Saksa 2005

  • 9 916
  • 70

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
MM 2005 ja Saksan joukkue taas tarkastelussa.

Uudet tuulet puhaltavat. Hans Zach on historiaa ja Greg Poss on astunut valmentajan saappaisiin. Asetelma on jälleen mielenkiintoinen. Näin etukäteen voi todeta että joukkueen tilanne on ihan ok. Muutamia poisjääntejä on luvassa, mutta aikaisempina vuosina tilanne on ollut pahempikin. Pelillisellä puolella Poss on muuttanut aika paljon. Nyt joukkue pyrkii hyökkäämään ja Zachin aikaiken sumputus on ainakin kauden aikaisemmissa treeniturnauksissa hylätty. Onko tämä hyvä vai huono, paha sanoa. Itse en koskaan ollut Zachin pelaajapolitiikan suurin fani, joskin myönsin aina että mies onnistui hyvin monissa jutuissaan. Possin tiimin ainoa tavoite on tietenkin perinteikäs puolivälieräpaikka, joka nimenomaan missattiin vuosi sitten.

Molariosasto on yleensä kunnossa. Ei valittamista tänäkään vuonna. Berliiniin lakon ajaksi tullut NHL-stara Olie Kölzig on jalkansa kanssa nyt siinä kunnossa, että MM-skabat jäävät väliin. Miehen peli on ollut hieman vuoristorataa, mutta viime vuosi maajoukkueessa oli mieheltä hyvä. Tietysti menetys.
Berliinissä hienon kauden pelannut, mutta sitten Olien syrjäyttämäksi joutunut Oliver Jonas ansaitsee 1-kassarin paikan kisoihin. Krefeldin tuttu Robert Müller on varmasti myös joukkueessa. 3-miehen paikka lienee Alexander Jungin heiniä, kaveri on usein leirityksessä, mutta jäänee ikuisesti tähän rooliin. Jokerikortti olisi tietysti mukavaa AHL-kautta Clevelandissa pelaava Dimitri Pätzöld. Mutta Dimi on jo sitä luokkaa ettei lähde siviililinjalle kisoihin. Possin kaavailuissa Dimi ei ole esiintynyt, joten jäänee pois.

Pakisto on kyllä arvoitus. Suurin puuttuja on tietenkin Mirko Lüdemann. ”Saksan paras pakki” lopetti pari kuukautta sitten maajoukkueuransa otettuaan Possin kanssa yhteen. Liiton miehet jyrähtivät, ja ilmoittivat että Lüdemannin kanssa keskustellaan vielä, mutta ikävä kyllä päätös pitää. Mirkon kausi oli perushyvä ja kiekollinen vastuu olisi ollut suuri. On tosin todettava että viime kausi Saksan paidassa oli ainakin minulle pettymys mieheltä. Myös jostain syystä hienosti tänä vuonna vastuuta ottanut nuori yleispakki Patrick Köppchen näyttää puuttuvan leirityksestä. Pakko olla loukkaantuminen syynä. Viime kaudella myös World Cupissa esiintynyt fyysinen Rob Leask puuttuu jalkavamman takia, myös paha homma. DEL-liigasta aika varmoja miehiä ovat upean kauden pelannut Nürnbergin kiekollinen Lasse Kopitz ja varmaankin perusvarma konkari Kölnin Andreas Renz. Muu on auki. Possin pakisto on kovin nuorta. Nyt olisi kieltämättä hyvä sauma antaa mahkut NHL-varatuille Stefan Schauerille(Köln) ja Alexander Sulzerille(Düsseldorf). Molempien kausi oli positiivinen. Myös Stephan Retzer on tuttu kaveri, ja taistelee pelipaikasta. Uusia naamoja leirityksessä ovat Felix Petermann(Nürnberg), Colin Danielsmeier(Iserlohn) ja Sasa Martinovic(Hampuri). Nuoria kavereita haistelemassa ilmaa. Petermanilla jotain mahdollisuuksiakin. Vanhaa kunnon kanukki/saksa-osastoa edustaa Krefeldin Shayne Wright. DEL:ssä jäljellä olevista neljästä joukkueesta ei paljoa porukkaa välttämättä löydy. Mannheimin kapteeni Sascha Goc on pelannut todella raskaan kauden. Seurannee finaalit katsomosta. Saa nähdä riittääkö vanhat meriitit. Joka kausi pitää puhua Sven Butenschönistä. NHL-pakki tuli pelaamaan lakon ajaksi Mannheimiin, ja on ollut melkoinen sylkykuppi. Iso jää on ollut todella hankala Big-Svenille. Mutta nyt tosipeleissä, eli play-offeissa, Boots siivoaa maalinedustaa kunnialla. Butenschön ei kuitenkaan vielä ole edustuskelpoinen IIHF:n kisoihin. Vuoden päästä sitten ehkä?
Odotusarvo on korkea AHL:n suuntaan. Nuori loistokolmikko Christian Ehrhoff, Christoph Schubert ja Dennis Seidenberg ovat kaikki pelanneet upean kauden. Seids ja Ehrhoff ovat mätänneet juuri sellaisia kiekollisen pakin pisteitä(about 40p)mitä odotettiinkin, mutta Schubert on ollut komeetta. Tällä hetkellä about 30 pistettä/70 matsissa, kun kahdella viime kaudella yhteensä alle 20 pistettä/160 matsissa. Schubin fyysinen puoli on ollut aina tiedossa mutta nyt paukkuu pisteitäkin. Ja +/- on melkein +30. Seidenbergin Philadelphia ja Schubertin Binghampton pelaavat pian pleijareita, mutta voisivat kohdata heti toisensa. Oli miten oli, niin melkoista plussaa jos edes jompikumpi näistä tulisi. Ehrhoff sensijaan on tulossa. Cleveland ei pääse pleijareihin, joten selkeä liideri MM-kisoihin onneksi toteutuu.

