Markkasen mukaan Westerholm ei ole siirtymässä Kärppiin. Mielenkiintoinen tilanne, koska nyt on IS ja Markkanen vastakkain ja jomman kumman uskottavuus saa tässä ison kolauksen.
![]()
SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen tyrmää tiedon Niclas Westerholmin siirtymisestä Kärppiin
Etelä-Saimaan tavoittama Jussi Markkanen kertoi, ettei tiedä, mistä Ilta-Sanomat on saanut tietonsa, että Niclas Westerholmilla olisi Kärppien kanssa sopimus loppukaudeksi ja myös kausiksi 2023–25.www.esaimaa.fi
Myönnän olleeni väärässä, mut mitä tulee J.Markkasen uskottavuuteen, ni siitä edelleen samaa mieltä. On heikoissa kantimissa.Hyvä Jussi! Tämä matsi meni meille!
Varmaan rahasta jäi kiinniNythän kysymys kuuluu, miksi ihmeessä Westerholm ei siirtynyt/päästetty siirtymään Kärppiin?
Jees, no voihan tuo siirto toisalta silti vielä toteutua ennen siirtorajaa.Hyvä Jussi! Tämä matsi meni meille!
Tämä on samaan aikaan hauskaa sekä myös surullista. Kun myydään, niin vituttaa ja kun ei myydä niin vituttaa.Eli tyhjennysmyynteihin lähdetä, jotta seuran uskottavuus ei mene. Tappiota otetaan tästä kaudesta oikein kunnollako? Sekö on seurajohdon viesti, kun uskotaan vielä playoffs paikkaan? Onko tuollainenkaan nyt mitään uskottavaa toimintaa loppujen lopuksi. Myönnettäisiin rehellisesti, että vituiksi meni ja ensi kesästä alkaen lähtee uusi aikakusi käyntiin.
Ainoa järkevä syy mikä tulee mieleen on, että Jussi luottaa että jostain ulkomailta nykymarkkinoilla löytyy selvästi paremmin maksava seura vielä ennen siirtorajaa ja A-maajoukkuestatuksella oleva Westerholm on hyvää kauppatavaraa. Kärppien tarjous oli Suomen mittakaavassa ihan hyvä eikä SaiPan tilanteessa olisi mitään järkeä pitää seuran keväällä joka tapauksessa jättävää Westerholmia loppukautta verrattuna siihen, että olisi ottanut ihan merkittävät taloudelliset säästöt palkan ja siirtokorvauksen muodossa.Nythän kysymys kuuluu, miksi ihmeessä Westerholm ei siirtynyt/päästetty siirtymään Kärppiin?
Kyllä sitä pitää ihmetellä joka tapauksessa.Jos Westerholm pelaa loppukauden SaiPassa niin kovasti täytyy ihmetellä mitä toimistolla puuhataan.
Paljon Kärppien tarjous oli? Tietoa turha pimitellä.Ainoa järkevä syy mikä tulee mieleen on, että Jussi luottaa että jostain ulkomailta nykymarkkinoilla löytyy selvästi paremmin maksava seura vielä ennen siirtorajaa ja A-maajoukkuestatuksella oleva Westerholm on hyvää kauppatavaraa. Kärppien tarjous oli Suomen mittakaavassa ihan hyvä eikä SaiPan tilanteessa olisi mitään järkeä pitää seuran keväällä joka tapauksessa jättävää Westerholmia loppukautta verrattuna siihen, että olisi ottanut ihan merkittävät taloudelliset säästöt palkan ja siirtokorvauksen muodossa.
Koskirannan tapauksessa varmaankin laskettiin, ettei viime kausien vire enää herätä ulkomailla kiinnostusta. Jos Westerholm pelaa loppukauden SaiPassa niin kovasti täytyy ihmetellä mitä toimistolla puuhataan.
Ei kai tässä mitään ihmeellistä ole. Kenelläkään ei ole yhtä hyvää ja tuoretta tietopankkia olemassa tyhjennysmyyntien tekemisestä kuin SaiPalla ja täällä vain osataan väistää tuollaiset Suomen mittakaavan "ihan kivat" tarjoukset ja pitää pää kylmänä kun aletaan tekemään oikeasti kovaa tiliä pelaajakaupoilla :)Ainoa järkevä syy mikä tulee mieleen on, että Jussi luottaa että jostain ulkomailta nykymarkkinoilla löytyy selvästi paremmin maksava seura vielä ennen siirtorajaa ja A-maajoukkuestatuksella oleva Westerholm on hyvää kauppatavaraa. Kärppien tarjous oli Suomen mittakaavassa ihan hyvä eikä SaiPan tilanteessa olisi mitään järkeä pitää seuran keväällä joka tapauksessa jättävää Westerholmia loppukautta verrattuna siihen, että olisi ottanut ihan merkittävät taloudelliset säästöt palkan ja siirtokorvauksen muodossa.
Ei se varmaan mun lähteille ole ihan sama joten jätetään mainitsematta.Paljon Kärppien tarjous oli? Tietoa turha pimitellä.
Ei ole, siirtyy Kärppiin ensi kaudeksi kuten monissa lähteissä huhuttu.Mutta kysymys: Onko siis tämän ankan ampumisen myötä ammuttu alas myös Westerholmin kärppäsiirto ensi kaudeksi?
Niinpä niin.Ei se varmaan mun lähteille ole ihan sama joten jätetään mainitsematta.
Ei ole, siirtyy Kärppiin ensi kaudeksi kuten monissa lähteissä huhuttu.
No ehkä siinä mielessä hyvä, että saa opeteltua talon tavoille ensin ja vetää kesätreenit päälle, kunnes hyppää askiin.Ei ole, siirtyy Kärppiin ensi kaudeksi kuten monissa lähteissä huhuttu.
Lupaava junnu lainasopimuksella SaiPaan loppukausi +1v ja matkakulut LPR -> Oulu. Toki Nicken palkanmaksu siirtyy Kärpille.Paljon Kärppien tarjous oli? Tietoa turha pimitellä.
Surullista kyllä. Hauskaa tämä ei ole. Vitutusta ei ole ainakaan itsellä ollut pariin vuoteen tätä touhua katsellessa.Tämä on samaan aikaan hauskaa sekä myös surullista. Kun myydään, niin vituttaa ja kun ei myydä niin vituttaa.
Pidän hyvänä että pelaajista ei luovuta vain sillä periaatteella että ei jouduta maksamaan loppukautta palkkaa vaan selkeästi siellä on haluttu summa x korvauksena ja nyt kävi vain niin että Kärpät ei halunnut maksaa tuota ja saivat palkkioksi kannattajien vihat niskaan.
Itse uskon että Westerholm tulee vielä siirtymään johonkin kunhan sopiva maksaja vain löytyy.
Ei enää yhtään lupaavaa junnua SaiPan edustukseen, U20 sitten asia erikseen.Lupaava junnu lainasopimuksella SaiPaan loppukausi +1v ja matkakulut LPR -> Oulu. Toki Nicken palkanmaksu siirtyy Kärpille.
Joo voi kauhea, joutuu pelaamaan jääkiekkoa SaiPassa jollain sadantonnin palkalla. Ihan sääliksi käy.Varmaan jostain panttivangista tuntuu samalta tällä hetkellä. Seura ei päästä muualle kuin vasta kauden lopussa, jos siirtorajallakaan ei tulla SaiPan tykö tarpeeksi ison setelitukon kanssa. Pelaaja itsessään ei voi pistää loppukautta ihan läskiksi, koska se ei taas näytä hyvältä agenttien silmissä ja jossain se pitäisi ensi kausikin tehdä ansioo. Ja hän varmasti on sen verran ammattilainen, että koittaa tehdä tälläkin hetkellä sitä mistä maksetaan.
Mutta kysymys: Onko siis tämän ankan ampumisen myötä ammuttu alas myös Westerholmin kärppäsiirto ensi kaudeksi?
Edit: Mutta bisnistähän tämä on, kuten yllä totesin. :)
Panttivangit nyt kuitenkaan harvoin tekee sopimuksia tilanteestaan itse.Niin urheilijalla voi olla muitakin ambitioita, mutta mennään tuolla.