SaiPa kaudella 2022–2023

  • 575 344
  • 3 381

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Olen aidosti sitä mieltä, että mitä tahansa Virta nyt yrittää joukkueeseen iskostaa, niin se ei mene perille, ei ainakaan siinä mitassa, että se näkyisi tulostaululla. Vaikka urheilussa aina joku voittaa ja joku häviää, niin budjetoitko tämä 9 tappiota 10 ekaan peliin projektiin kuuluviksi kasvukivuiksi? Meille on täksi kaudeksi hankittu pelaajia, joista aiempien otteiden perusteella on ollut lupa odottaa muutakin kuin nollatehoja ja silti moni vaeltaa varjojen mailla aivan kuin olisivat unohtaneet miten peliä nimeltä jääkiekko pelataan, tai ainakin miten ne maalit tehtiin.

TÄMÄ.

Minä voin ainakin tunnustaa olevani "väärää" mieltä, ja kannattavani Virran poistamista. Voidaan puhua vaikka kuinka paljon siitä kuinka pelissä on hyviä juttuja ja peli kehittyy, mutta minusta tämä konttaaminen ei vain ole enää normaalia. Ja tästä tulee juuri sellainen tunne, että tämä juttu ei vain jostain syystä toimi.

Minulta ei löydy asiantuntemusta analysoida pelin taktisia yksityiskohtia ja nyansseja, mutta ihan sellainen gut feeling sanoo, ettei tämänhetkinen tie ole oikea, ja se on mielestäni riittävä syy hypätä tuntemattomuuteen ja vaihtaa suuntaa. Onhan SaiPa aiempinakin vuosina ottanut monesti turpaan oikealta ja vasemmalta, mutta tämä että hävitään koko ajan ja kolmen maalin tekeminenkin on spesiaali ilta? Jotain mätää tässä on.

Minulla ei ainakaan ole sellaista tarvetta että kovia tuloksia pitäisi alkaa tulla heti, ja sen hinnalla että jopa pelin hienous ja tasokkuus uhrattaisiin. Kuitenkin ihan taloudellisista syistä pitää tulla niitä voittojakin joskus, sillä ei SaiPa voi olla nyt toista vuotta putkeen joku laboratorio, missä vain testaillaan ja opetellaan taktiikoita. Ihan yksinkertaisesti siksi, että muuten tämä Liiga-leikki loppuu ensi keväänä lopullisesti.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Kuitenkin ihan taloudellisista syistä pitää tulla niitä voittojakin joskus, sillä ei SaiPa voi olla nyt toista vuotta putkeen joku laboratorio, missä vain testaillaan ja opetellaan taktiikoita. Ihan yksinkertaisesti siksi, että muuten tämä Liiga-leikki loppuu ensi keväänä lopullisesti.

Millä perusteella se loppuisi ja mikä messias sieltä olisi Virran tilalle tulossa joka meidät siltä pelastaa?
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Millä perusteella se loppuisi ja mikä messias sieltä olisi Virran tilalle tulossa joka meidät siltä pelastaa?

Loppuisi ihan sillä perusteella, että ensi vuoden puolella hallilla ei ole tätä menoa kuin pelaajien lähisukulaiset ja tuttavat.

Messiakseksi olen jo pitkään kaavaillut Wade Immosta.



Ei vaan.. nämä jutut täällä kiertää niin vahvasti samaa kehää, että viisainta että otan nyt ainakin kuukauden paussin kirjoittelusta. Virta olkoon SaiPan kohtalo ja sillä selvä, tyhmäähän se on oikeastaan edes muuta ajatella.

Mutta pysyn kannassani, että tämä Virran ja SaiPan liitto ei tunnu oikealta. Toivottavasti olen väärässä.
 

Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään kokoonpanon kanssa vähän myöhässä. SaiPa tänään Lahdessa:

Olhaver-Koskiranta-Ojantakanen
Pospisil-Morand-Descheneau
Loimaranta-Koskenkorva-Meskanen
Vainikainen-Metsävainio-Lipiäinen

Maalahti-Irving
Donohue-Moro
Rikkilä-Olkkonen
Laakso

Westerholm
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Heitänpä nyt ihan veikkauksena, että: SaiPa tulee keräämään koko kaudella "huikeat" 32 pistettä ja saalistaa kokonaista 4 kolmen pisteen voittoa.

Saa ottaa talteen.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Heitänpä nyt ihan veikkauksena, että: SaiPa tulee keräämään koko kaudella "huikeat" 32 pistettä ja saalistaa kokonaista 4 kolmen pisteen voittoa.

Saa ottaa talteen.
Saanko kysyä mitä joukkueita vastaan SaiPa onnistuu ottamaan täyden potin? Suurin osa ottaa rutiinivoitot ja ne loput jämäjoukkueet saa ainoat voittonsa mm. SaiPasta.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Saanko kysyä mitä joukkueita vastaan SaiPa onnistuu ottamaan täyden potin? Suurin osa ottaa rutiinivoitot ja ne loput jämäjoukkueet saa ainoat voittonsa mm. SaiPasta.
Tiedän, että tuo tuntuu ylivoimaiselta tavoitteelta tämän kauden SaiPalle, mutta tämä perustuu ihan siihen ajatukseen, että joskus, marras-joulukuun pimeydessä tiistai-iltana, joku joukkue tulee kentälle ihan täysin nolla-asenteella. Silloin tämä "ihme" voisi olla edes teoriassa mahdollinen.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Eikä varmaan oo ainut ennätys mikä rikotaan. Tolla pelillä SaiPa ei tuu voittamaan yhtään peliä jäljellä olevista. Montakohan tappiota tulee putkeen vielä? Ja paljon on ennätys?
Kahdeksan voittoa pitäisi kaudella ottaa, ettei tulisi SM-Liigan kaikkien aikojen ennätystä. Nyt ollaan vahvasti menossa kirjoittamaan historiaa.
 
Suosikkijoukkue
Liiga: Kärpät&SaiPa NHL: Kings&Hurricanes
On se jo tragikoomista, että vuodesta toiseen mikään jääkiekkoon liittyvä asia ei onnistu Lappeenrannassa. SaiPa-fanien tuudittautuminen "uuteen alkuun" joulu-tammikuusta alkaen on jo ilmiö, samoin joukkueen täydellinen valahtaminen "säälistä mukana" -kategoriaan. Tästä on muodostunut sellainen noidankehä, joka syö systeemiä ulkoa ja sisältä. Näyttää olevan ihan sama, onko uutta alkua luomassa Santanen, Lehterä tai Virta....ei vaan tule hommasta vittuakaan. Tämän vuoden hyökkäyksen piti olla paras, tehokkain, potentiaalisin ja vaarallisin miesmuistiin.
 

Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aika epäuskoinen fiilis että jo tässä vaiheessa kautta alkaa pelimerkit loppumaan. En henkilökohtaisesti uskonut hetkeäkään, että tästä kaudesta tulisi nähdynlainen pannukakku. Viime kaudella kaikki meni ns. perseelleen muutamia yksittäisiä onnistuneita pelaajia lukuunottamatta. Sitä ennen katseltiin tammen kasvatusta, jolle vihdoin saatiin päätös ihan hovioikeudessa asti. Nyt näistä viime kaudella onnistuneista pelaajista yksi painaa menemään p-amerikassa (korvaajaa ei ole saatu vieläkään), yksi sairastuvalla ja paikalle päässeet eivät ole lähelläkään tasoa jota voi odottaa. Paperilla ainakin omasta mielestäni hyvältä vaikuttaneet uudet hankinnat alisuorittavat reilusti, eikä osaa näytä tällä hetkellä edes kiinnostavan. Ja vaikka ei tekisi mieli nostaa yhtään yksittäistä nimeä esiin, niin Jarno Koskirannan paluu on ollut aivan kaikkea muuta kuin mitä reilu 2 vuotta sitten odotettiin.

