KalPa-matsin jälkeen on pari peliä Willemiesten koutsauksessa mennyt hiukan tahmeammin. Asenne ja peli-ilme silti kuitenkin aivan eri tasolla.
Se fiilis on tässä jotenkin kirkastunut, että pikavoittoja tässä hommassa ei ole. Homman avain on pitkäjänteinen työ jo junnuista lähtien, niin että tietty määrä omia poikia on aina joukkueen ytimenä.
Omia poikia, joilla on tietty saipalainen perimä rakentuneena peliin ja asenteeseen.
Eli sykli, josta puhutaan, on vuosia. Yksittäisiin peleihin, yksittäisiin kausiinkaan ei tässä vaiheessa voi tuolta kannalta katsoen tuijottaa.
Kallioniemi-Tirkkonen aikakausi oli pidemmässä historiassa yksittäinen suonenveto, saipalaisen dna:n rippeet huuhdottiin sen aikakauden jälkeen murusina maailman tuuliin. Pidempää historiallista jatkumoa ja selkeää, kaiken toiminnan taustalla olevaa identiteettiä kun ei pohjana ollut, jäivät sen momentumin hedelmät kypsymättä ja tietyllä tapaa pudottiin tyhjän päälle. Ja nyt jälkikäteen katsoen se Lehterän ekan kauden tähdenlento ehkä sumensi pitkän aikavälin tilannekuvaa ja asioiden todellista laitaa. Niin hieno homma kuin se olikin.
Toivon mukaan nyt ollaan oikeasti sen uuden alun äärellä ja isossa kuvassa aletaan kehittämään kestävää pohjaa. Ja on jo kyllä alettukin.
Siltä kannalta katsoen kaikki tämä synkkyys ja sekoilu on tarvittu, jotta oikeasti ymmärretään lähtökohdat.
Eli veljet ja sisaret, luvassa on niitä verta, hikeä ja kyyneleitä.
Tähän kohtaan (tälle tai ensi kaudelle) voisi olla paikallaan kotiuttaa liigamitat oikealla tavalla roolitettuina täyttäviä omia poikia. Esimerkkinä nyt Mankinen, Paalanen, Rasmus Hämäläinen.
(Tottakai aina tarvitaan myös sopivat "tähtistatuksen" täsmähankinnat ulkomailta vahvistuksiksi, vaikkakin arpapeliähän se tuntuu monesti olevan)
Eli annetaan nyt aluksi Willemiehille reilusti aikaa (huom: Tertsikin sai neljä vuotta) ja samalla hoidetaan päivittäinen tekeminen junnupuolella kuntoon, niin pitkässä juoksussa tulee tapahtumaan hyviä, kestäviä asioita.