Mainos

SaiPaa koskevat huhut ja spekulaatiot

  • 3 179 672
  • 12 864
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Taisi olla, että osaltaan kesken niillä kahdella ja sentteriä sitten lisäksi. Dösö voi silti tulla.
Pakki, laituri ja sentteri siis, ja reilut kaksi viikkoa täytynee odotella. Ja jos sitä mahdollista/oletettua sentteriä ei julkisteta vielä 14.6., niin suuremmin en hermostuisi. KHL:n tyhjenemisen kiihdyttämä kilpavarustelu käy nyt niin kuumana, että kaiken järjen mukaan pelaajamarkkinoilla riittää tarjontaa vielä syksylläkin. Suurin osa KHL:ssä pelanneista eurooppalaisista ja myös osa pohjoisamerikkalaisista pelaa ensi kaudella Pohjoismaissa tai Keski-Euroopassa, ja suurin osa heistä isossa roolissa.
 
jazuu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No ajatus SaiPalla oli, et sitä uutta strategiaa avataan pelaajajulkistusten yhteydessä. Sit niitä julkistuksia ei viel tule kun on rapakon takana sarjoja vielä kesken(ahl ja echl). Toivonmukaan sieltä ois tulossa hyvä ahl tason pakki.
Joo tais olla jotain puhetta toukokuusta, mut voihan tuo olla, et menee kesäkuun puolelle.
Eikös rapakon takana ole kesken myös NHL? Alkaisi uusi SaiPan strategia kuulostamaan vakuuttavammalta, jos julkistukset tulee vasta Stanley Cupin juhlinnan jälkeen. Tähän ainakin sata hymiötä.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Onkos Grmannilla tulevalle vuodelle sopparia? Olisikos hänestä apuja Virran projektiin?
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
AHL-pleijareista kesälomalle Rochester, Milwaukee ja Charlotte. Noissa taisi olla pari alle 15 pisteen AHL/ECHL-pakkia; täällä nostettu Dylan Blujus ja Peter Tischke. Löytyykö näistä SaiPan pakki vai vieläkö jatkaa pelejä?
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Todella kevyet uratilastot ja varmasti melko halpa hankinta, mutta on tainnut AHL:ssä ainakin kakkospakkipariin mahtua muutamassa pudotuspelissä.
Eihän tuo noista ECHL-taustaisista hassumpi ole, jos Morosta puhutaan. Oletus oli vaan, ettei näin simppeli-niminen kaveri olisi tulossa. Yliopistouran kommenttien perusteella vahvuudet on nimenomaan puolustussuuntaan. Ammattilaiskiekkoa sitten parilta enemmän tai vähemmän vajaalta kaudelta, joissa tehoja puolustavan roolin pakille ihan mukavasti. Tietysti onhan siihen joku syy, ettei isompaa ruutua ole saanut/ottanut. Tilastoista vaikea arvioida millaisen roolin liigassa voi ottaa, mutta eiköhän meillä ainakin ole tarjota sitä roolia, jos kyvyt vaan riittävät.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Oikea laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Cody Kunyk tulossa suomeen, voisiko olla SaiPan tuleva puuttuva sentteri? Tupaukko ainakin tykkäis. :D
Kunyk kelpaisi SaiPaan koska vain. Saisi tulla kotiin, kun on meidän kasvatteja kuitenkin. Keskikaista nousisi ehkä hieman keskinkertaisesta osastosta suoraan SM-liigan kärkitasolle.

Jussi, saa suorittaa.

Mutta jos totta puhutaan, niin eiköhän tuo sainaa johonkin rahaseuraan, ikävä kyllä.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Mielenkiintoista olisi nähdä dataa, miten palkat nousevat KHLn murenemisen seurauksena Liigassa. Millään ei jaksa uskoa, että palkat pysyisivät samoina pitkässä juoksussa laadukkaiden pelaajien osalta. Nyt kun SaiPalla oletettavasti on ns sikahalpa runko, niin kysymys kuuluu onko meillä silti halua sijoittaa tarvittaviin palasiin? Toinen kysymys on, että jos suhteessa hinnat nousevat, niin miten se vaikuttaa hankintojen tasoon muihin verrattuna, kun rahaa on edelleen yhtä vähän vaikka budjetti puheiden mukaan kasvaa.

Esimerkki on nyt yllämainittu Kunyk. Hän lienee kärkipaikoilla niissä pelaajissa, joiden palkat potentiaalisesti kasvavat entiseen nähden. Voisiko SaiPa millään hankkia tämän tasoisia pelaajia tällä hetkellä? AHL pohjapalkkojen kanssa varmaan voidaan kilpailla, mutta paljon muusta tuskin turha haaveilla?

Tällä hetkellä joukkueessa ei liene kovin montaa 100 ylittävää kaveria ole. Jännä nähdä mihin siis rahat saadaan tällä kertaa hävitettyä. Kaiken logiikan mukaan rahaa pitäisi olla, mutta kusiko sota myös SaiPan pelimerkit?
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Tällä hetkellä joukkueessa ei liene kovin montaa 100 ylittävää kaveria ole. Jännä nähdä mihin siis rahat saadaan tällä kertaa hävitettyä. Kaiken logiikan mukaan rahaa pitäisi olla, mutta kusiko sota myös SaiPan pelimerkit?
Tykkään itse tästä taloustieteen käsitteestä rajahaitta vs rajahyöty. Mielestäni Maalahti ja Westerholm on ainoat pelaajat jotka voi pyytää yli 100 000 euroa. Koskirannan sopimus tehtiin aikasemmin joten en ota mukaan.

