Tuo SaiPan pakisto näyttää tällä hetkellä oikeasti paperilla todella hyvältä. Ennen kauden alkua kauhisteltiin tuota pakistoa, mutta alkukauden aikana moni pelaaja on yllättänyt todella positiivisesti ja nyt kun vielä pakistoa vahvistettiin Pysykin kaltaisella ammattimiehellä, niin tuohon kokonaisuuteen voidaan olla todella tyytyväisiä.
Itselleni se isoin yllätys on ollut Kousa, josta odotin Ramun kaltaista floppihankintaa. En tiedä mitä miehelle on tapahtunut tuon parin vuoden ulkomaanreissun aikana, mutta hän pelaa nyt 36-vuotiaana uransa parasta ja kokonaisvaltaisinta kiekkoa. Ainahan Kousa on ollut hyvä hyökkäyssuuntaan, mutta ne aiemmin hänelle tutut koomailut puolustuspäässä ovat vähentyneet merkittävästi. Loistava hankinta Aholta.
Niinisaari on ollut myös erinomainen hankinta. Tätä hankintaa monet ihmettelivät ennen kauden alkua, mutta hän on pelannut läpi kauden todella virheetöntä peliä. Hyvin liikkuva peruspakki, jollaisia mahtuu aina pari kokoonpanoon. Uusista hankinnoista Salminen on ollut se, jonka taso on ailahdellut eniten. Parhaimmillaan hän on ollut todella hyvä, mutta joukkoon on mahtunut pari huonompaakin ottelua. Salminen on kuitenkin tehotilastossa SaiPan pakiston ykkönen eli paljon oikeita asioita hänkin on tehnyt.
Jo viime kaudella pelanneista puolustajista Niemelä, Trejbal ja Airola ovat olleet juuri niin hyviä kuin ennen kauden alkua arveltiin. Kousasta oli onneksi ottamaan se kiekollisen ykköspuolustajan rooli ja Airola on ollut hyvä kakkosviulun soittaja, vaikka ylivoimatehot häneltä ainakin vielä puuttuvatkin. Trejbal on parantanut vielä viime kaudesta ja on noussut todella laadukkaaksi kahdensuunnan puolustajaksi. Niemelä on ollut viime kauden tapaan laadukas ja kokenut peruspuolustaja.
Ihan luottavaisin mielin voi tuolla pakistolla lähteä kevättä kohti. Tällä hetkellä SaiPalla on seitsemän hyvää puolustajaa + Kiukas, joka on kiekollisesti myös liigatason puolustaja, mutta jolla on puolustuspelin kanssa vielä vähän tekemistä. Parhaassa tapauksessa myös Aho voi vielä kuntoutua pudotuspelien aikana pelikuntoon, vaikkakaan hirveästi hänen varaansa ei kannata laskea noin pitkän loukkaantumisen jälkeen. Nyt SaiPan pakiston tilanne on kuitenkin sellainen, että yhden puolustajan loukkaantuminen ei vielä juurikaan vaikuta pakiston tasoon ja kahdenkin loukkaantumisen kanssa pystytään vielä elämään.