Hyökkäyksessä tilanne on parempi. Yksi muutos on tietysti että viimeinkin Jan Benda pelaa hyökkääjänä! NHL-miehet pelaavat vielä DEL-liigan loppumatseja, mutta tilanne on hieman erilainen kahden supertähden kohdalla. Marco Sturm pelasi Ingolstadtin paidassa perushyvän kauden ja mätti maaleja 22. Mutta viime vuonna leikattu jalka on nyt kipeytynyt ja Sturm pelaa puolitehoisena puudutettuna semifinaaleja. On erittäin epätodennäköistä että pelaa kisoissa, suuri menetys! Jochen Hecht on ollut aivan maaginen tällä kaudella. 50 pistettä runkosarjassa oli vielä peruspeliä, mutta Mannheimin finaalin ohjastanut Hecht dominoi pistepörssiä nyt miten haluaa. 8 peliä, 14 pistettä, ei lisättävää. Clevelandissa Marcel Goc on ollut monipuolisin ja tärkein mies hyökkäyksessä ja tulee kisoihin 1-sentteriksi. Sitten muu kaarti: Sentteripuolella kaksi varmaa ovat Kölnin juonikas Tino Boos(35p) ja hienon comebackin karmean viime kauden jälkeen tehnyt Berliinin Stefan Ustorf(36p). Neljäs paikka on auki. Toki Benda voi pelata keskellä, mutta veikkaan että jarruketjun miestä haetaan. Konkarit Martin Reichel ja Tobias Abstreiter lienevät poissa kisoista. Nuoret kaverit kuten Berliinin Alexander Barta ja Mannheimin Christoph Ullman voivat pelata keskellä, mutta tärkeän jarruketjun rooli on nyt väärä. Taitava Robert Hock(45p) jää vuodesta toiseen rannalle, oli valmentaja kuka tahansa. Itse ottaisin Martin Reichelin tähän paikkaan.

Laitureista Hechtin ja Bendan lisäksi varmoja ovat Kölnin Edi Lewandowsky(39p), joka oli syksyllä todella loistava. Kevät oli vaisumpaa, toivottavasti herää jälleen. Takuumies Düsseldorfista Daniel Kreutzer(51p), hyvin maaleja tehtailleet Hannoverin Andreas Morczinietz(26G) ja Nürnbergin Petr Fical(21G). Maaleja teki myös Düsseldorfin Klaus Kathan(20G) ja vasemmalle laidalle onkin tarvetta kun Sturm puuttunee. Kölnin nuori ja nopea Sebastian Furchner(30p) kieltämättä ansaitisisi paikan. Muita pelipaikasta taistelijoita ovat Augsburgin Björn Barta, rouhija Tomas Martinec(14G) ja mukavan kauden pelannut Ronny Arendt(32p). Berliinini Sven Felskin mahdollisuus on että mies pelaa vasenta laitaa. Loukkaantumisen takia puuttuu lahjakas, mutta maajoukkueessa alisuorittava Thomas Greilinger. Kaveri pelasi todella vahvasti syksyllä mutta lienee loppukauden sivussa. Yllätyskortti olisi voinut olla Frankfurtin Michael Hackert(38p), mutta loukkaantuminen sotki suunnitelmia.

Itse toivon/veikkaan seuraavaa:

Maaliin: Jonas, Müller, Jung
Pakisto: Ehrhoff, Kopitz, Wright, Schauer, Sulzer, Renz, S.Goc (Petermann) + Schubert ja Seidenberg, jos vapautuvat.
Hyökkäys: Hecht, M.Goc, Benda, Ustorf, Boos, Fical, Kreutzer, Lewandowsky, Morczinetz, Kathan, Martinec, Furchner, Reichel, Felski (Sturm)

Ketjuja voinee vain arvailla, mutta oma toive olisi:
1. Hecht-MGoc-Kreutzer
2. Fical-Ustorf-Benda
3. Lewandowsky-Boos-Morczinetz
4. Kathan-Reichel-Martinec

Katsellaan…ja varsinkin näiden AHL-juttujen kanssa pitää aina olla sormet ristissä.

Kausi on ollut todella hankala. DEL-liigassa saksalaiset ovat ilahduttavasti nostaneet profiiliaan. Maajoukkueessa sensijaan Possin uudet tuulet eivät ole vielä lainkaan onnistuneet. MM-kisat alkavat heti tärkellä matsilla Kazakstania vastaan, sitten ovat Tsekki ja Sveitsi vastassa. Jatkolohkossa tärkein matsi lienee taisto isäntämaan Itävallan kanssa.

Harkkamatseja on mm. Ruotsia, V-Venäjää ja Sveitsiä vastaan.


MACK
 
Viimeksi muokattu:

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoinen Saksa

MM-kisat lähestyvät kovaa vauhtia, eikä oikein tiedä, mitä Saksan joukkueelta tänä vuonna odottaisi. Pitkän Hans Zachin valtakauden jälkeen ovat maaottelut uuden valmentajan alaisuudessa menneet toistaiseksi melko penkin alle. Greg Posssin suoritukseen en ollut myöskään tämän kauden DEL:ssa täysin tyytyväinen, oletin Nürnbergin pääsevän pitemmälle kuin neljännesfinaaleihin.

Olen samaa mieltä Mackin kanssa, että DEL:ssa saksalaiset ovat esiintyneet tällä kaudella kiitettävän pirteästi, vaikka työsulkupelaajia on saksaankin jonkun verran tippunut. Muutenkin DEL-kausi on ollut melko viihdyttävää kiekkoa.

Saksan MM-joukkueen "nimekkyys" (ja näyttävyys) on kyllä paljolti riippuvainen AHL-miesten tilanteesta, itse toivoisin erityisesti Schubertia joukkueeseen. Miehen otteet miellyttivät jo viime vuonna, vaikka lopullista paikkaa joukkueesta ei löytynytkään.

Hyökkäyksessä Saksalla on (kuten Mack hahmotteli) melko tasaisia ja jopa kokeneita pelaajia (Ustorf, Martinec, Kathan, Reichel, Benda), joiden varaan on hyvä rakentaa ja tietenkin playoffeiss liekeissä pelaava Hecht.

Suosikikseni hyökkäyksestä lukisin Martinecin, jonka otteita seuraan mielenkiinnolla. Kaveri on melkoinen rymistelijä (Tällä kaudella 44 14+12=26 178 +8) . Ihmettelen tosin, että hän saa tällä hetkellä pelata, kun esitti helmikuussa todella törkeän teloituspoikittaisen polvillaan olevan vastustajan naamaan. Kuuden pelin pelikielto oli mielestäni todella vähän tapahtuneesta.

Saksan harjoitusvastustajat ennen kisoja ovat seuraavat: (Toivottavasti joku kanava täällä näyttää ainakin muutaman näistä, niin voi tarkastella vähän pelaajien otteita.)

Schweden 07.04.2005 Riesa
Schweden 09.04.2005 Riesa
Weißrussland 14.04.2005 Minsk
Weißrussland 16.04.2005 Gomel
Lettland 21.04.2005 Kaufbeuren
Lettland 23.04.2005 Ravensburg
USA 26.04.2005 19:30 München
USA 28.04.2005 19:30 Rosenheim

-tt
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ruotsi kaatui 12 vuoden tauon jälkeen 2-0. Upea voitto!

T.Martinec ja S.Furchner tekivät ja maalissa A.Jung pelasi 0-pelin. Saksa oli kuulemma dominoinut selkeästi. Erikoisuutena NHL-kokoinen kaukalo.

Onko sulla tt mitään infoa ketjuista?

Pakko muuten vielä lisätä että Hechtin syke pleijareissa on aivan mieletön, eilen taas 2+1, tehot nyt 9 matsissa 8+9=17...



MACK
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Viestin lähetti Mack
Saksa oli kuulemma dominoinut selkeästi.
Ruotsi vei kuitenkin laukaukset melko selvästi. Pelin kulusta minulla ei tosin ole aavistustakaan.

Onko sulla tt mitään infoa ketjuista?
Martinec-Benda-Fical
Furchner-Boos-Lewandowski
Kreutzer-Kathan-Barta
Homel-Arendt-Morczinietz

Martinovic-Sauer
Sulzer-Renz
Retzer-Kopitz
Danielsmeier-Petermann

Jung
Müller

swehockey.se
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä tietää.

Joo laukauksista ei ollut tietoa. Yks peliraportti väitti ainakin että toinen erä oli Saksan hallintaa, eikä hätää ollut missään vaiheessa matsia.


MACK
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Valitettavasti ei ole tietoa, millä ketjukoostumuksilla Saksa eilen pelasi. Yritin myös hieman etsiskellä foorumeilta yms., mutta eilinen harkkamatsi lienee jäänyt hieman DEL-semifinaalien varjoon.

Itsekin seurasin eilen DEL:aa, mielenkiintoista ja tiukkaa vääntöä oli tarjolla molemmissa matseissa. Erityisen mieleenpainuva oli kyllä eilen tuo Hechtin suoritus, nosti käytännössä omalla panoksellaan Mannheimin 4-0 asemasta 4-3:een kolmannessa erässä. Eikä ollut kaukana Mannheimin tasoituskaan, mutta Frankfurt taisteli kyllä nimensä mukaisesti eilen leijonan lailla, kun kesäloma uhkasi.

Hechtin eilisen kolmannen erän kaltaista dominointia en ole tällä kaudella vielä keltään työsulkupelaajalta nähnyt, eikä vastustajallakaan pelkkiä heppoisia pelaajia kentällä ollut, vaikka eilen olisikin voinut kysyä, että "Kuka Doug Weight?".

Mannheimin Sven Butenschön pelasi myös hyvän matsin, toivottavasti saa näytönpaikan myös maajoukkueessa. Olisi mielestäni selkeä vahvistus pakistoon.

-tt
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep, sitähän Boots nimenomaan olisi, mutta ei saa edustaa Saksaa IIHF:n turnauksissa. Ilmeisesti kaksi kautta pitäisi pelata DEL-liigaa. Miehellähän on kaksi passia. Ei tosin ole ikinä edustanut mitään maata junnuna, joten ihmettelen IIHF:n sääntöjä. Syksyn World Cupiin mies olisi voinut tulla, mutta maajoukkuejohto jätti kaverin pois, koska ei olisi ollut reilua muita maajoukkuepakkeja kohtaan ottaa yksi aika ulkopuolinen tekijä. Muut kun olivat kuitenkin pelanneet koko viime kauden, esim MM-skabat jne. Tavallaan ymmärtää, vaikken sossupeluutuksen ystävä olekaan.


MACK
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiitos tiedosta Mack, enpä taas lukenut aloitusviestiä kunnolla. Hieman kuullostaa oudolta tuo sääntö, etenkin kun kyseessä on Saksan kansalainen, joka ei ole edustanut muita maita juniorina.

Sturmin peli näytti eilen myös ihan asialliselta, vaikka ilmeisesti loukkantuneena pelaakin. Teki yhden maalin ja muutenkin sai ketjunsa kanssa kohtuullista pyöritystä aikaiseksi. Premieren kommentaattorit olivat kuitenkin tietävinään, että MM-kisoissa Sturmia ei nähdä.

-tt
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Niinkuin joka kevät muistan mainita, Saksa on Itävallan ohella sympaattisin näistä jääkiekkoilullisesti "pikkumaista". Tosin Itävalta taitaa ajaa vähän ohi, syynä huikeat taistelut suurmaita vastaan viime vuosina (viime vuonna 2-2 Kanadan kanssa). Joukkueen nimen voisi muuten vaihtaa Itävallasta Reinhard Divisiksi(Divikseksi?).

Niin, aiheenahan oli Saksa...Germaanit ovat selkeässä noususuunnassa, uusia huippu- tai vähintään hyviä pelaajia virtaa jatkuvasti kohtuullista vauhtia. Päällimmäisenä WC:ssä varmasti scoutitkin ihastuttanut maalikone Daniel Kreutzer. Maan kirkkaimpia tähtiä ovat tietysti Sturm, Hecht ja jo hyytyvä Kolzig, mutta myös AHL:ssä pelaa muutamia mielenkiintoisia pelaajia, joilla eittämättä on tulevaisuutensa maailman kovimmassa kiekkosarjassa, millä nimellä se sitten kulkeekaan.

Maalivahtitilanne on yleensä saksalaisilla ollut kohdallaan, eikä vähiten Olien ansiosta. Maasta löytyy kuitenkin myös erittäin hyviä "back up":eja, jotka hoitavat ykkösmaalivahdin hommat varmasti ihan hyvin tänä vuonna. Mackin mainitsema Oliver Jonas on sille päälle sattuessaan lähestulkoon maailman kärkitasoa, ja Robert Müllerkin aivan kelvollinen kiekon pysäyttäjä.

Btw, Mackiltä ja muilta "saksantuntijoilta" tiedustelisin, että mihin lienee kadonnut Suomen kotikisoissa 2003 Leijonat lähes kaatanut Marc Seliger. Oli varsin huikea jamppa silloin, mutta ei muistaakseni mahtunut edes World Cupiin.

Viime vuosina Saksa on pelannut, ilmeisesti Zachin opeista johtuen, puolustusvoittoista ja tylsähköä mutta eittämättä tehokasta kiekkoa. Tämä on asettanut myös Suomen muutaman kerran todellisiin vaikeuksiin, mm. juuri kotikisojen tasapeli ja WC:n tiukat pelit olkoon siitä esimerkkeinä. Jos se 'Cupin puolivälierä olisi päättynyt Saksalle, en olisi taatusti enää ikinä nähnyt Saksan jääkiekkomaajoukkueessa mitään positiivista...
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Saku #11

Btw, Mackiltä ja muilta "saksantuntijoilta" tiedustelisin, että mihin lienee kadonnut Suomen kotikisoissa 2003 Leijonat lähes kaatanut Marc Seliger. Oli varsin huikea jamppa silloin, mutta ei muistaakseni mahtunut edes World Cupiin.
Marc Seliger pelasi tällä kaudella Wolfsburgin joukkueessa, mutta lopetti kauden päätyttyä hieman yllättäen uransa toistuvien polvivammojen ja polven kipujen takia.

Tämän kauden tilastoissa (14 pelissä kentällä 729 min) torjuntaprosentti on ihan asiallisesti kohdallaan (90,95 / 1 nollapeli) mutta GAA aika kauhea 3,46. (Tilastot del.org).

Miehen tulevaisuudensuunnitelmissa on muuttaa Yhdysvaltoihin vaimonsa (jenkki) kanssa.

-tt
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Viestin lähetti tt
Marc Seliger pelasi tällä kaudella Wolfsburgin joukkueessa, mutta lopetti kauden päätyttyä hieman yllättäen uransa toistuvien polvivammojen ja polven kipujen takia.

Tämän kauden tilastoissa (14 pelissä kentällä 729 min) torjuntaprosentti on ihan asiallisesti kohdallaan (90,95 / 1 nollapeli) mutta GAA aika kauhea 3,46. (Tilastot del.org).

Miehen tulevaisuudensuunnitelmissa on muuttaa Yhdysvaltoihin vaimonsa (jenkki) kanssa.

-tt
Kiitos tiedosta. Tämäpä ikävää, Seliger oli muistikuvieni mukaan vireeseen päästessään vähintään Oliver Jonasin tasoinen. Se ei ole lainkaan huonosti.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Viestin lähetti Saku #11

Suomen kotikisoissa 2003 Leijonat lähes kaatanut Marc Seliger. Oli varsin huikea jamppa silloin, mutta ei muistaakseni mahtunut edes World Cupiin.
Eikös Seliger varsin vakuuttavasti tiputtanut Slovakian 2002 olympialaisten alkukarsinoista?
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tykkäsin kanssa paljon Seligeristä, mutta ilmoitti vetäytyvänsä maajoukkuekuvioista vuosi sitten ja kuten tt mainitsi lopetti uransa tähän kauteen.