Ihan uskomattomalta kuulostaa SaiPan pelaajabudjetti näyttöihin nähden. Itse ainakin toivon kovaa linjaa ja jos ei pelaajalle kelpaa niin kiitos ja näkemiin.
 
Jugger77

Irving on sadantonnin mies. Ja uskon että sen arvoinen.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Moro. Ei mitään käyttöä
Osaatko perustella yhtään?

SaiPa kaipaa puolustavaa pakkoa. Moro on juuri sitä. Ollut yliopistoliigassa ehdolla koko konferenssin parhaaksi puolustavaksi pakiksi ja valittiin Clarksonin parhaaksi puolustajaksi kahtena vuonna putkeen. Ja Clarkson on juuri niitä kovia NCAA-joukkueita, eikä mikään jämäjengi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Osaatko perustella yhtään?

SaiPa kaipaa puolustavaa pakkoa. Moro on juuri sitä. Ollut yliopistoliigassa ollut ehdolla koko konferenssin parhaaksi puolustavaksi pakiksi ja valittiin Clarksonin parhaaksi puolustajaksi kahtena vuonna putkeen. Ja Clarkson on juuri niitä kovia NCAA-joukkueita, eikä mikään jämäjengi.
Samoista sijoituksista kamppaileva jengi nappasi juuri muunmuassa Juuso Hietasen pakistoon. Ei ihan hirveästi iske joku Moro.

Täällä mennään kyllä yhä niin helvetin matalalta missä aita on ollut ehkä jossain keskiajalla.

Olen ilmeisesti edelleen yksin mielipiteeni kanssa että nyt VIRRAN AIKANA PITÄISI PANOSTAA JOUKKUEESEEN, ton parempaa valmentajaa ei täällä tule olemaan ihan hetkeen.
 
Mielenkiintoista olisi nähdä dataa, miten palkat nousevat KHLn murenemisen seurauksena Liigassa. Millään ei jaksa uskoa, että palkat pysyisivät samoina pitkässä juoksussa laadukkaiden pelaajien osalta. Nyt kun SaiPalla oletettavasti on ns sikahalpa runko, niin kysymys kuuluu onko meillä silti halua sijoittaa tarvittaviin palasiin? Toinen kysymys on, että jos suhteessa hinnat nousevat, niin miten se vaikuttaa hankintojen tasoon muihin verrattuna, kun rahaa on edelleen yhtä vähän vaikka budjetti puheiden mukaan kasvaa.

Esimerkki on nyt yllämainittu Kunyk. Hän lienee kärkipaikoilla niissä pelaajissa, joiden palkat potentiaalisesti kasvavat entiseen nähden. Voisiko SaiPa millään hankkia tämän tasoisia pelaajia tällä hetkellä? AHL pohjapalkkojen kanssa varmaan voidaan kilpailla, mutta paljon muusta tuskin turha haaveilla?

Tällä hetkellä joukkueessa ei liene kovin montaa 100 ylittävää kaveria ole. Jännä nähdä mihin siis rahat saadaan tällä kertaa hävitettyä. Kaiken logiikan mukaan rahaa pitäisi olla, mutta kusiko sota myös SaiPan pelimerkit?
Jotta Liigassa pelaajien palkat nousisivat pitäisi joukkueiden saada lisää rahaa jostain eli joukkueiden tulobudjettien pitäisi nousta. Tuoko kotikisojen mestaruushuuma lisää sponsorirahaa ja nostetta Liigalle? Taantuuko EU:n/Suomen talous Ukrainan sodan myötä? Jos taantuu niin tuskin sponsorirahan osuus nousee. Kotitalouksien menot kasvavat (ruuan hinta, bensan hinta ym.). Silloin kuluttajat tinkivät jostain ja monet tuovat vähemmän rahaa lätkäkatsomoihin.

Lisäksi KHL:stä vapautuu paljon pelaajia kilpailemaan Sveitsin, Ruotsin ja Suomen liigojen pelipaikoista. Nostaako tämä kilpailutilanne Cody Kunykin markkina-arvoa, jos laatupelaajia on enemmän tarjolla pelipaikkoihin nähden. KHL:ssä pelasi viime kaudella lähes 200 pelaajaa, jotka edustivat muita maita kuin Venäjä tai Valko-Venäjä (suomalaisiakin lähes 40). Näistä aika moni etsii uuden työpaikkansa toisesta ammattilaissarjasta kuin KHL. Voi olla, että palkat nousevat jollain aikajänteellä, jos Liigan suosio kasvaa ja seurojen talous kasvaa. Missä vaiheessa pelaajat palaavat takaisin KHL:ään? Vaikea sanoa, mutta pelaajien palkat eivät nouse, ennenkuin Liigajoukkueisiin alkaa virrata lisää rahaa jostain.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Samoista sijoituksista kamppaileva jengi nappasi juuri muunmuassa Juuso Hietasen pakistoon. Ei ihan hirveästi iske joku Moro.
Sinällään aika surkea verrokki kun aivan eri roolin pelaajat. Hietanen joukkueensa ehdoton ykkösheppa ja Moro ei tule sitä olemaan. Pelaajatyypiltäänkin erilaiset, puolustava pakki vs ylivoima pakki. Palkatkaan eivät varmasti ole lähelläkään toisiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös