Jos meillä olisi kaksi ekaa kenttää Tapparaa niin sitten voisi kokeilla julistaa pelaamaan.Juu ei kiitos. Riittää, että puolustuksen piikkiin hankittiin jäähdyttelykierroksella oleva 36-vuotias Kousa. Nyt tarvitaan nelikymppinen kärkiketjuihin?
YV-ei toimi kolmen harjoituspelin jälkeen? Mitä väliä?
Niemelän Pelicans viime kaudella taisikin vetää puolivaloilla.Raipen vaativaan valmennukseen Aaltonen sopisi varmaan kuin vasara sormeen.
Ei tuonut katsojia Mikkeliinkään ja se kapteenina oleminenkin nähtiin jo, lisänä -20 lukemat. Ei tainnut lopulta olla pelkkää hyvää sanottavaa Jokisella hänestä, jos muistan oikein. Kaikesta huolimatta tuohon nykyiseen kokoonpanoon kyllä sujahtaisi, mutta vähän toisenlaista hankintaa mieluummin odotan ja pitäisin outona jos SaiPalla ei ole yhtä ainoaa Pohjois-Amerikan korttia joukkueessa.Juhis toisi varmasti katsojia Kisapuistoon, mutta siinäpä se. Ei, ei, ei.
Ei Juhis täysin kelvoton ole vaikka hänen ja Pelicansin tiet erkanikin. Mies taisi itse lähteä lätkimään oletettavasti juuri siitä syystä kun kärkihyökkääjien paikat on täytetty jo. Pelicansissa hän on vetänyt viimeiset vierailut hyvällä asenteella, eikä mitään selän suoristamisia olla nähty sen enempää muihin pelaajiin verrattuna.
Hän on kunnostaunut vanhemmalla iällä enemmän peliä tekevänä laiturina kuin maalinsylkijänä joten hänen ketjussaan olisi hyvä olla maalintekovoimaa. Kalapudas - Petman - Aaltonen ketju voisi olla ihan kokeilun arvoinen. Juhiksen myötä SaiPalla olisi myös kapellimestarit molempiin ylivoima koostumuksiin kun sieltä löytyy valmiiksi jo Kivenmäki.
Ei hän riskitön hankinta ole, mutta ei ne AHL hankinnatkaan mitään satavarmoja ole, etenkään jos rahaa ei ole käytettävissä hirveää summaa.
Aika kova paikkaaja, ja vielä loppukauden optio kaupan päälle.Oskari Salminen marraskuun maaottelutaukoon kestävällä sopimuksella, optio loppukaudesta. Lindberg 3-4 kuukautta sivussa.
Sen verran tykki kausi oli Salmisella Liigasta lähtiessä alla, että tuo optio tuli ihan täytenä yllätyksenä itselle.Aika kova paikkaaja, ja vielä loppukauden optio kaupan päälle.
Isompi pelko täs oli et joku Karolus Kaarlehto stunttaamaan..Kova stunttimies saatiin Salmisesta. Loppukauden sisältävä optio on loistojuttu. Liigasta lähtiessään Salminen oli sarjan paras maalivahti ja Jukurien ihmeen suurin tekijä. Lindbergin kannalta ikävä tilanne, mutta saatiinpa kunnon korvaaja eikä mitään Jan Lukasia.
Tämä taas on niitä urheilujohtajien puheita, noin miljoona kertaa Liigassa on nähty esimerkiksi seuraavalla viikolla uusi vahvistus. Eiköhän sopiva hyökkääjä hankita heti, kun tarpeeksi hyvän kanssa päästään yhteisymmärykseen, voihan se venyä kauden alkuun.Aho toteaa E-Saimaassa, että pelaajahakuja ei SaiPalla ole päällä.
SaiPa ei kuitenkaan ole listannut Tauslahtea ja Tiihosta juniorisopimuksellisiin vaan muiden hyökkääjien joukkoon. Zemlicka ja Chapuis sen sijaan ovat juniorisopimukselle listattu. Nyt on siis periaatteessa tuo 15 hyökkääjää. En siltikään usko, etteikö vahvistuksia olisi hakusessa, vaikka sellaista ei luvatakaan etsittävän.Muistaakseni ja jostain luin, että Aho olisi sanonut että 15 hyökkääjää pitäisi olla rosterissa ja nyt on 13 ja Tauslahti/Tiihonen jotka ovat enemmän junioreita.
Vain jos kyse on Miro Aaltosesta.Aaltonen SaiPaan kiitos
Näin asia tosiaan on. Kolmen viikon aikahaarukkaan mahtuu juurikin kaksi ensimmäistä runkosarjaottelua.Salminenhan ei saa myöskään pelata muistaakseni kahdessa ekassa pelissä pelikiellon takia.