Eilen oli toinen harkkamatsin Ruotsin kanssa. Tre Kronor voitti vaivaisesti 2-3.
Jan Benda oli pelannut todella vahvasti, ja tehot 1+1. Tino Boos tekaisi ensimmäisen. Maalia vartioi Robert Müller.

Parin päivän takaisessa matsissa muuten nuori pakki Felix Petermann otti myllyä Ruotsin ärsyttävän Jonathan Hedströmin kanssa. Hienoa!

Ensi viikolla edessä V-Venäjää vastaan kaksi matsia.


Käydäänpä muuten tilasto-update AHL:n puolelta:

Marcel Goc 16+32=48, +4

Christian Ehrhoff 12+21=33, -13
Dennis Seidenberg 12+27=39, +17
Christoph Schubert 10+20=30 +24

AHL:ää on vielä 3-5 kierrosta jäljellä, ja Cleveland on pihalla. Binghamtonin ja Phillyn kohtaamisesta pleijareiden ensimmäisellä kierroksella on ollut puhetta. Mutta kun katselin noita divaritilanteita, se ei mielestäni ole mahdollista. Schubert ei ole pelannut viimeisessä kahdessa pelissä, ilmeisesti jokin loukkaantuminen.


MACK
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saksan harjoituspelit jatkuivat eilen Minskissä ottelulla Valko-Venäjää vastaan.

Lopputuloksena tasapeli 1-1 (0:0, 0:0, 1:1) Saksan tasoitettua 15 sekuntia ennen loppua ilman maalivahtia. Maalintekijänä Tino Boos.

Tämän tarkempaa tietoa ei pelistä äkkiseltään tunnu löytyvän. Jos jollain on tietoa kokoonpanoista ja/tai tilastoista, olisin kiinnostunut.

Huomenna jatketaan harjoituspelejä toisella pelillä Valko-Venäjää vastaan.

-tt
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
V-Venäjä matsissa maalia vartioi taas onnistuneesti Alexander Jung. Kreutzer syötti maalin ja Saksa jäähyili aika paljon.

Sturm ei tule kisoihin, se selvisi. Sensijaan AHL-kolmikko M.Goc, Ehrhoff ja myöskin kassari Pätzöld saapuvat heti kun viimeinen runkosarjapeli on ohi. Hienoa!

Dimi Pätzöldin liittyminen leirille pistää molaritilanteen kinkkiseksi. Müller, Jonas, Pätzöld ja Jung. Etukäteen 4-mies on pelannut hienot harkkamatsit!


MACK
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä meininki. V-Venäjä kaatui 4-1, ilmeisesti Morczinietz teki kaksi, Fical ja Barta yhden. Benda ja Kreutzer jatkavat hyvää peliään. Müller maalissaan varma.

M.Reichel ei tule kisoihin loukkaantumisen takia. Harmittaa muuten myös, että hienon kauden pelannut 24-v Michael Hackert on loukkaantunut. Melkein viisikymmentä pointsia.

Voisin toivoa kisoihin seuraavia ketjuja:

Hecht-M.Goc-Kreutzer
Fical-Benda-Morczinietz/Martinec
Furchner-Boos-Lewandowsky
Kathan-Ustorf-Martinec/Morczinietz


MACK
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Dimi Pätzöldista puheen ollen, tulee oitis mieleen hänen suorituksensa taannoin 18-vuotiaiden MM-kisoista. Nimi ja otteet jäivät silloin vahvasti mieleeni.
Saksan maalivahti tilanne näyttä kaiken kaikkiaan mielenkiintoiselta. Sellainen kuva jäänyt Jonaksesta ja Mylläristä, että otteet hieman ailahtelevat. Välillä tulee Tammisen sanoja siteeraten, maailmanluokan suorituksia ja toisessa ääripäässä taas vaisuhkoja esityksiä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Latvia-pelit olivat vähän kuritonta pelaamista. Tappio ja tasuri, faktat näkee harkkapelitosiosta. Yleisesti harkkamatseista voi sanoa että Benda on iskussa, samoin Kreutzer tuntuu pelaavan mukavasti. Fical ja Morczinietz ovat ehdottomasti jokerikortteja. Sebastian Furchner on ollut erittäin positiivinen ja Kölnistä tuttu ketju Furchner-Boos-Lewandowsky lienee kisoissa 3-ketju.

Mutta tiimissä on tapahtunut pudotuksia ja muutoksia. Dimi Pätzöld putosi melkein saman tien. Pelasi tasurimatsissa mukiinmenevästi, mutta tällä kertaa luotetaan DEL-kolmikkoon Jonas, Müller ja Jung. Melkein väittäisin että Jung on ajamassa Müllerin ohi. Olli Jonas oli huippuvireessä finaaleissa ja Berliinin mestaruuden takuumiehiä.

Pakistosta putosi Felix Petermann ja Sasa Martinovic. Leiriryhmään liittyivät Mannheimin Niko Pyka ja Michael Bakos. Kuten oletin Sascha Gocin huono kausi maksoi myös MM-paikan.

Hyökkäyksestä putosivat David Sulkovsky ja Christian Hommel. Mukaan tulivat Berliinin Sven Felski ja Alexander Barta. Joukkueessahan on jo Augsburgin sentterin Björn Barta. Jochen Hechtillä on pientä vaivaa, ilmeisesti selässä, mutta MM-kisoissa kaverin pitäisi toki viilettää. Sensijaan hienot pleijarit myöskin pelannut Stefan Ustorf paukautti polvensa viimeisessä finaalissa, ja on 2 kuukautta poissa, todella harmi, ei kautta ilman loukkaantumista.

Marcel Goc ja Christian Ehrhoff liittyvät viikon alussa miehistöön. Sensijaan Seidenberg ja Schubert ovat ilmeisesti menossa jatkoon AHL-pleijareissa. Seids ollut taas tosi kuuma 0+3 kahdessa pelissä.


MACK
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Valmistautuminen kisoihin jatkuu. Eilen vastassa oli USA Münchenissä, ilmeisesti katsojiakin riitti, koska istumapaikkoja ei edes kaksi viikkoa sitten ollut enää tarjolla.

Saksa – USA 2-3 (0:2, 0:0, 2:1)
S: Sven Felski, Jan Benda
USA:n voittomaalin teki Richard Park.

Eipä tuo tuloksen perusteella huonolta näytä, mielenkiintoista olisi tietää, millä ketjuilla USA on pelannut.

Huomenna sitten kenraaliharjoitus jälleen USA:ta vastaan Ravensburgissa.

-tt
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko ketjuista enemmänkin hajua?

Poss selitti matsin jälkeen että Fical-Benda-Martinec on aika kiinteä kokonaisuus ja ykkösnyrkiksi kaavaillaan Kreutzer-M.Goc-Morczinietz-vitjaa. Ihmettelen hieman jälkimmäistä, koska laiturit ovat periaatteessa kai molemmat mieluummin oikealla. Ja mihin Hecht oikein pistetään? Ilmeisesti kolmonen Furchner-Boos-Lewandowsky hajotetaan ja Hecht pelaa tuon vasemmalla laidalla. Ei kai se nelosessa Bartan ja Kathanin keskellä pelaa...

AHL:stä sen verran että Philly ja Bingo hävisivät, mutta johtavat 2-1 sarjojaan. C. Schubert teki 2-3 tappiossa molemmat maalit...


MACK
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
MM-kisapaketti, viimeinen harjoituspeli, lopullinen joukkue.

MM-kisapaketin virheet:

Maajoukkueen luottovahtien joukkueet eivät pötkineet pitkälle DEL:ssa, mutta mukana on myös sarjan hopeajoukkue DEG Metro Starsin...

Saksan mestarijoukkue Inglostadtista maajoukkueen mukaan on mahtunut vain yksi pelaaja, joukkueen kirkkain tähti Marco Sturm.

Todellisuudessa Saksan mestaruuden voitti tänä vuonne Eisbären Berlin, jonka maalilla torjuu "maajoukkueen luottovahti" Oliver Jonas, hopeajoukkue oli tänä vuonna Adler Mannheim.

Marco Sturm ei myöskään ole mukana MM-joukkueessa.


Kisoihin lähdetään tällä:

Maalivahdit: Oliver Jonas (Berlin), Robert Müller (Krefeld), Alexander Jung (Düsseldorf).
Puolustajat: Nico Pyka, Michael Bakos (beide Mannheim), Stefan Schauer, Lasse Kopitz (beide Nürnberg), Christian Ehrhoff (Cleveland/AHL), Andreas Renz (Köln), Alexander Sulzer (Düsseldorf), Shayne Wright (Krefeld), Stephan Retzer (Kassel).
Hyökkääjät: Tino Boos, Eduard Lewandowski, Sebastian Furchner (alle Köln), Sven Felski, Alexander Barta (beide Berlin), Daniel Kreutzer, Klaus Kathan (beide Düsseldorf), Tomas Martinec, Petr Fical (beide Nürnberg), Jochen Hecht (Mannheim), Marcel Goc (Cleveland/AHL), Andreas Morczinietz (Hannover), Jan Benda (Cherepovez/RUS)


Viimeinen harjoituspeli:

Eilen tuli taas pataan USA:lta 1:3, nyt sitten odotellaan tosipelien käynnistymistä...

Saksa – USA 1:3 (0:0 1:1 0:2)
1:0 (25:16) Ehrhoff (Morczinietz)
1:1 (37:08) Parrish (Weight)
1:2 (50:44) Modano (Roach/Knuble)
1:3 (59:34) Parrish ENG

Laukaukset: USA 38 – Deutschland 21

-tt
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Menee vaikeaksi.

Saksan avausottelu oli myös Saksan tärkein ottelu jo etukäteen. Valitettavasti joukkueesta ei löytynyt riittävää suoritusta edes tasapeliin ja Saksa järjesti itselleen vaikean urakan, jos välisarjaan riittäisi kinnostusta.

Kazakstan pelasi erittäin järkevän ottelun, ensimmäisessä erässä kaksi nopeahkoa maalia ja sen jälkeen varmaa oman pään pelaamista. Kazakstanin joukkueesta tuntui myös löytyvän käsiä ihan kohtuullisesti ja näiden eteläisten entisten neuvostotasavaltojen tavaramerkkinä pidetty halonhakkuukin loisti poissaolollaan muutamaa yksittäistä kirvesiskua lukuunottamatta.

Saksalaisten esitys oli kaikkiaan todella vaisu. Välillä saatiin peli pyörimään mukavasti, mutta ratkaisupaikoissa jäätyivät sitten sekä kädet että pää. Saksalaisista kentällä esiintyi pirteästi lähinn Sebastian Furchner sekä herrat Hecht ja Goc. Myös Maalivahti Jonas piti muutamalla komealla pelastuksella Saksaa mukana pelissä, vaikka torjuntaprosentti vaisuksi jäikin.

Saksalla on nyt vaikeaa. Sveitsi on pakko voittaa, eikä sekään välttämättä riitä. Voi olla, että Tsekin jälkeen tässä lohkossa lasketaan maalisuhteita.

Huono aloitus, parempaa odotellessa.

-tt
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Re: Menee vaikeaksi.

Viestin lähetti tt

ja näiden eteläisten entisten neuvostotasavaltojen tavaramerkkinä pidetty halonhakkuukin loisti poissaolollaan muutamaa yksittäistä kirvesiskua lukuunottamatta.

Mutta muutamien JA:n nimimerkkien mukaan Kazakstan ei voi pelata ilman halonhakkuuta. Silmäsi varmasti valehtelivat, jos ne kertoivat sinulle kazakkien pelanneen siististi!
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tilanne ei ole kaunis.

Urheilussa kaikki mahdollista, uskon että jos Sveitsi kaatuu, niin tilanne onkin aivan erilainen. Tsekki-matsista kannattaa vaan yrittää hakea jonkunlaisia onnistumisen tunteita Sveitsi-peliin.

Jotta vaikea olisi vaikeampaa on Hecht kuulemma käsivammansa jäljiltä laukaisupaikoissa vain puolitehoinen. Silti mies on tärkeä.

Valon pilkahdus on se että Binghampton putosi, ja täytyy toivoa että Schubert ehtii torstaiksi siniviivalle.


MACK
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Viestin lähetti Mack
Tilanne ei ole kaunis.

Ei niin. Toisaalta, kisat ovat vasta alkaneet! Come on, Saksalla on kaikki mahdollisuudet voittaa Sveitsin ja kiusata hyvin tsekkejä. Toivotaan parasta. Sveitsi-ottelusta tulee hot!!

"What does not destroy me, makes me stronger" - Nietzsche (from blackboard in German dressing room)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös