Mainos

SaiPa mediassa

  • 1 292 898
  • 4 523

ahal

Jäsen
Juu-u, onhan Jussi aika diplomaattinen haastateltava ja sanojen pyörittelijä. Tietysti harteilla on koko organisaation imago ja vähän enemmänkin, joten täytyy pitää kieli keskellä suuta. Kiva, että laatikossa odottaa jo muutamia soppareita.

Mutta Jussi tarttis avukseen ja oikeaksi kädekseen päällikön, joka vahtisi päivittäistä tekemistä ja huolehtisi pikkuasiatkin kuntoon. Esimerkiksi Jere Seppälää ei löydy kotisivujen pelaajaluettelosta ollenkaan, vaikka pelejä on alla jo 9 ja sopimus kestää ensi kevääseen asti. Myöskään Vainikaista ja Saarta ei ole onnistuttu linkittämään eteenpäin, mainitaan toki. Pieniä asioita, mutta viestittävät huolimatonta tekemistä.

Meno nykymaailmassa on sellaista, että jos asioit toisen ihmisen kanssa rahaa liikuttaen, joko tutun tai tuntemattoman, niin kyseessä on asiakassuhde. Joko ostat tai myyt. SaiPa myy urheilutuotetta, mutta se ei välitä kertoa kaikkia oleellisia tietoja tuotteestaan. Asiakas eli maksava katsoja saattaa katsoa sen ylimielisyydeksi. Joku voi nähdä sen vaikka kusettamisena. Joten ryhtiä siihen touhuun, please.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs

Tähän vahva sama. En moiti tekemisiä tai tekemättä jätettyjä, mutta kommenttia tuohon, että kun mielikuvien kanssa pelataan niin todella pienet ja vähäpätöiseltäkin tuntuvat vaikuttaa. Toki kun rajallisilla resursseilla mennään niin jossain menee se keskitie, mutta tosiaan tuollainen "kuva ulos" kannattaisi yrittää pitää kiiltävänä.

Pitäs saaha Pehkos Mikko vol.2 joka elää ja hengittää hommaa ja jaksaa painaa, laittaa nuo pienetkin detaljit kuntoon.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Pitäs saaha Pehkos Mikko vol.2 joka elää ja hengittää hommaa ja jaksaa painaa, laittaa nuo pienetkin detaljit kuntoon.

Joo, taloudesta niin välittämättä.
 
el pebe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Tappiolla ei ollut lopulta mitään merkitystä, sillä mahdollisuudet pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotietuun SaiPa menetti, kun Ilves voitti..." kirjoitti Vesa Salminen ES:ssa. "Meillä oli täysin paineeton tila myös" tokaisi Tero Lehterä.

Onko aivoni talvella jäätyneet vai kenen? Mitä ovat nämä merkityksettömyys ja paineeton tila, kun voitolla SaiPa olisi säilyttänyt mahdollisuutensa säälipelien kotietuun, ja voinut hyvinkin saada vieraakseen esim. Sportin, joka pitkämatkalaisena ja epätasaisempana suorittajana olisi kenties ollut SaiPalle helpompi vastus??? Eihän _Ilves_ asiaa ratkaissut, kyllä tuo ihan omissa käsissä olisi voiton myötä ollut edelleen.

Ymmärrän ettei turhaan haluta voivotella "yksityiskohdilla" kun kuitenkin ollaan vielä mukana peleissä, mutta nuo kommentit tuntuu toimittajalta jo asiavirheeltä ja Lehterältä muuten vaan kummalliselta - eikö kotiedulla ole sääleissä merkitystä? Ei sitten vissiin, morjens...
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Onko aivoni talvella jäätyneet vai kenen? Mitä ovat nämä merkityksettömyys ja paineeton tila, kun voitolla SaiPa olisi säilyttänyt mahdollisuutensa säälipelien kotietuun, ja voinut hyvinkin saada vieraakseen esim. Sportin, joka pitkämatkalaisena ja epätasaisempana suorittajana olisi kenties ollut SaiPalle helpompi vastus??? Eihän _Ilves_ asiaa ratkaissut, kyllä tuo ihan omissa käsissä olisi voiton myötä ollut edelleen.