Virta näyttää hapanta naamaa, whatsapp-kohua puidaan iltapäivälehdissä ja palstahuhujen perusteella osalla alkaa jo kiristämään herran kanssa. Projekti alkaa sananakin jo aiheuttamaan pahoinvointia, eikä tässä taloudellisessa tilanteessa edes liene mahdollista antaa herralle kenkää. En edes ala väittämään että kyse olisi niinkään pelitavallisesta asiasta tällä hetkellä, sillä ylimääräistä kiertelyä ja kaartelua on selkästi karsittu. Joku ajaa nyt pelaajat alisuorittamaan ja suorastaan pelkäämään onnistumisia. Vitutusketjussa hämmästelinkin että miten paljon ihmeellisiä yksilövirheitä kaikille SaiPan pelaajille tulee tällä hetkellä. Samalla Meskaset ja Pospisilit, jotka tänne hankittiin nimenomaan tekemään sitä tulosta, vaikuttavat hämmästyvän maalipaikoissa ihan samalla tavalla kuin ketkä tahansa halpishankinnat aiempina vuosina.

Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä se olisi? Koko joukkuetta ei voi vaihtaa. Voiko Virran vaihtaa? Tehdäänkö niitä vaihtokauppoja ja jos tehdään, mitä ne hyödyttävät? Vaihtuuko joku alisuorittajista henkiseen valmentajaan? Vai myydäänkö kaikki rahanarvoinen taas pois ja aloitellaan ensi kaudella puhtaalta pöydältä?
 

PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Onko kukaan muu miettinyt sitä, että Etelä-Karjalassa menee kaikilla joukkueurheilu-joukkueilla päin helvettiä. Mennyt jo tovin. Samaan aikaan esimerkiksi Kymenlaaksossa palloilulajeissa menesttytään.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Onko kukaan muu miettinyt sitä, että Etelä-Karjalassa menee kaikilla joukkueurheilu-joukkueilla päin helvettiä. Mennyt jo tovin. Samaan aikaan esimerkiksi Kymenlaaksossa palloilulajeissa menesttytään.
Onhan tuota tullut mietittyä jo pitemmän aikaa, että mikä siinä on ettei jatkuvuutta löydy. Lentopalloa lukuunottamatta, kaikissa muissa "sisäpalloiluissa" on käyty huipulla kääntymässä viimeisten parin vuosikymmenen aikana lyhyen aikaa, mutta sitten ollaan taannuttu pikkuhiljaa alaspäin (pl. Ketterä ja Veiterä).

Jos jostain löytyisi joku viisas, joka osaisi tämän mysteerin selvittää, niin olisi hyvä.

Edit. lisätty pari (vielä) menestyvää maakunnan seuraa.
 
Viimeksi muokattu:

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Onhan tuota tullut mietittyä jo pitemmän aikaa, että mikä siinä on ettei jatkuvuutta löydy. Lentopalloa lukuunottamatta, kaikissa muissa "sisäpalloiluissa" on käyty huipulla kääntymässä viimeisten parin vuosikymmenen aikana lyhyen aikaa, mutta sitten ollaan taannuttu pikkuhiljaa alaspäin.

Jos jostain löytyisi joku viisas, joka osaisi tämän mysteerin selvittää, niin olisi hyvä.
Kaikki ottaa mallia suurimmasta, eli SaiPasta. Kaikki vetää hyvillä mielin päin persettä, kun ei paremmasta ole tietoa.
 

PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Täytyy tähän väliin korjata, että meneehän Ketterällä sentään hyvin. Mutta Lappeerantalaisseurat pohraavat marraskuun sohjossa jo ties monettako vuotta. Aikoinaan taisi Namika ja SaiPakin hengailla jonkun yhteisen aktiviteetin ympärillä.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt on viimeistään SaiPalla kriisipalaverin paikka. Nyt vaaditaan SaiPalta jotakin ulostuloa median ja kannattajien suuntaan mitä tässä on tarkoitus seuraavaksi tehdä. Tuleeko Virralle potkut, laitetaanko pelaajia kiertoon, eroaako Markkanen vai mitä tehdään? Oli se sitten mitä vaan niin nyt toivon, että SaiPa kertoo sen medialle ja kannattajille. Kyllä sen tiedon on kannattajat ansainneet.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Täytyy tähän väliin korjata, että meneehän Ketterällä sentään hyvin. Mutta Lappeerantalaisseurat pohraavat marraskuun sohjossa jo ties monettako vuotta. Aikoinaan taisi Namika ja SaiPakin hengailla jonkun yhteisen aktiviteetin ympärillä.
Ihan kaikilla ei mene päin helvettiä, kuten jo yllä lueteltiin. Jääpallossa naisissa yhdeksän kultaa putkeen ja Veiterällä aika monta mitalia putkeen. Namikalla meni omat ja firman rahat sekaisin ja näin taisi käydä myös NST:llä naisissa joltain osin mestaruuden jälkeen. Catzilla taisi loppua rahoitus eräisiin idän ihmemaan puuhiin. Sählyssä naiset ovat sarjajärjestelmän uhreja tavallaan, koska tällä hetkellä pelattaisiin erilaisella karsintajärjestelmällä hyvin luultavasti A-lohkoa jengin voittaessa runkosarjan suvereenisti viime vuonna. Pesiksessä Imatra kyntää muiden mässätessä rahalla. Naisten pesis on taasen aivan harrastepuuhaa rahoituspohjaltaan (kuten myös moni muu laji), jolloin opiskelijoiden ja nuorien paikkakunnanvaihdokset vaikuttavat tulokseen dramaattisesti.

Oikeastaan, kun tarkastelee Etelä-Kurjalan urheilun tilaa, niin ainoastaan Liiga SaiPalla menee ihan päin helvettiä jalkapallon lisäksi. Jalkapallossa kustaan omaan saappaaseen jo siinä, että seuroja on Lappeenrannassa noin 69 kappaletta ja vahingossakaan ei kaverin kanssa voimia yhdistetä.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Liiga on suomessa ainut pesunkestävä ammattilaissarja. Vaatimustasoltaan mikään muu sarja ei yllä lähellekään samalle tasolle. Verrokkia SaiPalle on maakunnasta mahdoton hakea, kun tosiasiassa kaikki muut ovat puuhastelutasolla.

Huolestuttavaa tässä on, että SaiPa on siinä ainoassa, vakavasti otettavassa sarjassa tuota samaa puuhastelutasoa. Toimistolta ml. Markkanen kaikki tukasta vittuun.

Siinä ensimmäinen steppi parantumiseen.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Lehkosen Ika mitä on mediassa nyt puhellu tässä on ihan asiaa ollu. KaljuCornerissa vähän laajemmin kun ylen jutussa niin pelaamista pitäisi varmaan muuttaa kun näyttää siltä että nämä pelaajat ei riitä tähän Virran masterplaniin kun tässä meinaa mennä jo toinen kausi ohi. Jos kerta voittamisen pitäs olla lähtökohta.

Mutta kun sarjakin on kiinni ni mikäs tässä harjotellessa. Lisäksi mistä itsekin olen monesti sanonut että Liigassahan ei varsinaisesti tarvitse edes pelata hyvin päästäkseen jatkamaan kautta runkosarjan jälkeen.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
– Tänään ei ollut saumaakaan voittaa, mutta tässä on nyt muitakin vähän isompia asioita.

***

Meikäläisellä ne isot asiat tyypillisesti on että tuleeko pitsaan anjovista vai ei
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös