Mainos

SaiPa kaudella 2022–2023

  • 586 114
  • 3 198

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Täytyy tähän väliin korjata, että meneehän Ketterällä sentään hyvin. Mutta Lappeerantalaisseurat pohraavat marraskuun sohjossa jo ties monettako vuotta. Aikoinaan taisi Namika ja SaiPakin hengailla jonkun yhteisen aktiviteetin ympärillä.
Ihan kaikilla ei mene päin helvettiä, kuten jo yllä lueteltiin. Jääpallossa naisissa yhdeksän kultaa putkeen ja Veiterällä aika monta mitalia putkeen. Namikalla meni omat ja firman rahat sekaisin ja näin taisi käydä myös NST:llä naisissa joltain osin mestaruuden jälkeen. Catzilla taisi loppua rahoitus eräisiin idän ihmemaan puuhiin. Sählyssä naiset ovat sarjajärjestelmän uhreja tavallaan, koska tällä hetkellä pelattaisiin erilaisella karsintajärjestelmällä hyvin luultavasti A-lohkoa jengin voittaessa runkosarjan suvereenisti viime vuonna. Pesiksessä Imatra kyntää muiden mässätessä rahalla. Naisten pesis on taasen aivan harrastepuuhaa rahoituspohjaltaan (kuten myös moni muu laji), jolloin opiskelijoiden ja nuorien paikkakunnanvaihdokset vaikuttavat tulokseen dramaattisesti.

Oikeastaan, kun tarkastelee Etelä-Kurjalan urheilun tilaa, niin ainoastaan Liiga SaiPalla menee ihan päin helvettiä jalkapallon lisäksi. Jalkapallossa kustaan omaan saappaaseen jo siinä, että seuroja on Lappeenrannassa noin 69 kappaletta ja vahingossakaan ei kaverin kanssa voimia yhdistetä.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Liiga on suomessa ainut pesunkestävä ammattilaissarja. Vaatimustasoltaan mikään muu sarja ei yllä lähellekään samalle tasolle. Verrokkia SaiPalle on maakunnasta mahdoton hakea, kun tosiasiassa kaikki muut ovat puuhastelutasolla.

Huolestuttavaa tässä on, että SaiPa on siinä ainoassa, vakavasti otettavassa sarjassa tuota samaa puuhastelutasoa. Toimistolta ml. Markkanen kaikki tukasta vittuun.

Siinä ensimmäinen steppi parantumiseen.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Lehkosen Ika mitä on mediassa nyt puhellu tässä on ihan asiaa ollu. KaljuCornerissa vähän laajemmin kun ylen jutussa niin pelaamista pitäisi varmaan muuttaa kun näyttää siltä että nämä pelaajat ei riitä tähän Virran masterplaniin kun tässä meinaa mennä jo toinen kausi ohi. Jos kerta voittamisen pitäs olla lähtökohta.

Mutta kun sarjakin on kiinni ni mikäs tässä harjotellessa. Lisäksi mistä itsekin olen monesti sanonut että Liigassahan ei varsinaisesti tarvitse edes pelata hyvin päästäkseen jatkamaan kautta runkosarjan jälkeen.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
– Tänään ei ollut saumaakaan voittaa, mutta tässä on nyt muitakin vähän isompia asioita.

***

Meikäläisellä ne isot asiat tyypillisesti on että tuleeko pitsaan anjovista vai ei
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Nyt on viimeistään SaiPalla kriisipalaverin paikka. Nyt vaaditaan SaiPalta jotakin ulostuloa median ja kannattajien suuntaan mitä tässä on tarkoitus seuraavaksi tehdä. Tuleeko Virralle potkut, laitetaanko pelaajia kiertoon, eroaako Markkanen vai mitä tehdään? Oli se sitten mitä vaan niin nyt toivon, että SaiPa kertoo sen medialle ja kannattajille. Kyllä sen tiedon on kannattajat ansainneet.
Kyllä. Nyt on aivan pakko tehdä jotain. AIVAN VITUN SAMA, ETTÄ MITÄ, MUTTA JOTAIN!!!
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
11 pelin jälkeen tilanne on se, että SaiPan pitäisi ottaa 5-6 suoraa kolmen pisteen voittoa putkeen, mikäli haluttaisiin päästä tasoihin kymppisijoitettujen Tapparan ja HIFK:n kanssa, mikäli nämä jatkavat 1,36p/peli. Voin kertoa, että eivät vitussa tule jatkamaan tuolla tahdilla, vaan oikeasti SaiPan tähtäimessä pitäisi olla esim KalPa, jonka kanssa tasoihin pääsemiseen menisi samalla logiikalla noin 10 suoraa kolmen pisteen voittoa (tai vaikka hiipuisivat sellaiseen 1,5p/peli tahtiin, niin silti 8-9 voittoa).

Ei edes jaksa vituttaa. Pelkästään surullinen mieli tulee, kun ajatteleekin koko seuraa tällä hetkellä. SaiPa on neljättä kautta putkeen ihan täysi vitsi tuossa Liigassa.

Tulee myös mieleen pelaajien vastuu. Eikö todella kellään tuolla ole johtajuutta tai jotain ammattiylpeyttä, jolla saataisiin edes joku ryhti tuohon touhuun, jos ei Virralle pelaaminen maistu? Maalahdet ja koskirannat haloo, oletteko kuolleet pystyyn, vai mistä vitusta teille ne kuusinumeroiset summat maksetaan?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Loppukaudeksi joku ulkomaalainen päävalmentaja tuolta keski-euroopan sarjoista, siellä on peli mennyt eteenpäin paljon.
 

Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aloin miettimään, että oisko Joona Huttulalle annettava vielä näytönpaikka SaiPassa, josko vaikka välit Virran kanssa ei olisi olleet parhaat. Menin SaiPan sivuille katsomaan pelaajisto listaa, mutta en löytänyt Joukkue 2022-23 tai sopimustilanne listasta Huttulan nimeä. Mikähän juttu tää on, missään ei ole sopimuksen purusta ilmoitettu?
 

Ferris

Jäsen
Tiedotteen mukaan ei tule uusia vaan apuvalmentajat vetävät jatkossa. Tämä oli luovutus.

Tää oli pitkälti mielestäni odotettavissakin. Siinä määrin kaukainen haave pudotuspelipaikka on unelmaloppukaudellakin. Itse odotin, että Immosesta tulee ykkönen sen takia ettei Hämäläinen halua lähteä heti perään uudelleen pätkähommiin epätoivoisesta tilanteesta. Toki Villehän se varmaan on se kaveri kenestä Virran jatkajaa suunniteltiin, joten ehkä sen puoleen sitten taas ottaa ohjat käsiin. Saas nähdä miten tulee peli muuttumaan vai jatketaanko osittain Virran linjoilla?
 

Ferris

Jäsen
Aloin miettimään, että oisko Joona Huttulalle annettava vielä näytönpaikka SaiPassa, josko vaikka välit Virran kanssa ei olisi olleet parhaat. Menin SaiPan sivuille katsomaan pelaajisto listaa, mutta en löytänyt Joukkue 2022-23 tai sopimustilanne listasta Huttulan nimeä. Mikähän juttu tää on, missään ei ole sopimuksen purusta ilmoitettu?
Ilman muuta pitäisi mikäli vielä sopparin alla on.
 

Ferris

Jäsen
Ilman muuta pitäisi mikäli vielä sopparin alla on.

Liiton siirtolistan mukaan Ketteräsiirron yhteydessä ei ole mitään rajoitusaikaa merkittynä kuten ymmärtääkseni yleensä lainoissa on. Olisi kyllä toisaalta outoa ettei SaiPa olisi ilmoittanut sopimuksen purusta.

Edit: Samallalailla näyttää olevan Kautiaisen kohdallakin näköjään.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huttulan sopimus purettu

Kirjoitinkin tuonne liigan yleiselle puolelle, että näinköhän löydettiin se wazzup -viestin vuotaja. Odotin itse ainakin sen uutisen luettuani pari päivää sitten, että joku pelaaja saa lähteä lähitulevaisuudessa. Pelkkää spekulaatiota toki.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Huttulan sopimus purettu

Tämä oli varmaan hyvä ratkaisu. Palstatietäjät ovat tietäneet että Huttulan joutuminen epäsuosioon johtui ensisijaisesti löysästä asenteesta, ja eihän sellaista myöskään Vili H. suostuisi katselemaan. Eikä tämän Kärpiltä ryövätyn kiekollisen prospectin viime kauden tilastojakaan (52 Liiga-ottelua, 1+3=4, -21) pysty kelvollisiksi selittämään. Yksi maali ja kolme syöttöä täyden kauden aikana oli Pauli Levokarille kelvollinen saldo, jos puolustuspään kiireiltä ei ehtinyt hyökkäilemään, mutta Huttulan tyyppiselle pelaajalle tuo ei vaan riitä.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Kirjoitinkin tuonne liigan yleiselle puolelle, että näinköhän löydettiin se wazzup -viestin vuotaja. Odotin itse ainakin sen uutisen luettuani pari päivää sitten, että joku pelaaja saa lähteä lähitulevaisuudessa.
Vaikea tätä ajoitusta on muutenkaan lukea.
 

emz1

Jäsen
Kirjoitinkin tuonne liigan yleiselle puolelle, että näinköhän löydettiin se wazzup -viestin vuotaja. Odotin itse ainakin sen uutisen luettuani pari päivää sitten, että joku pelaaja saa lähteä lähitulevaisuudessa. Pelkkää spekulaatiota toki.
Onhan tässä monia juttuja mitkä voisi yhdistää Huttulan turhautumiseen ja hänen henkilökohtaiseen hätähuutoon. Mies ei ole juurikaan pystynyt ammattiaan harjoittamaan kun sopimus on ollut SaiPaan, mutta peliaikaa tuli vain 4 pelin verran lainalla Ketterässä. Tuskin hän on ollut joukkueen toiminnassa muutenkaan viime viikkoina mukana.

Tämän miehen kohdalla taidettiin myös keskustella motivaatiotekijöistä tulla SaiPaan ennen kun hän ehti peliäkään täällä pelata. Huttula oli jo ehtinyt tekemään SaiPan kanssa sopimuksen ja sitten Kärpät olikin ilmeisesti ilmoittanut kiinnostusta jatkosopimukselle hyvän kevään jälkeen. En tiedä syntyikö tuosta lopulta oikeasti mitään vääntöjä että Huttula olisikin halunnut jo silloin purkaa sopimusta SaiPan kanssa vai oliko nämä vain erilaisten huhujen yhdistelmää.

Tavallaan toivon, että Huttula olisi ollut tuon IS-vuodon takana ja pöytä olisi mahdollisimman puhdas nykyisen joukkueen kanssa. Pitää huomioida silti sellainenkin seikka että vuotoa ei välttämättä tehty tahallaan, vaan joku laittoi puolihuolimattomasti "hauskan" screenshotin kaverille joka ei luvannut jakaa tätä mihinkään ja pian se olikin jo yllättävän monessa paikassa ja lopulta löysi tiensä myös yksittäiselle toimittajalle.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tavallaan toivon, että Huttula olisi ollut tuon IS-vuodon takana ja pöytä olisi mahdollisimman puhdas nykyisen joukkueen kanssa. Pitää huomioida silti sellainenkin seikka että vuotoa ei välttämättä tehty tahallaan, vaan joku laittoi puolihuolimattomasti "hauskan" screenshotin kaverille joka ei luvannut jakaa tätä mihinkään ja pian se olikin jo yllättävän monessa paikassa ja lopulta löysi tiensä myös yksittäiselle toimittajalle.
On kyllä erittäin mahdollista, että nimenomaan näin tapahtui. Eli ko. pelaaja (kuka olikaan) ei vuotanut sitä suoraan medialle, vaan jollekin frendille tms., josta se levisi sitten kuin Omikron konsanaan eteenpäin.
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Imatran suunnaltahan nuo huhut tännekin alkuun tuli, että hyvin mahdollista että kyseessä oli nimenomaan tämä poistunut pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös