SaiPaa koskevat huhut ja spekulaatiot

  • 3 227 538
  • 13 025

HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Milloinkas se veroraja on?
Lähdeveroraja on liukuva puoli vuotta. Puolivälieräsarjojen päättymiseen ei ole kuin muutaman päivän verran enemmän. Kun riskejä joudutaan ottamaan, olisi haihattelua tähdätä hankinnan sisäänotossa finaaleihin saakka – siis sillä valtaisan merkittävällä edellytyksellä, että kassassa on moiseen likvidiä rahaa tai sitä sinne jostain saadaan, puhumattakaan siitä, että Aho tuohon jonkun sopivan puolustajan saisi kaivettua.

Jos puolivälieristä mennään jatkoon, eli tämä kuolattu nikkari siirtyy lähdeveron piiristä normaalin suomalaisen ansiotuloverotuksen piiriin, on tämän veroriskin realisoitumisen hinta hankittu jo menestyksen tuomana piristysruiskeena yleisömäärissä ja myynneissä. Ja toki yhä pätee se, että mitä halvemmalla ukko sisään saataisiin, sitä pienemmällä verovelkavivulla tähän kevääseen ajetaan.

Yksi pääsky ei tee kesää, mutta siirtoja sinänsä ei rajoiteta mitenkään ennen kevättalven perälautaa. Sen suhteen ei ole kiellettyä olla luova – ei olisi SaiPa varmasti edes ensimmäinen klubi, jossa näin ajateltaisiin.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ihan puhtaana spekulaationa:
Jos tuohon hankittaisiin yksi varmempi puolustaja vaikkapa koodinimellä "leftin Carson", niin pakisto näyttäisi,

"Carson" - Airola
Anttalainen - Viitasalo
Rajaniemi - Moro
Rikkilä/Hietala/Laakso

Heti saataisiin roolit paljon paremmin taitoja vastaaville tasoille. Jäljellä kotipelejä on 27 kpl runkosarjassa. Jos tuollainen pelaaja maksaisi esimerkiksi 100k€, niin halvimpia istumapaikkalippuja a 20€/kpl pitäisi myydä keskimäärin 185 kpl/ottelu nykyistä enemmän. Yksi mies sinällään varmastikaan ei tuo 200 lisäkatsojaa pelkällä nimellä, jollei ole tyyliin Erik Karlsson, mutta tuolla pakiston vahvistamisella voisi olla merkittävä vaikutus siihen voittaako vai häviääkö SaiPa otteluita. Jos SaiPa palaa uskottavaksi seuraksi, niin vakaasti uskon ettei tuollainen 3300 katsojakeskiarvo olisi ollenkaan tekemätön paikka. Jos jatketaan tappioiden tiellä, niin loppukaudesta keskiarvo voi painua taas 2500 lähistöön.
 
Housley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Ketterä, NY Rangers
Veikkaan seuraavan kotipelin yleisömääräksi 2000-2100 henkeä. Tsempit on tsemppailtu.
Joo ei voi olla oikein isompi. Ja jos jatketaan tällä menolla niin 1500 seuraavalla viikolla. Haaste on, että yhteenkään perseilypeliin tai loppumiinutin antikliimaksiin ei olisi varaa. Joka peliin pitää taistella yleisö erikseen peliotteilla ja osuvalla mainonnalla.
 
Suosikkijoukkue
Sex, drugs and SaiPa
No mutta nyt vaikealla hetkellä voidaan me kannattajatkin kaivaa oma tsemppi ja työmoraali esiin. Hammasta purren hallille. Perkele.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
No mutta nyt vaikealla hetkellä voidaan me kannattajatkin kaivaa oma tsemppi ja työmoraali esiin. Hammasta purren hallille. Perkele.
Kannattajat laittavat kättä taskuun ja käyvät peleissä, ostavat kausikortteja, fanituotteita ja erätauolla syötävää sekä juotavaa.

Samalla seura levittelee käsiään ja valmistautuu tyhjennysmyynteihin ties kuinka monetta vuotta putkeen.

Tuota temppua SaiPa on nyt tehnyt jo monta kertaa mutta en usko sen menevän enää läpi.

Ei tässä nyt ihan hirveitä vaadita. Toivotaan ammattilaisorganisaation reagoivan kun siihen selkeä tarve on. Toinen vaihtoehto on tulla ulos ja kertoa että nyt ei ole yksinkertaisesti rahaa mihinkään. Sekin osottaisi suoraselkäisyyttä.
 
Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kannattajat mielestäni nimenomaan antoivat seuralle jälleen kerran uuden mahdollisuuden. Yleisöä alkukauden otteluissa on ollut hienosti viime vuosien järkyttävät traumaattiset kokemukset huomioiden. Yleisöpotentiaali ja kiinnostus täällä olisi edelleen kova, jos organisaatio antaisi aihetta tulla hallille.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pelicansin puolustus on ohentunut ja heti palkattiin Anton Myllärin korvaajaksi ja vielä koeajalla. Ei voi olla siten kallis mies. Nopeaa reagoimista. Meillä lämmin office vielä keittelee kahvia ja ihmettelee sään kylmentymistä. Ehkä Aho tekisikin jotain jos olisi edes kolme marmorikuulaa pankkitilillä..
 