Sportia SaiPa ei olisi voinut missään skenaariossa saada vastaansa kun Ilves voitti eilisen pelinsä.

Edit. Tarkennuksena vielä: Jos SaiPa olisi voittanut nämä kaksi viimeistä, tulos olisi ollut 94 pistettä ja 23 voittoa (3p). Huomisesta Ilves-Lukko pelistä tulos olisi vaikuttanut:
Ilves voittaa - 7. Ilves, 8. SaiPa, 9. Lukko
Tasapeli tai Lukko voittaa - 7. Lukko, 8. SaiPa, 9. Ilves
 
Viimeksi muokattu:

el pebe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sportia SaiPa ei olisi voinut missään skenaariossa saada vastaansa kun Ilves voitti eilisen pelinsä.

Totta! Seison korjattuna. Siltikin, se kotietu. Tappion väittäminen merkityksettömäksi kotiedun kannalta oli toimittajalta asiavirhe. Ja valmentajalta paineettomasta tilasta puhuminen vain viittaa pyyhkeen kehään heittämiseen ennen aikojaan. Mutta olkoon se taktikointia sitten.
 
Viimeksi muokattu:

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Totta! Seison korjattuna. Siltikin, se kotietu. Tappion väittäminen merkityksettömäksi kotiedun kannalta oli toimittajalta asiavirhe. Ja valmentajalta paineettomasta tilasta puhuminen vain viittaa pyyhkeen kehään heittämiseen ennen aikojaan. Mutta olkoon se taktikointia sitten.
Luulen että tällä torstain TPS pelillä oli ratkaiseva vaikutus Lehterän päätökseen. Todennäköisyys kotietuun oli joka tapauksessa pieni, joten ajoissa lepoon sen tarpeessa olevat ja koko porukalla tois puol suomee kun siellä pelit jo lauantaina jatkuu eikä tartte bussissa jyystää takasin lpr aloittamaan.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Löytyy myös Tertsi. Voihan Luoja. Kannattaa katsoa. Basically totesi, että hänen pelityylissä olisi toiminut mutta kun Kucherov pelaakin Tampa Bayssä. Mainitsi myös että ”jotkut” Lappeenrannassa odottavat vielä menestystä. Aika sanattomaksi veti.
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Jaaha, selvisi sekin miksei edes yritetty kotietua. Se olikin sovittu taktiikka heti JYP-pelin jälkeen, perustuen joihinkin todennäköisyyksiin? Mielenkiintoista ja salaperäistä...
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jep, nyt ei tarvi enää selitellä toimiiko pelitapa vaan mäntit sekä tollotkin voi katsoa tulostaululta toteuman. Optimaalinen valmistautuminen sarjaan on tehty.
Nyt pitää tehdä tulos.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Jaaha, selvisi sekin miksei edes yritetty kotietua. Se olikin sovittu taktiikka heti JYP-pelin jälkeen, perustuen joihinkin todennäköisyyksiin? Mielenkiintoista ja salaperäistä...
Eikös tämä ole aika selkeä juttu? JYP-pelin jälkeen katsottiin sarjataulukkoa, ja todettiin että mahdollisuudet seitsemänteen sijaan (eli varmaan Kärppien välttämiseen) olivat teoreettiset. Pistämällä runkosarjan kahdessa viimeisessä ottelussa kaikki peliin SaiPa olisi ehkä voittanut kotiedun, mutta joukkueen valmistautuminen ensimmäiseen sääliin olisi ollut paljon heikompi. Sairastuvallakin saattaisi olla enemmän äijiä.

Sitä paitsi, aktiivinen kotiedun tavoitteleminen sääleihin olisi ollut myös sen tunnustamista, että "kyllä tässä nyt varmasti ainakin yksi ottelu kolmesta hävitään". Kyllä minun mielestäni tänään pitää mennä kaukaloon sellaisella asenteella, että Hakametsään palataan aikaisintaan huhtikuun lopulla, kun/jos Tappara sattuisi osumaan SaiPan finaalivastustajaksi.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Lehterä tänään tosiaan osoittakoon onko hän nero vai täysi pelle. Ainakin puheet ovat niin kovat ettei meidän Jussi ole vielä pihalle kenkinyt. Narsistin uhrit harvoin sitä ymmärtää ennen kuin on liian myöhäistä.
 
kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Mitä täällä nyt tapahtuu taas kerran? Tero puhuu ihan Teromaisia hommia ja nyt täällä heitellään puolihuolimatonta narsistijuttua. Voi nyt vittu taas. Kyllä peli kertoo meille sen, ollaanko onnistuttu vai ei. Palstalaiset on olleet tosi oikeessa kritiikkinsä kanssa, mitä on myös aiheesta annettu. Jättäisin diagnoosit kuitenkin ammattilaisille ja luotetaan siihen, että toimistolla / pukukopissa tiedetään, mitä ollaan tekemässä. Tero sanoi haastattelussa, että pelisysteemi voi olla liian vaativa pelaajille, mutta hän haluaa viedä SaiPan seuraavalle tasolle pelillisesti. Ei oo näyttäny kauheen hyvältä koko kauden aikana (mihin on varmaan monia syitä, kuten jatkuva loukkirotaatio jne) mutta omasta mielestäni runkosarjan viimeisissä peleissä tekeminen on näyttänyt ihan ponnekkaalta. Katotaan nää playoffit nyt ensin ja rapataan sit huolella vaikka su iltana, jos on tullut suoraan 2-0 kuokkaan Ilvekseltä.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet

En minä mitään diagnooseja lähtisi tekemään, mutta onhan tuossa vähintään jokin oikosulku käynyt jossain vaiheessa, kun Tero on toisaalta saanut rakentaa joukkuettaan jo pari vuotta, ja toisaalta valittelee (puolileikillisesti), että pelaajat eivät vain ole tarpeeksi hyviä hänen hienolle pelitavalleen.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Valmentajan homma on saada ukoista irti se, mikä on otettavissa. Rosteri ei mestaruuteen riitä mutta Ilveksen tiputtamiseen riittää.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mulle homma on helvetin yksinkertaista. Mennään jatkoon ja Tero on onnistunut. Tiputaan ja Tero on epäonnistunut. SaiPan materiaali on kokonaisuutena tällä hetkellä Ilvestä parempi. Parempi valmentaja vie.

Edit: vähintäänkin mateeriaalit ovat samalla tasolla.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Onko tämä oikea palsta kysellä toveri Ted Raikkaan kuulumisia? Mihin mies/nainen on hävinnyt? Positiivisyydllään sai jopa mut pessimistin hymyilemään. Vai onko hän vaihtanut nimimerkkiä? Ted tule takaisin ja luo valoa synkkyyteen!
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Oliko niin, että pleijareissa ei tule lehdistötilaisuuksia tai pelaajahaastatteluja julki?
 
Heretic

Jäsen
Suosikkijoukkue
1948
Vuoden 2013 perintöprinsessa Maija Kerisalmi ei ole enää sinkku - Tomi-rakas on SaiPan keskushyökkääjä!

On se hyvä, että joku taho taustoittaa vähän pelaajien kuulumisia, kun seura pitää hiljaisuuslinjaa...

Vankkaa asiantuntemusta osoittava lainaus "artikkelista":
188-senttinen Tomi on joukkueessa vastuuasemissa, sillä hänen pelipaikkansa on keskushyökkääjä.

Toki tiedän & ymmärrän kyseisen aviisin vakaan profiloitumisen ihan muihin aiheisiin kuin lätkään, mutta pirulauta sentään - miuta pakkasi tuo ihan väkisin hymyilyttämään.
(Jostakin sitä pitää SaiPa-faninkin koettaa iloa irrottaa)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös