Tosiveteraani kirjoitti:Kyllä minä olen mirasanen kanssa pitkälti samoilla linjoilla, UPM-Kymmene sponsoroi SaiPaa jo nyt kohtuu suurella summalla vaikka sen päätuotteet eivät mitään suuren yleisön tuotteita olekkaan, vain Puukeskus on tämän ryhmän tuotteita myyvä yritys.
Tuosta paikallisten yritysten saamisesta SaiPan sponsoriksi on aiemminkin taitettu peistä, mutta kukaan ei ole kertonut kuinka esimerkiksi Terästorni, tai Larox saataisiin mukaan, kun ikävä kyllä näiden yritysten omistajat eivät ole minkäänvertaa suuntautuneet urheiluun. Yrityksiähän täällä riittää, mutta kun pääkonttorit on muualla ja näidenkin intressissä on suosia muita lajeja, on vaikea uskos, että ne yhtäkkiää nyt kiinnostuksensa kohdetta muuttavat.
Esimerkiksi atsku voisi kertoa sen viisauden kuinka tämä mielenkiinnon kohteen muutos saadaan aikaan?
Niin otin nuo kaksi yritystä ehkä kai sitten siksi tuohon esimerkiksi, että en nyt henkilökohtaisesti tunne kumpaakaan omistajaperhettä/sukua, mutta tiedän kyllä heidän taustojaan kohtuullisesti, eikä kummastakaan valitettavasti löydy juurikaan intressiä sponssata ainakaan jääkiekkoa kovinkaan kummoisesti, kai näillä puljuilla on ollut ainakin jotain pientä laitamainosta etc. mutta jokainen tietään yhden sellaisen hinnan ainakin noin mutu-tuntumalla.
Ja tuohon UPM:iin niin tokihan he jo sponssaavat SaiPaa ja uskonkin kyllä, että ihan kohtuullisesti siihen nähden mikä voisi olla realistista. Toki näitä stooreja on esim. Valkeakoskella, missä joukkuehan pelaa "Tehtaan kentällä" jos en ole väärin ymmärtänyt? En kovin paljoa seuraa suomifutista. Pointti oli se, että kyllähän se futisjoukkue kai suurimmalti osin pyörii paperirahan varassa, korjatkaa jos olen väärässä? En tarkoita tällä sitä, että Kaukas yht'äkkiä työntäisi tänne enempää rahaa, vaan lähinnä ihmettelen sitä Valkeakoskella tapahtuvaa rahan syytämistä yhteen futisjoukkueeseen ja tämän ilmiön taustoja.
Loppukaneettina, kyllähän se aika velho on joka taikoo ratkaisevasti enemmän rahaa SaiPan budjettiin kuin mitä tämän hetken tilanteessa on käytettävissä. Se on kai vain kylmä tosiasia joka pitäisi pitkin hampain tunnustaa. Täällä ei vain ole firmoja joilla olisi rahaa sekä intressiä. Paljon on kai yrityksiä, joilla on toista, mutta kun ne molemmat vaaditaan.