Since1948

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPa a.k.a. SaiPa

Menisvät vaikka keräämään pulloja, tai veisvät kamoja kirpparille myyntiin jos saisvat muutamia pelimerkkejä puolustaja hankintoihin.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Tuossa jatkiksen artikkelissa pohditaan jos Adam Helewka ei ala löytämään tehojaan, niin olisiko parempi laittaa lihoiksi ja sijoittaa rahat ykköspakkiin? Etenkin kun tuo puollustus on mitä on, niin jotainhan se on keksittävä jos rahaa ei ole kassassa. Hyvä puollustaja voisi lisäksi olla rahanarvonen kimpale siirtorajalla, jos tyhjennysmyynteihin tulee tarve. Heikolla hyökkääjällä ei paljoa lompakko paksune jos myydä aikoo.
 
ForNever

Missä artikkelissa? En ole nähnyt, mutta Helewkalle soisi annettavan vähän enemmän aikaa kuin viisi peliä. Ei olisi mitään järkeä luopua nyt, kun maalintekotaitoa aivan selvästi löytyy. Ulosajo oli puolivahinko.

Kivenmäestä luopuessa saisi luultavasti myös jonkinlaisen tilan budjettiin ja hänellä on paljon hälyttävämmät merkit ilmassa.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Missä artikkelissa? En ole nähnyt, mutta Helewkalle soisi annettavan vähän enemmän aikaa kuin viisi peliä. Ei olisi mitään järkeä luopua nyt, kun maalintekotaitoa aivan selvästi löytyy. Ulosajo oli puolivahinko.
Kyllä. Yhden maalin hän on tehnyt, ainakin kerran laukonut tolppaan ja kerran teki maalin, joka hylättiin vähän kyseenalaiseksi.

Kivenmäestä luopuessa saisi luultavasti myös jonkinlaisen tilan budjettiin ja hänellä on paljon hälyttävämmät merkit ilmassa.
Miten Kivenmäestä luovuttaisiin edes teknisesti? Hänellä on kova palkka, joten jos sopimus puretaan, täytyisi SaiPan maksaa hänelle. Ja tuskin löytyisi joukkuetta, joka ottaa hänen sopparinsa sellaisenaan ja mihin Kivenmäki haluaa siirtyä. Kivenmäki on kuitenkin vauhdissa, mikä riittää hänelle uuteen piste-ennätykseen, joten senkin takia en miettisi ulostamisia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Ferris

Jäsen
Missä artikkelissa? En ole nähnyt, mutta Helewkalle soisi annettavan vähän enemmän aikaa kuin viisi peliä. Ei olisi mitään järkeä luopua nyt, kun maalintekotaitoa aivan selvästi löytyy. Ulosajo oli puolivahinko.

Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyökkäys kykenee tekemään 3 maalia per ottelu ja puolustus vuotaa 4 tai 5 omiin per ottelu. Ei ole kyse asenteesta vaan kaikki pakit liian suurissa saappaissa. Hyökkääjät ovat osoittautuneet tähän mennessä hyvin toimivaksi kokonaisuudeksi, eikä mitään floppeja toistaiseksi ole. Tammela itse asiassa parantaisi iskukykyä entisestään paljon.

Luulisi, että yhteen puolustajaan ymmärrettäisi kaivaa rahat, mutta sen lisäksi minulle ainakin olisi ihan sama kaupata Moro jonnekin Eurooppaan ja uutta hänenkin ja toki myös Trejbalin tilalle. Moro kuulemma edusti Ilvestäkin vakiohahmona Tampereen yössä ja on lisäksi Dösönöön hyvä kaveri.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

ForNever

Jäsen
Samat kommentit voisin näköjään toistaa luettuanikin. Herkästi on lähtenyt lehti kritisoimaan viiden (5) pelin pohjalta, jotka ovat menneet kuitenkin ulosajoa lukuun ottamatta ihan ok. Olisi niitä jutunaiheita ollut varmaan muitakin tässä kriisissä, kun hän ei edes pelannut viime viikolla.
 
Veleho

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Samat kommentit voisin näköjään toistaa luettuanikin. Herkästi on lähtenyt lehti kritisoimaan viiden (5) pelin pohjalta, jotka ovat menneet kuitenkin ulosajoa lukuun ottamatta ihan ok. Olisi niitä jutunaiheita ollut varmaan muitakin tässä kriisissä, kun hän ei edes pelannut viime viikolla.
En oikeastaan yllättyisi pätkääkään jos koko ulosajoa ja puuttumista viime peleistä ei oltaisi edes hoksattu artikkelia kirjoittaessa, katsottu vaan pisteet Eliteprospectsista ja todettu että onpas vähän pisteitä.

Eihän SaiPalla meinaa edes määrällisesti riittää hyökkääjät, niin mikä järki tässä vaiheessa ruveta ulostamaan ketään. Erityisesti kun ei Helewka ole ollut mikään Salituro, josta näki 5min jälkeen ettei tule riittämään.
 
Sportsguy

Jäsen
Ilves purkanut Karri Ahon sopparin. Olisiko siirtymässä SaiPaan? EP linkkiä en laita, kun tuo sivusto tökkii mulla jostain syystä. Täytettä kaipaisi nyt ainakin pakisto, vaikkakin laatua myös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös