Kannattajan näkökulmasta...
Kausi piti pelata kaksikolla 1. Lindberg 2. Piiroinen.
Lindberg onkin rikki, joten aloitetaan kaksikolla 1. Salminen 2. Piiroinen.
Kaikki luulevat, että tässä tämä kaksikko nyt on, koska menee niin hyvin, ja että Lindberg on aivan kuopattu, mutta Salminen lähteekin yllättäen kävelemään.
Oskari "vihaan SaiPaa" Salmisen korvaaja ilmoitetaan, ja pelien uskotaan jatkuvan uutuushankinnan myötä tasaisella tandemilla 1. Grigals 2. Piiroinen.
No Grigals katoaa johonkin kuin Ullbergin joukkuekaverien arvoesineet konsanaan, ja absurdi korvaaja haetaankin NHL:n porteilta, eli kaksikko onkin nyt 1. Hutchinson 2. Piiroinen. Lindbergin, Lindholmin tai minkä Björkqvistin nyt olikaan olemassaolo tuntuu häilyvältä.
Piiroinen tuntuukin olevan jopa parempi kuin Hutchinson, joten oikeastaan tandem alkaa kääntyä muotoon 1. Piiroinen 2. Hutchinson. Zoidberg vai kuka olikaan on ehkä taas olemassa, ja hänet on käytännössä jo kaupattu johonkin Hermekseen, menkööt, heippa vaan, ei sinua ollut edes olemassa vitun lasinen luuseri.
Hutchinson parantaa otteitaan hiljalleen, ja asetelma on kuitenkin 1. Hutchinson 2. Piiroinen. Piiroisen ykkösvahdin statusta sovitellaan jo ensi kauteen, jolloin ulkopuolelta tulisi joku kakkoseksi (tuolloin kaksikko olisi 1. Piiroinen 2. ???)
Nyt sitten korvanapissa rätisee jälleen, ja Piiroinen onkin keskellä muodonmuutosta (siitä tulee iso rahasäkki). Lindberg on taas olemassa, ja hän uhkaa tulla takaisin. Kukaan ei tiedä enää mitään, mutta tandem on tämän hetken parhaan tiedon mukaan 1. Hutchinson 2. ???. Kannattajia pelotellaan Westerholmilla.
Maanantaina varmaan ilmoitetaan, että Piiroisellakin on tyttöystävä Jyväskylässä, ja että SaiPa saa hänestä jopa 200€ korvauksen JYPiltä. Hutchinson myydään salaa mestarisuosikki Kärppiin miljoonalla markalla, ja SaiPa pelaa kauden loppuun tandemilla 1. Pedro Pascal 2. Hostikka, ja Aho vain toivoo, ettei kukaan huomaa eroa.