosankarini oli kotoisin samasta kaupungista johon olimme matkalla. Kertoman mukaan jo ennen lähtöämme, puhumattakaan automatkasta, aiheutin vanhemmissani huvituksen sekaista sääliä ollessani vankkumattoman vakuuttunut siitä, että vierailumme kohokohta tulisi olemaan idolini tapaaminen henkilökohtaisesti. Äitini yritti varovaisesti huomautella, että kaveri asuu Montrealissa, mutta en suostunut näkemään tätä ongelmana; olihan kesä ja kiekkoilijat lomilla. Oli mielestäni itsestäänselvää, että mies on maassa, ja helppoahan se on Turun kokoisesta kaupungista yksi 175-senttinen sintti paikantaa.

Ja aika vaivatonta se olikin. En valitettavasti muista vanhempieni ilmettä, mutta totisesti haluaisin tietää miltä he näyttivät kun kaupungilla talsiessamme vastaan tuli jollakin torilla pelattu jonkinlainen katukoristurnaus, jonka päävetonauloina olivat Jere Lehtinen, Petteri Nummelin (?) ja, niin, Saku Koivu. Väenpaljouden keskeltä löytyi lopulta meikäläisen mentävä aukko, ja jollekin pahvinpalaselle sain sankariltani nimikirjoituksen sinisellä tussilla. Se on tuolla kaapissa, tussaus hieman haalenneena, mutta tunnistettavissa.

- - - - - - - - - - - - - - - -

Syksyllä 2001 selailin sujuvasti teksti-tv:n urheilusivuja, kun silmiini osui sinisellä tekstillä pysäyttävä teksti. Saku Koivulla oli todettu syöpä. Tiesin mikä syöpä on, tiesin mitä se aiheuttaa, mutta en jälkikäteen ajateltuna kuitenkaan lainkaan ymmärtänyt tilanteen todellista vakavuutta. Muistan, että harmittelin lähinnä tulevien olympialaisten jäämistä väliin. Jossain vaiheessa taudin vakavuus kuitenkin todella avautui, ja pikkumiehellä oli pienen miehen puolesta kova tuska päällä. Isä löysi sitten jostain jonkun todellisen tai keksimänsä sähköpostiosoitteen, johon kuulemma saattoi lähettää tsemppiterveiset Sakulle. Istuin sitten faijan vieressä ja sanelin hänelle suomeksi, hän käänsi englanniksi. En kyllä tiedä miksi piti kääntää englanniksi, olisiko sitten ollut joku Habsin sivusto.

En muista kirjeestä muuta kuin että kerroin Sakulle olevani varma hänen toipumisestaan, ja että vaikkei hän ole yhtä iso kuin Eric Lindros, niin on silti parempi pelaaja.

Saku toipui.

- - - - - - - - - - - - - - - -

Varttuessa elämään tuli jääkiekon lisäksi onneksi vähän muutakin sisältöä, ja tuo fanaattinen ihailu sai tilalleen maltillisemman suhtautumisen. Ylivoimaisena esikuvana Koivu kuitenkin säilyi läpi näiden vuosien, sekä kentällä että sen ulkopuolella. Aika monta aamua on herätty 235 tahdissa, monet etsivät vihreää Selännettä, minä vihreää Koivua. Sittemmin kuvioihin tuli nhl.comit ja striimit ja seuraamisesta tuli moninverroin helpompaa. Maajoukkueessa tietysti näkyi paljon, sieltä on ihan omat muistonsa, katkeransuloiset.

Nyt se on sitten kaikki ohi. Hassua, että lapsella syntyy tuollainen suhde johonkin tuntemattomaan jääkiekkoilijaan, mutta sitähän se jääkiekon seuraaminen oikeastaan yleisemminkin on; huikean voimakkaiden tunteiden kokemista asioista joihin sinulla on todellisuudessa hyvin vähän vaikutusvaltaa tai kosketuspintaa.

Haikeaa on. Oh captain, my captain. Kiitos kaikesta, Saku Koivu.

 

[Maaginen mailavirtuoosi]

Hattu päästä ja syvä kumarrus. Kapteenien kapteeni. Maailmanmestari. Tärkein yksittäinen henkilö 90-luvun lätkä-buumin syntymisessä. Kiitos vuosista ja peleistä Saku.

 

[Amerikanihme]

Kyllähän Sakulle täytyy muutama rivi "uhrata", kyseessä on sentään suosikkipelaajani. Jotenkin oli sellainen olo katsoessani paikan päällä Ducksien runkosarjan viimeistä peliä Coloradoa vastaan, että se oli sitten tässä Sakullakin. Hiljaa hiipien hän poistui kaukalosta, taisi hän muutamat halaukset saada Teemulta ja ehkä Giguereltä. En muista mitä tapahtui viimeisen playoffs-pelin jälkeen, en sitä peliä nähnyt ollenkaan. Kunnia kuitenkin Sakulle hienosta urasta. Sitkeä pieni sissi. NHL:ssä ei mennyt ihan putkeen sen jälkeen, kun se ensimmäinen polvivamma tuli. Uskomaton taistelu kuitenkin Sakulta, syövästä takaisin jne. Erityisesti jäi mieleen se, että Saku kyllä runtattiin jään pintaan useasti, mutta sieltä se ponnahti heti ylös kuin mikäkin bumerangi. Taitoa miehellä oli vaikka kuinka, mutta se pieni koko koitui sitten ongelmaksi NHL:ssä. Vauhtia olisi saanut olla myös vähän enemmän, varsinkin uran loppua kohti, mutta sehän on tietenkin luonnollista, ettei luistin enää kulje vanhana miehenä entiseen malliin. Pohdin myös, oliko se tyrmäys, jonka Saku koki viimeisellä kaudellaan aivotärähdyksineen (näytti todella pahalta) osasyynä lopettamiseen.

Muistan myös kirjoittaneeni Sakulle hänen syövästä toipuessaan johonkin Canadiensin nettiosoitteeseen, johon kirjoitetut viestit tiettävästi Saku luki. En koskaan saanut vastausta, joten en tiedä, lukiko Saku juuri minun viestiäni. Kyyneleet olivat kuitenkin silmissä, kun Saku teki paluun syövän jälkeen ja yleisö Montrealissa taputti seisaallaan kahdeksan (!) minuuttia Sakulle. Aivan uskomatonta. Kertoo siitä, millainen henkilö oli kyseessä. Kai tähän voi jotain negatiivistakin laittaa, muistetaan hyvät ja pahat. Sakun pikkuvilpillinen pelityyli kahvaamisineen ja koukkumisineen ei ollut mieleeni. Ei hän mikään kuumakalle ollut, eikä tietenkään läheskään pahimmasta päästä pikkuvilpissään ja kovassa pelaamisessaan, mutta minusta nuo olisi voinut jättää pois. Mutta ehkä ne ovat sitten pelin huumassa tulleita juttuja, joille ei oikein mitään voi.

Pitkään oli unelmani tavata Saku. Koskaan se ei onnistunut Suomessa ollessani ja Aurajoen rantoja kävellessäni, jossa monet kertovat tavanneensa Sakun. Lopulta sitten sain mahdollisuuden tavata Ducksin pelaajia pelin jälkeen vaimoni sukulaisen avulla, ja näin onnistuin Sakun kaksi kertaa tapaamaan pelin jälkimeiningeissä hallin käytävillä, ja sain juteltua muutaman sanan Sakun kanssa, joten sekin unelmani kävi toteen. Hän oli juuri sellainen kuin olin hänen kuvitellut olevankin. Jämäkkä, asiallinen, fiksu. Nyt ei sitten ole enää muuta jäljellä kuin Sakun talon näkeminen Suomen vierailujeni yhteydessä Turun Mälikkälän alueella, jossa valtava omakotitalo sijaitsee. Kiitos Saku, jäämme kaipaamaan sinua ja kiekkosuorituksiasi!

 

[Ostoskassi]

Onneksi tähän ehti hiukan varautua, ettei tullut ihan puskista tämä uutinen.

Saku Koivun ehdoton uran huippuhetki on mielestäni vuosi 2006 ja Torinon olympialaiset. Saku Koivun, Teemu Selänteen ja oikeastaan koko Suomen joukkueen peli oli kerrassaan ihailtavaa katseltavaa. Parhaiten muistuu olympialaisista mieleen Sakun tekemä maali Venäjää vastaan, kun kiekko pomppasi maalin takaa Koivulle, joka päivysti maalin kulmalla kiekkoa. Se tuuletus. Sellaista peliä mitä Suomi koko joukkueena esitti Torinossa oli "once in a lifetime". En ole enää ikinä tuntenut niin kovaa luottoa yhtäkään joukkuetta kohtaan, kuin tuolloin. Suomi pelasi taitojensa ylärajoilla läpi turnauksen, ja keskiössä oli Leijonien kaksi suurta legendaa: Teemu Selänne ja Saku Koivu.

Saku Koivun johtajuus on jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Vancouverissa Saku käytti viimeisen puheenvuoron pronssiottelun toisella erätauolla. Suomen pelintaso nousi kolmanteen erään ja tappioasema saatiin käännettyä voitoksi viimeisessä erässä. Viimeistä erätaukoaan maajoukkueen kanssa viettänyt Saku Koivu teki kaikille selväksi sen, mitä piti tehdä. Turnaus, joka oli ollut vuoristorataa päättyi, kuin päättyikin onnellisesti ja Saku Koivun johtajuus oli tässä avainasemassa. Sakun erätauolla pitämä puhe oli niin sykähdyttävä, että jopa niinkin kokenut pelaaja kuin Kimmo Timonen nosti Sakun puheen esiin pelin jälkeisissä haastatteluissa. Jos joku on johtanut esimerkillä, se on Saku Koivu. Pienikoko ei estänyt Sakua menemästä välillä vähän turhan ahtaisiinkin väleihin, ja välillä maksettiin aika kovaakin hintaa, mutta Saku Koivu ei olisi sama pelaaja, jos hänellä ei olisi ollut tälläistä "hullunrohkeutta".

Saku Koivun halu olla paras on myös mainitsemisen arvoinen asia. Missä tämä halu näkyi? Saku pystyi vielä uran ehtoopuolella kehittämään omaa puolustuspelaamista aivan käsittämättömällä tavalla. Hän nousi nopeassa tahdissa oman joukkueen aivan parhaimpiin alivoimapelaajiin, vaikka vuodet vierivät ja tekivät tehtävänsä, ei se ollut mikään syy lopettaa kehittymiskohteiden etsimistä, pikemminkin päinvastoin.

Saku Koivulla on vielä paljon annettavaa jääkiekolle. Toivottavasti hän tarjoaa omaa osaamistaan ja toivottavasti hänellä on halu ja palo kehittää suomalaista jääkiekkoa entistä parempaan suuntaan.

Kiitos kaikesta, Saku Koivu. Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen kapteeni.

 

[lasaleiko]

Saku Koivu - syy miksi aloin aikanaan seurata NHL-kiekkoa. Tietysti sitä ennenkin kevään ja Skoda Cupin koittaessa suurin kysymys oli, että pääseekö Saku mukaan kisoihin? 06 ja Torino, mahtavan olympiaturnauksen kitkerä päätös, ottelun jälkeen Saku nojaa polveensa tyhjä katse silmissään ruotsalaisten juhliessa, se hetki on kyllä vituttanut varmaan enemmän kuin mikään jääkiekko-ottelu tai -ottelun tapahtuma.

Nojoo, se muisteloista. Kyllähän sitä olisi Sakulle jos jollekin toivonut Stanley Cupia kaikkien vastoinkäymisten ja sen taistelevan asenteen takia, mutta ei taas menny ne nallekarkit tasan.