Mainos

SaiPa kaudella 2022–2023

  • 586 116
  • 3 198

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Lukko ja Ässät tällä viikolla.

Nykykuntoinen Lukko Äijänsuolla on kovin mahdollinen testi tiistai-iltaan. Mutta mutta, nousukunnossahan se on SaiPakin. Kahden hyvässä lennossa olevan joukkueen kohtaaminen siis, mutta kaikki nollaa pistettä enemmän on silti pelkkää positiivista SaiPalle.

Ensimmäinen vierasmatsi Hämäläisen komennossa. Mielenkiintoista nähdä, lähdetäänkö pelaamaan enemmän nolla-nollaa, vai jatketaanko reippaalla linjalla. Toivon jälkimmäistä.

Laittaisin Huhtamaan maaliin ja Werbikin Loimarannan tilalle kolmosen keskelle. Huhtamaa on saanut minusta turhan vähän näytönpaikkoja, vaikka on esiintynyt kelvollisesti, eikä Westerholm ole pääasiallisesti ollut kovin maaginen.

Ässät-peli kotona taas onkin 6 pisteen ottelu, ja jos nyt ei pakkovoitto, niin ainakin keskimääräistä matsia enemmän kauden suuntaa määrittävä ottelu. Päävastustajat pitäisi onnistua hoitamaan kotona, jos poffeihin halutaan. Lukon voittamalla tätä painetta saisi toki pienennettyä ja toisaalta Kisapuiston perjantaikattilaan varmasti lisää ytyä.

Mukavaa, että nyt alkaa jo maanantaisin odotella viikon matseja.
 
emz1

Jäsen
Joo on kyllä kaveri joka aina antaa kaikkensa. Eikä ole edes kädetön kouhottaja vaan hyödyllinen muutenkin kuin tsempin kautta.
Kävi mielessä että onko meidän alivoima nyt pilalla kun Vainikainen on helppo yhdistää pelityylin kautta tuohon mutta jos Liigan sivuja on uskominen niin Vainikainen on pelannut tällä kaudella alivoimaa 20 sekuntia.

Hämmästyttävä tieto.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Kävi mielessä että onko meidän alivoima nyt pilalla kun Vainikainen on helppo yhdistää pelityylin kautta tuohon mutta jos Liigan sivuja on uskominen niin Vainikainen on pelannut tällä kaudella alivoimaa 20 sekuntia.

Hämmästyttävä tieto.
Eikö alivoimaa tapa hyökkääjistä Koskiranta - Olhaver ja Metsävainio - Lipiäinen päävastuullisina? Välillä käy myös Meskanen ja Pospisil ainakin myös.
 
emz1

Jäsen
Eikö alivoimaa tapa hyökkääjistä Koskiranta - Olhaver ja Metsävainio - Lipiäinen päävastuullisina? Välillä käy myös Meskanen ja Pospisil ainakin myös.
TOP5 hyökkääjät:
Koskiranta 31:07
Olhaver 25:06
Meskanen 19:41
Morand 15:59
Pospisil 11:36

Jännä valinta sikäli että terävimmästä kärjestä peluutetaan noin paljon alivoimaa. Esim. Metsävainio 4:15, Lipiäinen 0:26 ja Vainikainen 0:20. Nämä ovat toki koko kauden otantoja eli en osaa sanoa että onko tuo tilanne muuttunut miten paljon Virran jälkeen mutta eipä ainakaan Lipiäisen ja Vainikaisen osalta. Hyvinhän se on toiminut, joten eipä siinä juuri muutoksen tarvetta ole ollut.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Oliko se Vainikainen joka otti sen Ronkaisen viivapyssyn koipeensa? Joku näytti vähän kivuliaalta Ronkaisen laukauksen jälkeen. En muita tilanteita muista missä olisi loukkaantumisia havainnut.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Kädet kyynärpäitä myöten ristiin ettei Vainikainen ole pitkään sivussa. On semmoinen soturi jota joukkue kaipaa.
Onkos Villen mahdollisesta loukkaantumisesta jotain tietoa tai edes spekulaatiota, muuta kuin vähäiset peliminuutit viimeisimmässä ottelussa? Werbik oli kai syytä nostaa kokoonpanoon, koska Virran lähdön jälkeen sanottiin että kaikki sopimuspelaajat pääsevät antamaan näyttönsä Hämäläisen valmennuksessa. Olhaver ja Werbik taisivat vuorotella jossain vaiheessa, mutta Olhaveria ei tietenkään nyt laiteta poppareilla.

@Läts näköjään jo ehti vähän vastaamaankin kysymykseeni!
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Werbik ja Donohue
Oliko se Vainikainen joka otti sen Ronkaisen viivapyssyn koipeensa? Joku näytti vähän kivuliaalta Ronkaisen laukauksen jälkeen. En muita tilanteita muista missä olisi loukkaantumisia havainnut.
Kyllä olisi taas sellaista tuuria että huhhuh. Lainamies Oolusta käy pommittamassa oman miehen saikulle.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Donohue on hyvä esimerkki SaiPan viime vuosien pelaarekrytointi-politiikasta. Ei riitä taidot eikä kamppailuvoima lähellekään SM-liigan vaatimaa tasoa. Nyt roikkuu 7.pakkina ja yrittää selviytyä hajavaihtoja. Ei ole erityisen nopea eikä kiekollinen. Ei ole oikein mitään apuja.

Olisi kiva kuulla esim tämän pelaajan rekrytoinnista. Miten pitkään tarkkailtu ja mitä hänessä nähtiin? Onko SaiPalla varaa tuoda tänne pelaaja selviytymään ja katsotaan aukeaako ruusu nupulle? Ei ole kuitenkaan mikään nuori pelaaja enää eikä ole koskaan ollut ammattilainen. Ei ihan tajua miksi näitä hankintoja pitää tehdä p-amerikasta saakka.

Jotenkin kertoo missä meidän rekryosasto menee.
 
Eipä ole juuri mitään syytä epäillä etteikö Donohue olisi jollain lailla liitännäinen Fitzgeraldiin jota ilmeisesti oli tarkkailtu vähän pidempään. Varmasti vähän sattuman kauppojen kautta on kiinnitetty häneen huomiota kun on Fitzgeraldia tutkailtu ja ehkä jopa sama henkilö hoitanut molempien pelaajien asioita tai jotain vastaavaa. Ei kai tuota voi oikein mikään muu selittää.

Jos jotain logiikkaa täytyy etsiä niin Sulo Vilen lienee aika lähellä. Ei Donohue varmasti maksa SaiPalle juuri yhtään mitään mutta suora 1v sopimus oli tarpeeton riski.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Donohue on hyvä esimerkki SaiPan viime vuosien pelaarekrytointi-politiikasta. Ei riitä taidot eikä kamppailuvoima lähellekään SM-liigan vaatimaa tasoa. Nyt roikkuu 7.pakkina ja yrittää selviytyä hajavaihtoja. Ei ole erityisen nopea eikä kiekollinen. Ei ole oikein mitään apuja.

Olisi kiva kuulla esim tämän pelaajan rekrytoinnista. Miten pitkään tarkkailtu ja mitä hänessä nähtiin? Onko SaiPalla varaa tuoda tänne pelaaja selviytymään ja katsotaan aukeaako ruusu nupulle? Ei ole kuitenkaan mikään nuori pelaaja enää eikä ole koskaan ollut ammattilainen. Ei ihan tajua miksi näitä hankintoja pitää tehdä p-amerikasta saakka.

Jotenkin kertoo missä meidän rekryosasto menee.

Donohue, Moro, Irving, Olhaver, Morand, Fitzgerald ja edelliseltä kaudelta Halloran, Monahov, Lakatos, Okuliar, Roy, Pyrochta ja Janus. Eli pelaajat joita on hankittu ilman taustaa Suomesta. Jos rajaus on Pohjois-Amerikasta tulleet niin Fitzy, Donohue, Moro ja Halloran, rajatapauksena Morand jolla ei pelejä Euroopassa.

Onnistumisia on monenlaisia mutta ei tästä sinänsä voi myöskään sanoa että hankintapolitiikassa olisi kaikki mennyt päin helvettiä. Liian moni ison profiilin hankinta on mutta yksi Donohue ei sitä sinänsä määritä oikein mihinkään suuntaan. Mahdollinen kiekollinen pakki mitättömällä riskillä mutta nyt ei kyllä oikein ollut voittava arpa.
 
Sportsguy

Jäsen
TOP5 hyökkääjät:
Koskiranta 31:07
Olhaver 25:06
Meskanen 19:41
Morand 15:59
Pospisil 11:36

Jännä valinta sikäli että terävimmästä kärjestä peluutetaan noin paljon alivoimaa. Esim. Metsävainio 4:15, Lipiäinen 0:26 ja Vainikainen 0:20. Nämä ovat toki koko kauden otantoja eli en osaa sanoa että onko tuo tilanne muuttunut miten paljon Virran jälkeen mutta eipä ainakaan Lipiäisen ja Vainikaisen osalta. Hyvinhän se on toiminut, joten eipä siinä juuri muutoksen tarvetta ole ollut.
Työmyyrät ei aina ole automaattisesti parhaita av:ssa vaikka näin helposti tulee ajateltua. Koskiranta-Olhaver on priimaa siinä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Toimistolle puolustukseksi täytyy muistuttaa, että SaiPa on hankkinut tälle kaudelle kuusi ulkkaria 1+1 vuoden sopimuksilla: Moro, Donohue, Olhaver, Werbik, Morand ja Fitzgerald. Oletettavasti kaikki olivat suhteellisen edullisia, eikä liene kohtuullista olettaa, että kaikki arvat olisivat voittoisia.

Fitzgeraldin kohtalo oli ikävä, mutta siitä ei voi juuri toimistoa syyttää. Moro ja Morand lienevät lähimpänä ensi kauden optioiden käyttämistä, ja Olhaverinkin vahvuudet ovat nousseet näkyviin. Werbik ei ole vielä ehtinyt esittää juuri mitään, ja Donohue saa parantaa reippaasti jos haluaa jatkaa ensi kauden SaiPassa. Mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Tässä pari valikoitua kommentti Iltalehden jutusta:

Pekka Virta Iltalehdessä kirjoitti:
Hän sanoo iloitsevansa niin pelaajien kuin valmennuksenkin puolesta ja kokee myös oman työnsä tulosten näkyvän joukkueen suorittamisessa.

– Viime vuoden toukokuusta asti olin tekemässä sitä joukkuetta, eikä valmennustiimissä ole yhtään ihmistä, jota minä en ole siihen halunnut ja valinnut. Ville Hämäläinen olisi joka tapauksessa ollut SaiPan suunnitelmissa jatkossa, ja sekin oli osa projektia, että hän oppii valmentamisesta enemmän.

– Plus nykyjoukkueen sopimukset, kirkkaimpana varmaan Kristian Pospisil. Hän ei olisi Lappeenrantaan päin kääntynytkään, ellen olisi käynyt häntä MM-kisojen aikana tapaamassa ja juttelemassa mahdollisuuksista, mitä hänellä siellä on. Esimerkiksi hänen pelaamisesta ja yrittämisestä minulla ei ole mitään valittamista, Virta sanoo jo Rauman-ajoilta tutusta slovakkihyökkääjästä.

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Työmyyrät ei aina ole automaattisesti parhaita av:ssa vaikka näin helposti tulee ajateltua. Koskiranta-Olhaver on priimaa siinä.
Ja nykypäivänä parhaat pelaa. Jos joskus kolmos-nelosketjulaiset pelasi alivoimat, vaihdot vastustajien tähtiä vastaan, oman pään aloitukset jne jotta kärki jaksoi myllyttää hyökkäyspäässä, nykyään tämä ei enää ole se toimivana pidetty metodi. Parhaat alivoimapelaajat pelaa kun on alivoimaa vaikka kuuluisivat myös ykkösketjuun ja pelaisivat ylivoimaakin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa

Täst mie tykkäsin. Meille faneille kasvaa aika ajoin niin iso sarvi päähän, että on mahdoton nähdä ns tuloksen taakse, eikä oikeastaan tarvitsekaan. Isolla V:llä saa harmittaa, kun aika on, se on pelin henki.

Mutta hyvä jos joskus vähän helpottaa, ja kaihista huolimatta näkökyky palailee: meillä on joukkueessa ihan hyviä pelaajia, jotka on harjoitelleet ihan hyvin, ja joku ne pelaajat on tähän joukkueeseen löytänyt, ja joukkueessa on edelleen valmentajia, jotka vievät hommaa eteenpäin.
 
Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa tänään:

Pospisil-Koskiranta-Ojantakanen
Olhaver-Morand-Lipiäinen
Loimaranta-Werbik-Meskanen
Vainikainen-Metsävainio-Karvinen

Laakso-Maalahti
Donohue-Irving
Rikkilä-Ronkainen
Hietala

Westerholm
 
Altec

Jäsen
Eli Dösö, Moro ja Olkkonen sivussa. Ja toki Viitasalo.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

emz1

Jäsen
Kokoonpano on ihan riittävä Ässien voittoon, mutta kyllähän tuo laittaa harmittamaan että Abt kurvailee kokoonpanossa ilman sanktiota ja Olkkonen sivussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös